Työtä

Hei. Te sinnikkäät, jotka vielä luette juttujani, olette ansainneet taputukset. Näin!

Minulle kuuluu hyvää. Sain vakituisen oman alan työpaikan. Minä olen vain sellainen tyttö! Todellisuudessa en voi kyllä asiasta ottaa ansiota. Ottaisitteko itse töihin naista, joka haastatteluun saapuessaan hihittelee itsekseen ja vääntelee naamaansa? Minä en. Mutta ottivat! Eivät tienneet sitä, että olin ollut uudessa työpaikassa uutta oppimassa 6 päivää putkeen, ja haastattelu oli iltapäivällä. Olin niin väsynyt! Ja vyötäröllä roikkui kommunikaatiopassi joka oli vahingossa siihen jäänyt. Ehkä se oli se, joka teki ammatillisen vaikutuksen haastattelijoihin! Ha! Menkää täten aina kommunikaatiopassi mukananne haastatteluun! Ja olkaa väsyneitä! Haastattelija sanoi sen huomattuaan, että jos en ymmärrä kysymystä, hän voi sen selventää kuvien avulla. Että niin tiukka haastatteluilmapiiri. Hihiteltiin sitten kaikki kolme vuoronperään:)

Mutta minä aloitan sitten vuoden vaihteessa. Jännittävää!

Mitä hittiä ostan ihmisille joululahjaksi, mitä.

Uutta asiaa.

Hei.

En käsitä sitä oikein, miten tässä pääsee käymään näin! Aina venyy kirjoitus!

Edellisviikolla keskellä viikkoa sattui ja tapahtui. Aamulla ostin auton, päivällä vietiin kissa uuteen kotiin ja illalla soitettiin toisiin töihin. Tämän viikon keskiviikkona, eli ylihuomenna sitten sattuu taas. Alkaa se uusi työ. Jännittää aika tavalla, mutta niin kai se kuuluu. Samalla tässä on ihan oman alan työpaikkoja haettu, että saa pitää peukkuja siellä jokainen, jolla on toisia ihmisiä kohtaan hyvä tahto!

Voiko uudessa työpaikassa (kolme vuoroa taas, hitto) sanoa, ettei halua tehdä jouluna töitä?

Hassu Jänis ja Eeva olivat muuten Kaarinassa viime viikonloppuna. Auto testattiin ja ensilumi myös!

Auttaako paranemisen alkuun, jos myöntää riippuvuutensa, mitä? Minä olen koukussa bb-foorumiin. Jos ette tiedä, mikä se on, en aio sitä tässä selittää. Haluan varjella kanssaihmisiä samalta kohtalolta, mikä on minun tuhokseni koitunut. Aamusta iltaan ja illasta aamuun ja aamusta iltaan jne minä istun koneella, kämppä on sekaisin ja ihmissuhteet hoitamatta, paitsi ne virtuaaliset!

Aaaargh! Pitäkää peukkuja sen joulun kanssa.

Alkaa otsikot loppua.

Kaikkea on kokeiltu liki, kun otsikot alkavat toistaa itseänsä. Olen jopa jonkin tekstin aloittanut sanoilla Humppa hei. Kaikkea sitä ihmisen päässä liikkuu, muun muassa kaasua, joka sieltä sitten sihisee ulos, jos teidän omanne tai läheisenne kallo avataan. Sellaista voidaan onnettomissa tapauksissa tehdä, mutta hyvin ihminen ilmankin sitä kaasua siellä pystyy ajattelemaan, ei hätää teillä eikä läheisellänne!

Hassu Jänis lähti katsomaan vanhempiaan muille maille kuni tämä kaupunki. Siellä on sitkeästi ja pysyy. Kunnes tulee takaisin, tietenkin.

Nyt on sellainen kausi sitten minulla, että kovasti koko ajan tekee mieli syödä kaikkea. Etenkin jotain ihan tyhjänpäiväistä ja lihottavaa ja ihan kakkaa. Mistähän se johtuu?

Humppa hei

Terve. Otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoitin iloksenne. Kuulemma teitä on, jotka työnantajan tietämättä siellä näitä luette. Ha. Etenkin kuulemma työkkärissä. Teiden, jos keiden, pitäisi näyttää esimerkkiä, mutta kas, siellä olette ja teette muuta kuni teille osoitettua työtä! Sellaisia olette te. Nyt tässä vaiheessa en kerro, kirjoitanko tätä työpaikalla vaiko enkö. Kirjoittaminen on silti eri kuni luku. En tiedä miten, mutta on silti.

Tänäpänä ei ole sattunut erikoisia. Paitsi kun tulin kotiin (vaihdettuani M&Hlta ostamani paidan, kun käytin sitä kerran ja kas, meni nyppyiseksi edestä)(johtuu kuulemma viskoosista)(ettäs vastaisuuden varalta tiedän, kun ostan, ettei tarvitse sitten palauttaa)(sanoi kassaneiti), niin jo oli kissa-ketale mennyt ja pudottanut hyllyltä alas taulun ja perintönä saadun kynttilätelineen! Kappaleiksi meni! Ja se oli sentään jonkinlaista metallia- hienokin kuni mikä. Suusta pääsi "saakeli", enkä silittänyt sitä rikkojaa!

Äh. Vieläkin harmittaa. Oikein todella. Tekisi mieleni heittää kissa jonnekin. Annetaan kissa, hyväkäytöksinen ja -luonteinen hyvään kotiin (tai no, voin tinkiä sen pelkkään kotiin, eipä ole niin nuukaa). Olethan silittämisintoinen, sillä tuo kekkuli vaatii huomiota sikamoisen paljon. Se vanha karvakasa. Sitten ilmoitus lehteen ja kauppa käy!

Niin helppoa se on. Nyt ostamaan joka sorkka.

Hyvää perjantaita!

Hei kaikille. Muistattekos, että olen kirjoitellut Seppoon rakkaan kissani oksentelusta? No nyt se on vähentynyt. Kasvit näyttävät terveemmiltä ja ei-niin-pureskelluilta, se on se syy. Viimeisin yökkäys meinasi tosin koitua sen kissan viimeiseksi. Nimittäin. Onnekseni kuulin olohuoneessa ollessani sellaista hälyttävää pulputusta, joka enteilee niitä ruskeita laikkuja (useimmiten matolla, se kurja)(olen pessyt nyt alakerran pesuhuoneessa mattoni, saas nähdä onko ensi vuonnakaan vielä kuiva), juoksin eteiseen ja kissahan se siellä körmyllänsä oli, kieli ulkona! Kaappasin sitä kyljistä, ja heitin sen suoraan vessaan ja sain täysosuman karvakorvalla hiekkalaatikkoon. Kissa ja emäntä kiittää, että vessan ovi oli auki ja kissa erityiskiittää, että emännän tähtäys oli kunnossa. Ehdin paikalle muutaman sekunnin liian myöhään (toisaalta myös sopivasti ajoissa)(selitän sen tässä tämän jälkeen, kunhan maltat mielesi), nimittäin kissan vatsasta lähti heiton aikana kaari, joka loiskahti eteisestä hiekkalaatikon suulle asti.

TOISAALTA olin ajoissa (nyt tulee sen selitys, mitä te hätähousuisimmat olette odottaneet viime kappaleesta), tiedättekö missä se kissa oli körmyllään? Minä en täten kuunaan lakkaa päivittelemästä sitä, miten niinkin ihmiselämää ymmärtämätön elukka kuin kissa tietää, missä on puhdas matto kissan oksentaa, tahi muuten mahdollisimman epäsopiva paikka laskea maahan vatsansa sisältö. Sen körmyllään olevan tuomiopäivän kissan pää oli nimittäin minun avonaisen käsilaukkuni päällä. Hihna sai toimenpiteistä huolimatta osuman.

Asia kaksi. Minulla on hammas kipeä. Viimeksi viime viikolla olin tarkistuttamassa samaisen hampaan, kun se vaivasi kuni ärsyttävä. Ehjä hammas, lausui lääkäri, epäili varmasti, että narskutan öisin ja puren hammasta stressin takia. Ei minulla stressiä ole, kaksi viikkoa vain näin painajaisia ja kaksi kertaa heräsin siihen, että huusin ääneen. Helppo oli siis uskoa lääkäriä. Kotiuduin helpottuneena. Tänä aamuna heräsin siihen, että se sama poskihammas on kipeä kun nielen (tiedän, tiedän). Ei meinannut lääkärikään uskoa. Tässä voin paljastaa, että ei ole kauhean lohduttavaa sellainen, että hädässänne soitatte lääkärille, valitatte, että kipeä on kovin, aina kun nielen niin hammasta särkee. Sitten myötätuntoa halutessanne vaikenette ja olette näin siirtäneet ongelmanne luottavaisesti toisen ihmisen hoidettavaksi, mutta toisessa päässä tulee vain hiljaista, ja sitten varovasti kysytään sieltä että: "mitä?". Voikin olla ihminen sitten yksin hammaskipunsa kanssa! Syökääs muuten banaania kun on nielemisvaikeuksia. Ha. Saa lajitoverinne siitä huvia.

Nyt kipu on siirtynyt taaemmas. Se ei siis ole se ehjä hammas, mitä lääkäri tutki viime viikolla. Minä pahoin pelkään, että kipu johtuu eräästä hampaasta, jonka nimeä en tässä sano nyt ääneen: viisaudenhammas vihoittelee! Jos ne sen näkevät tänään, kun sain päivystysajan, niin ne voivat sen poistattaa! Auh!

Ohhoh kun taas on aikaa kulunut

Nimittäin siitä kun olen viimeksi kirjoittanut. Se on kurjaa, kun ei ehdi. Opiskeluaikana tuli istuttut tässä koneen vieressä useammin, samoin tuli mesetettyä ja tehtyä kaikenlaista muutakin teiniä, nyt ei enää. Mahtaakohan kukaan edes lukea enää armasta Seppoani?

Olen EDELLEEN töissä samassa paikassa. Nähtävästi olen siellä ainiaan. Sosionomeja ei haeta lehti-ilmoituksella, että no nyt olisi sinulle paikka, sinä pätevä sosionomi. Ei sellaisia ole. Hiiteen kaikki lupaukset koulussa, että kaikki viedään käsistä, kun valmistuvat. Ihmiset siis. En ole silti ollut työtön, että tavallaan pitää paikkansa.

Nyt nukuttaa niin maan perusteellisesti. Voi joskus ihmistä. Etenkin kun kello on nyt justiinsa 0:00 niin silloin voi hyvällä syyllä sanoa olevansa väsynyt. Muutenkin on ollut liikkeellä hassua väsymystä, sellaista, ettei oikein virkisty, vaikka nukkuisi kuinka. Että voitte siellä töissäkin sanoa, että se on semne virus vaan, jos makaatte pöydällänne jalat päin seinää. Mikäli olette töissä jossain, missä on pöytä. Jos olette töissä valssaamossa tahi muussa paikassa, missä käsittelette kuumaa kuparia jotta siitä tulisi huomattavasti litteämpää ja kätevämpää tavallisen tallaajan käyttää (niin, jokainen meistä tarvitsee litteää kuparia)(mitä ihmettä minä oikein tässä horisen)(en oikein itsekään nyt ole päässyt perille, että mitä) niin älkää menkö sille pötköllenne. Olen joskus nähnyt sellaisen koneen käytössä, se vasta on h:inkone se, edestakas menee sellainen monen tonnin kupariharkko hihnalla, aina päistä kone pitää vähän kiinni, että se kuuma kupari venyy ja siitä tulee sitä litteää lopulta, mitä meidän kaikkien on helpompi käyttää (no nyt se alkoi taas se jorina) (se on loppu nyt!).

Tein tänään friikkitestin. Yksi kysymys oli, olenko unispäiten keksinyt omia satuolentoja. Olen! Jos se on friikkiyden merkki, niin jee! Toinen kysymys oli, että vaadinko ihmisiä kutsumaan minua lempinimelläni, ja onko se eläinaiheinen. Hauskaa on se, että Eevasta ei oikein kukaan ole keksinyt inhimillistä lempinimeä. Hassu Jänis kutsuu minua Elluksi. Ja Ellusta tulee Ellun kana. Sinänsä kana lempinimenä on samaa kastia kuin a) lehmä, b) ämmä, c) @¤# jne, mutta jostain syystä se välillä sieltä suusta pääsee, tosin ilman a:n, b:n ja c:n arvolatauksia.

Nyt nukkumaan siitä, senkin taukki, sanon ma. Eli itselleni.

Voiko toista haukkua sanomalla, että senkin nisäkäs! Tottahan se kuitenkin on?

Jo on aikoihin eletty

Hei. Mikähän siinä on, että minun tavarani kelpaavat tämän talon pitkäkyntisille?

Tesu on ollut vatsavaivainen. Pitäisi antaa mokomalle matokuuri, vaikkakaan en tiedä, mistä se kurja olisi matoja suoleensa saanut. Ensiavuksi kuitenkin. Muutaman kerran se on oksentanut ruokansa yllätys yllätys matolle. Siinäkin on joku juttu takana, että oksentavat kissat matolle, eivät hiekkalaatikkoonsa (Tesu tosin yritti, onnistuikin kerran, joten poikkeus vahvistaa säännön) tahi muuanne.

Eräänä päivänä tulin kotiin ja huomasin keittiön matolla epämääräisen kasan. Kas, heti salamannopeilla aivoillani laskin kasan painon, tilavuuden, laskeutumiskulman ja tiheyden ja havaitsin sen olevan peräisin kissan vatsasta. Matto oli sellainen pesua kestämätön bambumatto. Se mattoparka oli ollut keittiössäni jonkin aikaa jo, se oli saanut tuta kaiken maailman ruoanlaittovimmoista, kun sitä ei kerran voinut oikein pestä. Nyt kuitenkin se oli tullut tiensä päähän, kun kerran Tesu oli katsonut sen olevan arvollinen ottamaan vastaan hänen tuotoksensa. Kötti oli kuivunut jo, ja kaikki neste oli imeytynyt bambujen väleihin. Heitin maton ulkoroskikseen oksennuksineen, rasvatahroineen ja lukuisine muine läntteineen.

SITTEN! Sitten seuraavana päivänä menin ulos. Tämä ei vielä ole se jännittävä kohta. Vaan nyt se tulee! Sitten: alakerran parvekkeella oli minun, MINUN, mattoni, pestynä (vaikkakaan sitä ei saanut pestä, sanoi ohje) ja roskakorista otettuna! Millainen ihminen ottaa maton pussista roskalaatikosta, huomaa sen olevan täynnä imeytynyttä oksennusta ja likaa ja sitten ajattelee: "kas, sievä matto. Kunhan pesen tuon tuosta pois, saan tästä itselleni oivan maton jalkojeni astella?"

Se oli minun mattoni. Vaikka heitin sen pois, se oli silti minun. Minä kampanjoin sitä vastaan kovasti, että löytäjä saa pitää. En minä ollut sitä hukannut, tiesin koko ajan, missä se oli! #¤%! Ensin pyykkipojat ja sitten tämä! Hulluutta.

Roina-ahdistus

Laittoipa Hassu Jänis tänäpänä minulle linkin jonkun ihmisen blogiin. Se oli lopen kyllästynyt roinaan ympärillänsä se pitäjä. Ei silti ollut maailmanparantaja se, enkä minäkään ala tässä.

Kyllä sitä roinaa on. Mahtaisikohan uskaltaa heittää pois kaikki kakka mitä esimerkiksi katastrofikaapista löytyy? Olettekos ihmiset siellä tehneet koskaan seikkailuretkiä vaatekomeroillenne tahi häkkivarastolle tahi autotalleihinne tahi kellareihinne tahi vinneillenne tahi missä nyt roinaanne säilytättekin? Teiltä löytyy sellaista, mitä ette muistaneet omistaneennekaan!

Minulla on joku käsittämätön kieroutuma kerätä palkkarahoillani itselleni erilaisia kankaita. Suurin osa niistä on valmiita vaatteita, mutta osa odottaa vaatehuoneessa uusia muotoja raakaversiossaan. HA! Sinne on laitettu odottamaan, että keksin jotain, mutta tosiasiassa siellä ovat ja ne löydetään joskus sitten kun olen tämän maailman ompelut ommellut. Kivettyneenä (minä en siis kivety. Enkä ompele kivettyneenä ma. Lue uudelleen jos näit sisäisin mielikuvitussilminesi maallisen majani sellaisena).

Kerään kenkiä myös. Mikä hulluus! Kenkien lisäksi aina otan niille laatikot myös, on jotenkin hienompaa se. Oikeasti kengät lojuvat ihan samoin ympäri ämpäri tai kenkähyllyssä, oli niillä laatikot tai ei. Laatikot ovat katastrofikaapissa päällekkäin viemässä tilaa. Niihin voi pakata kätevästi joululahjat, kaikkihan tietävät, millaista on paketoida pyöreätä roinaa. Joulun tullen en muista, että minullahan on tätä krääsää varten kenkälaatikoita! Siellä ovat ensi kesään asti ne. Ja sitten täytän ne kankailla.

Lisäksi minulla (en muista olenko valittanut tätä aiemmin, ehkä) on keittiön kaapissa ylähyllyllä paketteja ostetuista astioista. Ne ovat ikään kuin käteviä, jos sattuu muuttamaan. Onhan se kätevää pakata Iittalan aino-lasit samoin kuin ne minulle tulivat. Nyt arvokas ylähyllyni on ollut pyhitettynä pahvipakkauksille (se on täynnä se hylly) neljä ja puoli vuotta. Ihan hyvä saavutus. Tosin sinne olisi hukkunut muuten jotain yhtä arvokasta, jolle ei arkipäivinä ole mitään käyttöä.

MISTÄ minulle on tullut lasinen joulupukkikulho? Kuka peijooni sen on tuonut? Tai kipsinen tassuaan nuoleva kissa? Sillä vitsauksella on vielä jostain tekokuidusta tehty punainen rusetti kaulassaan. AARGH! Kuka näitä hel-kutinkoneita valmistaa ihmisten koteja täyttämään? Nyt hämärästi muistan, että minähän olen kuin olenkin todella valittanut asiasta ennen. Asiat ovat täysin samalla tolalla mitä ennenkin. Paitsi: tänään Hassu Jänis lupasi seurakseni tulla siivoamaan häkkivaraston. Nyt etukäteen jo sanon, että tänään illalla viimeistään klo 21 olen naurun kohteena. Yhtäkkiä päähäni välähti, että siellä on pahvilaatikollinen vanhoja lehtiä. Siis neljä vuotta vanhoja. Mikähän minua riisti silloin, kun olen nekin säilyttänyt? Joku peeveli.

Jos menisi myymään ne kakat kirpputorille ja laittaisi vahingon kiertämään:) Tervetuloa penkomaan.

Jalkavaivoja

Minulla on jalka kipeä. Hassua. Voiko sellainen vaiva tulla jos kävelee liikaa?

Minun ei olisi tarvinnut nukkua kuukautta. On se hyvä, etten meinannut.

Juttu ei ihan tänään vielä jatku

Joskus on sellainen päivä, että haluaisi mennä peiton alle ihan hiljaa ja nukkua neljä viikkoa. Sitten kun herää, niin joku armas on tuonut viereen mukillisen kaakaota tahi jotain hassua mistä on uneksinut, ja kaikki on sinä uniaikana kääntynyt hyväksi!






(Käytännössä tämä kaikki tarkottaisi kai sitä, että joku toinen on hoitanut kaikki minun ongelmani! Tämä ei ole merkki luonteeni laiskuudesta [kyllä minä laiskakin olen], vaan yllättävästä tilanteesta joutua myöntämään, etten osaakaan ratkaista kaikkia-omiakaan- ongelmiani.)

Hei pitkästä aikaa

Kone kikkura otti ja hajosi. Hassu Jänis korjasi sen, mutten viitsi tässä nyt kertoa, miten siinä kävi.

Kirjoitan lainakoneella. Ei oiken suju vieläkään, kun on tottunut omaan näppäimistöön sormet. Hassua.

Kaksi kesäkuulumista. Ei. Ei kuulumista, kommellusta. Ensimmäinen menee näin: Olin ystäväni kanssa kaupassa, paikallisessa vaateliikkeessä. Hän kokeili innoissaan takkia peilin edessä, jonka eteen oli nokkelasti sijoitettu hylly niin, että jos halusi katsoa itseänsä, niinkuin hän, niin oli sujautettava itsensä pienestä raosta pieneen väliin. Aikansa se kekkuli siinä itseänsä ihaili, sanoin ystävälleni, että mennääs tästä nyt mäelle, mieluiten sovittamaan muita vaatteita oikein kunnon sovituskoppiin. Lupasi tulla ihan kohta. Muttei tullut se. Kiersin siinä aikani ja katselin kaikenlaisia hassuja asioita, mitä ihminen voi päällensä laittaa, jos ei ole ihan terve. Sellainen on muoti. Kas, ei tullut ystäväni, edelleen siellä raossa keikisteli! Vaaleat hiukset heilui, niin kovasti ihasteli! Menin sanomaan ystävällisesti, että tules nyt sieltä, senkin kupparin Ulla. Nainen kääntyi, mutta oliko se sama minun tuttuni, ei! Ihan eri, vanhempi! Sanoi vain, etten taida olla ihan se, jota haet. Heh. Sanoin, että kaikella kunnioituksella, ei ollut mitään henkilökohtaista kutsussani, eihän hän edes näytä kupparin Ullalta. Ystään pää vilahti muualta. Menin luoksensa ja kerroin, mitä taas tuli tehtyä. Se kysyi, että miten sellaista voi kenellekään sanoa, että Kupparulla. Ties mitä nainen kuuli, se eri.

Jatkuu huomenna. Hah. Sen toisen jutun voi lukea täältä ikäänkuin jatkokertomuksena.

Aitoja ihmisiä

Laitoin itseruskettavaa suihketta. Värjäsin tyvikasvun. Ostin muutama päivä sitten irtoripsiä, jotka voi laittaa kun menee juhlimaan, ja aina kun haluaa, että muut huomaavat, että kas, tuolla ON kuitenkin silmät, ennen olen luullut, ettei sillä ole. Tuli tässä sellainen olo yhtäkkiä, että toivottavasti kukaan ei huomaa, että minä olen näinkin epäaito! Että rusketuksen ja kaiken saa huomata, kunhan eivät ne huomaa, että se on oikein citymarketista ostettu (kerrankin en ole niin kalpea, että Hassu Jänis naurahtaa: oi goottia!) Ja silmät ovat samasta paikasta!

Lisäksi meikkaan ja yritän pitää tukan erilaisena, kun se on kun aamulla herää tämä. Viilaan ja lakkaan kynsiäni, (etenkin varpaiden) ja laitan ripsiini lakritsaa tahi tervaa, kuten armas isäni asian ilmaisee. Nypin kulmakarvani ojennukseen ja rasvaan epäsäännöllisen ahkerasti silmänympäryksiäni. Kaipa kiinteyttävää voidettakin jossain kaapin perällä on. Tosin jos se vielä on tallella, niin siitä on puolet jäljellä. Ei selluliittiin auta kuni kuolema. Ruosteenestoaine taitaa olla yksi harvoista aineista, mitä tämä nainen ei vartaloonsa lykkää. Eikä botoxia. Kyllä olisi eriä silloin, jos naisihmiset hinkkaisivat nahkaansa ainoastaan sillä vihreällä mökin hajuisella palasaippualla, jollaisia edelleen löytyy yllättävistä paikoista, vaikka kukaan ei niitä osta! Mahtaako olla apua kaikista niistä aineista, mitä minultakin kaapista löytyy? Nyt tarinassa tulee huippukohta, jossa kirjoittaja tajuaa elämän tyhjyyden kauneudenhoitopurkkien keskellä, ja lähtee toteuttamaan suunnitelmaansa maailman muuttamiseksi paremmaksi paikaksi.

Kaikkea ne keksivät ne jotkut. Minä menen sittenkin hakemaan kaupasta lisää itseruskettavaa, kun loppui yllättävän aikaisin tuo kehvelin purkki. Kun taittaa kädet kyynärpäistä kesken sen aineen vaikutuksen, niin jää taitteisiin hassut valkoiset läikät. Niitä on todella vaikeaa saada pois. Äh.

Ihmeellinen vaihe

Terve. Olen ollut Hassu Jäniksen kanssa nyt 13kk 15 päivää, laskutavasta riippuen. Tämä on Hassu Jäniksen laskumalli. Siitä ajasta olen ollut harvinaisen paljon kipeänä! Olen käynyt vuoden aikana varmaan useammin lääkärissä, mitä koko elämäni aikana yhteensä... Sangen pelottavaa. Sellaista pikkukrämppää, kaksi flunssaa, kummallisia päänsärkyjä ynnä muuta kummallista. Kai ne tästä joskus loppuu.

Kylpyläreissu meni hyvin. Hauskaa oli jne. Nyt valmistaudun töihin lähtöön. Ensi viikolla on muutama päivä lomaa- normaali vapaa siis, mutta lomalta se tuntuu:) Jee! Jonne, täältä tullaan todennäköisesti heinäkuun loppupuolella! Hassu Jänis ei tosin vielä tiedä sitä. Pitänee kertoa ehkä.

Kurkkupuhuttelua

Voi kuinka voi vain olla ihmisen kurkku kipeä. Antibioottikuuri ei tehonnut, se ensimmäinen siis. Tänään määrättiin toinen. Huomenna olisi pesulakeikka, pidin tänään aamulla kahdenkeskisen puhuttelun kurkulleni, että nyt se on sellainen juttu, että loppui tälläinen venkoilu tähän paikkaan. Ettei sellaista kukaan kestä, jos toinen pitää mykkäkoulua, on tulehtunut, ei sano mikä on vialla, muttei suostu luopumaan kiukuttelustaan. Sanoin vakavasti, että olen antanut sille neljä päivää aikaa parantua, eikä mitään ole tapahtunut. Oli muuten edelleen hiljaa se ja ihan punainen. Sanoin, etten ota sitä mukaan kylpylään, ellei se heti paikalla tule paremmalle tuulelle. Sekös sitä harmittaisi jos ei pääsisi (minuakin ehkä). Kyllä se jotain ymmärsi, nyt nimittäin ei ole enää yhtä kiukkuisen värinen ja nieleminenkin onnistuu! Kiitokseksi vien sen huomenna vesiliukumäkeen. Tosin oma osansa saattaa olla eri lääkkeellä. Tämä määrättiin streptokokin varalta. Lääkäri vakuutti tänään uudelleen, että kylpylään voi mennä.

Ostin tässä päivänä muutamana saippuakuplia. Kyllä, olen 26-vuotias. Joka tapauksessa hauskaa on. Ja puhallan niitä parvekkeelta alas ja sisällä myös, pienenä en saanut! Kissa on ihmetellyt kovaan ääneen kuplia. Ensimmäiset kaksi päivää meni aina puhallellessa kissan huudon säestyksellä, tänään oltiin sulassa sovussa. Minä puhalsin ja kissa rikkoi tassullansa. Tai haukkasi.

Jalkapohjat lähtevät puhtaaksi rusketusaineesta jalkaraspilla. Liiallinen kurkkupastilleiden käyttö aiheuttaa laksatiivisia oireita. Älä osta kalliita ruotsalaisia mansikoita. Jos laittaa pellavaöljyä sieraimiinsa kun ne ovat kuivat niin siksi että niitä hoitaisi eikä sitten pidä varaansa ja laita vaikka pumpulia tukkeeksi hetkeksi niin kannattaa pyyhkiä ylähuulensa ennenkuin lähtee apteekkiin. Kannattaa silti poistaa pumpulitukkeet myös ennen ulos lähtöä. Saa ikäänkuin kanssaihmiset fiksumman kuvan teistäkin kun ette juoksentele nenäaukot täytettynä. Sellaisia asioita opin tänään! Ja sen, että kärpäset tulevat avoimesta parvekkeen ovesta mielellänsä. Ja sitten istuvat teidän päällenne mielellään paljaalle iholle juuri silloin kun nukutte päiväunia.

Voisin tässä lyödä salaa itseni kanssa vetoa, että kun minulta loppuu sairastus, niin aurinko päättää, että nyt on paistettu ihan tarpeeksi tälle kesälle.

Sairasta ja jalkapohjallista

Hei. Sain lääkäriltä antibioottikuurin ja lämmintä kättä. Ja sairaslomaa taasen. Kolme päivää: keskiviikosta perjantaihin. Jännittävää, miten kummallisia asioita onkin työnantaja järjestänyt, sillä kolme sairaslomapäivää tarkoittaa sitä, että perjantaina klo 24.00 päättyvä sairauteni velvoittaisi minut menemään töihin klo 00.00 alkavaa lauantaita. Nimittäin minulla onnettomalla on silloin yövuoro(yövuoro tarkoittaa 20-07 välistä aikaa työpaikallani). Hah. Kaiken huippua on se, että työpaikassa saa nukkua yövuorossa 00.00- 05.00 välisenä aikana. Hah toisen kerran. Eli minun pitäisi mennä nukkumaan töihin keskiyöllä viideksi tunniksi, jotta voisin olla hereillä siellä kaksi tuntia aamulla. Esimies kehno meni kuitenkin ja siirsi sen 7h hamaaseen tulevaisuuteen vapaapäiväni tilalle. Sellaista sählinkiä.

Minulla ei ole viikonloppuvapaita. Kiertävän listan mukaan mennään, sanottiin minulle, ja joudun odottamaan ensimmäistä tämän kesän viikonloppuvapaata 9 viikkoa. Tällä viikolla olisin päässyt lauantaina valvomasta, mutta nukkunut kevyesti iltapäivään. Eli lauantaina olisin ollut sen seitsemän tuntia töissä, mikä vapaa se sellainen on? En kestänyt tätä 9 viikon tuskaista odotusta, vaan päätin, että nyt jos koska on aika ystävieni (kiitos vielä) valmistumiseni kunniaksi antamalle kylpylälahjakortille, vaikkakin suoraan yövuorosta tulleena (ei, ei mene niin se, miten siellä ilkeämielinen jo ajatteli. Ei se ole mukavaa nukkua töissä. Uni on kevyttä kuni höyhen tahi hattara. Olen muutaman kerran säikähtänyt vatsani kuralle, kun joku asukkaista on seissyt pimeässä 30 cm päässä unisilmistäni, kun olen herännyt jonkin ylimääräisen läsnäoloon. Se jos mikä on pelottavaa. Toisaalta vastuun paino ei päästä nukkumaan kunnolla, jos jollain tulee hätä, on minun oltava kärppänä paikalla. Pahinta on se, että on vielä tiedettävä, mitä pitää tehdä, vaikka olisi 30s sitten vielä ollut juoksemassa keltaiset kumisaappaat jalassa Väinämöisen kanssa Eiffeltornia ylöspäin kiihtyvällä nopeudella niin, että puolessa välissä alkoi hirvittää että mihinkäs minä tästä singahdan kun nuppi tulee vastaan (Unispäin siis, jos joku ei tajunnut ja tunsi olonsa psykedeeliseksi.) (En tiedä, onko Eiffeltornissa knupi.) (Kai siellä joku tappi on, että tietää, tähän loppui tämä.) (Pitänee tarkistaa. Internet on hauska keksintö!) (On siellä joku. Tai ainakin sellainen valkoinen pää, että nyt pian loppuu, hidastakaa vauhtia, Eeva ja Väiski, muuten tulee kuolo, ei avaruudessa voi hengittää!).

Niin siis. Asiaan taasen. Olemme menossa Hassu Jäniksen kanssa lauantaina iltapäivällä vuorokauden mittaiselle matkalle ihmispesulaan. Kysyin lääkäriltä luvan oikein. Tosin se nainen lupasi, että kurkkukivun pitäisi mennä ohi kuni lottovoitto siksi, jos heti aloittaa kuurin, mutta tänään se oli pahempi, mitä eilen se kipu siis. Jos loppuu kylpyläksi, niin ihmettelen. Ja olen onnellinen toki.

Saako sairaslomalla käydä kirjastossa hakemassa itselleen kirjoja, jos se auttaa pään kasassa pysymiseen? Minä olen mahdottoman huono olemaan vain paikallani. En jaksaisi sairastaa. Yhden päivän oleilu menee, toinen on jo vaikeaa, kolmas on ihan tuskaa(vaikka siis olisi oikeasti kipeä, kuten minä olen. Adenovirusta se epäili se lääkäri. Ja se on sellaiseen koulutettu, että se tietää. Tai sitten arvaa harvinaisen oikeaan.) ja neljäntenä päivänä voi jo laskea askelia katosta.

Lopuksi pieni käytännön neuvo. JOS olette kalpea kuni lakana, ettekä rusketu, niin olkaa onnellisia. Jos ette ole, niin menkää aurinkoon. Jos ette mene, kun se ei kumminkaan auta, niin älkää käyttäkö kuitenkaan itseruskettavia voiteita. Jos kuitenkin käytätte, niin älkää langetko uutuuskiusaukseen- suihkutettaviin itseruskettaviin tökötteihin. Jos kuitenkin lankeatte niihin, niiden upean, tasaisen tuloksen takia, niin älkää suihkuttako sitä eteisessä, vaan menkää vessaan, jossa voitte pestä heti lattian. Jos kuitenkin suihkutatte eteisessä, ÄLKÄÄ kävelkö lattialla ajattelematta, mitä juuri teitte. Nimittäin. Teille voi käydä niin, että kaikki ohimennyt sumute tarttuu huomaamatta jalkoihinne, ja sitten katsotte illalla, että miksi on näin likaiset pohjat jaloissa. Pesette ne, ja kauhuksenne huomaatte, että ei lähde! On rusketusta! Teko-! Eikä mitään vähäistä määrää, vaan on mustat kuni yö ja synkkä ajatus! Muualta olette vaalea. Ja sitten saa poikaystävänne aihetta sanoa teistä, että olette tummaihoisen ihmisen negatiivi (sanoi se sappermentti). Minä en nyt tässä viitsi sanoa, kenelle tämmöistä tapahtui, muuten vain varoitan.

Kippi jälleen

On se hassua, että kesällä voi ihminen vilustua. Tai en tiedä onko tämä flunssa vai mikä. Mutta kipeä olen taas. Huhtikuun loppupuolella muistaakseni viimeksi olin. Menen samalle lääkärille todentamaan että sairas olen.

Lisäksi äidin kanssa tänään jutellessani tuli juttua kamalista eläimistä. Minun listani näyttää tältä: jaetulla ykkössijalla on 1. Etanat ja sammakot. Etenkin lyhytpääsammakko on vastenmielisistä vastenmielisin! Kolmantena sitten seuraa viralliselle päivitetylle listalle uutuutena kivunnut 3. Mureena ja 4. vasta ovat perhoset. Sitten tulevat 5. Leppäkertut. Siinä on kammotuksieni lista!

Minulla on sammakoista ja etanoista suorastaan kauhu. Onneksi kotimaassa ei ole sellaisia kamalimpia, 5-10 cm mittaisia nakuetanoita, mitä esimerkiksi Saksassa. Ne lamauttavat, ei etene Eeva jos on niitä maassa. Ei eteen eikä taakse. Sammakat tekevät saman! Etenkin ne paksupäät.

Sammakanpelko on nimeltänsä bufonofobia tai ranidafobia. Jos jännittää etanoita kuten Eeva, joutuu tyytymään limanpelkoon tai johonkin mikä ryömii- fobiaan. En ainakaan löytänyt sanaa etanapelolle.

Hippopotomonstrosesquippedaliofobia on sellaisella, joka pelkää pitkiä sanoja. Ironista, että fobiasanakin on metrin mittainen verrattuna vaikka sammakanpelkoon:D Lisäksi jollain paralla voi olla Pentherafobia. Onneksi minun anoppini on mukava.

Kas, nyt lääkäriin!

Korjauksia

Nyt täytynee tässä korjata muutama ehkä teille välittynyt harha. Hassu Jänis on maailman paras mies, jos teillä on mielestänne oma miehenne sama, ihan yhtä maailman paras, niin onnea! Jaetulla sijalla he siis! Niin, sanon tämän siksi, että jokunen voisi saada täysin väärän kuvan, jos lukee Seppoa väärällä silmällä. Ei ole totta se, että mollaisin. En! Ei ketään, kenenkä nimi on Hassu Jänis voi mollata. Eikä sellaista niin vain ainakaan vaihdeta!

Hassu Jänikselle terveisiä.

Minä olisin kenkäfriikki jos olisi rahaa. Kummallisia piirteitä löytyy ihmisestä, vaikkei sellaista uskoisi itsestänsä etenkään, että sellainen minä.

Heipä hei

Mitäs teille kuuluu? Sain laulun koevuositutkinnon kiitettävin arvosanoin (kaikkea sitä) suoritettua ja sitten ei muuta kun kesälaitumille!

Muuten tässä ei kuulu oikein mitään kummallista. Töistä on vapaata torstaihin asti, kun olin yövuorossa jne. Olen ihan kuitti kävelystä. Olen melkein joka ilta. On kyllä ihmistä motivoiva jos on askelmittari. Jos se 10 000 ei tule täyteen joka päivä, niin voi kuinka katsoo se mittari surullisella silmällään minua, kuni tyhjän panttina tässä maailmassa olisi se! Miten ovat osanneet sellaisen toiminnon siihen laittaa ne ulkomaalaiset? Ei moni olisi osannut, mutta sellaisia insinöörejä ne vain siellä ulkomailla kouluttavat, meiltä salaa! Ettepäs edes tiedä, ennenkuin ostatte jonkun härvelin ja sitten huomaatte vasta, että kas, onpa tuolla askelmittarilla surullinen naama. Menenpä tästä lenkille, jos se siitä ilahtuisi.

Olen yhtä projektirahoitushakemuskokemusta (lyhyttä ja ytimekästä tämä suomi) rikkaampi! Palkaksi saatan saada työpaikan, mikäli rahoitus järjestyy. Jos ei, niin en, jos kyllä, niin mitä todennäköisimmin. Minut laitettiin yhteyshenkilöksi. Sellainen minä! Pollea!

Kuinka paljon olisitte valmis maksamaan ihonhoitotuotteista? Ne kutsut, jotka järjestin joskus muinoin viime viikolla, niin ne tuotteet maksavat aika tavalla. En tiedä onko hinnasta kiinni, vai mistä, mutta iho tuntuu iloiselta. Ja pehmeä on poski kuni vauvan nahka! Ja mikä parasta- kaikkien näiden vuosien tuomat naururypyt (niitä on tuhansia. Ne ilmestyvät salaa öisin, joka paikassa niitä on, etenkin silmien ympärillä on laaja esiintymä!) ovat ottaneet nokkiinsa ja lähteneet kotiinsa! Sellaisesta ilosta maksoin aika paljon. En sanonut Hassu Jänikselle, se on sen lajin elukoita, joka vahtii ansioitansa kuni haukka. Luonnonvastaista on se sellainen. Että Jänis on haukkana. Mutta totta se on! Sitten meni ja arvasi sen hinnan! Ihan yhtäkkiä! Eihän toiselle valhetella voi, mutta on aika hätkähdyttävää kuulla, kuni olisi toisen hengitysilmassa klönttejä.

Miten se vain menee niin, että toisista asioista on valmis maksamaan "itsensä kipeäksi" ja joistain ei. Minä sanon ei todella halvoille pyörille ja ihonhoitotuotteille. Sitten kuitenkin esimerkiksi hupparista en kuunaan maksaisi 70€. Hassu Jänis taasen maksaisi pyörästään 40€ ja tietokoneestaan huiman määrän. Tähän on kuitenkin lisättävä, että se mies himoitsee kunnon pyörää, tämä vaihe on olosuhteiden pakottama tämä. Saas nähdä mihin se siitä sitten muuttuukaan! Minä veikkaan silti, että haukkana pysyy jos haukkana syntyy. Hyvä niin. Minä olen rahan kylväjä. Asfaltillekin.

Nopeat uutiset

Tänään minulle tulee ihmisiä. Minulla on Erään Merkkiset- ihonhoitokutsut ja esittelijä tulee kymmenen minuutin kuluttua.

Pääsin läpi laulukokeista. Jei! Laulunopettajani muuten kovasti epäilee, että olenkin mezzosopraano! Ha. Kaikkea sitä kuulee. 20 vuotta sitä ihminen luulee olevansa muu, sitten ei olekaan, kun eri! En silti itse kuule, kaipa se sen tietää ulkopuolelta, sillä on harjaantunut korva.


Pää ei ole enää ihan niin kipeä, mitä viikon on ollut. Edelleen on silti iltaisin ja ihan aikaisin aamulla hassu. Normaalia -mpi siis.

Jännittävää

Tänään pyörryin hetkeksi. Sangen pelottavaa, huimaus jatkuu nimittäin, samoin tänään on ollut satunnaista päänsärkyä myös. Mikä tätä ihmistä vaivaa? Stressi ainakin. Tuntuu siltä, että kaikenlaiset lisähommat tuovat myös lisästressiä! En oikein jaksaisi muuta kun käydä työssä ja olla sitten loppuajan ihan vaan killilläni. Voiko olla niin, että palautuminen viimeisestä rutistuksesta eli opinnäytetyöstä ja koulusta ja muusta (en edelleenkään ole oikeastaan pitänyt lomaa, 4,5v ilman kunnon selvää taukoa on aika raskasta) ei ole kuitenkaan ihan valmis? Olen ihan naatti, otan stressiä pienistä ja tiuskin!

Eilen suutuin Hassu Jänikselle, kun meni kekkuli itse syömään juustonsa, vaikka luulin, että minä saan ne. Ei siis mitään pientä "äh, peijakas"-huudahdusta, vaan naisten kotkotussuuttu! Tänään meillä taasen oli jäätelöepisodi. Kävimme syömässä kunnon ruokaa paikallisessa opiskelijaravintolassa, jonka jälkeen menimme hakemaan HJ:lle partavaahtoa. Samalla kävi kätevästi se, että menimme jäätelölle. Jäätelön valitseminen sujui miehisen tarmokkaasti. Hassu Jänikseltä siis. Minulta ei, ei se ikinä suju. Lopulta minulla oli kaksi jäätelöä kädessä, joista onnistuin valitsemaan toisen, sellaisen wanhan ajan lakritsatuutin. Kuvitelkaa, tässä täytyy olla tarkkana, jos näin kovasti jäätelöä odottaa, ja sitten onkin paha! HJ söi tapansa mukaan terveellisemmän mehujään. Hyi, sanoin minä siihen, kun HJ ehdotti samanlaista puikkoa minulle. Istuimme kaupan pihaan syömään (minulle sattui tässä samalla pieni roskakohtaus, mutta ei siitä sen enempää) ja kuinka ollakaan, minun jäätelöni oli huono! Epäilenpä, ettei se sula lainkaan, niin kermaisen rasvaista se oli! Ei se ollut edes kylmää, oli niin tuhtia, ettei se ollut jäässä lain. Wanhan ajan tuutit ovat kuulkaas aika isoja. Minä söin vohvelin enkä muuta. Kaiken sen vaivan ja ämpyilyn jälkeen- tyhjä arpa, iso pettymys ja huono jäätelö! Minä menin kauppaan uudelleen hakemaan samanlaisen mehujään, mitä HJ:llä oli. HJ:n nopea kaupassakäynti partavaahdon takia epäonnistui karkeasti. Niinpä, ei ole se kurja oppinut vielä, että minun kanssani menee aikaa. Hassu Jänis näki muuten tajuni lähtevän kankaalle, tai siis näki, miten nurkan takana jalka nousi niinkuin elokuvissa. Sellaista tänään!

Lisäksi sain tänään lisätyötä (jee!), jolla petaan mahdollisesti alkavaa projektityöpaikkaa itselleni. Minulla on nimittäin suuri kunnia ja etuoikeus täyttää projektin rahoitusanomus perusteluineen ja talousarvioineen RAY:n raharouville ja -herroille, koska projektintoteutuspaikan puheenjohtaja ja mahdollinen tulevaisuuden työnantaja homman minulle nakitti. Kaikkea sitä ihminen työpaikan toivossa tekee. Vapaa-aikanaan vielä! Anomuksen viimeinen jättöpäivä on 31.5.

Huomenna on musiikin koevuositutkinnon teoriaosuus edessä. Pitäkää minulle peukaloita ja lippu korkealla huomenna kolmesta eteenpäin. Kiitos.

Päänsärkyä

Keksikääs minulle ihmiset joku mieluisa oman alan työpaikka.

Minulla on ollut muutaman viime päivän aikana taas pää kipeä kuni mikä. Mikä tätä aiheuttaa, sanokaas se. Kipu on oikealla puolella, sellaista hidasta aaltomaista. Ja heikottaa. Pahaa ei tee, mutta olo on hutera.

Muuten tässä sinnitellään töissä. Ja pitäisi opetella ulkoa 60 sivua musiikin teoriaa, kun ne hitit meni järjestämään teoriakokeen keskiviikoksi. Lisäksi pitäisi laulaa jollekin raadille, että ne sitten arvovaltaisesti päättävät, saanko jatkaa musiikkiopintojani. Kaksi vapaapäivää minulla ja molemmat menevät tankkaamiseen ja ulkoa opetteluun, sekä päänsäryn ihmettelemiseen.

Valitusten viikko, oi!

Kuka ottaisi kissan? Annetaan pois parisuhteen kehittymismahdollisuuden takia.

Mouchester ja takinliepeet

Tänäpänä tuli kahden hiljaiselopäivän jälkeen käveltyä enempi. Jotkut superihmiset muistavat, että viime isäinpäivänä kävelin räntäsateessa 15 km katsomaan isää. Samalta näytti. Nyt toistin tempaukseni askelmittarin kera. Sillä erolla, että kävelin katsomaan äiteetä. Ihmeekseni ei tullut enempää askelia kuin 21 743!

Suvussa kulkee hullut unet. Näin viime yönä töissä sellaista unta, että aamuvuorolainen oli tullut aamukolmeksi töihin. Minut herätti viideltä sen hoitajan mukanaan tuoma villi pikkuruinen ruskea poni. Lisäksi samainen poninomistaja oli tuonut töihin kaksi koiraansa. Sisko näki sellaista puolestansa päässänsä yöllä, että oli etsimässä Paavo Väyrysen piilottamaa geokätköä Arabiemiraateista aavikon laidalta opastetaulun vierestä. Jos joku kurja ei tiedä, mitä on geokätkentä, on paljosta jäänyt paitsi. Tosin minullakaan ei ole gps-paikanninta, että avutonna kuljeskelen etsien vihjeitä. Sellainen laite pitäisi saada. Mitä kaikkea ihmisellä voi olla! Askelmittari ja gps-paikannin! Ei edes uneksinut mummu sellaisista, miten tuli toimeen hän, mitä? Miten tuli, ilman saunabeltiä ja abtronicia ja nutrilettia ja shampanjavispilää ja mokkalattea? Vääryyttä oli se ja teennäistä elämää ennen! Ja hihaan pyyhittiin ruuan tähteet ja nenä.

Mikähän siinä on, etten ole ikinä oikein istunut jalat suorassa? Autossakin on tuskaa, jos ei pitkällä matkalla saa laitettua jalkojaan ristiin. Aamupalalla ja yleensä ruokapöydässä istun niin, että vasen jalka on taitettuna tuolille ja oikea jalka roikkuu polvitaipeesta vasemman jalan jalkaterän päällä. Pienenä minusta on sellaisia kuvia, että jalat sojottaa milloin mihinkin. Äiti sanoi joskus, että epäselvissä tilanteissa vanhoista valokuvista minut ja siskon erottaa jaloista. Sisko istuu sievästi, Eeva ei. Istun tosi usein risti-istunnassa, aina koneella, nytkin! Siitä tuli mieleen, että nyt on jalat niin tuubassa ja hiki ihmisellä, että taidan ryömiä ruiskuun. Tai sitten menen tuolin kanssa, tiedättehän, otan istuinosan alta kiinni vasemmalla ja oikealla kädellä ja hyppään! Niin ei jalat rasitu.

Valmistumisen jälkeisiä harrastuksia

Hei taas. Olen ollut työssä, ei sitä ihminen raskaan työpäivän jälkeen jaksa aina koneella istua ja siitäkös Seppo on ollut näreissänsä. Minulla on nimittäin kolmaskin harrastus Sepon täyttämisen ja laulamisen lisäksi. Sain valmistumislahjaksi ystävältäni ja hänen armaalta mieheltänsä askelmittarin. Jee! Uusi harrastukseni on siis joidenkin mielestä naurettava vyölaukun ja nahkaisen vyöhön kiinnitettävän kännykkäkotelon korvikkeena pidettävän askelmittarin tiiraileminen! Arvatkaapa vain, onko se ollut työssä mukana ja kaikkialla! On! Ja nauroivat minulle työssä pomo ja kollega, pyörittelivät silmiänsä he, kuni gurut. Joku marisi, ettei se lisää liikkumista tippaakaan ihmisellä, jos sellainen on tuossa mittaamassa. Vale on se! 10 000 askelta pitäisi liikkua päivittäin, jotta pysyisi ihminen terveenä. 12 000- 15 000 askelta pitäisi ottaa laihtuakseen. Arvatkaa! Ensimmäisenä kokeilupäivänä askelia tuli 10 129, toisena 13 464, kolmantena 13 529 ja tänään 15 073! Töissä tulee jonkin verran käveltyä, mutta lopputulos on ahkeran iltakävelemisen ansiota! Motivoi sellainen, jos ei ole askelia kuni pari, sellainen voisi mittaria surettaa! Hassu Jänis on kärsivällisesti tullut mukaani lenkeille, ja kas, on varmaan huomannut eukkonsa selittävän päivän tapahtumia normaalia enemmän (en tiedä onko se kehveli huomannut. Totta se kuitenkin on. Kävellessä jaksaa selittää asioita. HJ on yleensä se, joka kertoo päivän tapahtumista, minä en jaksa. Mitä niitä toistamaan, kaikkihan on jo sattunut kertaalleen.) (Askelmittariystäväni kertoi, että heillä asia on toisinpäin. Mies tulee kotiin poski paisuneena, ja ystäväiseni saa silloin vasta tietää, että mieheltä on tänään poistettu viisaudenhammas. Ei ole muistanut vain kertoa tai ei ole jaksanut. Sellainen olen minä samoin. Tai sitten lukee HJ blogista asioista. Ha.)!

Mutta siis motivoinut on se, että on mittari armoton kupeella. Hyvä mittari onkin, jos mainostan, niin Omron on merkki. Jos tästä nyt sitten vähäsen putoaisi painokin, mene ja tiedä! Voi olla että tulee lisääkin, jalat ainakin ovat olleet kuni lyijyä joka ilta. Mutta hauskaa on se, että on terve väsymys illalla. Nälkäkin on kunnollinen ja uni hyvä. En heräile edes öisin, niinkuin heräilin kun istuin tässä ja tein opinnäytettäni. Ihme, etten juurtunut silloin tuoliin kiinni. Istuin vain ja tein. Kyllä on raikasta ulkoilu!

Sain muutakin valmistumisen takia. Mm. kylpyläloman (hip hei! Kuka sellaista raaskii oikeasti itselleen ostaa, vaikka tekisi mieli?) ja samaan settiin kuului pyjama, jota voin sitten käyttää siellä hotellissa. Hauska pyjama! HJ valitsi kierosti puhelimitse ystävieni hakiessa vaatepartta vaateparren värit salaa minulta, ja huijasi koulukaverinsa soittaneen! Lahjoivat minua vielä pyyheliinoilla ja kaupan pääliseksi tuli hyvä mieli. Kerrassaan! Sellaisia ystäviä!

Valmis

Minusta tuli tänään virallisesti sosionomi (AMK). Kutsuin valmistujaisjuhliini koululle Hassu Jäniksen, en muita. Enkä edes kotiini tänne ketään, ajattelin, etten juhli. HA! Virhe oli se! Mitä puhetta se sellainen on ihmiseltä, joka rakastaa omaksi kunniakseen järjestettyjä juhlia? Huu-haa-puhetta on se! Nyt on olo orpo, kukaan ei tule minua tänne juhlistamaan, äiti toi kolme ruusua(ihania, kauniin färisiä ovat he, kiitos äitee ja isä), mutta muuten ei ole täällä ketään.

Edit: ei päässyt Hassu Jänis, eli olin siellä juhlassa yhtä yksin kuin nyt tässä. Tentti peijooni oli Hassulla samaan aikaan kuni minun tilaisuuteni. Arvatkaa oliko orpo olo juhlasalissa istuessani. Tir tir.

Sen verran sovin, että Hassu Jäniksen kanssa menemme syömään kunnon ravintolaan. Mutta. Erimielisyyksiä tuli hiukan maksamispolitiikasta, lopputuloksena minä sitten maksan koko lystin. Hmm. Mitenhän se menee oikeasti, se maksaa joka valmistuu ja juhlii, vai se tarjoaa ikäänkuin lahjaksi (myös on tärkeää, että on joku pieni ja kallis tavara siinä mukana lahjana, vaikka tarjoaisikin, ikäänkuin osoituksena tytön ihanuudesta ja siitä, että tämä tosiaan on kaiken tämän arvoinen), jonka tyttöystävä valmistuu? Minusta on alkanut paljastua uusia romanttisia puolia. Minusta se, joka on mies, tarjoaa naisellensa. Hassu Jänis perusteli tätä asiaa niin, että hän tarjosi, kun sai kuulla saaneensa työpaikan. Ymmärrettävästi Hassu Jänis toimii kuitenkin opiskelijabudjetilla, sallittakoon se hänelle. Jos se nyt sitten suvaitsisi soittaa, kun tentti on ohi, että menemme. Jos ei soita niin itsesääli kolkuttaa ovella, ja jos sille ei avaa, niin se tulee postilaatikosta kuni lasku. Klonk.

Nyt sitten olen valmis. Ehkä sen huomaa vasta syksyllä, kun koulu ei enää ala. Herttinen! Nyt se iski se todellisuus! Ihmettelinkin, miksei tunnu varsinaisesti miltään. Koulu ei enää ala. Minulla on edessä 39 vuotta työtä.

Minähän järjestän juhlani! Hitti! Vaikka olisi viikon myöhemmin, mitä valmistumispäivä, niin täältä paukkuu! Minuahan pitää juhlia, jos kerran valmistuin, jopa ilman numibialaista! Hyvä minä!

Hurraa minä, hurraa!

Oodi Minälle.

Minä on tämän päivän sankari, Minä! Kevätflunssan kaatamana, mutta silti rohkeana katsoen eteenpäin, Minä juhlistaa tänään syntymäpäiväänsä! Minän vaatimattomuus on esimerkkinä kaikille, Minä ei pöyhkeile, eikä ylpeile saavuttamallaan iällä, katsahtaa vain nöyrästi alaspäin, ja tokaisee "äh, eihän tuo mitään, kuka tahansa pystyisi samaan". Minä on juhlansa ansainnut! Toivottavasti häntä lahjotaan tänään rutkasti onnistuneilla ja Minälle sopivilla lahjoilla.

Olen aina pitänyt syntymäpäivistä. Etenkin omistani. Pienenä äiti kummitteli (!) meille ja juhlavieraille. Ei aikuisille. Lapsille oli tapana järjestää erikseen. Tylsät tädit ja muut tulivat erikseen, eikä äiti niille viitsinyt lukuisista pyynnöistä huolimatta.

Minä olen sairaslomalla. Tai tyhmemmin sanottuna sairauslomalla. Jälkimmäinen tuli muotiin tässä männävuonna. Se on tyhmä ilmaisu, minä en ainakaan ole sairauslomalla, hiiteen se uu sieltä. Se kuuluu samaan kastiin kuin seitsämän ja etenen. Olen siis. Viisi päivää kestäneen kurkkukivun asteittainen väistyminen ei tarkoita sitä, että olisi tulossa terveeksi, ehei. Se on sen merkki, että no nyt voi kunnon tauti alkaa, kun ensin on hitaasti isäntä- tahi emäntäplänttiä kidutettu. Tänään heräsin vesisängystä. Ostin sen joustinpatja-nimikkeellä, se kaikki vesi oli tullut minun hikirauhasistani yön aikana. Äklöttävä herätys. Samoin töissä (kyllä, siellä urhoollisesti kävin ja olin viisi tuntia) pesin ihmisen, ja suihkusta sinkosi vähemmän vettä kuin minusta. On se hassua miten sairaasta hiki lentää. Tuskan-.

Jaa juu. Läkare sanoi, etten saa puhua saira(u)slomani aikana. Säästääkseni ääntäni. Äänihuulet kärsivät, se näki sen sieltä kurkusta jotenkin. "Oi mikä ihana rauha", virkkoi Hassu Jänis ja sipaisi hunajaa paahtoleivän päälle.

Kippi kuin kirvesmies

Kurkkukipu on kaameinta mitä voi ihmisellä olla. Ainakin siis siltä tuntuu kun sellaisen pahalaisen on itseensä ihminen saanut. Iltapäivällä on lääkäri, se katsoo, mitä ovat valkoiset klöntit kurkussani. Jei. Ei, ei se sitä ole. Angiina on lastentauti, sanoi joku lääketieteen edustaja.

Menen pötkölleni taas. Ei tästä hikoilemisesta tule mitään. Hiki tulee pelkästä otsan rypistämisestä. Tai siitä, että naputtelee tekstiä Sepolle. On tämä niin raskasta.

Pyöriä, poikia ja pesuloita

Hei. Otsikko kuulostaa aivan Nikke Knattertonin otsikolta (vrt. Malleja, maalareita ja pienoismalleja tai Surmaaja, ovia ja kassaholvi). Sellainen pää olisi kamala jos olisi itsellä. Ei sisältä. Ulkonäkö siis. Niinkuin Nikellä.

On tuulista on. Tukka lähtisi, ellei olisi toisesta päästä kiinni. Semssia on, joilla ei ole. Vaikka Nikke. Kaikista ei aina tiedä, onko vai ei. Joistain ihmisistä näkee, ettei ole. Harvoin kuitenkin, on niin kehittynyt tekniikka nykyisin!

Menin pyörällä töihin maanantai-iltapäivällä. Matka minulta töihin kestää 13 minuuttia, jos etenee nopeasti, ei tuule ja onnistuu pyöräilemään yhtä virtaviivaisessa asennossa kuin kananmuna. Kananmuna ei pyöräile, se on virtaviivainen. Sitä tarkoitin. Vanhan pyöräni kanssa on laskettava mukaan muutama yllätysmomentti, kuten nyt esimerkiksi ketjujen putoaminen, takapyörän lukkiutuminen, takapyörän irtoaminen, etujarrujen työsopimuksen laiton yhtäkkinen irtisanoutuminen, polkimen katoaminen tahi dynamon mäelle lento. Näistä yllätysmomenteista on sattunut muutama. Viime maanantaina sattui kaksi ensimmäistä, ensimmäinen kolme kertaa ja toinen kerran, juuri ennen työpaikan pihaa. Kyllä on jännittävää pyöräily yli 10 vuotta vanhalla pyörällä! Lisäksi ehkä voisin mainita, että hiukan harmittaa, kun pyörämies korjasi viime marraskuussa pyöräni onnettoman tilan laittamalla siihen uuden jalan, dynamon ja satulan. Muistatte varmaan kertomuksen onnettomasta pyöränjalastani, siitä tikusta. Ja tragikoomisen tarinan mäelle lentäneestä dynamosta. Näin siis tulemme johtopäätökseen, että satula on ainoa asia, mikä on säilynyt moitteettomassa kunnossa tästä huollosta. Väärin. Satula meni rikki onnettoman jalan tuen puutteen vuoksi, pyörä kaatui ja satula meni rikki.

Mutta siis. Maanantai-iltapäivänä päätin, että armas +12v vanha pyöräni saa armollisesti lopetustuomion. Ostan uuden. Ostin siis. Tiistaina saapui pihaani Helkama! On hyvä. Veroilmoitusta se ei täytä, eikä kulje takaperin, mutta muuten on pelit ja rensselit, niinkuin sanoo vanha kansa, tai joku ainakin on joskus sanonut. Minä nyt, jos ei muita. Niin että semmonen! Vaikka tuulee, niin suostuu tämä lähtemään kanssani, ei kitise, ei hankaa vastaan, ei kampea minua ojaan, on nöyrä, on hiljainen ja kaikin puolin oikein varastettavan näköinen... Saas nähdä vanheneeko Helkama. Eikös ne silti niitä hybridi- ja erikoismaastopyöriä rajan taakse vie ennemmin kuin näitä peruspyöriä?

Hävyttömiä hintoja ne muuten pyöristä kiskoo. En ihmettele, että varastavat.

Jotain asiaa oli vielä. Ai niin! Viime kesän vahingosta viisastuneena merkitsin omaisuuteni tarkkaan tussilla. Jos joku ei muista, niin minulle aiheutettiin mittavat taloudelliset vahingot varastamalla minun kauniit puiset pyykkipoikani. Ne vaihtoi joku pitkäkyntinen muovisiin ja rumiin maailmanlopun tekeleisiin (vrt. Magnolia)! Nyt merkitsin nimikirjaimet jäljelle jääneisiin taide-esineisiin, jos joku kehveli vielä varastaa minun pyykkipoikiani, niin saa tuta!

Pesin muuten mattoni alakerran pyykkituvassa. Suosittelen kaikille urbaaneille löysille ihmisille yli kaksimetrisen maton pesua. Se tekee oikein hyvää teidän löysille tai käyttämättä jääneille olkalihaksillenne. Lisäksi lihaskunto-osuus jatkuu, jos olette 162cm pätkä ja suunnittelette ripustavanne märän maton pyykkituvan narulle kuivumaan. Pyykkituvan narut tulisi sijaita sellaisella korkeudella, että yletytte niihin vain hypähtämällä kevyesti ja samalla tarraamalla. Sellaista minä ahersin eilen! Märkä matto painaa aika paljon ja on muuten yllättävän märkä, kun se iskeytyy päin vaatteitanne halutessaan pois katonrajasta kuivumasta. Jännitystä pitää olla elämässä.

Houston, we have a problem

Ongelmanainen, ongelmaluonne, ongelmasuhde ja ongelmakolmepäivää. Miksei muuten onkimistapahtumaa kutsuta ongelmaksi?

Pienenä meillä oli siskon kanssa äärettön pahan hajuista hajuvettä. Kyllä sen hajun muistaa, se on sellainen saippuamainen. Jos teistä joku on käyttänyt YleisRoskan tuotteita, niin kyseinen tuoksu oli nimeltään Magnolia. Barbiet ja Ken tykkäsivät siitä kuitenkin, koska kaadoimme pumpuliin kyseistä maailmanlopun nestettä ja laitoimme pumpulit nukkejen/nukkien vaatteiden alle. Jostain syystä kutsuimme nestettä sanalla "keskihajuste". Erittäin käytännöllinen sana. Samoin kun yhden nukkeni nimi oli Lentävä Sairas. Se oli sellainen ihana pikkuruinen peukalonkokoinen nukke, jonka voi laittaa hiuksiin jos halusi. Sillä oli kangasvartalo, muovipää ja niin pitkät lankahiukset, että henkeä salpasi. Vaaleanpunaiset vielä! Kyllä Kiinassa tiedettiin, mistä lapset tykkäävät. Hyvä suunnittelu ja parempi toteutus. Magnolian kehittäjätkään eivät tosissaan voineet kuvitella luomuksensa päätyvän muuksi kuin keskihajusteeksi.

Minä olen pienenä varastanut isosiskoni ystävän neonvihreät barbin korkokengät. Tunnustin sen muutama vuosi sitten. Himo oli valtava, meillä oli vuori nukkeja, mutta hyvin vähän kenkiä niille. Voiko olla mitään niin kaunista esinettä kuin barbin pikkuruinen muovinen korkokenkä? Ei! Hyvä Mattel!

Menen tästä ihmettelemään taas ongelmallisuuttani. Jos olisin mies, ihmettelisinkö, miten nainen oikein toimii? Minä ihmettelen, mikseivät miehet ymmärrä naisia?

Laulannasta

Mistähän Suomen Idolsiin saataisiin kunnon laulajia? American maassa on hyviä. Ja lisää.

Tänään olen tuubassa.

Hengissä

Täällä ollaan, hengissä. Opinnäyte esitettynä ja kypsyysnäyte tehtynä. Opponentti oli kiltti.

Tänäpänä olen tuskaillut farkkujen kanssa. Olen kerännyt pienen määrän massaa itseeni salaa itseltäni kun olen istunut koneella ja tehnyt työtä. Minulla oli tasan yhdet farkut, joita kehtasin pitää. Tänään ajattelin aamulla, että kas, on päivä oivallisin hakea uudet pöksyt itselleni. Päivässä ei ollut mitään vikaa, mutta pöksyissä oli. En pidä itseäni sen kokoisena, että kaupassa ovenkarmeja jo valmiiksi hirvittäisi, mutta kas, eivät ole tilanneet minun kokoisiani housuja! Mitä ihmettä? Tuumakoot loppuvat 28:aan. Miettikää sitä. Kuka niihin mahtuu? Laihat. Siis todella laihat, ei normaalipainoiset. Eikä takuulla kukaan sellainen, jolle on suotu minkäänlaisia muotoja. Varsinkin lantiolle ja reisille kerääntyvä massa estää tehokkaasti helpon housuostosreissun. Minä olen siis kaupan mukaan sellainen "iso tyttö". Sinänsä erikoista, sillä tällä hetkellä paidat päälläni ovat kokoa S. Jei! NIIN päärynä en ole. Koot yksinkertaisesti loppuvat, ei niin, että isompia housuja kuin 28 ei tehtäisi, niitä ei vain ole kaupoissa! Ei! Kerrassaan hämmentävää.

Menin vihdoin farkkuliikkeeseen, josta sain oikein asiakaspalvelua. Kammoksun sitä kauppaa, mutta on se kuivahko nais-ihminen (laiha kuin sähköjohto) joskus minulle housut löytänyt. Oltuani niin monissa tuskatilanteissa muissa kaupoissa (koittakaa kuvitella turhautumisen aste, kun housut kerta toisensa jälkeen tyssäävät reisien yläosaan. Sujuvasti menevät muuten, mutta sitten "hggh". Sitten jos katsoo erehdyksessä takapeiliin, niin sieltä paistaa karmea näky- jonkun valtava takapuoli, jonka sullominen niin kireisiin housuihin olisi maailman kahdeksas ihme. Näkeehän sen! Jos hyppää, että menisi, niin höllyy se ja ilkkuu siellä se pylly! Ei mene! Sitten iljettävästi paljastaa selluliitin myös samalla! Kenen se on se? Ei minun! En tunne!) avauduin naikkoselle ja kerroin otsassani sijaitsevasta tatista. Ihmettelin ääneeni, että häntä lukuunottamatta suurin osa naisista on normaalipainoisia (sanoin häntä hoikaksi) tai vähän yli, eikä heille mene yksikään noista pienistä koista/kokoista/kooista/koosta, ja hän sujuvalla dialogilla virkkoi, että toden sanoit, asiakas! Isot koot menevät ensin. Pieniä tulee paljon, eikä niitä mene. Alennuksessa sitten ovat.

Kuivahko sähköjohto-nais-ihminen kaivoi tavallisia malleja minulle ahtaaseen koppiin ja jalkaani yritettäväksi. Mikä niitä nykyajan housuja oikein riistää? Ne loppuivat sellaiseen kohtaan, että ellen seissyt selkä takakenossa niin, että takaraivo oli hieman jo lattiaan päin kumollaan, siis siten, kuin ihminen seisoisi suorin selin, kun katsoo, tuleeko sade nyt vai mistä tuli pisara, niin jos en seissyt siten, niin olisi näkynyt minulta työmiehen hymy. Jos olisin istunut, joku olisi voinut syyttää vakoilusta. Hirvittävää. Maksaa täysi hinta siitä, että näyttää takapuoltaan julkisesti. On minulla ollut lantiohousuja, ei siinä mitään. On edelleenkin kaikki yhdet. Ja ne, mitkä ovat jääneet pieneksi, ovat nekin kaikki viidet. MUTTA. Niissä on se ero, että joskus istuessa niitä pitää vetää ylemmäksi. EI seistessä.

Kuivahko sähköjohto-nais-ihminen haki minulle takaa korkeamman mallin. Oli yksi koko kaupassa. Hetken oli sellainen olo, että no niin, täti-Annikki tuli kauppaan tässä, etsikääpäs neiti minulle jotain oikein 80-lukulaista. Mutta meni ohi. Olivat silti niihin osanneet laittaa taskut takapuolen päälle, ei selkään. Nauratti muuten, tämä oli takaa korkeampi malli, suoriutuivat silti vaivaisesti juuri takapuolen yli alaselkään asti. Ostin.

Miettikää niitä parkoja, jotka joutuvat jatkuvasti jännittämään, vakoilevatko tai hymyilevätkö salaa takaatulijoille.

Paniikin huipennus

Tunnin päästä tästä olen esittämässä opinnäytettäni. Puoli kolmesta neljään olen kirjoittamassa kypsyysnäytettä. Olen käynyt tänään kaksi kertaa vessassa. Tämän avulla halusin valottaa, että minua jännittää, en ole ylpeä siis vatsani ahkeruudesta.

Antaisin 50e jos sillä voisi siirtää kelloa neljä tuntia nyt eteenpäin. Siis siten, että hommat olisivat ohitse jo. Hah, jos siirtyisi vain eteenpäin, mutta ne olisivat huomenna kuitenkin edessä... Ei tulisi mitään siitä.

Päivä paistaa ja jännittää. Vessuun.

Toiseksi viimeinen rutistus

Opinnäytteen esitys on perjantaina. Tuossa nököttää paljon paljon ihka tyhjiä Power point-kalvoja. Kukas ne täyttää, mitä? Olen käynyt monessa opinnäytetyön esityksessä katsomassa mallia, mutta nyt kun on oma tilanne edessä, kaikki unohtuu!

Syödäänkö teilläkin päärynöitä haarukan päästä?

Vaimot vaihtoon

Tai no. Tällä kertaa kissat. Erään ystäväni kanssa olemme kerran vaihtaneet viikoksi kissoja. Tänään vaihdettiin taas. Tosin siitä karvamäärästä, mitä omasta lemmikistäni lähtee, voisin mitä suurimmalla ilolla vaihtaa sen kokonaan. Jos jollain on kalju kissa, sovittakoon vaihto mitä pikimiten!

Tänään ilmoittauduin kypsyysnäytteeseen. Opettaja antoi luvan. Mitä ilmeisimmin sitten valmistun huhtikuussa! Hah! Siitä saatte, maailman kaikki numibialaiset! Ei enää työtä täällä!

Mitäs muuta. Esiinnyn elokuvassa, hihi. Se julkaistaneen 13.4. asuinkaupungissani. Jei! En tiedä siitä muuta, kuin että huippunäyttelijöitä on muitakin kun minä. Mikä täällä haisee? Omakehu! Se kurja!

Ilma on ihana! Mitäs siinä vielä lujet toisen blogia, ulos siitä säästä nauttimaan! Poikkeuksena tämä teksti ei koske heitä, jotka lukevat blogiani klo 22.00-08.00 välisenä aikana. Ei tarvitse heidän. Muiden siis!

Johtopäätöksiä

Olisi hauska kirjoittaa kirja johtopäätöksistä. #¤%:ni innoittamana (tässä vaiheessa käsite ei ole ehkä kaikille tuttu. #¤% voidaan lukea myös sanana "opinnäytetyö") (jos käsitettä ei ymmärrä, saattaa #¤% saada kohtuuttoman rajuja merkityksiä) mietin, että on maailma kaikenlaisia hassuja tutkimuksia pullollaan.

Jos joku tekisi tutkimuksen, että minkä väriset sukat on junankuljettajilla ollut jalassaan onnettomuushetkellä, niin siitä saisi mukavan tuloksen, että mustasukkaiset junankuljettajat joutuvat valkosukkaisia herkemmin onnettomuuteen. Tämä on hypoteesi tosin. Mutta johtopäätöksistä kirjan kirjoittaminen perustuisi arkiempiriaan, kotikokeiluun, ja sen lisäksi järjettömään yleistämiseen! Teoriapohjaa ei tarvittaisi. Keksin heti yhden tieteellisen totuuden, kun tulin suihkusta: kuivaihoinen, kiireinen, farkkuja käyttävä nainen on keskimäärin masentuneempi kuin muut.

Tätä pitänee selittää hiukan. Kuivaihoinen tarvitsee rasvaa ihollensa kun se tulee ruiskusta. Sellainen rasvaa itsensä, etenkin sääret ja ehkä reisillekin pyyhkäisee, kun tuli otettua liikaa rasvaa kiireessä. Koska se sellainen on siis kovin kiireinen, niin vetäisee housut jalkaansa äkkiä, mutta kas, tökkää reisiin viimeistään jalkaan laitto. Rasva jarruttaa. Se sellainen masentaa, jos ei housut mene jalkaan. (Viime aikoina minulla on ollut kyseistä oireyhtymää. Olen ollut hyvin itsekriittinen ja sättinyt itseäni, heti kun sellaisen huomasin.) Niin, masentuu se nainen siksi, kun uskoo lihonneensa, vaikka periaatteessa tietääkin, että rasva se on mistä tuli kitka, mutta kuitenkin kalvaa hienoinen epäilys, että onkohan se kuitenkin housu joka myös vähäsen krinnaa. Sukupuoli on tärkeä siksi, että miehet jos huomaavat, etteivät housut mahdu reisistä, ovat kekkulit siitä ylpeitä: Hai! Minullahan on reisilihakset kasvaneet, vaikken mitään ole tehnyt, jippii! Sitten menevät ulos ja ovat polleita. Mm. sellainen on sukupuolten ero.

Jos teille tulee kotiempiriasta mieleen jotain, siis mitä te, potentiaaliset arkiempiristit olette tykönänne huomanneet, niin kas, laittakaa kommenttia. Tässähän se syntyy tuhti paketti elämän totuuksia hetkessä!

Tukkataikaa

Kirjoitin tämän eilen, mutta Sepolla oli vapaapäivä. Ei toiminut siis. Tässä tulee kuitenkin tämä tarina uudella yrityksellä.

Tänäpänä onkin ollut sitten kaikenlaista pientä. Färjäsin tukkani tässä päivänä muutamana (tarkoittaakohan "muutamana", että joku asia tapahtui useamman kuin yhden päivän aikana vaikka sitä kuitenkin käytetään samoin joskus kuin eräänä päivänä?) (on, kyllä se on väärin sanottu, jos sanoo eräänä tilalla muutamana.) Korjaan. Färjäsin tukkani tässä päivänä muuantena. Ostin oikein parturiliikkeestä sen färin, että tulee hyvä. Tuli! Oikein ihana suklaanruskea. Näin opiskelupäivien viime hetkinä ajattelin säästää kuluissa, en mennyt parturiin, vaikka ehkä se yleensä kannattaa. Färistä tuli hyvä, mutta jotain eloisuutta kaipasi tukkani mun. Ostin paketin raitafäriä myös ja iskin sen päähäni tänään aamulla, heti kun pääsin yövuorosta kotiin (tarkkasilmäisimmät lukijat huomaavat tässä piilevän vaaramomentin!). Siinä oli oikein varoitustekstit, että älä ihminen pidä tätä erittäin hoitavaa ja hellävaraista moskaa päässäsi yhtään kauempaa kuin korkeintaan 45 minuuttia, muuten sinut vie mörökölli, tai tukkasi ainakin. Kuulemma kun sitä töhnää laittaa, niin aluksi saattaa näyttää punaiselta tai keltaiselta se ihmisen tukka siinä alla. Mutta että se on luonnollista ja kuuluu asiaan ja haihtuu siitä sitten se ja vaalenee.

Uhmasin. Pidin yli tunnin. Ei tullut tukasta purkkaa, mutta kelta-oranssi tuli. Mihin katosi minun suklaanruskeani, mitä? Meni taivaan tuuliin, se kehno raitafäri sen söi, eikä vaalentunut! Minun rakas tukkani, mennyttä! Tavattuani itseni peilistä pidin pienen hiljaisen hetken suklaan muistoksi, ennen puhelinluettelon ja parturiliikkeiden etsimistä. Sain ajan tänään päivällä, hassua, tästä ihan läheltä vielä. Nainen sanoi puhelimessa, että nyt olisi hyvä väli, mutta et taida ehtiä tähän viidessä minuutissa. Hah! Kuvitelkaa itsenne tilanteessa, että katsotte peiliin ja odotatte eloisaa uutta lookia ja häikäisevää naiskauneutta. Vaan! On koko pää täynnä marmorikuvioituja raitoja ja kaiken lisäksi kiehtovissa neonväreissä. Etenkin pääliosa tukasta on kuin siinä olisi Tiimarista ostettu lasten muovikypärä. Tukan alaosa näytti häpeävän yläosaa ja oli harvinaisen flatku. Jos joku ei tiedä, mikä on flatku, kuvitelkoon itsensä tukkana, jota hävettää omistajan tyhmyys ja yrityksen täydellinen pieleenmeno. Häkeltyy siinä karskeinkin ihminen. Ensimmäistä kertaa menin parturiin juosten ja pipo päässä. Jonotinkin hetken ilman takkia, mutta muodikkaasti lakissa. Parturisnainen oli poliittisesti korrekti, ei sanonut mitään, ei luonut edes moittivaa katsetta. Olin tosin hyvin nöyrä ja myönsin tappioni heti.

Tukasta tuli tumma. Liian. Suklaa on muisto vain. Mutta eiköhän se tästä hälvene. Pinkkiäkin on vähäsen. Muuten leikkaus on hyvä, oikein tyttömäinen mutta samalla rock. Hip hei. Kaikkea sitä voikin yhdistää.

Opinnäyte on voimakkain kirosana, mitä tiedän. Siksi sitä on käytettävä varoen, ettei vain loukkaa ketään. Tästä lähin se voidaan kirjoittaa myös "#¤%", ettei herkimmät lukijat koe traumaattisia lukuelämyksiä.

Pölinää

Hei kaikille.

Kiitos rohkaisusta sinä tuntematon. Mukavaa on silloin, kun saa kehun! Sellainen lämmittää mieltä moneen otteeseen, aina kun sen muistaa.

Lupasin siskolle, etten koskaan mene kilpailemaan Idolsiin. Varsinaista syytä en tiedä, miksi sisko ei minua sinne halua. Mutta lupasin kuitenkin. Tänä vuonna oikein kysyttiin mukaan. Ei tuotantotiimi, ystävä vain. Muistin lupaukseni, sisko kulta. Ehkä lupaan olla menemättä mukaan poliittisiinkin kiemuroihin, ainakin tällä erää. Sitä kuitenkin ihmettelen, että mitä tulee siitä, jos "jotkut" ajaisivat alas veroja ja sitä kautta hyvinvointipalveluja. Joku fiksu sanoi tänään lehdessä, että Jee, nyt poistuu verot ja saa sitten ihminen itse päättää, mitä tekee niillä säästyneillä rahoilla. Hmm. Minun on nyt todettava, etten purnaa yhtään verojenmaksusta, kun tietää, mihin ne periaatteessa menevät. Turhaankin kyllä, mutta miten maksetaan sitten vaikka opintotuki tai asumis-, jos ei veroista?

Minä en muuten oikeasti ole mitenkään poliittinen fanaatikko. Äänestämässä käyn, en muuta.


Jätin torstaina opinnäytteen. Opettaja lähetti perjantaina muutaman korjausehdotuksen, pitäisi laittaa se vielä kerran korjattu versio takaisin. Lisäksi sain tänään opponentin, ihan uppo-outo. Jos teilaa se nainen minun työni, niin saa tuta! Opettelen kierrepotkun! Jos sattumalta nyt sille naiselle tapahtuu jotain, niin tällä uhkauksella ei ole täten mitään tekemistä sen kanssa.

Yötyöhön tuli kutsu. Ei tänä. Huomenna. Sinne sitten.

Opinnäytetyöstä

Nyt se on jätetty viimeisen kerran opettajalle. Hirvittää, pelottaa, kauhistuttaa, jännittää, muttei yhtään ole helpottunut olo.

Näin viime yönä sellaista unta, että minulle soitettiin ja kerrottiin, ettei sitä työtä oltu hyväksytty. Minulla oli kuukausi aikaa tehdä uusi tutkimus. Keksin hätäpäissäni, että teen nyt sitten vaikka lasten hammashuollosta tutkimuksen. Tässä vaiheessa muistutan, että olen kuitenkin sosiaalialan opiskelija. Lasten hammashuolto on merkillinen juttu. Sillä sanottiin minulle, etten saa tehdä siitä tutkimusta, nimittäin aihe on salainen. Erittäin salainen.

Ihana kevätpäivä ja olo on kauhistunut. Työ on huono. Ihan varmasti kuitenkin on. Tunnen sen luissani. "Hyy", sanovat ne. Radius ja tibialis ja jopa patella hytisee! Patella saisi olla paikallaan, sellainen tunne on ikävä kun lumpio mokoma heiluu. Kalman kalpeina odottavat kaik luut tässä kropassa, mitä tuleman pitää. Tässä istun enkä muuta voi. Quod scripsi, scripsi (Quidquid latine dictum sit, altum viditur.)

Aamuherätyksiä

On niitä mukaviakin. Tänään ei. Heräsin puoli kahdeksan aikaan siihen, että yölamppu seinältä tuli alas ja osui minua otsaan. Kovaa. Hain villasukan unispäiteni ja painoin sillä sitä kohtaa mihin osui se kurja. Kuhmu tuli silti.

Tänään harjoittelin laulutuntia varten läksykappaletta. Tuli ääni kipeäksi. Ei saisi. Väärästä paikasta tai siis tavalla tulee ääni silloin ilmoille tai sitten oli liian korkea kappale minulle tai vaikka molemmat. Kuka sitä tietää. Kysyn kun menen.

Tietääkö kukaan svengaavaa rakkauslaulua, jonka voisi laulaa häissä? Minun pitäisi joku keksiä.

Vaalilupauksia

Tähän mennessä eniten iloisuutta aiheuttanut asia tässä päivässä on erään nimeltämainitsemattoman eduskuntaan pyrkivän naisen mielipide siitä, että työvoimatoimisto on lakkautettava. Toisessa kappaleessa kuitenkin hän ehdottaa, että esimerkiksi lastensuojeluun saisi lisätyövoimaa tukityöllistetyillä työvoimatoimiston kautta. Ei sinänsä, että olisin samaa mieltä, hilpeys johtunee muista syistä...

Varovasti liikenteessä, hoi äänestäjät! :D

Samalla ihmettelen hiljaa, mistä tulee julkisten palveluiden rahoitus, jos sama edustaja esittää verojen alennusta ja samalla julkisten peruspalveluiden tason nostoa...? Totuus on kuitenkin ilmeisesti se, että vaikka Suomessa talouskasvua tapahtuisikin, suuri osa tuloista (jolla rahoitetaan näitä julkisia, jokaiselle tarkoitettuja hyvinvointiyhteiskunnan palveluita) tulee ihmisiltä, jotka maksavat verot palkastaan. Helppo luvata, vaikea toteuttaa. Voi edustajaksi pyrkivät. Ottakaa selvää asioista, jookos. Minä en pyri, kun en ole perillä, mutta lukekaa edes, miten tämän hyvinvointiyhteiskunnan rippeet toimivat.

Ratkaisevia asioita

Tänään niitä sattuu, ratkaisevia. Haen sen peevelin opinnäytetyön opettajan lokerosta klo 15. Edellinen tuli niin monella huomautuksella takaisin, että itsetunto laski alle absoluuttisen nollapisteen. Hyytävää oli siellä, sen voin sanoa!

Miten voikin ihminen olla sellainen, että tekee niin kuin ei ole hyväksi havainnut, pelkkää laiskuuttaan (muistakaa tämä lause, tämä on tämän kappaleen pääasia, seuraavaksi tulee pitkä alustus aiheeseen, että tekin siellä kotikatsomoissa virittäytyisitte samaan tunnelmaan, missä on kirjoittaja)! Hassu Jänis on sellainen, joka siivoaa ja tiskaa ja ennen sitä esipesee astiat kuni hullu (se on niitä ihmisiä, joka laittaa tavarat paikalleen hetimiten kun niitä on käyttänyt tarpeeksensa)(kyllä te sellaisen ihmistyypin tiedätte. Saatatte itsekin olla sellainen, jos oikein omituisesti on sattunut). Minä olen mitä vähimmässä määrin sellainen intoilija. Joulun aikaan esimerkiksi on maailman kamalinta tehdä joulupaketteja kun tulee inspiraatio ja sitten joutua siivoamaan tavarat pois kun tietää, että huomenna tai viimeistään yli- jatkan tasan tästä mihin tänään jäin. Mutta. Asiaan. Nyt tulee se asia siitä lauseesta, joka teidän tuli muistaa. Niin että on ihminen laiska. Jouduin tänään taas maksamaan kovan hinnan esipesemättömistä astioista ja siitä, etten ole todellakaan laittanut tavaroita paikalleen, kun olen niitä käyttänyt. Enemmän tahi mitättömän vähän. Pakko kuurata ja liottaa kaikkea ihmeellistä, mitä lautasiin on takertunut! Samalla tosin voi kerrata, mitä kaikkea on tullut syötyä männäviikolla. Ehkei se olekaan aina silti vika. Joskus voi sellaista tehdä. Mutta kova homma siinä on, että liottaa ja tiskaa. Kun. Jos olisin heti viruttanut, niin ei olsi niin hommaa. Tai laittanut paperit paikalleen, kun olen niistä katsonut silmilläni jotain opinnäytteeseen ja vaatteet vienyt pyykkiin, niin ei olisi tätä häslinkiä nyt.

Mutta on.

Arvatkaa mitä. Sain sakon pysäköintikiekon käyttämättä jättämisestä. Pahinta on se, että sain sen toiseen kertaan neljän kuukauden sisällä. Juu. Kaikkea sitä sattuu tyhmälle. Syy oli täysin tässä päässä. On siinä silti muuten ammatti niillä sakottajilla. Toisen virheestä itse saavat leipänsä päälle voita. Ja voin alle leipää, miten vain. Toisen virheestä! Miten nukkuvat yönsä he? Hyvin! Luulevat, että ovat alati oikeuden työssä, mutta ovatko? Ihan kuin olisin tahallani jättänyt käyttämättä kiekkoa, protestiksi! "Uskonnollisesta vakaumuksestani johtuen en saa käyttää kiekkoa edes niillä alueilla, joissa sen käyttö on vaadittu." Menisiköhän valitus läpi...? Uskonnon varjolla on toisia käytetty hyväksi, huijattu ja tehty paljon pahaa. Sanoo edelleen harras kristitty. Mahtaisiko se säästää minulta parkkisakkorahat? Kaikkea olen tehnyt (vrt. porkkanoiden istuttaminen erääseen julkiseen puistoon), mutta ehkä röyhkeys tai pokka ei kestä soittaa pirkolle parkkiin ja kysyä.

Pitänee nyt kuitenkin sanoa, että työnsä se on heilläkin. Ehkä sakottavat joskus sitten myös niitä, jotka ilman inva-kylttiä kyseiselle paikalle parkkeeraavat. Haistakoon homeen ne! Pirkkoa silloin arvostan!

Lisäys. Lukekaas Katin naistenpäivä-kirjoitus, jos minun maiset pikkuiset marinani ärsyttää.

No nyt se vasta myrkyn lykkäs!

Tiivistelmän teko tähän viheliäiseen työhön oli vaikeata kuni heinänluominen. Mutta nyt se vasta minulle selvisi, että pikkujuttu oli se sellainen, verrattuna tähän nykyiseen ongelmaan. Nimittäin. Pitäisi tuottaa se peevelin teksti nyt englannin kielellä uudelleen! Kuka vihoviimeinen sen on keksinyt, mitä? Ei ole ihminen ollut se!

Nyt heti kommenttia kehään siltä, joka taitaa englannin kielen jalon taidon! Kyllä minulta se onnistuu, puhuminen siis, mutta tällaista kapulakieltä on mitä kammottavinta kirjoittaa. Keinotekoista on se, että pitää ihmisen vääntää vieraaksi maaksi esimerkiksi käsite "kuntouttava työtoiminta". Mikä se on se, häh? Ei tietoa, se on viattoman kiusaamista, että tällainen pitää!

Niele kalkki, sa kurja ja sadistinen ihminen, joka olet tällaisen tehtävän laittanut paroille.
Olet varmaan miettinyt sitä vessussa istuessasi tahi kun ei ole tullut yöllä unta, että miten saisi oikein kiemurtelemaan sellaiset ammattikorkeakoulussa opiskelevat! Niin on miettinyt, kun kanssasisarus on ensin keksinyt opinnäytetyön yleensä. Senkin katalat käärmekset! Sellaisia kuni te, ei olisi uskonut! Mitä teidänkin äitinne teistä on mieltä, kun niin viattomia kiusaatte, mitä? Varmaan menee lauantaisin saunaan rauhassa hän, äitee, ja istuu lavolla ja heittää löylyä ja pesee harmaan tukkansa ja tullessaan puhtaana mäelle sieltä niin istuu pukuhuoneen jakkaralle, juo keltaista jaffaa ja huokaisee. Tuollaiset synnytin, ma kurja. Voikohan antaa tämän maan opiskelijat minulle anteeksi tätä. Kuunaan en olisi virhelmöinyt, jos olisin tämän tiennyt! Annan äitee, sinulle anteeksi, mutta sitä harkitsen, että mitä tehdään noille mureenoille!

On tehty ihmisen valmistuminen hankalaksi! Hitti!

Voi millaista aikaa!

Tällaista aikaa en ole eläissäni elänyt. Kammottavaa kura-aikaa, opinnäytetyö pitää palauttaa viikon kuluttua opettajalle. Vielä viikko sitten se oli hattarata se työ, nyt siinä on edes vähän tolkkua. Mitään kunnollista en eilen syönyt, paitsi kaksi banaania. En saanut unta, tekemättömät työt painoivat mieltä vielä yhden aikaan yöllä. Näin unta, että olin tietokonepelissä tai jossain televisiosarjassa, jossa mutamonsterit ja kuusitoistametriset metalliset avaruusoliot huvittivat katsojia muissa maailmoissa hyökkäämällä tänne meidän kotoplaneetallemme ja liiskaamalla ihmisiä eri paikoissa sinisten tankkijalkojensa alle. Paitsi niillä mutamonstereilla ei ollut sinisiä jalkoja, punahehkusilmät olivat. Pelottavaa. Uimahalliinkin astuivat ne. Ja elokuvateatteriin.

Kummallista. Aivan valtava prässi on tämä tällainen, mihin ihminen joutuu kun on ollut aiemmin laiska. Eli minä olen. Numibialaista olisi tarvittu, vaikka vaapuin mielipiteen molemmin puolin. Kirjoittamisen blokki lähtee ihan pienistä oivalluksista, useinmiten jonkun toisen sanomasta. Minulla ainakin.

Nyt käsi ylös kaikki, jotka ovat samaa mieltä itseni kanssa, että sairastun kun tämä viikko on ohi? Ja sieltä nousee käsiä! Olette kaikki voittaneet matkan selvännäkijäkursseille Pohjois-Afrikkaan. Minä en maksa matkoja silti.

Ei oikeastaan ole edes nälkä. Mihin sitä ihminen paniikissa ruokaa tarvitsee? Ei mihinkään. Tulee uudelleen nähtäväksi äkkiä jos sen menee nauttimaan. Tai huono olo ainakin.

Tässä vaiheessa lopetan. Pakko jatkaa kirjoittamista. Kammottavaa sekin, kun lisää ja veulaa ja vääntää ja muuttaa rakennetta, niin ei tiedä, onko joku kekkulin asia jossain kahteen kertaan. Sellainen on maailman ovelinta se, tekstit piiloutuvat! Ne kurjat! Haistakoot homeen.

Ensi juhannuksena jos en ole valmistunut, poltan kokossa kaikki opinnäytetyön raakaversiot ja ohjaavan opettajan kuvan. Ensin siihen on heitetty tikkaa. Paras tapa torjua epäonnistumisen tunne on siirtää syy itsestä muualle. Ha.

Hääeilinen

Sellaisissa oltiin kuni häät. En tuntenut morsmaikkua, sulhasen olen nähnyt eilisen mukaan laskien ohimennen neljä kertaa. Hassu Jänis se minut mukaansa otti, hänen tuttunsa oli se sulho. Kaikella kunnioituksella ja hatunnostolla sanon, että olivat hauskat häät ne. Jopa hääohjelmat olivat. Osa oli tuttuja, mutta kas, sopivasti muokattuja, että tuli niistä kuni uusia ikään. Joka häistä tuttu juttu, tuttu juttu, oli jätetty armollisesti pois, tosin tuolileikki oli. Mutta hauska oli se myös; ennen kuin sai istua ihminen ja jättää jonkun toisen kanssakisailijansa ilman tuolia tylysti kuin kärmes, niin piti kuunnella ohje, mitä pitää tehdä ennen istumista. Eräs käsky oli hakea kenkä juhlayleisöstä, toisessa oli, että kolikko. Tai sitten piti kätellä miestä tai koskettaa seinää. Niissä häissä ei kasvanut parta odotuksesta!

Häät maksavat aika paljon, ilmeisesti. Mietin siinä ahtaessani vatsaani kaiken maailman kasvisgratiineita ja lihakastiketta (hyvää oli. Vatsa oli killillään), että ohhoh, niin vain sitä tässä syödään ihan vieraiden ihmisten laskuun. Mitenhän omat häät joskus järjestyy, kukas ne maksaa, mitä? Jos nyt jo lottoaisi, niin ehkä sitten tärppää. Yksi vaihtoehto on, että menee salaa itseltäänkin naimisiin. Sellainen olisi hauskaa. Ehkä kuitenkin salaa palaa hinku päästä olemaan päivä oikein kauniissa (ja voi-hitti-mitä-minä-tästä-maksoin-) puvussa ja tukkalaitteessa ja tällingissä.

Kävin hierojalla perjantaina. Siinä on ihminen aika avuton, kun makaa rötköttää toisen pöydällä siinä ja sitten tulee kovasorminen amatsoni ja hakkaa lihaksia. Minusta tuntui samalta, kuin joku olisi ajellut pitkän selkälihakseni päältä kyntöauralla. Eikä ole kovin lohduttavaa, että hieroja sanoo "no kylläpäs onkin jumissa". Se on muuten hassua, että se on ikäänkuin ylpeilyn aihe ihmisellä se semmoinen. "Minulla on lihakset jumissa..." "Minullapa on enemmän vielä, ihan sattuu oikein" "Minulla on eniten, hierojakin sanoi, minulla on usein pää kipeä kun niin kiristää". Sitten mennään kotiin ja ollaan tyytyväisiä että minullapa on tämän korttelin kirein niska kun oikein päässä asti tuntuu.

Se muuten se naikkonen hieroi purulihakseni myös. Hauskaa. Ihmeellisiä lihaksia on ihmisellä näköjään. Ja tuntojaan.

Minun piti tehdä opinnäytettä, mutta taidan mennä lenkille. Se tekee takuulla hyvää tälle pienelle raukalle, jonka aivot ovat pölyttyneet liiallisesta sisällä istumisesta. Katille kiitos muuten vanhasta neuvosta palata alkuun lopussa. Se on hyvä neuvo se. Minullekin on se joskus sanottu, mutta sen olen autuaasti unohtanut. Muillekin kiitos kannustuksesta. Ehkä elämä voittaa.

Voi kura!

Minun pitäisi saada opinnäytehommat kuosiin kahdessa viikossa. Eikä työ ole siinä mallilla, että se olisi vielä hyvä. Minulla paralla on vielä ilmeisesti koko koulun kinkkisin opettaja ohjaamassa, se kinkki on sellainen asia, että on oltava just jämptilleen miljoonaan kertaan pyöritetty asiat että niistä saa sellaiset, mitkä sitä miestä miellyttää. Kammottavaa ja pelottavaa. Mielestäni olen suht laajasti selittänyt eri käsitteitä, mutta tänään mies suvaitsi soittaa ja kertoa, että kas, mielellänsä nyt luettuani tämän version, hän kovasti haluaisi nähdä kasvokkain, jotta voisimme käydä tekstiä sivu sivulta läpi (sitä on 55 sivua nyt. Ei mikään pikku tehtävä se sivu sivulta. Onneksi ei ole gradu), kun kuulemma osa käsitteistä on vielä vähän ilmassa. Kas. Miten hitossa määrittelet syrjäytymisen, kun mitä enemmän aiheesta luet, sitä epäselvemmäksi se käy...!

Sellainen on aika kurja olo, minkälainen on nyt itsellä. En saa järkevää jäsennystä tai päätöstä työn loppuun, alkuun olen tyytyväinen. En jaksaisi kahlata yhtään teoriakirjaa lävitse ja miettiä käsitteiden tarkennuksia, varsinkin, kun kaikki, jotka ovat pumaskan lukeneet, eivät ole huomauttaneet samasta asiasta. Minulla on sellainen velmu olo. En nimittäin näe tekstissä virheitä, enkä parannusehdotuksia. En missään nimessä pidä sitä täydellisenä, mutta suhde kurjaan on kummallinen. Ikäänkuin se olisi syntynyt itsekseen ja tässä katselisin vierestä, että kas, tuollaisen synnytin. Vaikka joku sanoisi, että hei, sillä ei ole kuin kahdeksan varvasta, vastaisin varmaan, että no, sellainen se on, näytänlö minä siltä, että teen varpaita työkseni? En tiedä yhtään, ymmärtääkö tätä kukaan, mutta sellainen olo on. Toivoisin oikein kovasti, että joku minua jossain ymmärtäisi.

Tuntuu hassulta edes katsoa työtä. En osaa korjata siitä mitään. Etenkin loppu on hajanainen, mutta se vain on. Aikaa ei ole siihen, että työstä voisi ottaa etäisyyttä. Ääh.

Tänään menen hierojalle. Oikea puoli niskasta vihloo (!) välillä ja on jumissa. Toivottavasti se naikkonen saa sen kuntoon. Jos edes hierojan pöydällä osaisi sitten olla stressaamatta tätä työtä. Pitäkää peukkuja.

Ai hitti kun on pyllystä tämä vielä. Jos olisi eri opettaja, niin ei olisi käsiteongelmaa. Tämä analysoi kastemadon rakenteen, ennenkuin laittaa sen koukkuun. Eikö parasta olisi keskittyä kalastamiseen?

Kuumetta

Terve. Kuume otti asumuksensa Hassu Jäniksen. Olen ollut parkaa kaitsemassa ja ojentamassa paperia tämän päivän, aion mennä taas. Hassua on se, että kuume on niin kova. Tai siis ei siinä mitään hassua ole. Ha. Ei hyvää lupaile päivä sellainen, joka alkaa 38 asteen kuumeella klo 8 aamulla. Tänään iltapäivällä oli 39.2, kuka tietää mitä on nyt. Jos saan tartunnan, niin jee. Se tarkoittaa, etten saa opinnäytettä valmiiksi ajoissa, en valmistu suunniteltuna päivänä, en pääse häihin 3.3. ja ensi viikko menee maatessa.

Muuten kuuluu hyvää. Äiti sponsoroi minulle neljän vuoden takaisen lupauksensa, ompelukoneen. Torstaina saapui kotooni keittiön pöydälle valkoisesta muovista tehty ihmevekotin. Ja valtavat määrät kangasta. Ostin kolme rullaa lankaa ja ompelin sen päivän. Siihen oli pakko lopettaa, kun se kolmaskin rulla loppui. Perjantaina otin revanssin, ostin kostoksi neljä kilometriä lankaa ja ihan vain hiukan lisää vielä kangasta. Nyt on ihan uusi look minun asunnossani, tai siis sen verran, mitä nyt ompelemalla saa. Uudet verhot, päiväpeitto ja koristetyynyt tein, hulluuttani myös juhlakassiraakileen joka odottaa nyt lisäohjeita ja -ideoita eteisen pöydällä. Sääli, etten osaa tehdä uutta, väreihin sopivaa sohvanpäälistä enkä ommella uutta tietokonepöytää. Sellainen olisi helmi!

Kuka hoitaa kissaa kun minä hoidan Jänistä? Voi tätä perheenäidin arkea! Olen kahden asunnon ja hoidettavan loukussa (ts. minä täällä yritän kovasti tehdä itseäni korvaamattomaksi ja vallan ihanaksi ja uhrautuvaiseksi ihmiseksi, joka toisia aina auttaen on pyyteetön ja jalo, hohdan kirkkaana kuni timantti yössä, kun siihen sattuu valo. Sitten huokaisen painaen pääni vienosti maahan, jos joku muistaa kiittää, että "voi, eihän tämä mitään" ja hymyilen arvoituksellista hymyä kuni Lisan Mona), minä parka!

Viaton kännykkäni

Se on viaton se puhelin! Nimittäin 3G-verkossa oli eilen ongelmia, ja se aiheutti puhelimen toimintaan vikaa myös. Eli minun puhelimeni ON edelleen luotettava (kytkin pois 3G-ominaisuuden, heti toimi!), verrattuna esimerkiksi aikoN:aan.

Tänään olen: nukkunut, käynyt kaupassa, syönyt ja taas nukkunut. Olin viime yön töissä ja nyt on rytmi sekaisin kuin kissa Tess. Sen silmä on muuten edelleen sen päässä. En osaa arvioida sen tilaa muuten sen silmän.

Niin mielenkiintoinen päivä minulla!

Jos olisin sokea, voisin kirjoittaa silti ehkä blogiini. Kirjoitan tätä nyt tässä silmät kiinni, koitan kaivaa lihasmuististani nappuloiden paikat. Onpa jännittävää tätä tällainen! Haamukirjoitusta! Tai sokko-. kuinkahan monta kirjoitusvirhettä tulee?

Kaksi! Ha! "tätä" pitäisi olla tämä ja viimeinen k lauseen alussa on pieni vaikka sen ei pitäisi. Se on sen merkki, että olen liikaa koneella. Ei sen k:n paikka, sen, ettei enempää. Koittakaas!

Sadastas!

Hahaa!

Sadas juttu!

Mikäs siinä sitten. Pitäisi kai olla jotain juhlallista sanottavaa. Eipä ole. Olo on kuin Kurosella, pakko keksiä jotain, vaikka väkisin.

Onpa sittenkin asiaa. Elämme mielenkiintoisia aikoja, ystävä hyvä. Taas purnasin aamukahdeksalta maailman kataluutta sen syystä tai toisesta heikkona olevia asukkaita kohtaan. Olin yövuorossa ja päästessäni seitsemältä kotiin, ajattelin nokkelasti käyttää hyödykseni lähikauppaa siinä töin vieressä, mikä aukaisee ovensa kello seitsemän. Minä en ihan rehellisesti ymmärrä, keitä ne kaikki hullut oikein olivat siellä siihen aikaan. Itseni ymmärrän, teki mieli huutaa, että ei, en normaalisti teitä rakkaat kassaneidit ja kaupantätit ja ehkä sedät myös häiritse tähän aikaan, ne ovat nuo muut, jotka teidät raastavat ylös pehmeistä ja lämpimistä lakanoistanne tähän kylmään ja tuuliseen liikemaailmaan. Ja pakkaseen sitä ennen. En huutanut. Ajattelin kuitenkin laskiaisen kunniaksi tehdä jotain vähän parempaa ruokaa kuin nakkikastike (nakkikastike on hyvää. En minä sillä.)(Parempaa kuin esim. nakkikastike on vaikka pihvi. Mavultaan siis ei. Tai siis on. Mutta siis tarkoitin ettei siis mavultaan tässä nyt parempaa vaan hienompaa! Minun olisi heti kannattanut kirjoittaa hienompaa, ettette te ja minä olisi joutuneet lukemaan pitkää selostusta, te menitte ainakin ihan sekaisin. Minä kuulen sen äänestänne juuri nyt. Hämmästyneitä kulmakarvan nostoja ja äh-äännähdyksiä kuuluu juuri teidän suunnaltanne!) niin että ostin poron lihaa tehdäkseni siitä jotain. Reseptissä oli miljoonia asioita, joten ostoskassi painoi yhteensä 9,550 kg (punnitsin hänet kotona). Minulla ei ole autoa, vaan jäinen pyörä joka hirttää jännittävissä paikoissa kiinni takapyörästään ja siten myös polkimista. Jännittäviä paikkoja ovat esimerkiksi alamäki, suojatien ylitys jne. Tasamaa ei ole jännittävä. Paitsi toisille. Torikammoisille. Ei pyörälleni kuitenkaan.

Kuvitelkaas ihmiset siellä, että te poljette aamukahdeksalta toppahousuissanne ja -takissanne (kaupassa tulee niillä hiki. Ei viitsi ottaa pois, kun alla on punaiset olohousut. Trauma tulee kanssaeläjille klo 7 kaupassa! Ellei niillä siis ole jo. On kai. Mitä ne siihen aikaan kaupoilla olisivat?) (Turha väittää, että silloin ei ole jonoa. Ha. Ei ole hiljaista kun kaikki ajattelevat, että nytpä menen, kun on hiljaista. Jonotin.) jäistä pyörää, jonka toisessa sarvessa roikkuu kuni möhkäle 9,550 kg:n muovinen ruokasäkki. Kampeaa hulluna sivulle sellainen pyörä! Se peeveli!
Sitten katsahdatte ales, että mikä vinkuu. No dynamohan se siinä. Ajattelin, että minäpä otan taitavalla jalanliikkeellä sen d:n pois päältä. En voisi sanoa, että oli onnistunein suoritus minun jalaltani. Nimittäin se dynamon mötti lensi mäjelle. Ding, sanoi se ja lähti singoten kohti uusia seikkailuja.

Soitin sen pyörän, jossa oli vapauteen kaipaava dynamo, omistajan poikaystävälle vain huomatakseni, että kas, minun oma pieni ja ihana puhelimeni, joka ei siis ole missään nimessä aikoN, ei toimi. Tai siis kyllä soittaa. Mutta vastaaja ei kuule minun ääntäni. Mikä tappio! Vastaavasti jos minulle soitetaan, kyllä kuuluu. Minunkin hempeä kukkaisääneni erottuu hyvin. Se on erikoista. Mutta perin harmittavaa. Nyt kun olen leiponut laskiaispullat, niin ajattelin viedä sen hetimiten huoltoon. Senkin kurja Eri Merkki, kun minut petit!

Muuten kotimatkalla ei sitten sattunutkaan muuta. Paitsi naama paleltui vasemmasta sieraimesta ja tuli itku, kun uhmasin fysiikan lakeja kera pyörän. Sillä kitkakertoimella ei yleensä ole edes mahdollista päästä eteenpäin. Mihin menee tämä, joudun polkemaan alamäessä päästäkseni! Koitin kovasti ajatella nälkää näkeviä lapsia ja kodittomia, että on jollain huonommin, mutta sitten ajattelin, että minulla on kolmanneksi. Ja palasi kiukku kuni taikaiskusta!

Kauhun aalto vyöryi juuri ylitseni! Mitä jos saan jonkun kammottavan kakkapuhelimen tilalle... Tottakai saan. Päivä kruunattu.

Järki, ohoi!

Tervehdys, rakkaat lukijat. Oletteko koskaan miettineet, mitä kaikkea tyhmää sitä ihminen on keksinyt (vrt. edellisen yön itsepuhdistuvat hampaat, tyhmää ei olisi ollut se)? Jos otamme aivan yksinkertaisen esimerkin, pyörän jalan, niin minkä luulisitte olevan kaikkein naurettavin materiaali sen rakentamiseen? Minä sanoisin, että sellainen löysähkö kumi. Te olette todennäköisesti samaa mieltä.

Nyt on niin, että minun pyöräni jalka vaihdettiin viime syksynä upouuteen. "Jee", sanoin minä. Ilo oli harvinaisen lyhytaikainen, jalka osoittautui käytössä sangen naurettavaksi vempeleeksi.

Sitä ei ole tehty kumista, ei. Mutta. Otamme havainnollisen esimerkin: miettikääs vaikka lumikenkää. Siten on suunniteltu se, että paino jakautuu tasaisesti laajahkolle alueelle, eikä siis upota. Seiskää sitten suon reunalla ja pudottakaa silmäneula pystysuorassa asennossa sinne. Pysyykö pinnalla? Kannattelisiko pyörää? EI! Sellainen tikku minun omaan pyörääni asennettiin! Joku mies! Ei mieltä sillä! Missä on se tappi sieltä jalan päästä, mitä? Se lumikenkä? Kaiken lisäksi se on ontto, se pikkuputkiparka. Syksyllä se keräsi maanäytteitä tapin sisälle, kun yritin sitä muutaman kerran totuttaa pyörän kannattelemiseen. Upposi mokoma pehmeään lillumaahan. Nyt se kerää lunta. Kaipa se on tutkijaluonne. Johonkin se sitten laskee lennosta jätteensä, kun on tarpeeksi analysoinut. Pyöräillessä lentää sonta jalan sisältä lähimmäisen valkoisille housuille, minua ei ainakaan naurata sellainen!

Asvaltilla (kritisoin sitä, jos joku sanoo asfaltti. Lähinnä siksi siis, etten tiedä, kumpi on oikein, kirjoittaa se v:llä vai äffällä. Veikkaan äffää. Niinkuin pesufati) voi käyttää siis ainoastaan sitä. Tänään koitin, kun kävin kaupassa ja sattumalta oli asvaltti puhdas lumesta. Tosin hommiin tottumattomana jalka narisi niin, että jouduin puolisen minuuttia jännittämään vieressä, kaatuuko pyörä, vai pysyykö sittenkin pystyssä. "Ää-ää" se sanoi.

Alas sellaiset huonot! Miten kehtaa sellaisen toiselle asentaa, se pyörämies? Maailman epäkohta! Hyvinvointivaltion kriisiä on tämä tällainen.

Arvatkaa mikä muu on kummallista. Se, että "se esti naista aina osallistumasta kokoukseen" voi tarkoittaa, että nainen ei tullut aina paikalle, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin, tai sitten ettei nainen tullut sinne koskaan, kun joku aina esti. Epäkohta!

Lasten nimiä

Tässä kun öiseen aikaan levittää pyykkiä, joka on päivällä unhottanut koneeseen, niin tulee mieleen kaikenlaista. Nyt tuli sellainen, että jos minulle jostain siunaantuisi tulevaisuudessa poikalapsi, niin tietäisin, mitä nimeä ainakaan en sille laittaisi. Nimi kaikessa komeudessaan kuuluu näin: Nakke.

Jos vauvaa odottaessani ylhäältä tulisi valo ja ääni, tai unessa saisin sellaisen enkelinäyn, että sanoisi olento: "Saat poikavauvan, olkoon sen nimi Nakke", niin kyllä pitää myöntää, että salaa laittaisin toisen tai ainakin koittaisin neuvotella vähän. Toisaalta, jos myönnytys tulisi, se menisi kuitenkin siihen suuntaan, että se saisi olla myös Nakki. Hah. Paras on, ettei muuta Turkuun Nakki. Menisi parka työhaastatteluun ja huudettaisiin ovelta, että seuraava, onk Knakei?

Miten sitä pienenä tyttönä miettikin, että hai, kun olen vanhempi (siis vanhempi-vanhemmat), niin lapsia minulla on, ja niiden nimet olkoon Hilma, Hulma, Helma ja Keijo-Einari. Ja sukunimen kirjoitusta harjoiteltiin, jos oli ihastunut johonkuhun, niin sen tietenkin siihen oman nimen perään. Etu-. Ei sattumanvaraista nimeä. Olisi kannattanut sitten kirjoittaa Virtanen tai Nieminen. Tosin, jos Hassu Jäniksen sukunimen otan (paljastettakoon, että se ei ole Jänis. Herkimmille lukijoille tämä saattaa tulla yllätyksenä ja jopa järkytyksenä, kehoitankin turvautumaan lähimmäisen apuun. Ystävien kanssa voi jakaa kaiken. Kehoittakaa ystäväännekin lukemaan maailman parhaita yöjuttuja, osoitteessa eevanomat.blogspot.com!), niin samaa sukunimeä ei takuulla tule vastaan, ainakaan ihan heti. Hassu Jänis valotti tänään minulle, että samalla sukunimellä on varustettu seitsemän ihmistä Suomessa.

Vaikka tämä ei ole virallinen onnittelupalsta, poikkean säännöistä, minulla on nimittäin valta! Ähähä! Täten onnittelen erästä hiljaista (ei kommentoi henkisiä tuotoksiani, muuten ei ole hiljainen, livenä!), mutta ahkeraa ja tunnollista lukijaani, joka on valittu yhdeksän solistin joukkoon soittamaan viulua Erään Kaupungin filharmonisessa orkesterissa. Nostan hattua täten ja kumarran. Sinne meni onnittelut. Äläkä sitten soita väärin tohkeissa.

Minua vääntää uni kuin piippurassia lapsi. Ei Nakke. Menen nukkumaan. Ei. Pyykit pitää ripustaa. Sitten menen!

Jaa juu. Yksi asia harmittaa. Ihminen on kuitenkin jo sen verran vanha keksintö, että on jo kaikenlaisia elämää helpottavia vempeleitä keksitty-paitsi yhtä. MIKSI edelleen tarvitsee väsyneenä pestä hampaansa itse, mitä? Miksei ole jo itsepuhdistavia hampaita, mitä? Keksiköön joku kuuno sellaiset. Minä ostan. Kamalinta on, kun pesee hampaansa ihminen, ja laittaa hetkeksi silmänsä kiinni ja heti näkee unia. Niin siitä kun herää taasen ei tiedä missä on, ja huomaa, että voi kekkuli, edelleen on pesu kesken. Pakko.

Terveisiä

Ideaparkin reissu oli eilen. Suurin odotuksin matkustin, jos sielä löytyisi vaatteita ja asioita ihmiselle, kun täältä ei löydy. Muoti on nyt sellainen, että kaiken pitää roikkua, ja se kaikki kerätään kokoon koristeellisella vyöllä tai sitten annetaan olla. Minäpäs olenkin päärynän mallinen vähäsen, kaiken lisäksi pidän siitä, että vaatteet ovat vartalonmyötäiset, sanoi minulle tyylikonsultti viime huhtikuussa. Ja oikeassa oli, se kehveli! Monelta turhalta ostokselta olen säästynyt, vaikka jokin vaatekappale näyttäisikin hienolta tangolla, sanoi se samainen konsultti, niin ei sitä kannata ostaa, kun kerran et tule pitämään sitä kuin kerran, jos se ei ole vartalonmyötäinen ja mukava, niinkuin minun oloni siinä vaatteessa sanelee. Se on totta. Ongelma on senkaltainen nyt kuitenkin, että minun on oltava ilmeisesti tämä löysä ja kammottava muotikausi vaatteitta. Täällä on H&Mm ja Mero Voda täynnä kaikenlaisia 80-luvun kammotuksia. KAIKKI vaatteet samanlaisia. Jokaiselle tarjotaan samaa, ei variaatioita, ei!

Ideaparkista ostin vartalon kuorintasuolan. Ja vaniljatryffeleitä, joihin palaan myöhemmin tässä tekstissä. Eikös vain kannattanutkin matkata Lempäälään täältä vajaa kaksi tuntia vain toteamaan, että jaaha, eipäs olekaan niin kovin iso paikka tämä tässä, eikä ole erilainen kokoelma vaatteita täällä, samaa tarjoavat he! Merimieskuvioita, kun on se tulevan kevään ja kesän muotia se! Kuni ala-asteella olisi, luokkakaverin äiti pakotti sitä tyttöä pitämään merimieshametta, ei tykännyt se! Alas sellainen paikka se Lempäälän!

Tryffeleistä. Hyviä oli yksi, muita en ehtinyt syömään, kun sain illalla kolmannen migreenikohtauksen elossani. Kammottavaa. Tryffelin tummasta vahvasta kaakaojauheesta sain sen, todennäköisesti. Nukuin 11h, mutta tänään on edelleen pää kipeä vähän. Kammottavaa edelleen.

Pian sadas kirjoitus täynnä!

Totta se! Sata jorinaa on tänne tämä kirjoittanut! Kävijälaskuri puuttuu edelleen. Pitänee aloittaa alusta sen kanssa. Sääli. Hyvinkin voisi olla lähellä 4000 ihmistä käynyt, mutta ei laske tämä kakka sitä, ei! Suuttui, kun vaihdoin taustaa tämä! Buu!

Tänään ihmettelin sellaista. Että minkä lain mukaan toimii suolakurkkupurkki, mitä? Ensin on se täynnä kuin täysinäinen suolakurkkupurkki, vaikka syö, silti on! Aina vaan on täynnä kurkkua, kunnes tulee se: liemessä lilluu muutama hassu. Kantapala vielä. MITEN onnistuu huijaamaan purkki sen, että luulee syöjä olevan vielä niitä?

Miten ihmeessä minä olen niin huono kokoamaan palapelejä, mitä? Mistä minulle on yhtäkkiä nyt tullut allergiaa vasempaan taakse? Kyynärpäähän? Miksi kun tekee ruokaa niin siitä tulee toisella kerralla ei niin hyvää jos ensimmäisellä on ollut oikeinkin ja siksi tekee toisen kerran?

Arvatkaa, mitä ruokaa Hassu Jänis ehdotti sunnuntaina tehtäväksi? Viinirypälekanaa.

Mistä tietää, tuleeko itsestä pikku hiljaa jonkinlaisesti tyhmä? Kysyin eilen, mikä on säännöllisen vastakohta, en itse keksinyt. Toisaalta tämä koneen vieressä istuminen ja opinnäytteen teko saattaa vaikuttaa jollakin lailla asiaan...

Kissan silmään pitää laittaa tippa neljä kertaa päivässä. Se on tosi paljon se. Kun en ole kotona, niin se on huima määrä. Vaikka nyt olen, niin silti meinaa unohtua se sellainen peli. Varsinkin, kun kissa tykkää siitä yhtä paljon kuin minä en tykkää laittaa. Ei siis lain! Ha!

Oletteko tienneet, että ihmisen jalkaterä on yleensä saman kokoinen, kuin matka kyynärtaipeesta ranteen taittokohtaan? Jos teillä on siis 42 numeron siro jalka, niin teillä on 42 numeron pitkä kyynärvarsi. Ha! Minä näin, koititte! Ja jos ette vielä kehdanneet, koitatte kun olette kotonanne yksinänne! Ja sitä myös, ettei voi ihminen kielellään koskea oikeaan kyynärpäähänsä, omaan! Mikä se sellainen ihminen on, joka ei taivu? Kankea!

Kysymyksiä

Arvatkaa, kukas on tänään kysellyt paljon. Samoja kysymyksiä hmm hetkinen 7x21 on 147, sen verran olen kysynyt! Ei. Olen kysynyt 154, kun alussa kysyin, onko aikaa vastata.

Olen siis tehnyt opinnäytetyötäni. Haastattelututkimusta siis. Yhteensä minulla oli 12 nimeä ja numeroa, kahdeksan sain kiinni, yksi ei halunnut vastata. Loput neljä pitäisi kai myös tavoittaa, mutta hitti kun väsähdin tästä kaikesta kyselemisestä, että tekisi mieli olla vain iloinen noista seitsemästä ja vaieta lopuista. Vastausprosentti on sentään 58,3. Ei huima, mutta parempi mitä odotin.

Minulla ei ole mitään tietoa, olenko aikataulussa vai en. Haha.

Pikku hiljaa kai pitää tulla siihen tulokseen, että minun ei kai kannata enää mennä apteekkiin. Hämäriä asioita sattuu siellä. Nimittäin.

Hassu Jänis on niitä ihmisiä, joiden lääkekaapissa on pelkästään kuumemittari. Ei siis yhtään mitään muuta, ei särkylääkettäkään. Se mies ei tosin ole oikein koskaan kipeäkään. Minä taas olen niitä, joiden shoppailureissut ovat rajoittuneet tällä hetkellä apteekin hyllyille. Ette usko, kuinka epätoivoinen on ihminen, jonka suupieli on ollut auki muistin mukaan kuukauden päivät, kyllä söisi sellainen vaikka kuivattuja sammakoita, jos apteekissa nainen määräisi. Minulle on kertynyt hyllyyn varmuuden vuoksi b-vitamiinivoidetta, sinkkisalvaa, b-vitamiinitabletteja, ihonhoitoöljyjä, strepsilsejä, finrexiniä, panadolia, ibumaxia ja muuta tarpeellista. Muutakin on, mutten sano. Panadolin juotavan version ostin siksi, että Hassu Jänis ei ole lääkkeiden vastaisena ihmisenä koskaan opetellut nielemään tabletteja. Parka. Pureskelee jos joskus joutuu ottamaan. Ymmärrän silti hyvin. Arvatkaa, onko se kehno kuitenkaan yhtään ottanut? Ei!

Niin siis. Tarina alkaa siitä, että Hassu Jäniksellä oli viime viikolla kaksi päivää pää kipeänä. Ja katso: tapahtui ihme ja kertoi haluavansa lääkettä. Lupasin hakea apteekista, kun olin kätevästi kaupungilla. Marssin apteekkiin määrätietoisesti kipuhyllylle, ja valitsin sieltä sitten halutun version (ei ottanut katala juotavaa lääkettä. Uranaab halusi!). Käännyin katsomaan, mitäs kivaa muilta hyllyiltä löytyy (nyt kun tätä kirjoittaa, kuulostaa tämä shoppailu apteekissa aika hmm no sairaalta) ja vasemmalle sivulleni ilmestyi naisfarmaseutti, kuinkas ollakaan. Viileän asiallinen, ammattimainen ja etäinen, korkeasti koulutettu nainen. Puhdas asiakas-ammattilaissuhde siis. Satuin olemaan lasten lääkkeiden hyllyn edessä, kun tuo virkkoi, voisikohan hän auttaa. Sanoin, että minulla on oikeastaan jo kaikki, mitä tarvitsen, mutta alkoi se esittelemään niitä lasten juttuja. Kivojahan ne, aika värikkäitä (opetetaankohan lapset siinä samalla, että ota tämä, hauskaa!). Nainen kysyi, onko minulla pieniä kotona. Vastasin, ettei ole. Kiusallisin tilanne syntyi, kun nainen sanoi, ettei hänelläkään. Iällä oleva nainen siis jo, sanoin maailman typerimmän sosiaalitantan lauseen; olen onnellinen ettei minulla ole, mutta siis jos niitä olisi joskus halunnut, kuinka ikävää ettei niitä sitten ole saanut jostain syystä... Ja jotain muuta. Kuinka paljon meni mieli nurin, syntyi hiljaisuus, ja nainen sanoi apeana, että niin, sen aika on nyt ohi minun kohdallani. Auh! Minä sanoin, että niin, minulla se on vielä edessä!

Nainen mitä tasapainoisin, miten keskustelu voi lipsahtaa noin henkilökohtaisille alueille?!? Miten minä onnistuinkaan sanomaan jotain noin tyhmää? Naisen ilmeestä päätellen kaivoin ehkä vanhat haavat uudelleen auki, niin menetti nainen hyvän tuulensa ja minä olin tyhmänä ja sisäisesti hakkasi henkinen käsi henkistä otsaa. Sisäisesti niinkuin, siten näkymättömästi, ikäänkuin vertauskuvallisesti, tiedättehän. Siinä siis tuli kaivettua naisfarmaseutin kipeimmät tunnot raa'asti pöydälle kuin suolet teurastamossa. Ostin säälistä samalla öljyä, joka on kuulemma oikein hyvää iholle kun sitä laittaa suihkun jälkeen suoraan, kun iho on vielä vähän kostea.

En tiedä saatteko samaa kuvaa tilanteesta, millainen se todellisuudessa oli. Ette varmaan.

Eilen illalla kaupungilla selkäni takaa kuului eläimellistä kaakotusta. Meteli läheni minua, ja meni ohi. Lähde oli kaksi teiniä, naispuolista. Toisella oli minihame, ihan hyvä valinta 20 asteen pakkaseen. En oikein tunnistanut, mistä siinä metelissä oli kyse. Ilmeisesti lauloivat jotain. Äh! Mitä kouhotusta! Eivät tiedä he nuoret, että nykyajan ex-teinit eivät ihaile sitä käytöstä, vaikka luulevat tekevänsä vaikutuksen elämänilollaan. Minä kiellän koskaan olleeni teini. En takuulla ainakaan ole tempoillut kuni jänis trampoliinilla ja yrittänyt tehdä vaikutusta kanssaihmisiin, etenkin poikiin kikattamalla ja laulamalla hauskoja säveliä.

MIKÄ ihme näitä teinejä oikein riistää? Viimeksi kun olin tyylikkäästi ja asiallisesti shoppailemassa Mero Vodassa, eteen pölähti kolme hyvin erikoisen näköistä neitiä. Se möly! En tiedä, mistä neitien muotikin oli kopioitu, mutta teille voin salaa valottaa, miltä näyttivät he. Kuvaus alhaalta ylöspäin (minä en kuitenkaan tuijottanut. En ylhäältä alas enkä alhaalta ylös tahi vuoronperään. Minä olen sivistynyt, en mikään kaamea akka, jonka mielestä teiniys on tuomittavaa)(olen sitä mieltä, että teinit on postitettava hmm odottakaas. Tarkistan.)(Librevilleen Gaboniin): jalassa maiharit, auki. Sukat oikeassa jalassa polveen, vasemmassa rytyssä, väritys kelta-mustaraidallinen. Yhdellä lisäksi säärystimet. Alla pinkit paksut sukkahousut. Hame puuvillatrikoota, kirkkaan punainen tai vihreä. Hameita voi myös olla kaksi, jolloin toinen on erivärinen, tietenki, hei da! Paita sininen, vihreä tahi muu, ei kuitenkaan sama mitä jo on muualla päällä. Paidan päällä musta liivi. Meikkiä runsaasti, karkkiväriä tietenkin. Etenkin silmärajaukset voimakkaat ja mustalla värillä, samoin huulissa on paljon kiiltoa. Tukka on mielenkiintoisin osa kaikesta. Minulla on täällä kotona jos jonkinlaista pinnihärpäkettä, joita olen teinivuosina (siis teoriassa ollessani teini, ellen olisi siis syntynyt jo valmiiksi 20-vuotiaaksi) ties keltä saanut. Olen pyrkinyt heittämään niitä pois, sellaisia glitterisiä muovinipsuja tahi muita ei kukaan itseään kunnioittava nainen pidä. Ei ainakaan montaa kerrallaan(paitsi salaa ollessaan yksin ja siivotessaan)(kun nostaa tukan pois niin ettei karvaakaan roiku als niin, että iho tunnistaisi, niin tulee sellainen siivousinto, pirteä olo!) Niin että vaikka minulla oli niitä monta, vaikkei kerrallaan, niin sanoisin kautta kiven ja kannon, ettei minulla kuuna kullan valkeana ole niin paljon härpäkkeitä ja pinnejä koskaan ollutkaan, mitä näillä jokaisella oli päässänsä kerralla. Nämä teinit uhmasivat fysiikan lakeja. Ihan kuin kimalaisen ei pitäisi niin pienillä siivillä koskaan päästä lentämään, ei näiden teinien niskalihakset pitäisi pystyä kannattelemaan niin valtavaa painolastia. Vapise, Afrikan nainen vesileileinesi! Kaikkein omituisinta oli, että pinnit olivat laitettu tukan päälle, niillä ei siis väännetty tukkaa mihinkään asentoon, vaan hiukset olivat saparoilla ja pinnejä oli sitten siinä päällä, siellä täällä. Enimmäkseen kuitenki joka puolella. Etutukka oli niin täynnä vaaleanpunaista metalli- ja pitsivempelettä, että oikeaa tukkaa ei välistä erottanut. Ihan mukavaa käyttöä sille tukalle löytyy, sen voi nostaa jäykkänä eteenpäin, kun aurinko paistaa silmään. Muu tukka toimii kätevästi kypäränä kun tulee asteroidisade.

Mahtavatkohan polttaa teini-iän kuvat he, kun saavat lapsia? Vai ovatko ylpeitä?

Hyvä arvostella, kun on itse täydellinen. Pelottavan totta.