Roina-ahdistus

Laittoipa Hassu Jänis tänäpänä minulle linkin jonkun ihmisen blogiin. Se oli lopen kyllästynyt roinaan ympärillänsä se pitäjä. Ei silti ollut maailmanparantaja se, enkä minäkään ala tässä.

Kyllä sitä roinaa on. Mahtaisikohan uskaltaa heittää pois kaikki kakka mitä esimerkiksi katastrofikaapista löytyy? Olettekos ihmiset siellä tehneet koskaan seikkailuretkiä vaatekomeroillenne tahi häkkivarastolle tahi autotalleihinne tahi kellareihinne tahi vinneillenne tahi missä nyt roinaanne säilytättekin? Teiltä löytyy sellaista, mitä ette muistaneet omistaneennekaan!

Minulla on joku käsittämätön kieroutuma kerätä palkkarahoillani itselleni erilaisia kankaita. Suurin osa niistä on valmiita vaatteita, mutta osa odottaa vaatehuoneessa uusia muotoja raakaversiossaan. HA! Sinne on laitettu odottamaan, että keksin jotain, mutta tosiasiassa siellä ovat ja ne löydetään joskus sitten kun olen tämän maailman ompelut ommellut. Kivettyneenä (minä en siis kivety. Enkä ompele kivettyneenä ma. Lue uudelleen jos näit sisäisin mielikuvitussilminesi maallisen majani sellaisena).

Kerään kenkiä myös. Mikä hulluus! Kenkien lisäksi aina otan niille laatikot myös, on jotenkin hienompaa se. Oikeasti kengät lojuvat ihan samoin ympäri ämpäri tai kenkähyllyssä, oli niillä laatikot tai ei. Laatikot ovat katastrofikaapissa päällekkäin viemässä tilaa. Niihin voi pakata kätevästi joululahjat, kaikkihan tietävät, millaista on paketoida pyöreätä roinaa. Joulun tullen en muista, että minullahan on tätä krääsää varten kenkälaatikoita! Siellä ovat ensi kesään asti ne. Ja sitten täytän ne kankailla.

Lisäksi minulla (en muista olenko valittanut tätä aiemmin, ehkä) on keittiön kaapissa ylähyllyllä paketteja ostetuista astioista. Ne ovat ikään kuin käteviä, jos sattuu muuttamaan. Onhan se kätevää pakata Iittalan aino-lasit samoin kuin ne minulle tulivat. Nyt arvokas ylähyllyni on ollut pyhitettynä pahvipakkauksille (se on täynnä se hylly) neljä ja puoli vuotta. Ihan hyvä saavutus. Tosin sinne olisi hukkunut muuten jotain yhtä arvokasta, jolle ei arkipäivinä ole mitään käyttöä.

MISTÄ minulle on tullut lasinen joulupukkikulho? Kuka peijooni sen on tuonut? Tai kipsinen tassuaan nuoleva kissa? Sillä vitsauksella on vielä jostain tekokuidusta tehty punainen rusetti kaulassaan. AARGH! Kuka näitä hel-kutinkoneita valmistaa ihmisten koteja täyttämään? Nyt hämärästi muistan, että minähän olen kuin olenkin todella valittanut asiasta ennen. Asiat ovat täysin samalla tolalla mitä ennenkin. Paitsi: tänään Hassu Jänis lupasi seurakseni tulla siivoamaan häkkivaraston. Nyt etukäteen jo sanon, että tänään illalla viimeistään klo 21 olen naurun kohteena. Yhtäkkiä päähäni välähti, että siellä on pahvilaatikollinen vanhoja lehtiä. Siis neljä vuotta vanhoja. Mikähän minua riisti silloin, kun olen nekin säilyttänyt? Joku peeveli.

Jos menisi myymään ne kakat kirpputorille ja laittaisi vahingon kiertämään:) Tervetuloa penkomaan.

Jalkavaivoja

Minulla on jalka kipeä. Hassua. Voiko sellainen vaiva tulla jos kävelee liikaa?

Minun ei olisi tarvinnut nukkua kuukautta. On se hyvä, etten meinannut.

Juttu ei ihan tänään vielä jatku

Joskus on sellainen päivä, että haluaisi mennä peiton alle ihan hiljaa ja nukkua neljä viikkoa. Sitten kun herää, niin joku armas on tuonut viereen mukillisen kaakaota tahi jotain hassua mistä on uneksinut, ja kaikki on sinä uniaikana kääntynyt hyväksi!






(Käytännössä tämä kaikki tarkottaisi kai sitä, että joku toinen on hoitanut kaikki minun ongelmani! Tämä ei ole merkki luonteeni laiskuudesta [kyllä minä laiskakin olen], vaan yllättävästä tilanteesta joutua myöntämään, etten osaakaan ratkaista kaikkia-omiakaan- ongelmiani.)

Hei pitkästä aikaa

Kone kikkura otti ja hajosi. Hassu Jänis korjasi sen, mutten viitsi tässä nyt kertoa, miten siinä kävi.

Kirjoitan lainakoneella. Ei oiken suju vieläkään, kun on tottunut omaan näppäimistöön sormet. Hassua.

Kaksi kesäkuulumista. Ei. Ei kuulumista, kommellusta. Ensimmäinen menee näin: Olin ystäväni kanssa kaupassa, paikallisessa vaateliikkeessä. Hän kokeili innoissaan takkia peilin edessä, jonka eteen oli nokkelasti sijoitettu hylly niin, että jos halusi katsoa itseänsä, niinkuin hän, niin oli sujautettava itsensä pienestä raosta pieneen väliin. Aikansa se kekkuli siinä itseänsä ihaili, sanoin ystävälleni, että mennääs tästä nyt mäelle, mieluiten sovittamaan muita vaatteita oikein kunnon sovituskoppiin. Lupasi tulla ihan kohta. Muttei tullut se. Kiersin siinä aikani ja katselin kaikenlaisia hassuja asioita, mitä ihminen voi päällensä laittaa, jos ei ole ihan terve. Sellainen on muoti. Kas, ei tullut ystäväni, edelleen siellä raossa keikisteli! Vaaleat hiukset heilui, niin kovasti ihasteli! Menin sanomaan ystävällisesti, että tules nyt sieltä, senkin kupparin Ulla. Nainen kääntyi, mutta oliko se sama minun tuttuni, ei! Ihan eri, vanhempi! Sanoi vain, etten taida olla ihan se, jota haet. Heh. Sanoin, että kaikella kunnioituksella, ei ollut mitään henkilökohtaista kutsussani, eihän hän edes näytä kupparin Ullalta. Ystään pää vilahti muualta. Menin luoksensa ja kerroin, mitä taas tuli tehtyä. Se kysyi, että miten sellaista voi kenellekään sanoa, että Kupparulla. Ties mitä nainen kuuli, se eri.

Jatkuu huomenna. Hah. Sen toisen jutun voi lukea täältä ikäänkuin jatkokertomuksena.