Terve. Kuume otti asumuksensa Hassu Jäniksen. Olen ollut parkaa kaitsemassa ja ojentamassa paperia tämän päivän, aion mennä taas. Hassua on se, että kuume on niin kova. Tai siis ei siinä mitään hassua ole. Ha. Ei hyvää lupaile päivä sellainen, joka alkaa 38 asteen kuumeella klo 8 aamulla. Tänään iltapäivällä oli 39.2, kuka tietää mitä on nyt. Jos saan tartunnan, niin jee. Se tarkoittaa, etten saa opinnäytettä valmiiksi ajoissa, en valmistu suunniteltuna päivänä, en pääse häihin 3.3. ja ensi viikko menee maatessa.
Muuten kuuluu hyvää. Äiti sponsoroi minulle neljän vuoden takaisen lupauksensa, ompelukoneen. Torstaina saapui kotooni keittiön pöydälle valkoisesta muovista tehty ihmevekotin. Ja valtavat määrät kangasta. Ostin kolme rullaa lankaa ja ompelin sen päivän. Siihen oli pakko lopettaa, kun se kolmaskin rulla loppui. Perjantaina otin revanssin, ostin kostoksi neljä kilometriä lankaa ja ihan vain hiukan lisää vielä kangasta. Nyt on ihan uusi look minun asunnossani, tai siis sen verran, mitä nyt ompelemalla saa. Uudet verhot, päiväpeitto ja koristetyynyt tein, hulluuttani myös juhlakassiraakileen joka odottaa nyt lisäohjeita ja -ideoita eteisen pöydällä. Sääli, etten osaa tehdä uutta, väreihin sopivaa sohvanpäälistä enkä ommella uutta tietokonepöytää. Sellainen olisi helmi!
Kuka hoitaa kissaa kun minä hoidan Jänistä? Voi tätä perheenäidin arkea! Olen kahden asunnon ja hoidettavan loukussa (ts. minä täällä yritän kovasti tehdä itseäni korvaamattomaksi ja vallan ihanaksi ja uhrautuvaiseksi ihmiseksi, joka toisia aina auttaen on pyyteetön ja jalo, hohdan kirkkaana kuni timantti yössä, kun siihen sattuu valo. Sitten huokaisen painaen pääni vienosti maahan, jos joku muistaa kiittää, että "voi, eihän tämä mitään" ja hymyilen arvoituksellista hymyä kuni Lisan Mona), minä parka!
25.2.07
21.2.07
Viaton kännykkäni
Se on viaton se puhelin! Nimittäin 3G-verkossa oli eilen ongelmia, ja se aiheutti puhelimen toimintaan vikaa myös. Eli minun puhelimeni ON edelleen luotettava (kytkin pois 3G-ominaisuuden, heti toimi!), verrattuna esimerkiksi aikoN:aan.
Tänään olen: nukkunut, käynyt kaupassa, syönyt ja taas nukkunut. Olin viime yön töissä ja nyt on rytmi sekaisin kuin kissa Tess. Sen silmä on muuten edelleen sen päässä. En osaa arvioida sen tilaa muuten sen silmän.
Niin mielenkiintoinen päivä minulla!
Jos olisin sokea, voisin kirjoittaa silti ehkä blogiini. Kirjoitan tätä nyt tässä silmät kiinni, koitan kaivaa lihasmuististani nappuloiden paikat. Onpa jännittävää tätä tällainen! Haamukirjoitusta! Tai sokko-. kuinkahan monta kirjoitusvirhettä tulee?
Kaksi! Ha! "tätä" pitäisi olla tämä ja viimeinen k lauseen alussa on pieni vaikka sen ei pitäisi. Se on sen merkki, että olen liikaa koneella. Ei sen k:n paikka, sen, ettei enempää. Koittakaas!
Tänään olen: nukkunut, käynyt kaupassa, syönyt ja taas nukkunut. Olin viime yön töissä ja nyt on rytmi sekaisin kuin kissa Tess. Sen silmä on muuten edelleen sen päässä. En osaa arvioida sen tilaa muuten sen silmän.
Niin mielenkiintoinen päivä minulla!
Jos olisin sokea, voisin kirjoittaa silti ehkä blogiini. Kirjoitan tätä nyt tässä silmät kiinni, koitan kaivaa lihasmuististani nappuloiden paikat. Onpa jännittävää tätä tällainen! Haamukirjoitusta! Tai sokko-. kuinkahan monta kirjoitusvirhettä tulee?
Kaksi! Ha! "tätä" pitäisi olla tämä ja viimeinen k lauseen alussa on pieni vaikka sen ei pitäisi. Se on sen merkki, että olen liikaa koneella. Ei sen k:n paikka, sen, ettei enempää. Koittakaas!
20.2.07
Sadastas!
Hahaa!
Sadas juttu!
Mikäs siinä sitten. Pitäisi kai olla jotain juhlallista sanottavaa. Eipä ole. Olo on kuin Kurosella, pakko keksiä jotain, vaikka väkisin.
Onpa sittenkin asiaa. Elämme mielenkiintoisia aikoja, ystävä hyvä. Taas purnasin aamukahdeksalta maailman kataluutta sen syystä tai toisesta heikkona olevia asukkaita kohtaan. Olin yövuorossa ja päästessäni seitsemältä kotiin, ajattelin nokkelasti käyttää hyödykseni lähikauppaa siinä töin vieressä, mikä aukaisee ovensa kello seitsemän. Minä en ihan rehellisesti ymmärrä, keitä ne kaikki hullut oikein olivat siellä siihen aikaan. Itseni ymmärrän, teki mieli huutaa, että ei, en normaalisti teitä rakkaat kassaneidit ja kaupantätit ja ehkä sedät myös häiritse tähän aikaan, ne ovat nuo muut, jotka teidät raastavat ylös pehmeistä ja lämpimistä lakanoistanne tähän kylmään ja tuuliseen liikemaailmaan. Ja pakkaseen sitä ennen. En huutanut. Ajattelin kuitenkin laskiaisen kunniaksi tehdä jotain vähän parempaa ruokaa kuin nakkikastike (nakkikastike on hyvää. En minä sillä.)(Parempaa kuin esim. nakkikastike on vaikka pihvi. Mavultaan siis ei. Tai siis on. Mutta siis tarkoitin ettei siis mavultaan tässä nyt parempaa vaan hienompaa! Minun olisi heti kannattanut kirjoittaa hienompaa, ettette te ja minä olisi joutuneet lukemaan pitkää selostusta, te menitte ainakin ihan sekaisin. Minä kuulen sen äänestänne juuri nyt. Hämmästyneitä kulmakarvan nostoja ja äh-äännähdyksiä kuuluu juuri teidän suunnaltanne!) niin että ostin poron lihaa tehdäkseni siitä jotain. Reseptissä oli miljoonia asioita, joten ostoskassi painoi yhteensä 9,550 kg (punnitsin hänet kotona). Minulla ei ole autoa, vaan jäinen pyörä joka hirttää jännittävissä paikoissa kiinni takapyörästään ja siten myös polkimista. Jännittäviä paikkoja ovat esimerkiksi alamäki, suojatien ylitys jne. Tasamaa ei ole jännittävä. Paitsi toisille. Torikammoisille. Ei pyörälleni kuitenkaan.
Kuvitelkaas ihmiset siellä, että te poljette aamukahdeksalta toppahousuissanne ja -takissanne (kaupassa tulee niillä hiki. Ei viitsi ottaa pois, kun alla on punaiset olohousut. Trauma tulee kanssaeläjille klo 7 kaupassa! Ellei niillä siis ole jo. On kai. Mitä ne siihen aikaan kaupoilla olisivat?) (Turha väittää, että silloin ei ole jonoa. Ha. Ei ole hiljaista kun kaikki ajattelevat, että nytpä menen, kun on hiljaista. Jonotin.) jäistä pyörää, jonka toisessa sarvessa roikkuu kuni möhkäle 9,550 kg:n muovinen ruokasäkki. Kampeaa hulluna sivulle sellainen pyörä! Se peeveli!
Sitten katsahdatte ales, että mikä vinkuu. No dynamohan se siinä. Ajattelin, että minäpä otan taitavalla jalanliikkeellä sen d:n pois päältä. En voisi sanoa, että oli onnistunein suoritus minun jalaltani. Nimittäin se dynamon mötti lensi mäjelle. Ding, sanoi se ja lähti singoten kohti uusia seikkailuja.
Soitin sen pyörän, jossa oli vapauteen kaipaava dynamo, omistajan poikaystävälle vain huomatakseni, että kas, minun oma pieni ja ihana puhelimeni, joka ei siis ole missään nimessä aikoN, ei toimi. Tai siis kyllä soittaa. Mutta vastaaja ei kuule minun ääntäni. Mikä tappio! Vastaavasti jos minulle soitetaan, kyllä kuuluu. Minunkin hempeä kukkaisääneni erottuu hyvin. Se on erikoista. Mutta perin harmittavaa. Nyt kun olen leiponut laskiaispullat, niin ajattelin viedä sen hetimiten huoltoon. Senkin kurja Eri Merkki, kun minut petit!
Muuten kotimatkalla ei sitten sattunutkaan muuta. Paitsi naama paleltui vasemmasta sieraimesta ja tuli itku, kun uhmasin fysiikan lakeja kera pyörän. Sillä kitkakertoimella ei yleensä ole edes mahdollista päästä eteenpäin. Mihin menee tämä, joudun polkemaan alamäessä päästäkseni! Koitin kovasti ajatella nälkää näkeviä lapsia ja kodittomia, että on jollain huonommin, mutta sitten ajattelin, että minulla on kolmanneksi. Ja palasi kiukku kuni taikaiskusta!
Kauhun aalto vyöryi juuri ylitseni! Mitä jos saan jonkun kammottavan kakkapuhelimen tilalle... Tottakai saan. Päivä kruunattu.
Sadas juttu!
Mikäs siinä sitten. Pitäisi kai olla jotain juhlallista sanottavaa. Eipä ole. Olo on kuin Kurosella, pakko keksiä jotain, vaikka väkisin.
Onpa sittenkin asiaa. Elämme mielenkiintoisia aikoja, ystävä hyvä. Taas purnasin aamukahdeksalta maailman kataluutta sen syystä tai toisesta heikkona olevia asukkaita kohtaan. Olin yövuorossa ja päästessäni seitsemältä kotiin, ajattelin nokkelasti käyttää hyödykseni lähikauppaa siinä töin vieressä, mikä aukaisee ovensa kello seitsemän. Minä en ihan rehellisesti ymmärrä, keitä ne kaikki hullut oikein olivat siellä siihen aikaan. Itseni ymmärrän, teki mieli huutaa, että ei, en normaalisti teitä rakkaat kassaneidit ja kaupantätit ja ehkä sedät myös häiritse tähän aikaan, ne ovat nuo muut, jotka teidät raastavat ylös pehmeistä ja lämpimistä lakanoistanne tähän kylmään ja tuuliseen liikemaailmaan. Ja pakkaseen sitä ennen. En huutanut. Ajattelin kuitenkin laskiaisen kunniaksi tehdä jotain vähän parempaa ruokaa kuin nakkikastike (nakkikastike on hyvää. En minä sillä.)(Parempaa kuin esim. nakkikastike on vaikka pihvi. Mavultaan siis ei. Tai siis on. Mutta siis tarkoitin ettei siis mavultaan tässä nyt parempaa vaan hienompaa! Minun olisi heti kannattanut kirjoittaa hienompaa, ettette te ja minä olisi joutuneet lukemaan pitkää selostusta, te menitte ainakin ihan sekaisin. Minä kuulen sen äänestänne juuri nyt. Hämmästyneitä kulmakarvan nostoja ja äh-äännähdyksiä kuuluu juuri teidän suunnaltanne!) niin että ostin poron lihaa tehdäkseni siitä jotain. Reseptissä oli miljoonia asioita, joten ostoskassi painoi yhteensä 9,550 kg (punnitsin hänet kotona). Minulla ei ole autoa, vaan jäinen pyörä joka hirttää jännittävissä paikoissa kiinni takapyörästään ja siten myös polkimista. Jännittäviä paikkoja ovat esimerkiksi alamäki, suojatien ylitys jne. Tasamaa ei ole jännittävä. Paitsi toisille. Torikammoisille. Ei pyörälleni kuitenkaan.
Kuvitelkaas ihmiset siellä, että te poljette aamukahdeksalta toppahousuissanne ja -takissanne (kaupassa tulee niillä hiki. Ei viitsi ottaa pois, kun alla on punaiset olohousut. Trauma tulee kanssaeläjille klo 7 kaupassa! Ellei niillä siis ole jo. On kai. Mitä ne siihen aikaan kaupoilla olisivat?) (Turha väittää, että silloin ei ole jonoa. Ha. Ei ole hiljaista kun kaikki ajattelevat, että nytpä menen, kun on hiljaista. Jonotin.) jäistä pyörää, jonka toisessa sarvessa roikkuu kuni möhkäle 9,550 kg:n muovinen ruokasäkki. Kampeaa hulluna sivulle sellainen pyörä! Se peeveli!
Sitten katsahdatte ales, että mikä vinkuu. No dynamohan se siinä. Ajattelin, että minäpä otan taitavalla jalanliikkeellä sen d:n pois päältä. En voisi sanoa, että oli onnistunein suoritus minun jalaltani. Nimittäin se dynamon mötti lensi mäjelle. Ding, sanoi se ja lähti singoten kohti uusia seikkailuja.
Soitin sen pyörän, jossa oli vapauteen kaipaava dynamo, omistajan poikaystävälle vain huomatakseni, että kas, minun oma pieni ja ihana puhelimeni, joka ei siis ole missään nimessä aikoN, ei toimi. Tai siis kyllä soittaa. Mutta vastaaja ei kuule minun ääntäni. Mikä tappio! Vastaavasti jos minulle soitetaan, kyllä kuuluu. Minunkin hempeä kukkaisääneni erottuu hyvin. Se on erikoista. Mutta perin harmittavaa. Nyt kun olen leiponut laskiaispullat, niin ajattelin viedä sen hetimiten huoltoon. Senkin kurja Eri Merkki, kun minut petit!
Muuten kotimatkalla ei sitten sattunutkaan muuta. Paitsi naama paleltui vasemmasta sieraimesta ja tuli itku, kun uhmasin fysiikan lakeja kera pyörän. Sillä kitkakertoimella ei yleensä ole edes mahdollista päästä eteenpäin. Mihin menee tämä, joudun polkemaan alamäessä päästäkseni! Koitin kovasti ajatella nälkää näkeviä lapsia ja kodittomia, että on jollain huonommin, mutta sitten ajattelin, että minulla on kolmanneksi. Ja palasi kiukku kuni taikaiskusta!
Kauhun aalto vyöryi juuri ylitseni! Mitä jos saan jonkun kammottavan kakkapuhelimen tilalle... Tottakai saan. Päivä kruunattu.
16.2.07
Järki, ohoi!
Tervehdys, rakkaat lukijat. Oletteko koskaan miettineet, mitä kaikkea tyhmää sitä ihminen on keksinyt (vrt. edellisen yön itsepuhdistuvat hampaat, tyhmää ei olisi ollut se)? Jos otamme aivan yksinkertaisen esimerkin, pyörän jalan, niin minkä luulisitte olevan kaikkein naurettavin materiaali sen rakentamiseen? Minä sanoisin, että sellainen löysähkö kumi. Te olette todennäköisesti samaa mieltä.
Nyt on niin, että minun pyöräni jalka vaihdettiin viime syksynä upouuteen. "Jee", sanoin minä. Ilo oli harvinaisen lyhytaikainen, jalka osoittautui käytössä sangen naurettavaksi vempeleeksi.
Sitä ei ole tehty kumista, ei. Mutta. Otamme havainnollisen esimerkin: miettikääs vaikka lumikenkää. Siten on suunniteltu se, että paino jakautuu tasaisesti laajahkolle alueelle, eikä siis upota. Seiskää sitten suon reunalla ja pudottakaa silmäneula pystysuorassa asennossa sinne. Pysyykö pinnalla? Kannattelisiko pyörää? EI! Sellainen tikku minun omaan pyörääni asennettiin! Joku mies! Ei mieltä sillä! Missä on se tappi sieltä jalan päästä, mitä? Se lumikenkä? Kaiken lisäksi se on ontto, se pikkuputkiparka. Syksyllä se keräsi maanäytteitä tapin sisälle, kun yritin sitä muutaman kerran totuttaa pyörän kannattelemiseen. Upposi mokoma pehmeään lillumaahan. Nyt se kerää lunta. Kaipa se on tutkijaluonne. Johonkin se sitten laskee lennosta jätteensä, kun on tarpeeksi analysoinut. Pyöräillessä lentää sonta jalan sisältä lähimmäisen valkoisille housuille, minua ei ainakaan naurata sellainen!
Asvaltilla (kritisoin sitä, jos joku sanoo asfaltti. Lähinnä siksi siis, etten tiedä, kumpi on oikein, kirjoittaa se v:llä vai äffällä. Veikkaan äffää. Niinkuin pesufati) voi käyttää siis ainoastaan sitä. Tänään koitin, kun kävin kaupassa ja sattumalta oli asvaltti puhdas lumesta. Tosin hommiin tottumattomana jalka narisi niin, että jouduin puolisen minuuttia jännittämään vieressä, kaatuuko pyörä, vai pysyykö sittenkin pystyssä. "Ää-ää" se sanoi.
Alas sellaiset huonot! Miten kehtaa sellaisen toiselle asentaa, se pyörämies? Maailman epäkohta! Hyvinvointivaltion kriisiä on tämä tällainen.
Arvatkaa mikä muu on kummallista. Se, että "se esti naista aina osallistumasta kokoukseen" voi tarkoittaa, että nainen ei tullut aina paikalle, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin, tai sitten ettei nainen tullut sinne koskaan, kun joku aina esti. Epäkohta!
Nyt on niin, että minun pyöräni jalka vaihdettiin viime syksynä upouuteen. "Jee", sanoin minä. Ilo oli harvinaisen lyhytaikainen, jalka osoittautui käytössä sangen naurettavaksi vempeleeksi.
Sitä ei ole tehty kumista, ei. Mutta. Otamme havainnollisen esimerkin: miettikääs vaikka lumikenkää. Siten on suunniteltu se, että paino jakautuu tasaisesti laajahkolle alueelle, eikä siis upota. Seiskää sitten suon reunalla ja pudottakaa silmäneula pystysuorassa asennossa sinne. Pysyykö pinnalla? Kannattelisiko pyörää? EI! Sellainen tikku minun omaan pyörääni asennettiin! Joku mies! Ei mieltä sillä! Missä on se tappi sieltä jalan päästä, mitä? Se lumikenkä? Kaiken lisäksi se on ontto, se pikkuputkiparka. Syksyllä se keräsi maanäytteitä tapin sisälle, kun yritin sitä muutaman kerran totuttaa pyörän kannattelemiseen. Upposi mokoma pehmeään lillumaahan. Nyt se kerää lunta. Kaipa se on tutkijaluonne. Johonkin se sitten laskee lennosta jätteensä, kun on tarpeeksi analysoinut. Pyöräillessä lentää sonta jalan sisältä lähimmäisen valkoisille housuille, minua ei ainakaan naurata sellainen!
Asvaltilla (kritisoin sitä, jos joku sanoo asfaltti. Lähinnä siksi siis, etten tiedä, kumpi on oikein, kirjoittaa se v:llä vai äffällä. Veikkaan äffää. Niinkuin pesufati) voi käyttää siis ainoastaan sitä. Tänään koitin, kun kävin kaupassa ja sattumalta oli asvaltti puhdas lumesta. Tosin hommiin tottumattomana jalka narisi niin, että jouduin puolisen minuuttia jännittämään vieressä, kaatuuko pyörä, vai pysyykö sittenkin pystyssä. "Ää-ää" se sanoi.
Alas sellaiset huonot! Miten kehtaa sellaisen toiselle asentaa, se pyörämies? Maailman epäkohta! Hyvinvointivaltion kriisiä on tämä tällainen.
Arvatkaa mikä muu on kummallista. Se, että "se esti naista aina osallistumasta kokoukseen" voi tarkoittaa, että nainen ei tullut aina paikalle, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin, tai sitten ettei nainen tullut sinne koskaan, kun joku aina esti. Epäkohta!
Lasten nimiä
Tässä kun öiseen aikaan levittää pyykkiä, joka on päivällä unhottanut koneeseen, niin tulee mieleen kaikenlaista. Nyt tuli sellainen, että jos minulle jostain siunaantuisi tulevaisuudessa poikalapsi, niin tietäisin, mitä nimeä ainakaan en sille laittaisi. Nimi kaikessa komeudessaan kuuluu näin: Nakke.
Jos vauvaa odottaessani ylhäältä tulisi valo ja ääni, tai unessa saisin sellaisen enkelinäyn, että sanoisi olento: "Saat poikavauvan, olkoon sen nimi Nakke", niin kyllä pitää myöntää, että salaa laittaisin toisen tai ainakin koittaisin neuvotella vähän. Toisaalta, jos myönnytys tulisi, se menisi kuitenkin siihen suuntaan, että se saisi olla myös Nakki. Hah. Paras on, ettei muuta Turkuun Nakki. Menisi parka työhaastatteluun ja huudettaisiin ovelta, että seuraava, onk Knakei?
Miten sitä pienenä tyttönä miettikin, että hai, kun olen vanhempi (siis vanhempi-vanhemmat), niin lapsia minulla on, ja niiden nimet olkoon Hilma, Hulma, Helma ja Keijo-Einari. Ja sukunimen kirjoitusta harjoiteltiin, jos oli ihastunut johonkuhun, niin sen tietenkin siihen oman nimen perään. Etu-. Ei sattumanvaraista nimeä. Olisi kannattanut sitten kirjoittaa Virtanen tai Nieminen. Tosin, jos Hassu Jäniksen sukunimen otan (paljastettakoon, että se ei ole Jänis. Herkimmille lukijoille tämä saattaa tulla yllätyksenä ja jopa järkytyksenä, kehoitankin turvautumaan lähimmäisen apuun. Ystävien kanssa voi jakaa kaiken. Kehoittakaa ystäväännekin lukemaan maailman parhaita yöjuttuja, osoitteessa eevanomat.blogspot.com!), niin samaa sukunimeä ei takuulla tule vastaan, ainakaan ihan heti. Hassu Jänis valotti tänään minulle, että samalla sukunimellä on varustettu seitsemän ihmistä Suomessa.
Vaikka tämä ei ole virallinen onnittelupalsta, poikkean säännöistä, minulla on nimittäin valta! Ähähä! Täten onnittelen erästä hiljaista (ei kommentoi henkisiä tuotoksiani, muuten ei ole hiljainen, livenä!), mutta ahkeraa ja tunnollista lukijaani, joka on valittu yhdeksän solistin joukkoon soittamaan viulua Erään Kaupungin filharmonisessa orkesterissa. Nostan hattua täten ja kumarran. Sinne meni onnittelut. Äläkä sitten soita väärin tohkeissa.
Minua vääntää uni kuin piippurassia lapsi. Ei Nakke. Menen nukkumaan. Ei. Pyykit pitää ripustaa. Sitten menen!
Jaa juu. Yksi asia harmittaa. Ihminen on kuitenkin jo sen verran vanha keksintö, että on jo kaikenlaisia elämää helpottavia vempeleitä keksitty-paitsi yhtä. MIKSI edelleen tarvitsee väsyneenä pestä hampaansa itse, mitä? Miksei ole jo itsepuhdistavia hampaita, mitä? Keksiköön joku kuuno sellaiset. Minä ostan. Kamalinta on, kun pesee hampaansa ihminen, ja laittaa hetkeksi silmänsä kiinni ja heti näkee unia. Niin siitä kun herää taasen ei tiedä missä on, ja huomaa, että voi kekkuli, edelleen on pesu kesken. Pakko.
Jos vauvaa odottaessani ylhäältä tulisi valo ja ääni, tai unessa saisin sellaisen enkelinäyn, että sanoisi olento: "Saat poikavauvan, olkoon sen nimi Nakke", niin kyllä pitää myöntää, että salaa laittaisin toisen tai ainakin koittaisin neuvotella vähän. Toisaalta, jos myönnytys tulisi, se menisi kuitenkin siihen suuntaan, että se saisi olla myös Nakki. Hah. Paras on, ettei muuta Turkuun Nakki. Menisi parka työhaastatteluun ja huudettaisiin ovelta, että seuraava, onk Knakei?
Miten sitä pienenä tyttönä miettikin, että hai, kun olen vanhempi (siis vanhempi-vanhemmat), niin lapsia minulla on, ja niiden nimet olkoon Hilma, Hulma, Helma ja Keijo-Einari. Ja sukunimen kirjoitusta harjoiteltiin, jos oli ihastunut johonkuhun, niin sen tietenkin siihen oman nimen perään. Etu-. Ei sattumanvaraista nimeä. Olisi kannattanut sitten kirjoittaa Virtanen tai Nieminen. Tosin, jos Hassu Jäniksen sukunimen otan (paljastettakoon, että se ei ole Jänis. Herkimmille lukijoille tämä saattaa tulla yllätyksenä ja jopa järkytyksenä, kehoitankin turvautumaan lähimmäisen apuun. Ystävien kanssa voi jakaa kaiken. Kehoittakaa ystäväännekin lukemaan maailman parhaita yöjuttuja, osoitteessa eevanomat.blogspot.com!), niin samaa sukunimeä ei takuulla tule vastaan, ainakaan ihan heti. Hassu Jänis valotti tänään minulle, että samalla sukunimellä on varustettu seitsemän ihmistä Suomessa.
Vaikka tämä ei ole virallinen onnittelupalsta, poikkean säännöistä, minulla on nimittäin valta! Ähähä! Täten onnittelen erästä hiljaista (ei kommentoi henkisiä tuotoksiani, muuten ei ole hiljainen, livenä!), mutta ahkeraa ja tunnollista lukijaani, joka on valittu yhdeksän solistin joukkoon soittamaan viulua Erään Kaupungin filharmonisessa orkesterissa. Nostan hattua täten ja kumarran. Sinne meni onnittelut. Äläkä sitten soita väärin tohkeissa.
Minua vääntää uni kuin piippurassia lapsi. Ei Nakke. Menen nukkumaan. Ei. Pyykit pitää ripustaa. Sitten menen!
Jaa juu. Yksi asia harmittaa. Ihminen on kuitenkin jo sen verran vanha keksintö, että on jo kaikenlaisia elämää helpottavia vempeleitä keksitty-paitsi yhtä. MIKSI edelleen tarvitsee väsyneenä pestä hampaansa itse, mitä? Miksei ole jo itsepuhdistavia hampaita, mitä? Keksiköön joku kuuno sellaiset. Minä ostan. Kamalinta on, kun pesee hampaansa ihminen, ja laittaa hetkeksi silmänsä kiinni ja heti näkee unia. Niin siitä kun herää taasen ei tiedä missä on, ja huomaa, että voi kekkuli, edelleen on pesu kesken. Pakko.
15.2.07
Terveisiä
Ideaparkin reissu oli eilen. Suurin odotuksin matkustin, jos sielä löytyisi vaatteita ja asioita ihmiselle, kun täältä ei löydy. Muoti on nyt sellainen, että kaiken pitää roikkua, ja se kaikki kerätään kokoon koristeellisella vyöllä tai sitten annetaan olla. Minäpäs olenkin päärynän mallinen vähäsen, kaiken lisäksi pidän siitä, että vaatteet ovat vartalonmyötäiset, sanoi minulle tyylikonsultti viime huhtikuussa. Ja oikeassa oli, se kehveli! Monelta turhalta ostokselta olen säästynyt, vaikka jokin vaatekappale näyttäisikin hienolta tangolla, sanoi se samainen konsultti, niin ei sitä kannata ostaa, kun kerran et tule pitämään sitä kuin kerran, jos se ei ole vartalonmyötäinen ja mukava, niinkuin minun oloni siinä vaatteessa sanelee. Se on totta. Ongelma on senkaltainen nyt kuitenkin, että minun on oltava ilmeisesti tämä löysä ja kammottava muotikausi vaatteitta. Täällä on H&Mm ja Mero Voda täynnä kaikenlaisia 80-luvun kammotuksia. KAIKKI vaatteet samanlaisia. Jokaiselle tarjotaan samaa, ei variaatioita, ei!
Ideaparkista ostin vartalon kuorintasuolan. Ja vaniljatryffeleitä, joihin palaan myöhemmin tässä tekstissä. Eikös vain kannattanutkin matkata Lempäälään täältä vajaa kaksi tuntia vain toteamaan, että jaaha, eipäs olekaan niin kovin iso paikka tämä tässä, eikä ole erilainen kokoelma vaatteita täällä, samaa tarjoavat he! Merimieskuvioita, kun on se tulevan kevään ja kesän muotia se! Kuni ala-asteella olisi, luokkakaverin äiti pakotti sitä tyttöä pitämään merimieshametta, ei tykännyt se! Alas sellainen paikka se Lempäälän!
Tryffeleistä. Hyviä oli yksi, muita en ehtinyt syömään, kun sain illalla kolmannen migreenikohtauksen elossani. Kammottavaa. Tryffelin tummasta vahvasta kaakaojauheesta sain sen, todennäköisesti. Nukuin 11h, mutta tänään on edelleen pää kipeä vähän. Kammottavaa edelleen.
Ideaparkista ostin vartalon kuorintasuolan. Ja vaniljatryffeleitä, joihin palaan myöhemmin tässä tekstissä. Eikös vain kannattanutkin matkata Lempäälään täältä vajaa kaksi tuntia vain toteamaan, että jaaha, eipäs olekaan niin kovin iso paikka tämä tässä, eikä ole erilainen kokoelma vaatteita täällä, samaa tarjoavat he! Merimieskuvioita, kun on se tulevan kevään ja kesän muotia se! Kuni ala-asteella olisi, luokkakaverin äiti pakotti sitä tyttöä pitämään merimieshametta, ei tykännyt se! Alas sellainen paikka se Lempäälän!
Tryffeleistä. Hyviä oli yksi, muita en ehtinyt syömään, kun sain illalla kolmannen migreenikohtauksen elossani. Kammottavaa. Tryffelin tummasta vahvasta kaakaojauheesta sain sen, todennäköisesti. Nukuin 11h, mutta tänään on edelleen pää kipeä vähän. Kammottavaa edelleen.
13.2.07
Pian sadas kirjoitus täynnä!
Totta se! Sata jorinaa on tänne tämä kirjoittanut! Kävijälaskuri puuttuu edelleen. Pitänee aloittaa alusta sen kanssa. Sääli. Hyvinkin voisi olla lähellä 4000 ihmistä käynyt, mutta ei laske tämä kakka sitä, ei! Suuttui, kun vaihdoin taustaa tämä! Buu!
Tänään ihmettelin sellaista. Että minkä lain mukaan toimii suolakurkkupurkki, mitä? Ensin on se täynnä kuin täysinäinen suolakurkkupurkki, vaikka syö, silti on! Aina vaan on täynnä kurkkua, kunnes tulee se: liemessä lilluu muutama hassu. Kantapala vielä. MITEN onnistuu huijaamaan purkki sen, että luulee syöjä olevan vielä niitä?
Miten ihmeessä minä olen niin huono kokoamaan palapelejä, mitä? Mistä minulle on yhtäkkiä nyt tullut allergiaa vasempaan taakse? Kyynärpäähän? Miksi kun tekee ruokaa niin siitä tulee toisella kerralla ei niin hyvää jos ensimmäisellä on ollut oikeinkin ja siksi tekee toisen kerran?
Arvatkaa, mitä ruokaa Hassu Jänis ehdotti sunnuntaina tehtäväksi? Viinirypälekanaa.
Mistä tietää, tuleeko itsestä pikku hiljaa jonkinlaisesti tyhmä? Kysyin eilen, mikä on säännöllisen vastakohta, en itse keksinyt. Toisaalta tämä koneen vieressä istuminen ja opinnäytteen teko saattaa vaikuttaa jollakin lailla asiaan...
Kissan silmään pitää laittaa tippa neljä kertaa päivässä. Se on tosi paljon se. Kun en ole kotona, niin se on huima määrä. Vaikka nyt olen, niin silti meinaa unohtua se sellainen peli. Varsinkin, kun kissa tykkää siitä yhtä paljon kuin minä en tykkää laittaa. Ei siis lain! Ha!
Oletteko tienneet, että ihmisen jalkaterä on yleensä saman kokoinen, kuin matka kyynärtaipeesta ranteen taittokohtaan? Jos teillä on siis 42 numeron siro jalka, niin teillä on 42 numeron pitkä kyynärvarsi. Ha! Minä näin, koititte! Ja jos ette vielä kehdanneet, koitatte kun olette kotonanne yksinänne! Ja sitä myös, ettei voi ihminen kielellään koskea oikeaan kyynärpäähänsä, omaan! Mikä se sellainen ihminen on, joka ei taivu? Kankea!
Tänään ihmettelin sellaista. Että minkä lain mukaan toimii suolakurkkupurkki, mitä? Ensin on se täynnä kuin täysinäinen suolakurkkupurkki, vaikka syö, silti on! Aina vaan on täynnä kurkkua, kunnes tulee se: liemessä lilluu muutama hassu. Kantapala vielä. MITEN onnistuu huijaamaan purkki sen, että luulee syöjä olevan vielä niitä?
Miten ihmeessä minä olen niin huono kokoamaan palapelejä, mitä? Mistä minulle on yhtäkkiä nyt tullut allergiaa vasempaan taakse? Kyynärpäähän? Miksi kun tekee ruokaa niin siitä tulee toisella kerralla ei niin hyvää jos ensimmäisellä on ollut oikeinkin ja siksi tekee toisen kerran?
Arvatkaa, mitä ruokaa Hassu Jänis ehdotti sunnuntaina tehtäväksi? Viinirypälekanaa.
Mistä tietää, tuleeko itsestä pikku hiljaa jonkinlaisesti tyhmä? Kysyin eilen, mikä on säännöllisen vastakohta, en itse keksinyt. Toisaalta tämä koneen vieressä istuminen ja opinnäytteen teko saattaa vaikuttaa jollakin lailla asiaan...
Kissan silmään pitää laittaa tippa neljä kertaa päivässä. Se on tosi paljon se. Kun en ole kotona, niin se on huima määrä. Vaikka nyt olen, niin silti meinaa unohtua se sellainen peli. Varsinkin, kun kissa tykkää siitä yhtä paljon kuin minä en tykkää laittaa. Ei siis lain! Ha!
Oletteko tienneet, että ihmisen jalkaterä on yleensä saman kokoinen, kuin matka kyynärtaipeesta ranteen taittokohtaan? Jos teillä on siis 42 numeron siro jalka, niin teillä on 42 numeron pitkä kyynärvarsi. Ha! Minä näin, koititte! Ja jos ette vielä kehdanneet, koitatte kun olette kotonanne yksinänne! Ja sitä myös, ettei voi ihminen kielellään koskea oikeaan kyynärpäähänsä, omaan! Mikä se sellainen ihminen on, joka ei taivu? Kankea!
12.2.07
Kysymyksiä
Arvatkaa, kukas on tänään kysellyt paljon. Samoja kysymyksiä hmm hetkinen 7x21 on 147, sen verran olen kysynyt! Ei. Olen kysynyt 154, kun alussa kysyin, onko aikaa vastata.
Olen siis tehnyt opinnäytetyötäni. Haastattelututkimusta siis. Yhteensä minulla oli 12 nimeä ja numeroa, kahdeksan sain kiinni, yksi ei halunnut vastata. Loput neljä pitäisi kai myös tavoittaa, mutta hitti kun väsähdin tästä kaikesta kyselemisestä, että tekisi mieli olla vain iloinen noista seitsemästä ja vaieta lopuista. Vastausprosentti on sentään 58,3. Ei huima, mutta parempi mitä odotin.
Minulla ei ole mitään tietoa, olenko aikataulussa vai en. Haha.
Olen siis tehnyt opinnäytetyötäni. Haastattelututkimusta siis. Yhteensä minulla oli 12 nimeä ja numeroa, kahdeksan sain kiinni, yksi ei halunnut vastata. Loput neljä pitäisi kai myös tavoittaa, mutta hitti kun väsähdin tästä kaikesta kyselemisestä, että tekisi mieli olla vain iloinen noista seitsemästä ja vaieta lopuista. Vastausprosentti on sentään 58,3. Ei huima, mutta parempi mitä odotin.
Minulla ei ole mitään tietoa, olenko aikataulussa vai en. Haha.
11.2.07
Pikku hiljaa kai pitää tulla siihen tulokseen, että minun ei kai kannata enää mennä apteekkiin. Hämäriä asioita sattuu siellä. Nimittäin.
Hassu Jänis on niitä ihmisiä, joiden lääkekaapissa on pelkästään kuumemittari. Ei siis yhtään mitään muuta, ei särkylääkettäkään. Se mies ei tosin ole oikein koskaan kipeäkään. Minä taas olen niitä, joiden shoppailureissut ovat rajoittuneet tällä hetkellä apteekin hyllyille. Ette usko, kuinka epätoivoinen on ihminen, jonka suupieli on ollut auki muistin mukaan kuukauden päivät, kyllä söisi sellainen vaikka kuivattuja sammakoita, jos apteekissa nainen määräisi. Minulle on kertynyt hyllyyn varmuuden vuoksi b-vitamiinivoidetta, sinkkisalvaa, b-vitamiinitabletteja, ihonhoitoöljyjä, strepsilsejä, finrexiniä, panadolia, ibumaxia ja muuta tarpeellista. Muutakin on, mutten sano. Panadolin juotavan version ostin siksi, että Hassu Jänis ei ole lääkkeiden vastaisena ihmisenä koskaan opetellut nielemään tabletteja. Parka. Pureskelee jos joskus joutuu ottamaan. Ymmärrän silti hyvin. Arvatkaa, onko se kehno kuitenkaan yhtään ottanut? Ei!
Niin siis. Tarina alkaa siitä, että Hassu Jäniksellä oli viime viikolla kaksi päivää pää kipeänä. Ja katso: tapahtui ihme ja kertoi haluavansa lääkettä. Lupasin hakea apteekista, kun olin kätevästi kaupungilla. Marssin apteekkiin määrätietoisesti kipuhyllylle, ja valitsin sieltä sitten halutun version (ei ottanut katala juotavaa lääkettä. Uranaab halusi!). Käännyin katsomaan, mitäs kivaa muilta hyllyiltä löytyy (nyt kun tätä kirjoittaa, kuulostaa tämä shoppailu apteekissa aika hmm no sairaalta) ja vasemmalle sivulleni ilmestyi naisfarmaseutti, kuinkas ollakaan. Viileän asiallinen, ammattimainen ja etäinen, korkeasti koulutettu nainen. Puhdas asiakas-ammattilaissuhde siis. Satuin olemaan lasten lääkkeiden hyllyn edessä, kun tuo virkkoi, voisikohan hän auttaa. Sanoin, että minulla on oikeastaan jo kaikki, mitä tarvitsen, mutta alkoi se esittelemään niitä lasten juttuja. Kivojahan ne, aika värikkäitä (opetetaankohan lapset siinä samalla, että ota tämä, hauskaa!). Nainen kysyi, onko minulla pieniä kotona. Vastasin, ettei ole. Kiusallisin tilanne syntyi, kun nainen sanoi, ettei hänelläkään. Iällä oleva nainen siis jo, sanoin maailman typerimmän sosiaalitantan lauseen; olen onnellinen ettei minulla ole, mutta siis jos niitä olisi joskus halunnut, kuinka ikävää ettei niitä sitten ole saanut jostain syystä... Ja jotain muuta. Kuinka paljon meni mieli nurin, syntyi hiljaisuus, ja nainen sanoi apeana, että niin, sen aika on nyt ohi minun kohdallani. Auh! Minä sanoin, että niin, minulla se on vielä edessä!
Nainen mitä tasapainoisin, miten keskustelu voi lipsahtaa noin henkilökohtaisille alueille?!? Miten minä onnistuinkaan sanomaan jotain noin tyhmää? Naisen ilmeestä päätellen kaivoin ehkä vanhat haavat uudelleen auki, niin menetti nainen hyvän tuulensa ja minä olin tyhmänä ja sisäisesti hakkasi henkinen käsi henkistä otsaa. Sisäisesti niinkuin, siten näkymättömästi, ikäänkuin vertauskuvallisesti, tiedättehän. Siinä siis tuli kaivettua naisfarmaseutin kipeimmät tunnot raa'asti pöydälle kuin suolet teurastamossa. Ostin säälistä samalla öljyä, joka on kuulemma oikein hyvää iholle kun sitä laittaa suihkun jälkeen suoraan, kun iho on vielä vähän kostea.
En tiedä saatteko samaa kuvaa tilanteesta, millainen se todellisuudessa oli. Ette varmaan.
Hassu Jänis on niitä ihmisiä, joiden lääkekaapissa on pelkästään kuumemittari. Ei siis yhtään mitään muuta, ei särkylääkettäkään. Se mies ei tosin ole oikein koskaan kipeäkään. Minä taas olen niitä, joiden shoppailureissut ovat rajoittuneet tällä hetkellä apteekin hyllyille. Ette usko, kuinka epätoivoinen on ihminen, jonka suupieli on ollut auki muistin mukaan kuukauden päivät, kyllä söisi sellainen vaikka kuivattuja sammakoita, jos apteekissa nainen määräisi. Minulle on kertynyt hyllyyn varmuuden vuoksi b-vitamiinivoidetta, sinkkisalvaa, b-vitamiinitabletteja, ihonhoitoöljyjä, strepsilsejä, finrexiniä, panadolia, ibumaxia ja muuta tarpeellista. Muutakin on, mutten sano. Panadolin juotavan version ostin siksi, että Hassu Jänis ei ole lääkkeiden vastaisena ihmisenä koskaan opetellut nielemään tabletteja. Parka. Pureskelee jos joskus joutuu ottamaan. Ymmärrän silti hyvin. Arvatkaa, onko se kehno kuitenkaan yhtään ottanut? Ei!
Niin siis. Tarina alkaa siitä, että Hassu Jäniksellä oli viime viikolla kaksi päivää pää kipeänä. Ja katso: tapahtui ihme ja kertoi haluavansa lääkettä. Lupasin hakea apteekista, kun olin kätevästi kaupungilla. Marssin apteekkiin määrätietoisesti kipuhyllylle, ja valitsin sieltä sitten halutun version (ei ottanut katala juotavaa lääkettä. Uranaab halusi!). Käännyin katsomaan, mitäs kivaa muilta hyllyiltä löytyy (nyt kun tätä kirjoittaa, kuulostaa tämä shoppailu apteekissa aika hmm no sairaalta) ja vasemmalle sivulleni ilmestyi naisfarmaseutti, kuinkas ollakaan. Viileän asiallinen, ammattimainen ja etäinen, korkeasti koulutettu nainen. Puhdas asiakas-ammattilaissuhde siis. Satuin olemaan lasten lääkkeiden hyllyn edessä, kun tuo virkkoi, voisikohan hän auttaa. Sanoin, että minulla on oikeastaan jo kaikki, mitä tarvitsen, mutta alkoi se esittelemään niitä lasten juttuja. Kivojahan ne, aika värikkäitä (opetetaankohan lapset siinä samalla, että ota tämä, hauskaa!). Nainen kysyi, onko minulla pieniä kotona. Vastasin, ettei ole. Kiusallisin tilanne syntyi, kun nainen sanoi, ettei hänelläkään. Iällä oleva nainen siis jo, sanoin maailman typerimmän sosiaalitantan lauseen; olen onnellinen ettei minulla ole, mutta siis jos niitä olisi joskus halunnut, kuinka ikävää ettei niitä sitten ole saanut jostain syystä... Ja jotain muuta. Kuinka paljon meni mieli nurin, syntyi hiljaisuus, ja nainen sanoi apeana, että niin, sen aika on nyt ohi minun kohdallani. Auh! Minä sanoin, että niin, minulla se on vielä edessä!
Nainen mitä tasapainoisin, miten keskustelu voi lipsahtaa noin henkilökohtaisille alueille?!? Miten minä onnistuinkaan sanomaan jotain noin tyhmää? Naisen ilmeestä päätellen kaivoin ehkä vanhat haavat uudelleen auki, niin menetti nainen hyvän tuulensa ja minä olin tyhmänä ja sisäisesti hakkasi henkinen käsi henkistä otsaa. Sisäisesti niinkuin, siten näkymättömästi, ikäänkuin vertauskuvallisesti, tiedättehän. Siinä siis tuli kaivettua naisfarmaseutin kipeimmät tunnot raa'asti pöydälle kuin suolet teurastamossa. Ostin säälistä samalla öljyä, joka on kuulemma oikein hyvää iholle kun sitä laittaa suihkun jälkeen suoraan, kun iho on vielä vähän kostea.
En tiedä saatteko samaa kuvaa tilanteesta, millainen se todellisuudessa oli. Ette varmaan.
9.2.07
Eilen illalla kaupungilla selkäni takaa kuului eläimellistä kaakotusta. Meteli läheni minua, ja meni ohi. Lähde oli kaksi teiniä, naispuolista. Toisella oli minihame, ihan hyvä valinta 20 asteen pakkaseen. En oikein tunnistanut, mistä siinä metelissä oli kyse. Ilmeisesti lauloivat jotain. Äh! Mitä kouhotusta! Eivät tiedä he nuoret, että nykyajan ex-teinit eivät ihaile sitä käytöstä, vaikka luulevat tekevänsä vaikutuksen elämänilollaan. Minä kiellän koskaan olleeni teini. En takuulla ainakaan ole tempoillut kuni jänis trampoliinilla ja yrittänyt tehdä vaikutusta kanssaihmisiin, etenkin poikiin kikattamalla ja laulamalla hauskoja säveliä.
MIKÄ ihme näitä teinejä oikein riistää? Viimeksi kun olin tyylikkäästi ja asiallisesti shoppailemassa Mero Vodassa, eteen pölähti kolme hyvin erikoisen näköistä neitiä. Se möly! En tiedä, mistä neitien muotikin oli kopioitu, mutta teille voin salaa valottaa, miltä näyttivät he. Kuvaus alhaalta ylöspäin (minä en kuitenkaan tuijottanut. En ylhäältä alas enkä alhaalta ylös tahi vuoronperään. Minä olen sivistynyt, en mikään kaamea akka, jonka mielestä teiniys on tuomittavaa)(olen sitä mieltä, että teinit on postitettava hmm odottakaas. Tarkistan.)(Librevilleen Gaboniin): jalassa maiharit, auki. Sukat oikeassa jalassa polveen, vasemmassa rytyssä, väritys kelta-mustaraidallinen. Yhdellä lisäksi säärystimet. Alla pinkit paksut sukkahousut. Hame puuvillatrikoota, kirkkaan punainen tai vihreä. Hameita voi myös olla kaksi, jolloin toinen on erivärinen, tietenki, hei da! Paita sininen, vihreä tahi muu, ei kuitenkaan sama mitä jo on muualla päällä. Paidan päällä musta liivi. Meikkiä runsaasti, karkkiväriä tietenkin. Etenkin silmärajaukset voimakkaat ja mustalla värillä, samoin huulissa on paljon kiiltoa. Tukka on mielenkiintoisin osa kaikesta. Minulla on täällä kotona jos jonkinlaista pinnihärpäkettä, joita olen teinivuosina (siis teoriassa ollessani teini, ellen olisi siis syntynyt jo valmiiksi 20-vuotiaaksi) ties keltä saanut. Olen pyrkinyt heittämään niitä pois, sellaisia glitterisiä muovinipsuja tahi muita ei kukaan itseään kunnioittava nainen pidä. Ei ainakaan montaa kerrallaan(paitsi salaa ollessaan yksin ja siivotessaan)(kun nostaa tukan pois niin ettei karvaakaan roiku als niin, että iho tunnistaisi, niin tulee sellainen siivousinto, pirteä olo!) Niin että vaikka minulla oli niitä monta, vaikkei kerrallaan, niin sanoisin kautta kiven ja kannon, ettei minulla kuuna kullan valkeana ole niin paljon härpäkkeitä ja pinnejä koskaan ollutkaan, mitä näillä jokaisella oli päässänsä kerralla. Nämä teinit uhmasivat fysiikan lakeja. Ihan kuin kimalaisen ei pitäisi niin pienillä siivillä koskaan päästä lentämään, ei näiden teinien niskalihakset pitäisi pystyä kannattelemaan niin valtavaa painolastia. Vapise, Afrikan nainen vesileileinesi! Kaikkein omituisinta oli, että pinnit olivat laitettu tukan päälle, niillä ei siis väännetty tukkaa mihinkään asentoon, vaan hiukset olivat saparoilla ja pinnejä oli sitten siinä päällä, siellä täällä. Enimmäkseen kuitenki joka puolella. Etutukka oli niin täynnä vaaleanpunaista metalli- ja pitsivempelettä, että oikeaa tukkaa ei välistä erottanut. Ihan mukavaa käyttöä sille tukalle löytyy, sen voi nostaa jäykkänä eteenpäin, kun aurinko paistaa silmään. Muu tukka toimii kätevästi kypäränä kun tulee asteroidisade.
Mahtavatkohan polttaa teini-iän kuvat he, kun saavat lapsia? Vai ovatko ylpeitä?
Hyvä arvostella, kun on itse täydellinen. Pelottavan totta.
MIKÄ ihme näitä teinejä oikein riistää? Viimeksi kun olin tyylikkäästi ja asiallisesti shoppailemassa Mero Vodassa, eteen pölähti kolme hyvin erikoisen näköistä neitiä. Se möly! En tiedä, mistä neitien muotikin oli kopioitu, mutta teille voin salaa valottaa, miltä näyttivät he. Kuvaus alhaalta ylöspäin (minä en kuitenkaan tuijottanut. En ylhäältä alas enkä alhaalta ylös tahi vuoronperään. Minä olen sivistynyt, en mikään kaamea akka, jonka mielestä teiniys on tuomittavaa)(olen sitä mieltä, että teinit on postitettava hmm odottakaas. Tarkistan.)(Librevilleen Gaboniin): jalassa maiharit, auki. Sukat oikeassa jalassa polveen, vasemmassa rytyssä, väritys kelta-mustaraidallinen. Yhdellä lisäksi säärystimet. Alla pinkit paksut sukkahousut. Hame puuvillatrikoota, kirkkaan punainen tai vihreä. Hameita voi myös olla kaksi, jolloin toinen on erivärinen, tietenki, hei da! Paita sininen, vihreä tahi muu, ei kuitenkaan sama mitä jo on muualla päällä. Paidan päällä musta liivi. Meikkiä runsaasti, karkkiväriä tietenkin. Etenkin silmärajaukset voimakkaat ja mustalla värillä, samoin huulissa on paljon kiiltoa. Tukka on mielenkiintoisin osa kaikesta. Minulla on täällä kotona jos jonkinlaista pinnihärpäkettä, joita olen teinivuosina (siis teoriassa ollessani teini, ellen olisi siis syntynyt jo valmiiksi 20-vuotiaaksi) ties keltä saanut. Olen pyrkinyt heittämään niitä pois, sellaisia glitterisiä muovinipsuja tahi muita ei kukaan itseään kunnioittava nainen pidä. Ei ainakaan montaa kerrallaan(paitsi salaa ollessaan yksin ja siivotessaan)(kun nostaa tukan pois niin ettei karvaakaan roiku als niin, että iho tunnistaisi, niin tulee sellainen siivousinto, pirteä olo!) Niin että vaikka minulla oli niitä monta, vaikkei kerrallaan, niin sanoisin kautta kiven ja kannon, ettei minulla kuuna kullan valkeana ole niin paljon härpäkkeitä ja pinnejä koskaan ollutkaan, mitä näillä jokaisella oli päässänsä kerralla. Nämä teinit uhmasivat fysiikan lakeja. Ihan kuin kimalaisen ei pitäisi niin pienillä siivillä koskaan päästä lentämään, ei näiden teinien niskalihakset pitäisi pystyä kannattelemaan niin valtavaa painolastia. Vapise, Afrikan nainen vesileileinesi! Kaikkein omituisinta oli, että pinnit olivat laitettu tukan päälle, niillä ei siis väännetty tukkaa mihinkään asentoon, vaan hiukset olivat saparoilla ja pinnejä oli sitten siinä päällä, siellä täällä. Enimmäkseen kuitenki joka puolella. Etutukka oli niin täynnä vaaleanpunaista metalli- ja pitsivempelettä, että oikeaa tukkaa ei välistä erottanut. Ihan mukavaa käyttöä sille tukalle löytyy, sen voi nostaa jäykkänä eteenpäin, kun aurinko paistaa silmään. Muu tukka toimii kätevästi kypäränä kun tulee asteroidisade.
Mahtavatkohan polttaa teini-iän kuvat he, kun saavat lapsia? Vai ovatko ylpeitä?
Hyvä arvostella, kun on itse täydellinen. Pelottavan totta.
8.2.07
Unia ja uuvotusta
Tänään ahdistaa toden teolla tulevaisuus. Mistä tietää ihminen tehdä oikeita päätöksiä? Tämä on retorinen kysymys, kunhan puran olojani.
Varoitus, kerron uneni: Näin muuten hassua unta aamu-unessani. Olin valmistumassa koulusta, joka oli kovasti vanhan yläasteeni näköinen, ja ihmettelin siinä, että miten saan kaikki puuttuvat opintopisteet suoritettua. Iski melkein paniikki, kun ajattelin, etten ole käynyt oikeasti kaikilla kursseilla, mutta pisteet olisi saatava. Hyppelin koulun pihalla jostain syystä siten kevyesti, miten unissa yleensä hypitään. Sellaista hyppelyä, että on ilmaa paljon välissä, voi matkatakin niin eteenpäin. Pihalla oli venäläinen vanha balettitanssijanainen, ja ihmetteli hyppelyäni, että mitä tanssia tuo oikein on, kun ei näytä ollenkaan miltään lailliselta. Sanoin hänelle, että tämä on uusmodernia tanssia (jossa siis käytännössä ei ole mitään järkeä)(taidetta on se vain). Venäläinen vaikuttui ja järjestimme hänelle mahtipontisen esityksen siinä koulun pihalla (jostain ilmestyi luokkakavereitani, joilla oli sama tilanne, että opintopisteitä puuttui), se oliki mielenkiintoista se! Sen nimi oli "Yhteiskunnan epäkohtia" ja siinä röhkittiin ja kierittiin maassa, samaan aikaan muutamat muut pyörittelivät käsiään ja jalkojaan ja osa puhkoi ilmapalloja.
Venäläisnainen sanoi heti huomanneensa, että meillähän on tähän koulutus (mikä ääliö...!) ja lupasi jostain syystä antaa todistuksen meille puutuvista opintopisteistä. Teki meille oikein diplomit ja antoi puhalletusta lasista tehdyt korut kaulaan. Lupasi samalla, että meille on paikka varattuna maailman laajuisessa tanssikohferenssissa, jossa pääsemme kilpailemaan maailman kuuden parhaimman tanssiryhmän joukossa.
Hah. Kun esittelimme naiselle tanssin ilmaisukeinoja, muistan, että yhdessä tanssissa mukana oli pieni musta villakoira. Sen talutushihnaksi laitoin maalarinteippiä. Siis kerran kaulan ympäri ja sitten rulla käteen. Tanssin idea oli se, että vähitellen siihen tuli ihmisiä, jotka sanoivat "anteeksi, en mitenkään halua puuttua, mutta..." ja ne ihmiset jäivät yksitellen siihen maalarinteippiin kiinni. Arvatkaapa, mitä se kuvasti:D Nykyajan kasvatusta ja vanhempien oikeutta kasvattaa omia lapsiaan "rauhassa". Ha. Oi auta, oi auta sa suuri unitutkija.
Varoitus, kerron uneni: Näin muuten hassua unta aamu-unessani. Olin valmistumassa koulusta, joka oli kovasti vanhan yläasteeni näköinen, ja ihmettelin siinä, että miten saan kaikki puuttuvat opintopisteet suoritettua. Iski melkein paniikki, kun ajattelin, etten ole käynyt oikeasti kaikilla kursseilla, mutta pisteet olisi saatava. Hyppelin koulun pihalla jostain syystä siten kevyesti, miten unissa yleensä hypitään. Sellaista hyppelyä, että on ilmaa paljon välissä, voi matkatakin niin eteenpäin. Pihalla oli venäläinen vanha balettitanssijanainen, ja ihmetteli hyppelyäni, että mitä tanssia tuo oikein on, kun ei näytä ollenkaan miltään lailliselta. Sanoin hänelle, että tämä on uusmodernia tanssia (jossa siis käytännössä ei ole mitään järkeä)(taidetta on se vain). Venäläinen vaikuttui ja järjestimme hänelle mahtipontisen esityksen siinä koulun pihalla (jostain ilmestyi luokkakavereitani, joilla oli sama tilanne, että opintopisteitä puuttui), se oliki mielenkiintoista se! Sen nimi oli "Yhteiskunnan epäkohtia" ja siinä röhkittiin ja kierittiin maassa, samaan aikaan muutamat muut pyörittelivät käsiään ja jalkojaan ja osa puhkoi ilmapalloja.
Venäläisnainen sanoi heti huomanneensa, että meillähän on tähän koulutus (mikä ääliö...!) ja lupasi jostain syystä antaa todistuksen meille puutuvista opintopisteistä. Teki meille oikein diplomit ja antoi puhalletusta lasista tehdyt korut kaulaan. Lupasi samalla, että meille on paikka varattuna maailman laajuisessa tanssikohferenssissa, jossa pääsemme kilpailemaan maailman kuuden parhaimman tanssiryhmän joukossa.
Hah. Kun esittelimme naiselle tanssin ilmaisukeinoja, muistan, että yhdessä tanssissa mukana oli pieni musta villakoira. Sen talutushihnaksi laitoin maalarinteippiä. Siis kerran kaulan ympäri ja sitten rulla käteen. Tanssin idea oli se, että vähitellen siihen tuli ihmisiä, jotka sanoivat "anteeksi, en mitenkään halua puuttua, mutta..." ja ne ihmiset jäivät yksitellen siihen maalarinteippiin kiinni. Arvatkaapa, mitä se kuvasti:D Nykyajan kasvatusta ja vanhempien oikeutta kasvattaa omia lapsiaan "rauhassa". Ha. Oi auta, oi auta sa suuri unitutkija.
Terveisiä yötyöstä. Nukuin harvinaisen pitkään päivällä, yleensä vetelen hirsiä yövuoron jälkeen yhteentoista asti. Minulle tarjottiin työtä neljäksi kuukaudeksi eli toukokuusta elokuuhun. Näillä näkymin valmistuisin huhtikuun loppupuolella, eli menisi mainiosti työ ja raha-asiat yksiin, sitten voisi rauhassa vääntää noita työnhakupapereita kesällä eikä valmistumishötäkässä. Mutta. Olen ollut samassa paikassa kaksi vuotta, enemmän kesäisin ja sairaslomatuuraajana muulloin. Rehellisesti sanottuna toivepaikkani olisi jossain täysin muualla. Ei paikassa vikaa ole, mutta työnkuvan haluaisin olevan erilainen. Tämä päätös kuuluu sarjaan "vaikeat" ja "ennalta-aavistamattomat".
Muikku kekkuli jätti kotinsa siis, kunnei voi hamsterikaan ottaa mitään mukaansa kun täältä lähtee. Nyt minulla on 100l terraario tyhjän panttina. Joku sen minulta saisi ostaa, suhteellisen halvalla vielä. Ellei ole tarvetta lemmikille, voi sinne laittaa kaikenlaista tarpeetonta, minä voin mielelläni keksiä lisää käyttöideoita ilmaiseksi!
Maksaisin heti 2€ jos saisin kurkata tulevaisuuteen, mitä ihmettä kannattaa tehdä. Minun olisi päätettävä pian, että saavat toisen ihmisen tilalleni sinne kesäksi, jos en halua paikkaa. Mol.fi:n sivuilla on todella vähän paikkoja sosionomeille, mukava huomata tässä vaiheessa koulutusta sekin asia. Mihin ihmeeseen ovat työllistyneet edelliset valmistuneet...? Sosionomeja on kuitenkin aika vähän työttömänä, koulussa tehtiin tutkimus, että kuinka paljon valmistuneita on töissä, muistaakseni keskivertoluokan, eli 30, valmistuneista 29.
Muikku kekkuli jätti kotinsa siis, kunnei voi hamsterikaan ottaa mitään mukaansa kun täältä lähtee. Nyt minulla on 100l terraario tyhjän panttina. Joku sen minulta saisi ostaa, suhteellisen halvalla vielä. Ellei ole tarvetta lemmikille, voi sinne laittaa kaikenlaista tarpeetonta, minä voin mielelläni keksiä lisää käyttöideoita ilmaiseksi!
Maksaisin heti 2€ jos saisin kurkata tulevaisuuteen, mitä ihmettä kannattaa tehdä. Minun olisi päätettävä pian, että saavat toisen ihmisen tilalleni sinne kesäksi, jos en halua paikkaa. Mol.fi:n sivuilla on todella vähän paikkoja sosionomeille, mukava huomata tässä vaiheessa koulutusta sekin asia. Mihin ihmeeseen ovat työllistyneet edelliset valmistuneet...? Sosionomeja on kuitenkin aika vähän työttömänä, koulussa tehtiin tutkimus, että kuinka paljon valmistuneita on töissä, muistaakseni keskivertoluokan, eli 30, valmistuneista 29.
5.2.07
Apteekkihuijausta
Terveisiä Kaarinasta. Hassu Jänis pelasi lauantaina laskelmieni mukaan ainakin kahdeksan tuntia Johanneksen kanssa zombi(e)peliä, jossa saa tappaa sellaisia eläviä kuolleita millä vain, mikä nyt hyvältä tuntuu ja ostoskeskuksesta löytyy. Ne olivat siellä ostoskeskuksessa ne zombit. Mm. Nalle Puhin päällä voi niitä käsitellä, iskemällä sellaisen pään kulloisenkin zombin päähän. Tai ei se siitä kuole, mutteivät silloin näe tulla syömään sitä pelaajaa, siis itseä, kun on Nalle Puhin pää tiellä. Kyllä on rikas mielikuvitus x-boxin pelien kehittäjillä! Sain katsella zombien veren roiskumista ja sen loiskumista laatteelle kolmen viimeisen tunnin aikana (24-03), kun odotin Hassua ja Hassun kyytiä Johannekselta takaisin anoppilaan. Ensi lauantaina meinaavat ottaa uusiksi, eivät sitä kahdeksassa tunnissa ehtineet pelata loppuun, siinä on oikein juonikin! Mitä kaikkea ne vielä keksii?! Ei ole ihan joka tytön peli se.
Tänään apteekissa ollessani naisfarmaseutti (oletteko nähneet usein muuten miehiä siinä ammatissa...? Minä en rehellisesti sanoen muista yhtään miesfarmaseuttia) oli innoissaan kuin kani ja esitteli minulle uutta ihoöljyä. Suihkautti sitä se minun käteeni ja katsoi minuun silmät kiiluen ja sanoi: "No?". Vannoi minulle hetimiten, että ihanalta greipiltä tuoksuu se, ja haistin epämääräisesti kättä käskystä. Ei minusta kyllä. Ei takuulla tuoksunut. Mutta sano siinä sitten, että no ei miltään haise. Korkeintaan joltain hivenen kemialliselta, muuten on hajuton tämä, sehän on avoin kritiikki että "Nainen, tuotteenne on kelvoton minun nenääni". Sanoin haistettuani että joo, yllättyneesti ja kohteliaasti.
Esitteli se kekkuli ihanaista tuotettaan lisää, haistelin muutaman kerran vaivihkaa kättäni ja pyörittelin silmiäni ihanasta greipintuoksusta, jota siis ei ollut, jos joku hidas lukija ei sitä vieläkään perille saanut. Kunnes huomasi se nainen, että "hetkinen, eikös tässä olekaan sitä tuoksua... Ei, tähän ei ole laitettu, se on sellainen erillinen pussi, jonka saa laittaa tähän muuten hajuttomaan öljyyn, jos haluaa." Jaaha. Kuvitelkaas tilanne, että te olette kohteliaisuuttanne ihastelleet jotain, mitä ei olekaan. Ajattelin laukaisevani jännitteen kun sanoin, että "kuinka huolestuttavaa se on, että haistaa jotain, mitä ei olekaan, hehe", mutta vale oli se. Mitä valetta koko käynti!
Sellaisia olemme me. Ei sano ihminen, kun sen kanssa- kysyy, että näytänkö lihavalta tässä, niin siihen ei siis tokaise, että armottoman. Tai jos joku uudella tukalla tulee ja on kaamea se, niin ei sano normaali, hyväkäytöksinen että haha mikä kodinonni kasvaa sinulla tuolla päälaella, et kai maksanut siitä? Jos sanoo niin yksin on sanoja ikänsä. Tai sitten siitä tehdään joku korkea-arvoinen arvioija tai idols-tuomari.
Mistä sitten tietää, että toinen on oikeasti tosissansa kehuessaan? Ei mistään. Eikä näitä asioita sovi miettiäkään kanssakäymisessä, muuten on kohonnut riski, että nuppi räjähtää mäjelle. Silloin ovat tosissaan kaikki, kun teitä tulevat katsomaan ja sanovat "Hyi, yököttävää!".
Tänään apteekissa ollessani naisfarmaseutti (oletteko nähneet usein muuten miehiä siinä ammatissa...? Minä en rehellisesti sanoen muista yhtään miesfarmaseuttia) oli innoissaan kuin kani ja esitteli minulle uutta ihoöljyä. Suihkautti sitä se minun käteeni ja katsoi minuun silmät kiiluen ja sanoi: "No?". Vannoi minulle hetimiten, että ihanalta greipiltä tuoksuu se, ja haistin epämääräisesti kättä käskystä. Ei minusta kyllä. Ei takuulla tuoksunut. Mutta sano siinä sitten, että no ei miltään haise. Korkeintaan joltain hivenen kemialliselta, muuten on hajuton tämä, sehän on avoin kritiikki että "Nainen, tuotteenne on kelvoton minun nenääni". Sanoin haistettuani että joo, yllättyneesti ja kohteliaasti.
Esitteli se kekkuli ihanaista tuotettaan lisää, haistelin muutaman kerran vaivihkaa kättäni ja pyörittelin silmiäni ihanasta greipintuoksusta, jota siis ei ollut, jos joku hidas lukija ei sitä vieläkään perille saanut. Kunnes huomasi se nainen, että "hetkinen, eikös tässä olekaan sitä tuoksua... Ei, tähän ei ole laitettu, se on sellainen erillinen pussi, jonka saa laittaa tähän muuten hajuttomaan öljyyn, jos haluaa." Jaaha. Kuvitelkaas tilanne, että te olette kohteliaisuuttanne ihastelleet jotain, mitä ei olekaan. Ajattelin laukaisevani jännitteen kun sanoin, että "kuinka huolestuttavaa se on, että haistaa jotain, mitä ei olekaan, hehe", mutta vale oli se. Mitä valetta koko käynti!
Sellaisia olemme me. Ei sano ihminen, kun sen kanssa- kysyy, että näytänkö lihavalta tässä, niin siihen ei siis tokaise, että armottoman. Tai jos joku uudella tukalla tulee ja on kaamea se, niin ei sano normaali, hyväkäytöksinen että haha mikä kodinonni kasvaa sinulla tuolla päälaella, et kai maksanut siitä? Jos sanoo niin yksin on sanoja ikänsä. Tai sitten siitä tehdään joku korkea-arvoinen arvioija tai idols-tuomari.
Mistä sitten tietää, että toinen on oikeasti tosissansa kehuessaan? Ei mistään. Eikä näitä asioita sovi miettiäkään kanssakäymisessä, muuten on kohonnut riski, että nuppi räjähtää mäjelle. Silloin ovat tosissaan kaikki, kun teitä tulevat katsomaan ja sanovat "Hyi, yököttävää!".
2.2.07
Jepulis, niin kävi 2!
Saattohoidossa ollut hamsterini on siirtynyt manan majoille. Tai siis paremmille pähkinämaille. Miten vain. Eräs vieraani halusi kurkata koppiin, ja ihmetteli kovin, miksi lemmikkiparka on kovin kankea. Tragikoomista. Se on kuollut, ehkä siksi.
Muistokirjoitusta ei ole odotettavissa. Mietin sen ajan sitten, miten toimitan Muikun hmm pois. Miksi ei ole mitään ohjeistusta sille, miten toimitaan talvella, kun halutaan eroon kuolleen lemmikin ruumiista?
Muistokirjoitusta ei ole odotettavissa. Mietin sen ajan sitten, miten toimitan Muikun hmm pois. Miksi ei ole mitään ohjeistusta sille, miten toimitaan talvella, kun halutaan eroon kuolleen lemmikin ruumiista?
Musikaalista perjantaita
Arvatkaa mitä tein klo 02.00 viime yönä? Menin vihdoin nukkumaan, tai siis oli tarkoitus mennä. Kissa peijooni tuli tapansa mukaan mahan päälle makoilemaan ja vaatimaan jonkinlaista kupsutusta, niin SILLOIN, silloin se sattui! Käänsi se keeku peräpäänsä minun silmiäni kohden, ja heti ne tarkkana huomasivat, että keekun perässä karvoihin takertuneena seuraa uskomaton määrä kivettynyttä ripulikakkaa! Armias!
Vastaus edellisen kappaleen kuva-arvoitukseen ilman kuvaa on, että klo 02.00 pesin lavuaarissa kissan takapuolta kivikakasta. Kissa huusi ja minä myös ehkä.
Minulla on maailman tylsintä musiikkia. Ei kestä ihminen sitä. En jaksa kuunnella oikeastaan mitään niistä (mainittakoon muuten, että viime syksynä lauloin itsekin levylle, joka soi yllätyksekseni eräänä perjantai- tai lauantai-iltana radio Deissä. Ha. 15 minuuttia julkisuudessa, laulu kesti vähemmän, joten oli pakko hetken hehkuttaa tässä (säälittävää)) (eiköhän se ollut siinä), kaikki on tylsiä vain! Yleensä jos olen kotona, en kuuntele mitään. Olen sellainen ihminen, jonka kotona on kuolemanhiljaista. Pienestä asti olen sellainen ollut. Tai siis minä en itse siis ole hiljaa kuolemanhiljaisessa kodissani, paitsi yksin ollessani olen tietenkin, paitsi pienenä en ja sisko nauroi kun minua jännitti olla yksin ja lauloin ja sisko oli kuunnellut oven takana ja sitä nauroi sitten se. Ja siis siksi en ole hiljaa, kun samainen sisko-kekkuli sanoi minulle, että olen ainoa hänen tuntemansa henkilö, joka on lujaa ollessaan hiljaa. Mutta siis. Se minusta, kodista piti. Ja siitä kuolemanhiljaisuudesta. Ei siinä ihminen keskity mihinkään muuhun paitsi musiikkiin, jos on äänessä sellainen, musiikkia pitää kuunnella niin, että kuuluu kaikki. Keskittyä oikein. Sanoihin ja siihen, minkälainen rytmi on ja bassokuviot ja jos sellaista ei ole niin muuten vaan sitten taustoihin ja. Ei voi kuunnella siis ylimalkaan (ha, ylimalka) paitsi sitten kun osaa edestakas sen musiikin ja sitten laulaa mukana. Jos sisko ei siis ole oven takana ja tulee siihen sitten ilkkumaan naamallansa.
Kuka ihme lukee tenttiin vaikka tai tekee hommia musiikin kanssa? Maalata voi, muttei lukea Suomen sosiaalipolitiikan perusteita jos soi taustalla groove. Hassu Jänis tekee niin. Ei siis luje sosiaalipolitiikkaa, mutta hommiaan tekee ja musiikki soi. Eikä mikään kevyt hissimusiikki (joka on muuten myös hienoa, vaikkakin aliarvostettua. Ihmeellinen vaikutus sillä, tulee metsäolo tai lapsuus- tai turvaisa) (ei käy kimppuun se musiikki) vaan raskas. Jotain kieroa on niissä ihmisissä, jotka eivät musiikkiin keskity! Erilaisia (jos vertaa vaikka esim. minuun) ovat he, muukalaisia!
Kissa on epämusikaalinen otus, ainakin peittää korvansa kun minä harjoittelen palleaharjoituksia ja putkimaista äänenmuodostusta täällä ja ylä-äänien oikeaa avautumista. Ei arvosta sitä se, menee ihan kuralle. Mieluiten myös siirtyy pois läheltä, makaa sitten korvallansa kun menee katsomaan ja sanomaan, että loppui jo.
Hitti! Tulin juuri kiinalaisesta. Syömästä siis. Nyt tekee mieli niin maan perusteellisesti jotain makeaa syötävää. Ostin Hassu Jänikselle Ahaa-patukoita. Arvatkaa kaivertaako ne nyt tuolla kaapissa mieltä. Kaivertavat! Mutta en syö.
Vastaus edellisen kappaleen kuva-arvoitukseen ilman kuvaa on, että klo 02.00 pesin lavuaarissa kissan takapuolta kivikakasta. Kissa huusi ja minä myös ehkä.
Minulla on maailman tylsintä musiikkia. Ei kestä ihminen sitä. En jaksa kuunnella oikeastaan mitään niistä (mainittakoon muuten, että viime syksynä lauloin itsekin levylle, joka soi yllätyksekseni eräänä perjantai- tai lauantai-iltana radio Deissä. Ha. 15 minuuttia julkisuudessa, laulu kesti vähemmän, joten oli pakko hetken hehkuttaa tässä (säälittävää)) (eiköhän se ollut siinä), kaikki on tylsiä vain! Yleensä jos olen kotona, en kuuntele mitään. Olen sellainen ihminen, jonka kotona on kuolemanhiljaista. Pienestä asti olen sellainen ollut. Tai siis minä en itse siis ole hiljaa kuolemanhiljaisessa kodissani, paitsi yksin ollessani olen tietenkin, paitsi pienenä en ja sisko nauroi kun minua jännitti olla yksin ja lauloin ja sisko oli kuunnellut oven takana ja sitä nauroi sitten se. Ja siis siksi en ole hiljaa, kun samainen sisko-kekkuli sanoi minulle, että olen ainoa hänen tuntemansa henkilö, joka on lujaa ollessaan hiljaa. Mutta siis. Se minusta, kodista piti. Ja siitä kuolemanhiljaisuudesta. Ei siinä ihminen keskity mihinkään muuhun paitsi musiikkiin, jos on äänessä sellainen, musiikkia pitää kuunnella niin, että kuuluu kaikki. Keskittyä oikein. Sanoihin ja siihen, minkälainen rytmi on ja bassokuviot ja jos sellaista ei ole niin muuten vaan sitten taustoihin ja. Ei voi kuunnella siis ylimalkaan (ha, ylimalka) paitsi sitten kun osaa edestakas sen musiikin ja sitten laulaa mukana. Jos sisko ei siis ole oven takana ja tulee siihen sitten ilkkumaan naamallansa.
Kuka ihme lukee tenttiin vaikka tai tekee hommia musiikin kanssa? Maalata voi, muttei lukea Suomen sosiaalipolitiikan perusteita jos soi taustalla groove. Hassu Jänis tekee niin. Ei siis luje sosiaalipolitiikkaa, mutta hommiaan tekee ja musiikki soi. Eikä mikään kevyt hissimusiikki (joka on muuten myös hienoa, vaikkakin aliarvostettua. Ihmeellinen vaikutus sillä, tulee metsäolo tai lapsuus- tai turvaisa) (ei käy kimppuun se musiikki) vaan raskas. Jotain kieroa on niissä ihmisissä, jotka eivät musiikkiin keskity! Erilaisia (jos vertaa vaikka esim. minuun) ovat he, muukalaisia!
Kissa on epämusikaalinen otus, ainakin peittää korvansa kun minä harjoittelen palleaharjoituksia ja putkimaista äänenmuodostusta täällä ja ylä-äänien oikeaa avautumista. Ei arvosta sitä se, menee ihan kuralle. Mieluiten myös siirtyy pois läheltä, makaa sitten korvallansa kun menee katsomaan ja sanomaan, että loppui jo.
Hitti! Tulin juuri kiinalaisesta. Syömästä siis. Nyt tekee mieli niin maan perusteellisesti jotain makeaa syötävää. Ostin Hassu Jänikselle Ahaa-patukoita. Arvatkaa kaivertaako ne nyt tuolla kaapissa mieltä. Kaivertavat! Mutta en syö.
...
Tänään tulin kotiin iltavuorosta vain huomatakseni, että kissa on tuhertanut ripulit lattialle koppinsa eteen. Jee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
