Huh heijaa.

Hyvää joulua edeltävää viikkoa! Eilen iski hämmästys ihmiseen kuni salma, kun sen yhtäkkiä huomasin, että joulu tulla lompsottaa kuni varas, sikäli mikäli varas lompsottaa. Kaardemummassa ei lopsottanut, hiipivät ne.

Kauppaan pitäisi ihmisen suoriutua. Piakkoin vielä. Kaupan tädit muuten hermostuvat ja kysyvät kuka tänne enää änkeää kun kello on jo hetken ali yhdeksän. Ei se sellainen passaa ja sitten tulee vartija ja heittää minut pihalle itkemään kun leipää piti saada eikä sitten saanutkaan tämä. Juu. Turha herkkäsydämisten sääliä on tuntea, oma syy olisi se!

Banaaneja. Ja leipää. Ja sitten ehkä jotain huomista syötävää. Ei muuta, helppo ostos oli minulla!

Voi ainaista rahan menoa silti! Ei riitä raha mihinkään, vaikka venyttäisi penniä tai senttiä haha. Olen niin venyttänyt, että minun senttini on muiden metri! Nyt pääsi vale. En ole venyttänyt yhtikäs vaan tuhlaaja olen. En turhaan tilpehööriin tuhlaa, mutta en syö nuudeleita ja hernekeittoa vaikka pitäisi jossain vaiheessa kuuta kun kuitenkin loppuu rahat. Kunnon ruokaa ostan silti.

Arvatkaa, mitä olen tehnyt? Jo seitsemän (7) sivua! KYLLÄ! Opinnäytetyö lähenee loppuansa! Enää lukematon määrä lisää. Mutta tämä kaikki on suoritettu ilman numibialaista maaorjaa, joka kurja lähti kotiinsa. Toivo voittaa epätoivon, alku on aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo ja joka toiselle kuoppaa kaivaa on itse.

Joku luulee että olen syönyt sieniä. En ole.

Aika rientää ja housut kuluu

Sen tietää nyt tämä ihminen myös. Harjoittelu loppui ja koulu alkoi ja on oikeastaan pian ohi kokonaan. Se #*@ opinnäytetyö on ainoa, mikä minut pitää kiinni siinä laitoksessa. Ei auta, tehtävä on. Se hiukan haittaa, kun erityishuoltopiiri soittelee kotiin ja pyytää töihin. Siis ei se minua haittaa, mutta opinnäytettä kyllä. Nyt olen ollut 1,5 vkoa täysin uudessa paikassa ja viihtynyt hyvin. Liiankin. Ei tekisi mieli yhtään tehdä mitään kirjallista tehtävää. Numibialainen kotiorjakin on matkustanut muualle liian sateen ja pimeyden takia.

Miksi IHMEESSÄ pitää sataa koko ajan ja olla pimeää ja ankeaa? Jokainen, joka siellä saastuttaa ilmaa niin, että kasvihuoneilmiö jatkaa etenemistään, tällä määräyksellä lopettaa heti. Jollei jouluna ole lunta, tulen ovenne taakse aattoiltana ja varastan kaikki lahjanne ja syötän ne susille. Sinne menevät vihreät kuulat ja villasukkanne ja mitä tahansa krääsää sitten aiotte läheisillenne ostaa.

Joulu peijooni tuo mukanaan muuten älyttömästi tavaraa, mitä ei todellakaan tarvitse. Viime jouluna kuitenkin sain niin hienon lahjan, että muistelen lämmöllä. Helena-tätini osti lahjaksi minulta eritrealaiselle tytölle koulupuvun, sain siitä ilmoituksen postikorttina. Jos ostaisin samaisesta paikasta isälle vuohen tänä jouluna. Tai siis ei se isälle menisi, vaan jollekin talonpojalle, joka olisi sitä vailla. Jos isälle ostaisin, se menisi ja pistäisi sen vuohiparan päiviltä, vaikea kuvitella, että menisi ja lypsäisi sitä joka aamu. Vuohi kuulemma lypsää maitoa suhteessa kulutukseensa ja kokoonsa aika paljon. On kuulemma edullisempi kuin lehmä, sanoi työkaverini, jonka oma vuohi armollisesti lahjoittaa 1,5 litraa maitoa heidän iloksensa joka päivä.

Parisuhde muuten on kummallinen asia. Miten voi kaksi erilaista ihmistä sovittaa elämänsä yhteen? Missä asioissa voi joustaa ja missä ei? Ristiriitatilanteissa on kamalaa, tai oikeastaan sen jälkeen, kun huomaan ainakin omalta kohdaltani oman joustamattomuuteni. Se toinen, miesrukka joutuu antamaan omasta kannastaan valitettavan usein periksi minun jääräpäisyyteni takia. Miten sitä muistaisi siinä tilanteessa kun on höyrypäänä, että se toinen on tullut vastaan jo monta metriä, kun minä vasta jökötän paikallani kädet puuskassa ja silmät kiinni? Ja muutenkin muuten sitten toisissa asioissa joustaa, jos on pienestä asti pitänyt itsestään selvänä tiettyjä asioita, että minun mieheni on sellainen ja sellainen, siis perustavaa laatua olevia seikkoja, ja mies onkin sitten erilainen, niin onko vaihdettava mielipidettä vai miestä? Häh? Jälkimmäinen tuottaa aika paljon tuskaa kahdelle, ensimmäinen vain yhdelle. Jos Hassu Jänis muuten lukee tätä, ei tähän kannata kirjaimellisesti takertua, kunhan mietin asioita.

Tein eilen 12 hernepussia töissä kehitysvammaisten kanssa. Meinasi revetä käsistä homma, kun oli niin hauskaa. Koittakaas saada kiinni kuivia herneitä vahatulta lattialta. Sen jälkeen kun kaikki ovat sopivan väsyneitä nauramisesta, niin vetäkääs tuolijumppaa. Voin kertoa ettei tule mitään. Erikoinen työpaikka, kun menee ylitöiksi helposti, ei vaan malta lähteä töistä aiemmin... Huh! Ihan mukava vahvistus silti tähän koulun loppuun, että ei ammatinvalinta ihan metsään mennyt, tälläkin alalla voin kokea työn iloa. Vähän jännitin, kun muutama harjoittelu meni niin, että laskin tunteja, koska ne päästää tämän plikan pois.

Hohhoi. Kaipa tästä pitää jatkaa hommia. Ei minulle palkkaa siitä makseta, että täällä omia juttujani kirjoittelen!

Harsopää-haisuli

Seppo nukkuu. Ei ole ollut aikaa kirjoittaa tänne lain. Huono on se. Arvatkaa mitä. Kissalta on taas leikattu silmä. Tuossa se jälleen makaa reporankana ja taas jännitetään, miten se mahtaa selvitä nukutuksesta. Suorastaan löysä on se. Harjasin sen paran takut kaikki kun sille tulee niitä paljon nykyään. Omituista. Maksa- ja munuaisarvot ovat kunnossa, mutta silmä ei. Se oli totta puhuen todella hurjan näköinen. Harmaa kalvo paheni ja pinnalle tuli verisuonia. Yh.

Työharjoittelu jatkuu. ÄÄÄ! En silti uskonut, että selviän edes neljää viikkoa, ja se on nyt takana! Puolitoista vielä edessä. En tiedä vieläkään, mistä saa ostettua motivaatiota ja älykkyyttä. Ette takuulla tiedä tekään, muuten olisitte supermotivoitunut kaikkeen muuhun paitsi turhaan bloginlukemiseen!

Ensimmäinen päivä, kun saan olla vain. Tai ilta siis. Se on mukavata. Minä voisin virkata nyt. Tein itselleni jo Novitan Huopanen-langasta huivin, hieno tuli ja jännittävä. En virkkaakaan. Tulee vieras. Minun sosiaalinen elämäni kuivui kokoon Hassu Jäniksen myötä. Ei siis että se Hassun vika olisi, pois se! Mutta aikaansa tahtoo ihminen kulunsa kanssa viettää. Johanna tulee siis. Ja toiselle Johannalle, sille suku-: Laita ihmeessä nyt siis blogisi osoite tänne myös niin lisään sen linkkeihin!

Juupelis. Millaista olisi viettää häät Turun linnassa?

Kissasta taasen. Ehkä muusta myös.

Hei. Mahtaako täällä olla enää lukijoita jäljellä. En ole kirjoittanut niin pitkään aikaan, että olen tällä välillä täyttänyt kaksi kertaa vuosia, lakannut kynteni kerran, meikannut monesti, istunut n 3,25h vessassa jne. Ei sitä ihminen hoksaa sellaista aina, että aika kuluu.

Kissa selvisi nukutuksesta. Silmä oli villin näköinen, kun se kerran oli ommeltu umpeen paranemisen nopeuttamisesksi, vilkkuluomi näkyi ja sinne piti tiputtaa tippoja kilo. Eilen se avattiin se silmä taasen jotta näkisi se, mutta huomasin tänäpänä, että on taas kissalla silmä kiinni samoin kuin ennen leikkausta piti se sitä kun oli kipeä. Nyt siis on taas. Ei ole lupaavaa se- päivän jaksoi hyvin se kissa. Lääkäri (eläin-) epäili, että voisi olla munuaisissa vikaa, kun kerran sellainen sama vaiva on nyt molemmissa silmissä(!). Totta puhuen minua jännittää paljon, mitä hittiä kissan kanssa teen. Toivottavasti sille ei käy kalpaten. Siis että se joutuu tiensä päähän mokomien silmävaivojen takia. Huoh.

Muuten olen työharjoittelussa. Ei motivaatiota siihen. Ei tippaakaan. Ihan väärään aikaan on viimeinen harjoittelu, kokonaan saisi olla lomaa, että ehtisi ihminen ja kunnollinen kansalainen minä tekemään opinnäytetyötänsä. Sillä toisella suuntautumisvaihtoehdolla on sellainen tilanne, että on lomaa. HA! Niillä on koulu jo ohitse kun on yksi harjoittelu vähemmän niillä kuin meillä! Se on väärin se! Ehtii valmistumaan ne jo jouluksi. Minä en. Olen siirtänyt tähän mennessä valmistumispäivää kolme kuukautta eteenpäin. Voi olla että menee vielä siitä pidemmälle myös. Nyt tuli kolmesataa harmaata hiusta lisää justiinsa.

Miksi ihmeessä ystäväkirjaani ei kirjoita kukaan? Tuulella ei ole ystävää. Eikä Eevalla. Säälistä voisitte. Ajatelkaa minua parkaa, kissa kipeänä ja valmistuminen myöhässä! Voih voih!

Kissasta

Tess on todella kipeä. Jännittää, toipuuko ja selviääkö se tänään tehdystä silmäleikkauksestaan. Nyt 9h nukutuksen jälkeen ei kovin vahvalta näytä. Itkettää vähän. Lääkärissä tuli kunnolla itku.

Parka, parempi, parin

Voi äiteen omaa kullanmurua. Siis minä olen se äitee vaikken ole, enkä ainakaan noin karvaisen eläimen. Emäntä olen siis. Ja ruokkija ja pyllynpesijä kun tulee äklöttävää vihreää ripulia ja kynsienleikkaaja ja harjaaja ja takkujenrepijä ja pesijä. Ja nyt taksikuski. Kuskasin tänään kissani lääkäriin, eläimille sopivaan. Sellainen vaiva oli sillä, että piti toista silmää kiinni kuin merirosvo ja kun sinne silmään katsoi, oli sen pinta harmaata hmm tahmaa täynnä. Parka. Hurjalta näytti, kun katsoi yhdellä silmällä se. Koittakaa itse. Tyhmä ilme naamalle vain ja toinen silmä kiinni.

Lääkärissä kissa oli kuin ihmisen mieli. Ihan rauhassa makasi pöydällä(makaako ihmisen mieli pöydällä?)(ja vaikkei kotona se kissa pöydällä saakaan maata. Sen se tietää, siksi varmaan makasikin rauhassa, niin se tekee täälläkin, vaikkei saa. Viereen joutuu menemään ja joskus takapuolesta tuuppaamaan ja sanomaan "Ärh" kovalla äänellä ja sitten vasta tajuaa se liero missä taas makaa. Sitten lähtee arvokkaasti pois minun aamiaiseni päältä ja sitten ihmetellään joko söin kaiken, mutta kissalla onkin jälkiuunileipä kyljessään. Voipuoli päin karvoja. Ei sitä sitten enää syö kukaan), odotti vain, että saa naikkonen hommansa tehtyä, pääsee siitä sitten taas kotiinsa makaamaan lavuaariin tai muuanne.

Onneksi ei kissa puhu ihmistä. Olisi saanut tietää se, että on sarveiskalvovaurio sillä. Kuulemma tulee persialaisille joskus ihan itsestään. Ja kymmenen päivän päästä on tarkistuskäynti, sitten tiedetään, leikataanko silmästä repaleinen epiteelikerros pois vai paraniko silmä tipoilla. Huu raukka parka. Silmäleikkaus on aika iso juttu. Ja minun kukkaroni meni heti hukkaan, se pelkää Mattia! Kyllä saisi kissa mennä töihin, että minulla olisi varaa kustantaa sen kaiken maailman leikkaukset! Ottaisiko joku tämän töihin? 8h/päivä, tuntipalkka siinä kymmenen euron luokkaa, kissa osaa hmm ei se oikeastaan osaa. Hetki, mietin. Se osaa röhkiä ja maata. Erittäin hyvin maata. Kaikkialla. Ja juoksee se myös, toisinaan. Ainakin jos on jonkinlainen älytön viuhka tai sellainen, mielellään höyhenistä tehty sen edessä, sen perässä se juoksee kuin hullu. Ja taskulampun valon perässä myös. Sen huomattuani epäilin kissani älynlahjoja entistä kiivaammin. Epäilen! On jättänyt elämä tämän yksilön väliin kun on älyä punnittu. Mutta paras vatsanahka on tällä maailmassa ja ihanimmat tassut! Ja pehmein turkki (jota se aktiivisesti levittää ympäriinsä, mm. sohvalle jne.) ja lämmin tunne tulee kun sitä ajattelee. Minun oma hömppäni on! Ottakaa se teille vaikka tiskaamaan, pienestä hinnasta.

Opinnäytetyöhikeä on taas vuodatettu. Kyselylomake on raakaversiona valmis. Pitäisi sopia jonkun kanssa että lukee sen ja huomaa puutteet ja parannusehdotukset. Ketä teistä on sellaisessa hyvä? Edelleen etsin ihmistä, joka tekisi koko typerän opinnäytetyön puolestani korvausta vastaan. Ja kissalle työpaikka siis. Huomaako joku muukin kuin minä tässä yhdistelmässä erään kieroutuneen ajatuksen...?

Hyssykät!

Minun vatsani on repsahtanut ja reisistä on tullut kumparelaskun unelmareitit! Miten olen päässyt repsahtamaan näin? Olen ollut karkkilakossa yli 2,5 vuotta, mutta olen korvannut ne makeanhimoissani kekseillä, pullilla ja nyt jäätelöllä kesän kunniaksi. Minusta on siis tulossa pikku hiljaa ylipainoinen- nyt on aika ottaa itseänsä niskasta kiinni ja tehdä asian hyväksi jotain. Mutta. Minulla on ongelma. Makeat voin vielä jättää pois, mutta mitä teen liikunnan kanssa? En löydä mitään lajia, minkä parissa viihtyisin pidempään. Jos hommassa on liikunnan ja treenaamisen maku, varsinkin aikaa vastaan, minulta menee hermo ennen kuin tulee hiki. Jos voisikin sellaisen lajin keksiä, mitä voisi harjoittaa ilman, että huomaakaan harrastavansa liikuntaa! Vaikkapa paini! Se olisi hauskaa se, mutta minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä opinnäytetyötä tai sitten ottaa lisäharrastus vaikkapa painista. Ha. Ei onnistu se. Netistä katselin, että on olemassa sellaisia päivittäin vaihtuvia ruokalistoja, mutta tuntuu vaikealta noudattaa niitä. Ääh. Kaikkea sitä ne keksivät. Miksei ihminen voi pysyä samana vuodesta toiseen? Miksi ei?

Terveiset Kaarinasta! Olin lomalla siellä torstaista tiistaihin. Nyt tänään onkin sitten Valtava Ahdistus opinnäytteestä, sen pitäisi olla jo valmis, enkä ole edes kunnolla päässyt vauhtiin! Tuntuu, että puuttuu tutkimusongelma kokonaan! Se on paha se! Aihe on, mutta riittääkö se ja miten pitkälle ja mitä kaikkea siitä voi kysyä jne. ÄÄÄÄÄÄ olen ensimmäinen ihminen Suomessa, jolta yhtäkkiä vaan lähtee pää irti ajattelusta ja ahdistuksesta. Takuulla lähtee.

Puhelin on Samsung SGH-Z540, ja hyvä onkin. Mainio kerrassansa. Viikon kokeilun jälkeen en vaihtaisi pois. Kaunis se ei ole, mutta sen voi antaa anteeksi sille, ei se sen vika ole. Joku kehveli on sen sellaiseksi puristanut paineen alla, joten älkäämme hiiskuko siitä sille sanallakaan, että kauniimpia on, muuten loukkaantuu se ja tulee identiteettikriisi sille ja sitten muuttuu hui olkoon aikoNiksi!

Ahdistaa niin paljon tuo opinnäyte, että pakko palata kirjan pariin tästä. Jos joku teistä olisi valmis tarjoamaan auttavan kätensä, niin ilmoittakoon siitä minulle kiitos. Jos kättä liikenee sen verran, että on valmis tekemään koko työn minun puolestani, laita tilinumerosi uuteen hienoon kännykkääni, niin sovitaan asiasta. ÄH!

Motto

Mottoni mun on ollut lukioajoista alkaen: "mikään ei ole niin inspiroivaa kuin viime hetken paniikki". Se on harvinaisen totta se. Minä en kuulu niihin onnekkaisiin, jotka ajattelevat ja tekevät hommansa ennen viimeistä yötä. Nyt pitäisi tämän ihmisen sisuskaluihin saada sellainen järki, ettei opinnäytettä tehdä edellisenä yönä kun se pitäisi palauttaa. Ei sitten mitenkään!

Tänään olen istunut niin kauan tietokonetuolissani, että on phyllis levinnyt 7,5 cm eikä se ole kovin hääviä jo ennestään päärynän malliselle naiselle. Mutta olenpahan saanut vähän jotain aikaiseksikin, nimittäin tutkimussuunnitelmaani läjän eteenpäin sekä kahden tunnin tutustumisen uuden puhelimen kanssa. Harvinaisen ystävällismielinen puhelin onkin se, ei näytä kieltä eikä rumia käsimerkkejänsä, niinkuin herjasi en nyt sano merkkiä, mutta kirjoitettakoon se niin ettei sitä kukaan tunnista aikoN. Edellisessä merkissä oli ihmiselle vaarallisia juttuja, tai kunto kasvoi kun juoksin huollon ja kodon väliä. Niin siis, uusi puhelin, eri merkki. Se on ihmiselle ilo se! Menee aina aika niin, ettei edes huomaa kun koko ajan räplää uuttansa. Nyt minulla on hieno puhelin! Ei se kovin kaunis ole siis, mutta sitäkin parempi, ja se on päivänpaistetta sielulle edellisen veivattavan jälkeen. Pienenä ihmisenä (en ole enää pieni, kuvitelkaa, phyllis 7,5cm isompi kuin ennen)(kammottavaa on se!)(seisten pitää kirjoittaa jos haluaa ettei leviä)(tai jos kuntoilla myös samaan aikaan niin juosta) en edes ymmmärtänyt, mitä kaikkea voi oppia kun on aikuinen, senkin, mistä tulee viestiä kirjoittaessa välimerkki kun tulee eristä kun aikoN:ssa. Sellaisen opin!

Järjenköyhyys

Miten on ihminen niin tyhmä, ettei ymmärrä erinäisiä asioita. Niinkuin minä en nyt oikein tajua, miten tässä on käynyt ja miksi. Etenkään miksi. Jos olisin rikoskomissaari tai Agatha Christie tahi joku sen sellainen niin kas heti rekonstruoisin rikoksen, lavastaisin uudelleen. Mutten ole. Hypoteeseja tapahtumien kulusta saa laittaa kommenttisivuille. Tämä tarina on tosi, eikä sitä suositella heikkohermoisille:

Minä pahaa aavistamaton tyttö vein pyykkini ulos kuivumaan. Ripustin ne helmasta puisilla laadukkailla pyykkipojillani, joihin minulla on kiintymyssuhde. Ne ovat oikein kauniita, vaaleasta puusta tehtyjä kunnon hyvän perheen pyykkipoikia. Niin siis ripustin helmasta, paitsi housut, jotka lahkeista -"-. Minulla on tässä kehittynyt sellainen tuntuma, että tiedän, miten haluan pyykkini narulle. Sinne jätin ne pahaa aavistamatta pyöreään pyykkitelineeseen, kunnes niitä hakiessani havaitsin jotain epäilyttävää. Joku oli lisännyt sinne muovisia pyykkipojahkoja. Eivät ansainneet ne kunnon titteliä, niin rumia olivat ne, vanhoja erivärisiä ja likaisia kamalia pojahkoja olivat, ei kunnon kuin minun puiseni. Lisäksi huomasin, että nyt on jotain hämärää muutenkin ollut tekeillä- joku on nähnyt sen vaivan, että on ottanut kaiken pyykkini pois narulta(tilaa oli yllin kyllin ympärillä), ja ripustanut uusiksi eri järjestykseen ja keskeltä, kun minä laitan helmasta. Mutta! Voi parahdus! Ei oltukaan lisätty pyykkipojahkoja, ei ollut puisiani missään! Se joku oli vaihtanut ne kirotut muovisensa minun kunnollisiini!

Narahti minulla päässä, enkä tajua vieläkään, mikä järki on tässä! Miten joku näkee sellaisen vaivan että ottaa pois toisen pyykin, ripustaa uudelleen, ja varraastaa toisen kunnolliset ja esimerkilliset sivistyneet pyykkipojat, joihin omistaja on kiintynyt? On mennyt maailma sekaisin, kaikki otetaan, mikä irti lähtee! Suomalaiselle kelpaa vaikka peräruiske, jos saa ilmaiseksi. Mutta että varraastaa!

Jätin muuten ne kamalat kirjavat sinne narulle. Eivät ole minun, en niitä ota. Siellä ovat.

Sunnuntaiyön turinoita

Terve. Ja -iset sirkuksesta. Siellä oli kuin lapsena ikään! Hattaran söin ja istuin aitiossa ja päivittelin että edessä voi silti istua joku! Istui. Lapsi onneksi, mutta se pahainen katseli minua tai äitiparan sille ostamaa sirkusvalolelua eikä esitystä. Ei kiinnostanut sitä tippaakaan se. Minua kyllä. Merileijonia oli muuten heillä siellä ja mieli nyrjähti kun sellaisen läheltä livenä näki ihminen! Lihaksikkaat on sellaisella evät, pystyy yhdellä evällä sellainen seisomaan tangolla, kun sen viiksekäs mies on sille opettanut. Tai ei kai sen niin väliä, voi se viiksekäs nainenkin olla. Siellä ei ollut yhtään. Mutta eläimiä oli ja väliajalla sanottiin, että kas, täällä saatte kuvauttaa itsenne merileijonan kanssa maksusta, tulkaa nyt heti ja sitten saatte illan lopuksi itsellenne kuvan käteen. Arvatkaapa millainen hullu päähänpisto minulle tuli. Juu. Siellä seisoin jonossa viidenkymmenen muun 5-vuotiaan kanssa. Hassu Jänis(tästä eteenpäin HJ tuttavien kesken) oli myös mukanani häpeämässä, mutta parempi hävetä kerran kuin katua aina, ja kas, siinä seisoimme sitten ja merileijona hamusi silakkaa vasemmalla takana. Tai minusta katsottuna oikealla. Kuvaa käsitellään vielä, mutta eiköhän se ilmesty tännekin, kunhan sen vaan saa kuntoon. Nimittäin. Yksi asia, mitä sirkuslainen ei osaa on valokuvaus. Tuhru oli ja punainen ja huono ilme myös, ei minulla tosin(se on maailmanluokan ihme se) mutta leijonalla oli ja sillä kaverilla siinä kynkässä. Pullapojalta näytti se, ja siltä että on iso maha sillä, vaikka ei todellisuudessa ole kun melkein kuopalla on. Navan kohdalta onkin. Toisilla on sellainen hassu pullottava napa. Ihan kuin kätilö olisi kiireessä napannut napanuoran pois niin että tappi on ulkona sisän sijaan. Siitä on täytynyt kuulua sellainen plop kun on napa antanut periksi. Se sellainen on varmaan sitä kätilöä huvittanut, ja tahallansa kaikilta lapsilta on napanuoran vetänyt vaikka ei sitä oikeasti saisi. Sairas sellainen kätilö, halvat on huvit! Huono palkka kai. Merileijonan hmm evä tai muu sellainen joka on käden kohdalla mutta ei käsi koski minua siinä poistuessani. Jäi mutainen jälki siihen ja nauratti se. HJ kysyi, aionko pestä sitä kättä enää. En aikonut, mutta tuli vahingossa vähän kuitenkin kasteltua, kun en muistanut, että siihen koski se elukka. Piti muuten ääntä se. Leijonalta kuulosti se viiksiniekka(eläin. Ei se kouluttaja). Ja ulkonevat silmät oli sillä ja karmea silakan haju siinä ympärillä. Ellette pidä silakoista, olkaa onnellisia että ihmisiä olette ettekä merileijonia. Siitäkin saatte olla iloisia, ette arvaakaan mistä muusta! Miettikää!

Sellaisen nolon asian myös huomasin, että kas, minähän taputan. Ihan vahingossa. Siis käsillä on autonomia(sisäinen itsehallinto), taputtavat he, enkä huomaa. Siellä HJ nauroi, että mitäs mahdat taas taputtaa, kukaan muu ei, mutta minä! Rytmiä hakkasin kun orkesteri soitti ja ilolla hakkasinkin! Vaan eivät muut aina. Käytännössä varmasti kahden ja puolen tunnin esityksestä puolitoista tuntia taputin, lopuksi en kun yritin kontrolloida. Mikä hitti menee ihmiseen, että kun innostuu se, niin taputtaa? Sisko nauraa siellä, se on aina ihmetellyt tätä taipumustani. Oli joku sitten jännää, niin taputtaa Eeva. Oli hauskaa, tekee saman. Jos itkettää, silloin ei taputa, sisko taputtaa, ettei taputa Eeva. Tyhmää on se äänikin, mitä kuuluu kun hakkaa oikea ja vasen kämmen toisiinsa. Tästä lähin voisin opetella heiluttamaan käsiä sijaan, niinkuin tekevät kuurot toiset niistä siis. Tai karjaisen kuin apina aina kun oikein olisi taputtaa. Pakkohan tästä on päästä!

Apinan elkeet saattaisivat toimia myös tilanteessa, kun meinaa tulla kuhmu tahi kalma. Minä pyöräilen, ja jos joku teistä pyöräilee myös kaupungissa, niin tiedätte te, että sangen on jännittävää kadun kulmassa, tuleeko sieltä vanha setä tai teini lujaa niin että meinaa riistää teiltä hengen kokonansa kun yhtä aikaa sattuu ja sitten sattuu. Patentointia vaille valmis keksintöni on seuraava. Sellaiset 5 m ennen risteystä karjaisee ihminen ilmoille huudon, tietää silloin lähestyvä toinen, että haa, varon! Jos tarpeeksi hurja on, niin lähtee silloin kokonaan toiseen suuntaan se ajaja, ja yhteentörmäyksen riski pienenee jälleen! Jos ette halua karjaista, tai teille on suotu maailman kolmanneksi epäkäytännöllisimmät äänihuulet, joilla ei huudella, tai jos sen on kieltänyt teiltä a)lääkäri b)ystävänne c) te itse e)ystävänne j)teidän joku tuttunne u)poliisi, niin sellaiselle kurjalle on varattu seuraava selviytymiskeino: Ohjaustankoon kiinnitetään puoliksi sahattu lipputanko pulteilla kiinni. Jollei ole pultteja, hakekaa. Tai sitten nippusiteillä saa. Ken saa. Joku McGyver sen(ei sitten ole mitään tietoa, miten sen herran nimi kirjoitetaan)(älköön kukaan tosifani minulle suuttuko)osaisi. Mutta. Siihen siis puoliksi sahattu lipputanko(jos nyt olette jo halkaisseet tankonne, ostakaa uusi. Se katkaistaan, ei halkaista), ja sinne toiseen päähän, kauas teistä, pieni punainen viiri. Jollei sellainen näy ja ilmoita, että täältä tulette, väistäkää te teininappulat, niin se on sitten jo sen oma vika ken siihen osuu. Lisäksi voitte lopettaa kokonansa ulkona käymisen, ja tilata joka päivä pizzan kotiinne paikallisesta paikasta. Se jos mikä ei ole elämää. Kaksi päivää on hauskaa, mutta sitten ei naurata enää.

Jaksoitko lukea tähän asti? Hah.

Leipää ja sirkushuveja

Hyvää huomenta Suomen kansa! Tänään on maailman ihanin päivä! Johtunee siitä, että minulla on vapaata neljä päivää ennen koulun alkua. Työt loppuivat eilen siis ja varsin mielenkiintoinen päivä oli se. Omaa varomattomuutta oli se, että taas napsahti otsaan isku. Omaa syytä täysin, mitäs menin uhkarohkeasti liian liki. Olen extremeduudsoni työpaikalla.

Aamupalalle pitäisi ihmisen tästä. Tiedättekö sen tunteen, että nälkä on kova, mutta ei ole kaapissa mitään sellaista kunnollista jota tekisi mieli? Sitten on mentävä jokaisen äidin kullan joko kauppaan tai itseensä ja täytettävä kupunsa jollakin, mitä ei tee mieli. Nälän poistaminen jollain äklöttävällä on kerrassaan minusta nälän tuhlausta. Sanoo hedonisti. Leipää siis, ehkä lämmitettynä uunissa ja juustoa ja tonnikalaa jne. Se on aamun menu täällä minulla.

Olen tänään menossa Hassu Jäniksen kanssa sirkukseen. En esiintymään, te kanaljat(Hassu Jänis on ihminen, mutta se on sellainen salanimi vaan, ettäs ette ala kaikenlaista typerää keksimään, kuten oven taakse tulemista, jäljittämistä tai fanipostin lähettämistä kasapäin. Minulle siis. Ei Hassu Jänikselle. Se olisi nolo paikka, se on jo tarpeeksi itsetietoinen Jänis, kaikessa mielestään muka hyvä!)(On se muutamassa asiassa myös minun mielestäni. Piirtämisessä vaikka on mutta ei soita balalaikkaa eikä osaa koskea kielellä silmäänsä. Vasenta.)(Eikä muuten ole hyvä tuntemaan naisten aivoituksia etukäteen, ei osaa lukea ajatuksia, eikä tiedä mikä on säätila ensi viikon tiistaina, eikä sitä, missä asuu eduskunnan puhemies ja mikä olisi ollut hänen toinen nimensä, jos isosetä olisi saanut päättää. Vai saiko peräti? Sen tietää vain isosetä ja puhemiehen äitee.)! Ilo rinnassa olen, sillä en ole ikinä saanut ketään ystävääni kanssani haistelemaan sahanpuruja ja jännittämään, mitä ne saksalaiset seuraavaksi keksivät. Aion syödä hattaraa tänään vaikka karkkilakossa olen ollut nyt yli kaksi ja puoli vuotta. Sen teen, vaikka se olisi pois joltain lapselta! Siinä itkee sitten ja minä syön AITIOSSA (hahaa oma äiti ei koskaan maksanut minulle lippuja aitioon kun olin pieni)(nyt voin kun olen aitiolippuni itse tienannut ottamalla vastaan iskuja)(ei se työ aina sellaista ole)(enkä ole äitille katkera) hattaraa suu tahmeana ja kädet ja popcornia ja sitten sanon Hassu Jänikselle että tuo minulle juotavaa, minun on jano ja sitten menee Hassulta sivu suun se, mitä teki hevonen ja mies katossa sillä aikaa kun minä käyttäydyn kuin pahainen hemmoteltu lapsi. Aitiopaikat ja kaikkea...

Eipäs sittenkään ehkä. Se kehveli voi vielä perua jos tämän lukee ennen iltaa. Täten lupaan (pienellä präntillä: ehkä, aivoitusteni mukaan) käyttäytyä mallikkaasti niin, ettei minua tarvitse hävetä, enkä juoksuta ketään enkä varasta hattaraa lapselta, vaikka ne olisivat kaikki lopussa kojusta, jossa istuu nainen, joka kysyy mitä saisi olla vaikka ei myy kuin hattaraa. Olen kiltisti ma.

Eeva

hassutuksia

Kaikkea ne keksii, harhauduin teinijuttuihin! Mitä tapahtui, en tiedä, mutta käy kirjoittamassa ystäväkirjaani, että tiedän teitä olevan!

Sairaalloista terroria: marinaa ja valitusta ilmassa

Olen töissä kehitysvammaisten kanssa, ei sitä aina tiedä mitä kenenkin päähän pälkähtää, saattaa joskus saada iskun, jollei ole varovainen! Huomenna on muuten viimeinen päivä siellä hetkeen. Tosin sanoi esimies, että soittelee minulle hetimiten kun tulee tilanne.

Mistä muuten johtuu, että sosiaalialan työpaikoissa on usein niin suolesta työilmapiiri? Muualla silti on ilmeisesti samaa ilmassa. Ihan hullua on silti se! Miten järkevät ja yleensä myös korkeasti koulutetut ihmiset voivat käyttäytyä niin, että kanssaihmisille tulee pelottavan kova tarve kuristaa se pahalainen tai paistaa nuotiolla ja syöttää karhuille? Ei tietoa ole siitä. Reflektiota, rakkaat käärmeet, reflektiota! Te pahanpuhujat, selkäänpuukottajat, työpaikalta varastelijat, itseenne rakastuneet, vastuuttomat pyllyaivot menkää kotiinne siitä!

Nyt tästä sai käsityksen, että minua on kohdeltu väärin työpaikassani. Ei ole. Tai siis mitenkään erityisen. Joka paikassa kai joku sellainen on, jonka kanssa ei työstä nauti niin kuin jonkun toisen kanssa. Yhden kerran minun kohdalleni on sattunut esimies, jonka päähän oli aivojen tilalle vaihdettu litra keltaista nestettä. Se oli varmasti samaa mieltä minusta se. Mutta oli väärässä se, omaan päähän oli vaihtunut! Turha silti koittaa sanoa, ei sellainen mitään ymmärrä. Ei kulje ajatus siinä.

Tässä välissä kävin syömässä ulkona ja ihmeteltiin siinä Johanna-ystäväni kanssa maailman menoa. Olkaa naiset onnellisia, ettette asu Kongossa tai ole syntynyt löytökoiraksi. Se olisi kohtaloista kovin. Hakekaa tietoa Kongon naisista, jos kanttinne kestää, jollei, jättäkää asia kovempihermoisille. Joskus vai kiukuttaa tämä maailma, miten on epäoikeudenmukaista meno. Minäkin täällä rutkutan kaikenlaista, samaan aikaan naisille ja lapsille tehdään kauheuksia muualla. Kongon entinen vallankahvan pitelijä Mobutu Sese Seko muuten nimesi itsensä vaatimattomasti uudelleen Mobutu Sese Seko Nkuku Wa Za Bangaksi ("Kaikkivoipa voitontahtoinen taistelija joka kulkee valloituksesta toiseen tulta kylväen"). Huh.

Loppukevennys pitänee olla, ettei mene yöunet minulta ja teiltä ehkä ja tulette myös joskus uudelleen tänne ja joskus täyttyy 3000 kävijän raja. Jaa, etten ole sitten sitä runoa kirjoittanut? Näin siis joskus unta, että olin runoilija. Unessani keksin tällaisen runon, se jäi minulle elävästi mieleen:

Olen kuni taivaan lintunen
joka päänsä löi taivon kantehen.
Se nousi ensin siivilleen
mut tuli alas pyrstölleen.
Nyt taitaa sillä pähkylä
olla vähän kipeä.

Vapise maa. Uusi Nyt-En-Keksi-Kuka-Olisi-Tarpeeksi-Kuuluisa-Runoilija-Tähän-Hätään Mutta-Joku-Kuuluisa-Nyt on syntynyt!

palindromeja

Onkohan muussa kielessä ja maassa sellaista mahdollisuutta kuin Suomen että voi sanoa jonkun asian ja kas se on sama toisinpäin? Vaikka "Emma imukehyypiö söi pyyhekumiamme" tai "naku sika haki sukan"? Minulla tulee unispäiten asioita mieleen, ja tuli joskus sellainen palindromi omien aivojeni tuotoksena kuin että "Annahan olla gallona, Hanna". Joskus tuli runo myös unessani, en muista olenko jo sen jakanut kanssanne. Jollen, laitan sen sitten tänne myös.

Anatominen ihme sairaalassa, mies luki kirjaa selällään.

Sitä tarkoitin, että sataako jossain päin aina, siis sataako jossain päin maailmassa aina, siis ei. Siis että sataako aina jossain päin maailmaa, ei aina siis samassa paikassa.

Terveinen maa-planeetalta

Töitä jäljellä kuusi päivää! Se on melkein juhlan paikka. Tai toisaalta se kertoo siitä, että sitten onkin koulun alku lähellä kuni oma iho. Ja harrastukset alkavat ja kiire pahenee ja sataa usein ja tulee pimeä ja kaamosmasennus. Paitsi ei tule jos syö banaaneita tai kuolee sitä ennen. Tai jos pimeästä tykkää eikä se vaivaa tippaakaan. Sellaisia ihmisiä katson kadehtien, joihin ei mikään vaikuta koskaan ja purjehtivat eteenpäin he tyyninä kuni tyynet, eivätkä stressaa tai anna tunteiden viedä. Sellaisia ovat jotkut onnekkaat. Mutta toisaalta minulla on omien sudenkuoppahetkien lisäksi sitten varmaan keskimääräistä mukavampaa kun on mukavaa!

Pitäisi vääntäytyä sinne töipuoleen siis. Menisittekö sellaiseen paikkaan itse, missä olisi riski saada lättynsä nyrkistä? Minä menen. Ja sain. Viime perjantaina vasemmalle alaleukaan. Työmotivaatio laski kyllä vähäsen, ei tullut takaisin neljän vapaapäivänkään aikana.

Netti ei ole toiminut. Soitin vikailmoituksen ja siellä se sälli käski lopulta nyppäämään palomuurista piuhan irti ja laittamaan takaisin. Nyt taas toimii ja Eevaa hävettää 30 min puhelu, ja vika oli taas täällä päässä.

Kissa sai tuliaisina kuivaruoan sijasta märkää. Huumeessa on ollut tuo tuossa tuo karvapää. Miten päin vaan makaa laatteella se, aina on sama ilme naamallansa, sellainen erikoinen, huumeilme. Maha pullollansa on ja toinen silmä kiinni ja toinen toisinaan myös mutta nauraa se samalla! Ei huuda enää. Iloinen katti on ja minä olen myös ollut sen tukena ja turvana ja ruokkijana täällä kotonani.

Pihalla sataa vihdoin kuni aisaa enkä tiedä miten sinne sekaan oikein mahtuisi. Pitäisi tietää sopiva väli, milloin olisi 14 min satamatta, sen verran siis että pääsen töihin. Pitäisi jo siis mennä, nyt juuri parhaillansa ei sada, ellei ylöspäin. Sataako jossain aina? Niin väitti ystäväni. Sanoin ettei välttämättä. Onko teillä siellä jollakin meteorologiystäviä? Sikäli kun niitä sellaisia voi olla ystävinä. Ovat harvinaisia he, tv:ssakin ovat aina samat, te olisitte kuuluisat jos heidän seurassansa liikkuisitte, juorulehden kannessa olisitte ja siitä teidät bongaisin. Niin mutta siis kysyisin, sataako jossain aina?

Oletteko sellaista miettineet, että tälläkin hetkellä elää jossain Michael Jackson ja Madonna, Bill Gates ja Tarja Halonen? Vaikkei siis heistä kuulu mitään? Elävät he ja joskus hiljaiseloa myös. Ihminen on siitä erikoinen, että on olemassa suurimmalle osalle maailmassa se oma maailma vain, mitä näkee ja kuulee jne, muttei tietoisuutta, että kas, oikeasti minun naapurini tekee ja ajattelee parhaillaan jotain, ties missä on ja arvaakohan se, että yläkerran naisihminen kirjoittaa parhaillansa hänestä jotain asiaa blogiinsa nimeltä Seppo? Sellainen kun iskee tajuntaan kunnolla että on aika pieni ihminen kuitenkin niin johan menee sekaisin hetkeksi maailma samoin kun jos alkaa ihmetellä jotain tuttua sanaa Suomen kielessä(lattia, viulu), että tuntuupa hassulta, ei tutulta. Ihan outo sana on se, mitä lienee tarkoittaa se.

Huomentapäivää!

Minä olin lauantaina Särkänniemessä. Se se vasta oli jotain se. Ihminen maksaa siitä, että sitä ravistellaan yläilmoissa tai kellarissa väärinpäin ja sivuttain ja sitten sitä vielä pyöritetään! Minä tunnustan avoimesti olevani nössö. En takuulla mene mihinkään, missä tiedän että saattaa henki lähteä just sillä sekunnilla tai sitten toivoa sen ravistelun jälkeen, että se todella lähtisi. Vuoristoradassa olin! Kaksi kertaa.

Minulla on pelottavia psykokineettisiä voimia. Muistaakseni silloin viimeksi ihmettelin, miksi hitissä tänne ei sade eksy. Sanoin huutavani sateelle klo 12, että tule nyt jo tänne, Eeva täällä huutelee, ja kas! Seuraavana aamuna oli satanut vähäsen. Olisi pitänyt ihmisen huutaa lujempaa, ei ollut sade varma, että täältäkö se tuli se huuto, ja sitten satoi varmuuden vuoksi mutta vaina pienen töräyksen se. Mutta pelottavaa on se, että satoi! Miten kuuli se sade sen ja totteli? Siihen on vain yksi ainut selitys: on suomalainen keksintö se sade! Suomea ymmärtää! (Ja toinen selitys se, että minulla on psykokineettisiä voimia. Tästä lähin te voitte kutsua minua nimellä "Oi Te Suuri Sadekuiskaaja")(Näyttää muuten erikoiselta työkkärin papereissa)(Ammatti: Sadekuiskaaja)(Mitä sanoo siihen täti? Ei mitään, mutta painaa nappia pöydän alla varmuuden vuoksi.) Tosin suomalaiseen mentaliteettiin ei sovi sellainen kiukuttelu, että enpäs sadakaan teille kun ei huvita vaan menenpä keski-Eurooppaan ja sadan siellä liikaa niin että ihmiset kelluvat ja sitten Suomessa sato on pieni ja peruna rupinen, siitähän saa ne siitä, että ovat unohtaneet, kenelle sade kuuluu! Italialainen huitoja-mantaliteetti olisi se! Sadetta kiukuttaa kun eivät muista suomalaiset sitä omakseen. Tuntee juurettomaksi se olonsa. Mutta en minä silti ehdota, että sateesta pitäisi muilta mailta periä mitään veroa tai muuta sellaissta ahnetta, se olisi perin juurin moraalitonta jne. Sitä paitsi menisi lakkoon moni maa ja Suomelle tulisi sakkoa siitä että se on tehnyt niin huonon sateen, ettei se edes tiedä, missä kuuluu sataa ja milloin, aina sataa nykyisin väärissä paikoissa niin, että toisessa paikassa on kuivuus ja toisessa paikassa on liikaa.

Sellaista olen miettinyt myös vähän, että jos olisin syntynyt toisessa maassa, olisin ihka erilainen. Jos muslimimaassa olisin, olisin muslimi. Ellei sitten minua olisi valistettu jonkun ystävällismielisen tädin tai sedän toimesta kristinuskosta. Ei tästä sen enempää, ettei tapahdu mitään peruuttamatonta postilaatikon kautta.

Tänään on kolmas vapaapäiväni, mutta silti vasta ensimmäinen, jolloin ei ole mitään varsinaista sovittua tekemistä. Seppoa siis moikkaan, vaikka oikeasti pitäisi siivota kuin heikkopää(numibialaista ei näy vielä, siksi O-N-Työ huilaa. Se suuri O-N). Menee kämppä sekaisin kuin ilmasto kun siellä on vain vähän aikaa joka päivä ja sitten kun siis on, ei ole aikaa tehdä mitään asuntonsa eteen. Nyt teistä ja juuri se kissanystäväosa mietti, että mitenhän se kissa jaksaa, jos tuo hulttio on siellävain vähän väliä, kun töissä on ja käy itseään ravistelemassa Tampereella asti ja sen sellaista. Ei se jaksakaan. Elossa on, mutta huono omatunto on siitä itsellä, että se parka itsekseen siellä on paljon ja alkaa maksamaan vielä vuokrankin itse kun luulee pienessä tennispallopäässänsä että yksin asuu ja omistaa sen asunnon. Ihmettelee sitten, että Miten on päästänyt oman kotonsa niin sekaiseen kuntoon ja tiskaa tiskit, imuroi(sitä en usko. Se ennemmin syö roskat lattioilta kun koskee imuriin), luutaa lattiat ja heittää pois kaikki minun vaatteeni, kirpputorille menee ne, ja sitten ostaa rahalla itselleen Maitonappeja. Sitten saa ripulin, kun ei muissta ahneuksissansa sitä, että saa niitä kissa syödä vain 5-10 päivässä, muuten seuraa Kaameita, ja kukas sen pyllyn sitten pesee, ei kukaan! Vaihtanut on lukot se salaa yöllä ja sitten minä huudan oven takana että koskas minut päästetään sisään. Maailma muuttuu Eskoseni, se sanoo.

Pitää äkkiä olla monta päivää sen kanssa. Jos vahingossa en ole, muistuttakaa minua.

Jepulis, niin kävi!

Tänään toi posti kirjeen minulle. Siinä luki että minut on hyväksytty paikalliseen musiikkiorganisaatioon laulutunneille. Se oli se salaperäinen, jota varten pyysin pitämään peukaloita pystyssä ennen vanhaan muinoin. Minäpä reipas tyttö aloitan siis lauluopinnot oikein virallisesti! Saas nähdä mitä opinnäytetyö sanoo, kun kaiket päivät vaan laulelen tai illat siis mutta en siis ole opinnäytetyön parissa koska ei ole numibialaista orjaa edelleenkään kunnei sellaista saa Suomesta vaikka Ameriikasta voisi saada pimeästi tai Kiinan markkinoilta tai jostain huonosta maasta missä ei ole herneitä niin tulisi mielellänsä numibialainen potkija selän taakse ja olisin valmis het paikalla! Mutta kai se sellainen musiikin päälle ymmärtäisi kun kutsuisin sen sitten aina konserttiini ja levynjulkistamistilaisuuteen niin siitä se sitten hoksaisi että kannattaa olla tuolle armelias eikä aina potkia niin saa kaksi pussia pakasteherneitä kun siitä tulee rikas!

Miksi hitissä kansanedustajat voivat määrätä itselleen palkankorotuksen? Minä haluan myös sellaisen paikan missä voin sanoa että nyt on työn vaativuus sellaista luokkaa että minulle maksetaan mars sellaista palkkaa, että jaksan vaivautua paikalle ja kuljetus pitää olla myös. Entinen pääministeri saa tulla kuskiksi! Ja työpäivä heti neljän tunnin mittaiseksi ja työnkuva on blogiin kirjoittaminen. HA! Keksin juuri että minusta taitaa tulla työtön kunhan valmistun. Kukaan ei ole niin hullu että palkkaisi naisen joka toivoo entistä pääministeriä kuljettajakseen! Ei kunnianhimoa sillä! Nykyinen pitää!

Iltavuorosta tulossa, aamulla seitsemäksi jälleen. Sallinette pienet unet tässä välissä. Täten lopetan tämän tekstin tältä päivältä tähän. Kiitos hei.

Työ- ja jäniskiireitä

Tänään olen ollut tuhlaamassa muiden rahoja. Valitettavasti minua edelleenkin sitoo vaitiolovelvollisuus, mutta tuhlasin siis ja hyvin tuhlasinkin! Nautin ilman huonoa omatuntoa siitä!

Mihin ihmeeseen on kadonnut ilmiö nimeltä sade? Se on mennyt menojansa. Nyt se on tapahtunut, se mitä suomalaiset aina pelkää: meidät on unohdettu maailmankartalta. Sade ei muista missä sen pitää sataa, ja sitten menee väärään paikkaan se ja kun sillä on suomen vesimassat kannettavanaan, niin sitten se menee sekaisin ja päästää ne hiiteen Kiinassa tai Saksaan Elbe-jokeen. Jollei huomenna sada niin minä ainakin karjaisen täällä klo 12 Suomen aikaa tietenkin, että sade sade tule jo, painu muuanne aurinko. Ruoho on muuten aika kuivaa kuivana. Ja koittakaas maata siinä bikineissänne mahallanne niin jopa huomaatte kuinka terävää on myös se!

Minulla on ihana seitsemän päivän työputki. Putkessa ollaan, eikä valoa näy! Väsyttää niin maan perusteellisesti että tekisi mieli potkaista poliisia mutta sitä ei uskalla kun pidättää se heti tai potkaisee takaisin. Opinnäytetyö on kirosana.

Muuten menee ihan hyvin. Nukkuessa.

Aine neljänneltä luokalta

Pakko jakaa kanssanne niistä laatikoista ja muovipusseista löytyneestä neljännen luokan ainevihossa ollut kirjoitus:

Poika ja taikahuilu

Oli aamu. Kun äiti tuli herättämään pikku Seppoa, hän huomasi Sepon pöydällä olevan pienen huilun. Se oli hauskan kirjava, ja äiti päätti kokeilla sitä. Kun äiti puhalsi pilliin, niin siitä kuului korvia särkevä vihlaus. Siinä samassa ilmestyi ikkunasta lohikäärme, joka syöksi tulta äidin takapuoleen. Äiti parkaisi, mutta varoi visusti herättämästä Seppoa. Sitten kun äiti oli jo laittanut aamiaisen, tuli Seppokin syömään. Yhtäkkiä Sepon silmiin pisti eräs asia, joka pisti hänet kysymään: "äiti, miksi seisot syödessäsi?" Äiti yritti peitellä kovin seisomistaan, sillä eihän äiti voinut sanoa että lohikäärme oli liekittänyt häntä ahteriin. Eihän kukaan sitä uskoisi. Seppo oli löytänyt taikahuilun samoillessaan metsässä. Eräänä päivänä äiti sanoi: Seppo, et saa paljon synymäpäivälahjoja, koska meillä ei ole paljon rahaa. Seppo säikähti. Hänhän oli toivonut vain lehtiä, sukat, autoja, rahaa, pelejä, tietokoneen, nintendon, uuden nallen nuhraantuneen tilalle yms. Seppo sai idean: "Haa! Hän voi soittaa taikahuilulla rahaa. Seppo otti huilun käteensä ja soitti. Siitä kuului pitkä, kimakka ja vähän putkuttava ääni. Siinä samassa oli hänen vieressään kumman näköinen härveli. Oli tuuliviirit sun muut potkurit, ja vähän kaikkea.
-No, ei siitä tainnut oikein rahaa tulla, päätteli Seppo. Nyt siitä kuului lyhyt, möreä ääni, mutta ei siitä kään rahaa tullut. Sitten hän keksi: Mutta minähän voin myydä kaikki kamani, niin silloin saan rahaa! Pian Seposta tuli hyvin, hyvin kuuluisa, koska Seppo kertoi huilun salaisuuden. Mutta Sepon äiti vannoi olla koskematta huiluihin, ei tiedä vaikka joutuisi vielä toistenkin seisoa ruokapöydässä.

Muistan hyvin, että minusta olisi ollut mukavaa kirjoittaa pitkiä tarinoita, mutta väsyin kesken kaiken siihen kirjoittamiseen, minä parka. Miksei silloin ollut sadutusta ihmisille vielä? Nyt on ja lapset onnellisia! Minulla on muuten ollut maailman huonoin käsiala. Kiittäkää siitä, että saitte lukea tämän tästä, eikä ainevihostani!

Virheet ovat muuten autenttisia, neljäsluokkalaisen tekemiä kirjoitusvirheitä. En siis ole oppinut mitään vuosien saatossa. Ha.

Erhe

Olen tehnyt Erheen. Pienenä olen, mutta ei se poista sitä tosiseikkaa että selvä Erhe se on. Näin tuli todistettua todeksi se sanonta, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää.

Pienenä tyttönä olen jossain vastuuttomassa elämänvaiheessani saanut nerokkaan idean siivota oma huone laittamalla kaikenlaiset rojut muovipusseihin, ja työntämällä ne sekalaiset sitten häkkivarastoon tai vaatehuoneeseen. Se on katalaa! Kostautuu yli 15v myöhemmin se. Vanhempani ovat muuttamassa lapsuudenkodistani pois, ja sisko-kultani kutsui minut hakemaan tavaraani sieltä pois eilen. Minun omaisuuttani oli siellä kuulemma paljon vielä jäljellä. Olohuoneessa oli kaikki saksantavarani iloisesti pahvilaatikoissansa vielä(ne oli ne peijoonit, jotka lähetin sieltä tänne postin laatikoissa, kun muutto muuten olisi tullut finnairin kautta sen hintaiseksi, että sillä olisi palkattu yksi uusi lentäjä sinne vuodeksi), vaikka salaa ne sinne jätin, koska minulla ei ollut tilaa niin turhille tavaroille, joilla oli kuitenkin muistoarvoa. Jouduin ottamaan ne silti! Sisko pakotti! Mutta. Häkkivarasto oli siivoamatta vielä. Se on se paikka, mikä on muistoissani kaikkien katastrofikaappien äiti. Sen ovi oli mutkalla aina, äkkiä piti heittää sisään ne muovipussit, ettei kaikki tulleet päälle. Muuta sellainen varasto uuteen paikkaan sitten, ei onnistu hermostumatta. En tajua, miten paljon voi ihmisellä olla tavaraa. Sitä on tonneittain. Olen yrittänyt olla keräämättä tänne omaan asuntooni mitään turhaa rojua, pehmoleluja ja pölynkerääjiä katselen karsaasti. Nyt niitä tuli. Olivat nurkan takaa vaanimassa he. Salaa sieltä katselivat minua muovisilmillänsä nallet ja muut sellaiset asiat, joita en voi heittää pois, mutta joita ilman olen tullut toimeen mainiosti.

Se Erhe. Arvatkaapa miltä tuntuu löytää muovipusseja toisensa perään, jos niissä on papereita, rihkamaa, muistoarvojuttuja ja karkkipapereita samassa sotkussa? Piinaa on sellaisen selvittäminen! Ei kiinnosta tietää yhtään mitä karkkeja olen syönyt samaan aikaan kun olen piirtänyt ilmaisjakelulehteen päätoimittajalle viikset. Sellaisia dokumentteja löytyi!

Tiedättekös missä on tällä hetkellä kaksi isoa jätesäkkiä asioita x, kaksi pienempää ja yksi iso pahvilaatikko? Se on minun eteiseni se. Ja arvatkaapa mihin aion ne viedä? Minulla on yläkerrassa häkkivarasto. Se on isompi kuin kotonakotona oli. Ja nyt asun yksin! Ha ha ha! Siitäs saa ne kurjat vaanijat!

Ehkä huomenna

Nyt olisi sellainen hetki, että ostaisin sellaisen numibialaisen maaorjan, josta oli puhetta Väinämöisen yhteydessä. Sellaisen siis, jonka saisi taputtamalla paikalle. Arvatkaa mitä sillä tekisin. Ostaisin sen seisomaan tuossa tietokonetuolin takana, vahtimassa että minä teen opinnäytetyötäni. Sitten taistelulajitausta sillä pitäisi olla, että potkaisisi se minua aina, jos yritän laistaa tehtävästä tai eksyn blogin kirjoittelun puolelle tahi muuta tärkeämpää. Sellainen raaka potku, kuuluu vaan naps kun osuu se reiden ulkosyrjälle. Ja parahdus kuuluu myös. Jos olisi korkeasti koulutettu se, niin voisi tehdä tosin sen opinnäytteen minun puolestani! Mutta ei kai se olisi, kun Numibiassa ei ole yliopistoja. Herneitä söisi sellainen maaorja, mutta ei minun tuoreitani, vaan pakasteherneitä. Antaisin sille rahan ja se juoksisi kauppaan innolla hakemaan pussillisen. Sillä aikaa minä livahtaisin blogin puolelle tai ulos! Ha ha ha haa! Mutta löytäisi se minut ennen pitkää, ja taas tulisi potku ja parahdus. Siitä oppisin minä, ettei kannata pelata numibialaisen kanssa, jos mielii valmistua ikänäkään ammattiinsa ihminen.

Suosituin päivä aloittaa laihdutuskuuri on huomenna.

Nyt rehellisesti ihmiset siellä, olenko ainoa, jota laiskottaa ja jonka asiat jäävät välillä hunningolle? Sellainen paikka saisi olla kesälomalaisille, jossa ei tarvitsisi ajatella mitään, ja sillä aikaa kun itse pelaa lautapeliä tai käy shoppailemassa, niin henkilökunta hoitaa juoksevat asiat, laskut ja opinnäytetyömateriaalihankinnat, tapaamiset jne. Ehkä myöhemmin myös menevät minun puolestani töihin, jos haluan jäädä pidemmäksi aikaa. Miksei ole sellaista keksitty, mitä?

Kaksi tuntia olen tänäänkin vain istunut ja ihmetellyt, yöpuvussa olen edelleen, vaikka kello on jo yli puolen päivän. Nyt menen ruiskuun ja sinne kirjastoon, hop hop sanoisi maaorja. Aika on rahaa ja pussillinen pakasteherneitä!

Jaaha

Oli se näköjään sekava päivä se eilinen. Eilisessä kirjoituksessa on Virhe tahi Ponteva Ajatuskatkos: "En ole varma, mutta luulen, että" loppuu viimeinen lause ensimmäisestä kappaleesta. Jaa mistä en ole varma? Mitä luulen? Ei sitten pienintäkään tietoa siitä! Karmaisevan lopun sai tuo lause, kuolleena syntynyt oli se!

Miten voi ihminen muistaa kaikkia asioita? Ei voi. Vapaapäivänäänkin on vain hoidettava vaikka ei muista. Sitten muistaa tyhmiä asioita se sama, vaikka että Tampereen kesäteatterin kuusi lammasta ovat nimeltään: Silkki, Sähly, Soolo, Vamppi, Pasha ja Pumpuli. Tarkistakaa vaikka! Googlesta luulisi löytyvän sen. Olen lukenut sen joskus kesän alusta Satakunnan Kansasta. Vieläkin muistan. Ja sen, mitä kirjoitti Pöllö Nalle Puhin korttiin Nasulle, kun ei osannut kirjoittaa itse se. Nimittäin kirjoitti P tämän: Hyvy hävy synsynymätöpävän symäpävää.

On se onni että on ihmisellä oma koti! Saatte olla rauhassa siellä ja nähdä unia ja olla hiljaa ja liikkua niissä asusteissa, jotka saisivat naapurinne sairaalaan(jos teillä kuitenkin on sellaiset tekokuituiset kukkakuvioiset tahi geometrisia väkkyröitä täynnä olevat pitkikset tahi salihousut, anteeksi kirosana, kehotan teitä kuitenkin luopumaan niistä, te ette sitä tiedä ehkä, mutta ne ovat ihmiskunnan kirous. Leikatkaa kappaleiksi sellaiset, kumihanskat kädessä, ja polttakaa ne, kun teillä vielä on aikaa! Ei kumihanskoja, ne kiroukset!). Minä taas näin unta, ja se vasta oli uni se! Kas näin se alkaa: (jos teillä on vaikeuksia keskittyä ihmisten uniin, kun he sitä kertovat, ei se ole ollenkaan epänormaalia, se kuuluu siihen ikään vain, mitä te juuri käytte lävitse ja kehityksenne etenee samassa suhteessa keskivertoihmisen käyrän kanssa. Niin se uni siis. Tästä on aikaa jo muutama yö, mutta ei sen väliä. Merkitsen uniosion tähdellä (*), niin ettei teidän, jotka olette tämän uneni jo kuulleet, tarvitse lukea sitä uudelleen, eikä teidän, jotka inhoatte muiden unien kuuntelemista, tarvitse lukea sitä ensimmäistäkään kertaa.

* Olin Turun kaupungissa kylässä Väinämöisen luona. Tämä kuuluisa mies näytti niin paljon Tauno Palolta, että tulin aamulla siihen tulokseen, että Tauno-vainaalla oli salattu henkilöllisyys, Väiski ja Tane olivat siis sama henkilö. Siellä siis unessani kyläilin. Huomasinpa siinä pallilla istuessani, jossain Väinämöisen pimeässä tuvan nurkassa, että kas, kun paukutan käsiäni kaksi kertaa yhteen, aivan kuin kutsuessani numibialaista maaorjaa, käsiini lennähtää tavaroita kuni kädessäni olisi magneetti. Paukutin käsiäni, kas näin: "klap klap", ja jo lensi kirves käteeni. Teräosa vain. Mutta tuli pyörien se, ja sitä säikähdin, että nyt on taatusti minulla käsi poikki ranteesta jos noin kovaa kerran tulee se ja lipsahtaa. Kyllä se vähän osui oikean etusormen ensimmäiseen niveleen, mutta vähän se pisti vain. Kysyin Väinämöis-Taunolta, miten tavarat otetaan oikein kiinni, ja hän ystävällisesti neuvoi. Siinä joristessamme muistin yhtäkkiä, että minun pitäisi kiiruhtaa Turun keskiaikaisille Rock-festivaaleille sinne keskustaan, ja Väinämöinen lupasi minut sinne heittää. Taputti myös hän käsiään "klap klap" ja tuli siihen Väiskin hevonen, erikoinen kun mikä. Kuono oli kuin koiran tai metsäkauriin, ja pienehkö oli se myös. Ei turpaa siis. Väinämöinen sanoi, että hänen pitää muutenkin mennä keskustaan markkinoille, kun hevosestaan oli irronnut jalka (siis ylimääräinen, neljä sillä oli edelleen), ja se piti myydä. Kyllä epäili vähän V, mahtaako sitä kukaan ostaa, mutta aina kannatti kokeilla. Hevosen taakse ilmestyi reki, ja sillä sitten ajeltiin. Keskiaikaisessa linnassa soitti Juice Leskinen. Odotin paikalle Hassu Jänistä(kts. jänistarina), joka oli siinä unessa putkimies ammatiltaan, kunnes äkkiä konsertti sai yllättävän käänteen, Juice alkoi pitää wanhan ajan herätyskokousta! Ihmiset jonottivat pitkänä soirona, että Juice rukoilisi heidän puolestaan. Paikalle ilmestyi myös kaivattu putkimies, joka myös sangen ihmetteli, mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Heräsin kun puhelin soi.

*

Kaikkea sitä. Ja sitten sanotaan, että unet heijastavat päivän tapahtumia. Voitte kuvitella kai sitten, millaisia minun päiväni ovat. Syön muuten kesäisin litroittain herneitä. Ja mansikoita. Ovat hinnoissaan ne! Paitsi tänään, n. tunti sitten ostin kolme litraa herneitä, maksoin kolme euroa niistä. En nyt sanoisi, että kaikki on jo syöty, mutta osingonjaolle on turha koittaa, jos nyt kotoanne lähdette, niin myöhässä tulette minun hernepussilleni, te verokarhun poikaset!

Ärs

Minä se täällä luultavasti olen, juuri kotiutunut 53h työrupeaman jälkeen. Olo on epätodellinen ja väsynyt kovin. Ehkä se olen minä, peilistä en ainakaan itseäni tunnistanut, minä olen kauniimpi ja ihanan valloittava. En ole varma, mutta luulen, että

Tyyni siskoni toi itsensä takaisin Tanskan maalta viikon loman jälkeen. Toi minulle haisevaa juustoa ja kofeiinitonta teetä. Molempia maistoin ja hyväksi havaitsin- siskoa en maistanut, se on takuulla yhtä pahan makuinen kuin pienenä. Kitkerä ja kuiva, nahistunut maku on se! Älkää ihmiset meidän Annea syökö, ei ole hyvää.

Ajattelin suunnata kaupungille ja ulkoilmatapahtumaan. Mutta auttamattomasti väsyttää, en taida sittenkään mennä muualle paitsi untenmaille.

Oivoi

Mitä te teette silloin kun on maailman tylsin päivä? Olin tänään töissä, mutta päästyäni sieltä olenkin sitten kasvatellut partaa ja katsellut pyykin kuivumista. Huomenna olisi taas työpäivä, iltavuoro vielä, ei tarvitsisi tänään mennä ajoissa edes nukkumaan, muttei ole mitään ihmeempää tekemistä, mikä minua pidättelisi. Huoh. Kaiken huipuksi menen maanantaina kahdeksaksi töihin ja tulen pois keskiviikkona, olen siis kolme päivää putkeen töissä, nyt pitäisi viettää laatuaikaa ja nauttia omasta ajasta, kun vielä voi. Mutta kaikista maailman päivistä juuri tänään on se, jolloin kaikki ystäväni ovat poissa maisemista! HA! Tämä valitusvirsi lauletaan millä tahansa nuotilla, minkä satutte keksimään.

Äh. Taidan tästä mennä siivoamaan aikani kuluksi. Kyllä. Niin tylsäksi on päässyt lauantai-ilta täällä minulla.

Jänistää

Aina Ihana Jänis heräsi aamulla poikkeuksellisen varhain. Se oli aamu-unisista jäniksistä kaikkein aamu-unisin. Ainan herätti kuuma ja valoisa kesäaurinko, joka paistoi ikkunasta sisään niin, että unesta tuli mahdotonta. Aina istuutui aamupalapöytään ja alkoi lukea päivän lehteä.

Hassu Ihme Jänis oli ollut työssään jo muutaman tunnin. Sitä ei aurinko kiusannut, ikkunoissa oli patentoidut jätesäkkipimennysverhot, jotka oli naamioitu tavallisten verhojen taakse. Ne kun veti ikkunan eteen, omasta kotikolosta tuli pimeä luola, ja illalla, kun verhot oli jo vedetty ikkunoiden eteen, saattoi erehtyä vuodenajasta. Sisällä oli niin pimeää, että heikko saattoi sairastua kaamosmasennukseen keskellä ihaninta kesää. Kelmeä sähkövalo ei auttanut asiaa.

Ainalla oli sisko, Tyyne Jatkuvasti. Tyyne oli yhtä cityjänis kuin Ainakin, mutta se asui aivan eri kaupungissa. Tyyne oli nimensä mukaan paljon tasapainoisempi kuin Aina, mutta oli Aina nähnyt välillä ei-niin-seesteisiäkin hetkiä siskonsa elämäntiellä. Tyyne suhtautui Ainaan isosiskon huolehtivaisuudella. Aina oli nähnyt parhaaksi jo kauan sitten olla kertomatta Tyynelle juuri mitään asioistaan. Tai puhuivat he paljonkin, mutta Aina valikoi kaikista asioista ne puolet, jotka se jakoi Tyynen kanssa. Siskonsuojeluvaistoa se oli, ei pahantahtoisuutta!

Aina luki lehteä. Se oli saanut tilattua päivittäisen informaatiopaketin uskomattoman halpaan opiskelijahintaan. Aina oli myynyt televisionsa äidilleen, kun oli lähtenyt katselemaan maailmaa ulkomaille. TV oli jäänyt sille tielleen, ja vaikka joskus teki mieli ostaa oma televisio, Aina oli sitä mieltä, että lupamaksu oli liian kallis. Eikä sitä voinut jättää maksamatta, omatunto ei olisi antanut periksi. Näin Aina selitti itselleen, ja huokaisi tyytyväisenä itseensä. Todellisuudessa Tyyne oli sanonut, ettei Aina saa ostaa TV:tä itselleen, maksamatta lupaa, mutta Aina oli ohittanut kommentin tiedostamatta sitä jonkun toisen ajatukseksi. Jääkaapissa ei ollut mitään erikoista syötävää. Aina oli maailman omituisimman mallinen jänis, vatsaan ei kertynyt rasvaa juuri lainkaan, mutta reidet ja lantio olivat ongelmakohtia (teini-iässä vatsan alue oli pieni, nyt sen ajan ohittaneena Aina oli kauhukseen huomannut, että sittenkin myös keskivartaloon oli alkanut kertyä rasvaa. Mitähän muut jänikset siitä sanoisivat...? Hassu ei silti ollut moksiskaan). Mieluiten Ainalle maistuivat makeat ruoat, kuten pullat ja keksit, karamelleja Aina ei ollut syötyt kahteen ja puoleen vuoteen. Paitsi unissaan usein.

Hassu Jänis mietti työpöytänsä ääressä, miten hioa uusinta taistelutaktiikkaansa. Muut jänikset olivat uhkaavasti lähestyneet unessa sen omaa porkkanapeltoa ja Hassun mukaan Ainaa myös, vaikka Aina ei ollut huomannut mitään. Hassu teki muutaman mielikuvaharjoituksen ja päätti käyttää taukonsa imuttaakseen netistä uusimman UCC:n, Ultimate Carrotfighting Championshipin, jos sieltä saisi vinkkejä tuholaisten karkoittamiseen?!

Syötyään Aina istui tietokoneensa ääreen ja kirjoitti blogiinsa. Tähän pisteeseen sitä sitten oltiin tultu. Iltapäivä menisi töissä joko nopeasti tai sitten aika matelisi. Sitä ei tiennyt koskaan etukäteen, se riippui täysin työkaverista, jos se oli täysi idiootti, aika tuntui jopa menevän ihan kiusallaan taaksepäin. Mieluiten Aina oli töissä yksin. Tai ei kokonaan yksin, Ainan vastuulla oli kymmenkunta muuta jänistä, jotka eivät kyenneet huolehtimaan yksin itsestään. Työssä ei ollut vikaa, Aina piti jokaisesta niistä kymmenestä, mutta välillä ajatukset harhailivat siinä, mitähän kivaa ilta toisi tullessaan. Hassu Jänis oli iskeytynyt kuvioihin yllättäen, eikä Ainalla ollut oikeastaan mitään sitä vastaan.

Sillä välin Hassu oli iskenyt kanveesiin neljä työkaveriaan. Harjoituksiin ei tänään tarvinnut siis mennä, hän oli kyllin hyvä jo valmiiksi. Mielessä olleet pelot porkkanamaan tuhoajista hälvenivät.

Jatkuu joskus. Ehkä.

Muihin asioihin:

Kissa huutaa edelleen. Mutta. Nyt olen huomannut maailman omituisimman asian. MITEN se maukuu, on eri asia, huvikseen huutaa se! Aukaisee suunsa kurja, sitten näyttää siltä hetken, kauankin, että miksi hitissä minun suuni on auki, sitten päättää, että no päästänpä äänen, ettei kukaan luule, että suuni on auki vahingossa. Ääni muistuttaa kaiken lisäksi sellaista, kun teillä siellä on varmasti myös ollut joskus tuubillinen rasvaa lopussa, niin sellaista kun sitten kun sitä viimeistä rasvaa yrittää saada sieltä ulos, niin se ilma, mikä on sen rasvakökön takana, tulee sieltä ulos ja sitten turahtaa se, kuin lopussa olisi ja oikeassa on. Trrhäh, sanoo se. Ja sanoo niin myös persialaiseni. Ja yöllä sanoo ja huviksensa. Ja minä heitän sitä salaa ajatuksissani kengällä. Mutta en oikeasti tietenkään ehkä.

Nais

Hassua maanantaipäivää teille, rakkaat lukijani. Kirjoitustahtini on hidastunut, mutta se on toivottavasti niinkuin vuoristoradan vaunut, ne ottavat vauhtia hitaasti ylämäessä, ja sitten taas valahtavat alas kuni vuoristoradan vaunu. Hurjaa vauhtia! Minä olen luonteeltani sellainen myös. Äkki-innostus valtaa mielen, sitten melkein sammuu, tulee pakko siitä etenemisestä ja raskasta on ja sitten huu kun on siellä mäen päällä niin yhtäkkiä alkaa huvittamaankin se touhu peijooni ja sitten taas mennään!

Olen kuullut, että se saattaa olla myös naiseudesta kiinni se. Hormoneista tai jostain. Raskasta on! Ei minulle, toiselle! Siellä takaosassa vaunua istuville. Minä näen mihin mennään, muut eivät! Tulee yllätyksenä se heille. Ja kauhu valtaa mielen, jos on sellainen heikkokorva että tasapainoelimet on usein saikulla tai pekkaspäivillä. Sääliksi käyvät he. Niin ajattelevat, että mihin sitä ollaan taas pää laitettu, eikö tuo tuosta voisi vähän rauhoittua, tuo. Joskus silti mennään possujunassa myös. Ja villeissä kahvikupeissa. Kaikkialla valittavat menoa kuitenkin nurisijat. Ei ole elämä helppoa sittenkään minulle, kun on oma huvipuisto ja pakko ajaa.

Minulla on arvoitus. Kissa-kehveli se pitää ääntä! Koko ajan, yöllä ja päivällä, kun tulen kotiin. Onpa se herättänyt minut myös kerran tai kaksi, ja minä olen tunnettu siitä, että saa Helsingin kaupunginorkesteri soittaa repertuaarinsa minun sänkyni vieressä enkä minä herää. Niin, eikö ole ihmeellistä se, että kissan ääneen herään! Seurasin sitä huvikseni tässä. Ei sillä hätää näytä olevan, se vain kävelee ja pysähtyy ja päästää äänen, sitten jatkaa taas. Aamuisin se on kamala, koko ajan ääntää ja on nenässä ja sitten hengityselimissä karvoineen, ja illalla kun tulee kotiinsa ihminen, silloin taas alkaa möykkä, tai oikeastaan jo ennen sitä, parvekkeen ovi on minulla usein auki, se siellä ranskalaisella parvella istuu katsellen rautojen välistä, ja kun se näkee minut se huutaa. Kovaa. Ei pienellä viehkolla kissan äänellä vaan siten, kuten mankelin välistä puristuksista huutaisi se. Ja käytävässä jo kuulee, että se on siirtynyt oven taakse aarialleen. Ei se ennen ole! Nyt! Korostan vielä, ettei sillä sen kummempaa hätää näytä olevan, ettei teidän taas tarvitse soittaa eläinsuojeluvaltuutetulle, en ole edes koittanut, kuuluuko siitä sama ääni parvekkeelta kuin mankelista. Ei ole mankelia minulla. Alakerrassa on silti.

Kissanystävät, vetoan teihin! Kertokaa mitä tarkoittaa alituinen huuto? Sellainen ystävällismielinen. Joskus vastaan, ellei ole kuulemassa ystävät tai vihamiehet. Ja siten molempien huudellessa saattaa mennä pidempikin aika. Tess yleensä kyllästyy ennen. Ei ole niin sinnikäs se, kuin emäntänsä maukumaan!

Päivystystä

Muutamat asiat eivät tässä maailmassa koskaan toteudu:

Vakuutus korvaa vahingon, kissa oksentaa hiekkalaatikkoonsa, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto, hyvissä ruoissa ei ole kaloreita juuri lainkaan, Aira Samulin näyttää hyvältä ja terveyskeskuksen päivystyksessä pääsee lääkärin vastaanotolle alle puolessa tunnissa siitä, kun on ilmoittautunut.

Miten VOI kestää 3h kolmen asiakkaan hoito?!? Ei voi, mutta kesti! Tai oikeastaan kesti niin, että ensimmäisen puolen tunnin aikana hoidettiin kaksi, sitten yli kahden seuraavan tunnin aikana ei ketään. Ei kautta leukapartani ei(vaikka minulla ei ole leukapartaa, ei takuulla hoidettu ketään). Mikä se siellä oikein maksaa, kun käytävältä ei oteta ihmisiä sisään? Kahvittelevat ne kelvottomat kuitenkin ja makaavat paareilla ja kipsaavat toistensa jalkoja he! Ja piikittävät toisiansa ja ottavat kilpailun, kenen jalka puutuu ensin tai muuttuu siniseksi. Kyllä me tiedämme, mitä kulissien takana tapahtuu! Olisin mennyt omalääkärilleni, mutta kas, hän oli päivystysvastuussa. Pitääkö maksaa terveyskeskusmaksu, jos lähtee pois vain jonotettuaan? Jos ei kohtaa lääkäriä kuin haaveessa? Mitä? Saako palkkaa sairasloma-ajalta, jos on kk-palkka? Mitä?

Nämä ja monet asiat askarruttavat minua kovin.

Tarja Halosen siivouspulmat

On se vaan tekopyhää ihmiseltä siivota kun tulee joku kylään. Tai sitten se on kohteliasta. En tiedä vielä, en ole päättänyt sitä. Vanhat vieraanne saavat kuitenkin nähdä sotkunne, ei se teitä samoin enää haittaa, kuin että jos tulisi joku korkea-arvoinen tai perin uusi. Mutta ei ole aitoa se, että siivotaan silmänlumeeksi, ei! En silti millään muotoa sitä paheksu, olen mielelläni epäaito tässä asiassa, kuin että minut leimattaisiin vieraan päässä sikalan suurimmaksi emakoksi.

Onkohan tasavallan presidentillä joskus sekaista myös? Jättääkö hän myös banaanin kuoria olohuoneen sohvalle tai alushousujaan sängyn viereen, vai laskostaako siististi? Ei tule hätä kun tulee vierailulle toisen maan presidentti tai kuningas. Tai no ei kai ne sinne sen kotiinkotiin mene. Siinä olisikin hyvä vaihtoehto, edestusasunto! Kotonansa saisi sitten vaan olla ja elää niinkuin pellossa!

Aika rientää ja housut kuluu. Minun pitäisi siivota, kun illalla töistä tullessani minulle tulee vieraita. Tekopyhää!

Unettaa

Siitä on sitten niin pitkä aika, kun viimeksi olen tänne kirjoittanut, että melkein jo hävettää. Olen ollut töissä ja sitä ennen juhannuksen vietossa. Ehkä se tästä taas innostuu. Tällä välin ei ole tapahtunut mitään sellaista, mitä tänne voisin kirjoittaa.

Mitähän unet kertovat ihmisestä? En usko siihen, että jokin asia auttamattomasti tarkoittaisi jotain livenä(harmaa hevonen rahaa, harmaa, jossa on pilkkuja rakkautta, harmaa, jolla on valkoinen harja onnettomuutta jne), mutta siihen uskon, että kyllä vain sitä teistäkin siellä kotikatsomossa jokainen menneitä tapahtumia ja omituisia juttuja kertaa yöllisissä seikkailuissaan. Se, että joku väittää, ettei nää unia, on huima vale, ja sitä kalautettakoon otsalohkoon rangaistukseksi harhaanjohtamisesta. Paitsi jos se on vakaassa uskossa, näytettäköön sille tämä kirjoitus. Nimittäin, jokainen näkee unta, sanoo viisaat henkilöt, jotka ovat tutkineet asiaa. Toiset ihmiset eivät vain näe niin, että muistaisivat niistä mitään myöhemmin. Otsalohkoon kalauttaminen tekee hyvää. Otsalohkon takana sijaitsee ihmisen muisti, niinkuin valistuneemmat tietävät jo. Minä olen sen sanonut.

Minä se vain näen omituisia unia. Olen ollut kaksi kertaa kehitysvammainen, ensimmäisellä kerralla minulla oli siksi supervoimat. Kaikki ei pidä sitä minään, mutta pystyin juoksemaan seitsemän kertaa muita nopeammin! Nyt olen nähnyt erittäin väkivaltaisia unia, ja sekös mietityttää. Aamulla herään, ja kas, on peljästys, kun taas tappoi jonkun Eeva! Sitten olen nähnyt, että tapasin vanhan kissani, joka on ollut manan majoilla jo kolme vuotta. Sepä oli harmaantunut ja kuihtunut, pieneksi oli mennyt kuni rusina! Ennen sen karva oli mustavalkoinen, nyt ei. Mistä se minun päähäni pälkähti yhtäkkiä? Kuka sen päätti, että jahas, nyt näytetään Eevan unessa tämä pätkä, missä manan majoilta tulee kissa harmaana. Laitetaan vielä samaan aikaan sellainen pätkä, jossa se manakissa on sen nykyisen kanssa yhtäaikaa yhtä harmaana! Siitäkös menee se sekaisin! Ja laitetaan se odottamaan sen vanhalle kotiovelle, jonka takana asuivat oikeassa elämässä sen vanhemmat ennen, mutta nyt olisi talo remontoitu niin sokkeloiseksi, että menisi hermo oikeata ovea etsiessä! Se on hyvä pätkä, se katsotaan! Jaska, tuo popcornia!

Ei muuten ole hassua lentounetkaan! Pitkään näin sellaisia putkeen. Se oli omituista se, että minulla oli aina keltaiset kumisaappaat jalassa. Sitten koitin yhtenä yönä lentää lisää, muttei se onnistunut, mutta punaiset kumisaappaat jalassa ei onnistunut pyrähdys! Miten te liitelette? Minä pompin korkealle, ja sitten ottaa mahasta kun tulen alas. Tai sitten pitkiä loikkia.

Pitäisi varmaan kirjoittaa ylös heti herättyään, mitä ihmettä on tullut nähtyä. Se olisi mukavaa lukea sitten joskus.

Hömppää

Ensiksi haluan toivottaa hyvää ja onnellista joulunalusaikaa, siihen ei ole enää kauaa! Nyt jos koskaan on paras aika hankkia joululahjat ystäville, tuttaville ja kylänmiehille, sekä miettiä kavala kosto vihamiehille! Ha haa! Siitä saavat he.

Sitten. Minä olen muuttumassa pelottavan paljon hömpämpään suuntaan. Hah. Ei ole mukavaa se. Etsin viime maanantaina kovasti yleisövessua, ja kun sitten sellaisen löysin, kas, niin vain siinä ovessa renkkui pieni poika. Musta naamastansa kuni musta. Hetken ajattelin, että no sanonpa poijaalle jotain sanoakseni, että taidat olla väärällä puolella, mutten sitten viitsinyt, jos vaikka onneton on äitinsä kanssa, ja tulee tantta sisältä ja näyttää happamalta minulle. Ei meinannut poika päästää minua sisälle millään. Oli oven raossa ja tukkeena. Sanoin sitten, että päästäisikö hän ystävällisesti minut ohitsensa, ja niin vain katsoi poika hämmentyneenä, mutta päästi. "Olipas huonosti kasvatettu poikalapsi", mietti Eeva. Vessassa sisällä huomasin, että hyy, haisee täällä kalmaakin pahempi, superkalma! Nenässä karvat paloivat salamana! Siinä samalla hiipi epäilys, että olenkin miesten vessassa, ja joku onneton vanhempi poika siinä suorittaa vedenpoistoa silmieni edessä. Siinä olin kuni ylin valvoja ikään. Hah! Poistuessani tyynesti ja karismaattiseen tapaani kasvojani menettämättä, se portinvartijapoika, se pieni ja huonosti kasvatettu, virnisti minulle, kun katsoin uudelleen, missä hitissä on naisten vessan kyltti. Ei ollut edes seuraava ovi! Olin ihka varmasti katsonut, että menen sellaisesta ovesta sisään, jossa sellainen musta nainen on siinä päällä hameinensa, mutta joku oli vaihtanut sille ääntä nopeammin housut. Se pieni poika varmaan.

Minulla on aika turvallista ja nolotonta varmaan vanhempana. Jos elän sinne asti.

Kukkeliskuu teille siellä monitorin äärellä!

Halloota halloo! Täällä minä!

Linkkiasia korjaantui, kiitos Vividin vinkin. Se on jo valmis nörtti se, ei ihme, että se tietää kaikenlaista. Mutta. Seuraavaan ongelmaan: minulla on ihmiskunnan vitsaus numero 208, nimittäin messenger. Se toimii moitteettomasti, paitsi silloin, kun en vastaa ihan heti keskustelukumppanilleni. Kolme minuuttia on se raja. Ei mene enää viestini perillensä hänelle, minulle tulee toki silti hänen viestinsä. Hah. Ja silloin sattuu se ihme, että kas, taasen voin laittaa hänelle asiaa, kun hän on ensin jälleen "avannut linjat". Olen hämilläni tämän asian edessä. Häm häm.

Ihme on tapahtunut. Löysin siis raparpereja torilta! Kullan arvoisia olivat ne, mutta mehusta tuli hyvää. Ja piirakasta. Sopii tulla maistamaan, jos sitä on enää huomenna jäljellä. Kesäkeitto meni kaikki tänään, vaikka tein ison satsin. Kirsikat ovat myös finito, vaikka ostin niitä kaksi litraa. Kannat ovat roskiksessa solmussa.

Ei minulla muuta asiaa sitten ollutkaan. Paitsi että naapuri kuivasi mustia lakanoitaan tänään minun vaaleiden pyykkieni vieressä. Minua alkoi jännittää sisällä kun katselin sitä touhua keittiön ikkunasta kuni kyylä ikään. Menin heti hakemaan omat pyykkini pois, etteivät saa hurjia vaikutteita minun vihreä pöytäliinani, valkoiset lakanani ja ruskeat kaitaliinani. Olivat silti valmiita ne jo tulemaan kotiin. Ja hyvältä tuoksuivat he.

Mitäs jos repäisisi ja tekisi jotain ihan päätöntä? Jos keksin sellaista, minkä vielä kehtaan toteuttaa, kerron sen heti teille, rakkaat ja uskolliset Sepponi lukijat!

Kirsikkakivaata

Hah. Kaikkea sitä ihminen osaa tietämättään! Ostin torilta kirsikoita, ja kas! Kun on pitkä se kanta siinä, niin sen voi suussansa vääntää solmuun kielellä ja hampailla. Nyt olen syönyt kaksi litraa kirsikoita ja vääntänyt kantoja solmuun. Hah! Mikä onnistumisen tunne! Isä tapansa mukaan ei pitänyt taitoani oikein minään, kysyi vaan, että "Jaaha... Osaaks sä niistää nenäs ylähuulellas?" En osaa. Ei silti harmita. Tarina ei kerro, osaako isä. Jos joku tietää, älköön hän mitä kohteliaimmin kertoko sitä minulle.

Pyykki kuivuu salamannopeasti ulkona tällaisina päivinä! Siitä olen iloinen! Pienestä on ihminen joskus: viimeksi kaupassa käytyäni tuli riemastus, ne kassatädit olivat vaihtaneet uuden, hienon sinisen alustan allekirjoitusta varten! Vanha oli kamala, vihreä ja rutussa keskeltä. Oikein uudenkarhean olivat! Mutta sitä en sano ääneen, että siitä tulin iloiseksi, muuten leimaisivat nurjat ihmiset minut typeräksi ja hankkisivat he lähetteen lääkärille. Sellaisia ovat jotkut, eivät nauti pienistä asioista. Suuria kuni jättiläät ei tule vaan heille niin usein! Joutuvat isoista iloitsemaan, siksi ovat happamia kuni joku hapan muu kuin sitruuna, se on jo niin kulunut ilmaisu.

Ai juu

Nyt on iskenyt puheripuli sormiin. Katsokaa tarkkaan, ettei jää mitään olennaista lukematta, kun erheessä katsotte, että kas, tuossapa on uusin juttu, sen luen, ja alla olisi ollut myös lukematon! Minun juttuni ovat niin tärkeitä, ettei niitä sovi ohittaa, minä olen sentään saanut Liisa Hyssälältä sähköpostia(se on peruspalvelumonsteri se, jos joku teistä ei seuraa kuin omaan napaan kertyvän nöftävaraston karttumista ja Seppoa)! Oolen.

Niin siis. Asiaan. Kiitos peukaloista huhtikuussa. Selitän. Pääsin niiden avulla hyväksytysti musiikkiopiston pääsykokeista läpi. Hain klassisen laulun oppilaaksi(ei, en ole heittänyt kolmea AMK-vuotta yli laidan. Tämä on bonus!). Meitä oli yhteensä kolme hyväksyttyä. Kokeen hyväksyminen ei tosin vielä automaattisesti takaa oppilaspaikkaa(...), koska aloituspaikkojen määrä ei ole vakio. Mutta en voi siihen enää vaikuttaa mitenkään, oman osuuteni olen tehnyt ja siinä avusti peukaloiden meri!

Tänään on joko kamalaa tai aivan hirveää. Nimittäin. Lupasin eräälle lapselle meneväni maauimalaan kanssansa. Ja ulkona näyttää siltä että. En tiedä, miltä siellä näyttää. En ole katsonut. Katson. Hetki.

Näyttää siis pilviseltä ja kylmältä. Ja eräät hullut menisivät ulos uimaan. Tänään on siis mahdollisimman sopiva päivä vilustuttaa itsensä ja kuolla altaaseen hypotermian takia. Eikö niillä ole siellä mitään vastuuta pienestä ihmisestä? Auki pitävät, vaikka kuolevat asiakkaat!

Tsädääm!

Ei raparperia vieläkään. Mutta arvatkaa mitä. Ostin tänään aitoja pumpafrönejä! Luomuja oikein! Saksassa niitä laitetaan sämpylien joukkoon ja päälle ja niin teen ma myös. Pumpafrön on siis kurpitsansiemen, jollei joku katala sitä tiedä.

Kyllä minä vaan olen aika vekkuli! Sanokaas se itsellenne, jo tulee hyvä mieli! Kirjoittakaa sellainen itseksenne jääkaapin oveen ja kas, siinä se seisoo ja tuo teille endorfiinilatauksen. Paitsi että kun se on siinä ovessa, niin ette katsokaan sitä, kun mielessänne on vain, että äkkiä äkkiä äkkiä mainostauko äkkiä mitä kuka on syönyt kaiken meetfursdin ja knakitkin on joku. Ja sitten ärhentelette ja unohdatte, ettei niin tee aito vekkuli kuunaan! Paras olisi varmaan naulata se lankkuun se lappu ja laittaa se lankku katosta roikkumaan punaisella tahi kultaisella lahjapakettinauhalla. Eteiseen, ulko-oven jälkeen heti. Sitten tulette pimeässä kotiinne rymyten tahi hiljaa, niin heti muistatte, että minä olen vekkuli, minä! Se iskostui juuri otsalohkooni, apuna lankku. Ja yöstä kuuluu kalmanhuuto, ja herätätte naapurit ja niin muistavat hekin, että naapurissa asuu sentään aito. Muistakaa lyödä pitkät naulat, jotka tulevat kumminkin siitä lankustä läpi, niin sinne lankkua vasten littanaksi. Muuten saatte sen otsaanne ja käy vääryys. Sitten tulee syyte minulle, että oli niksisi huono! Siihen sanon ma, että internet on täynnä kaikkea omituista tai vielä omituisempaa, ei kaikkea saa uskoa mitä sanotaan. Täten en ota vastuuta vinkeistä enkä nikseistä.

Se on hassua se, että kun Suomessa sanotaan että joku loppuu -nen, niin se on silloin pienempi kuin se alkuperäinen. Vaikka nyt että tyttö- tyttönen tai muuta. Ei silti ole yleinen se sanonta. Tähän ei päde vaikka koivu- koivuinen, se on taas muuta jo. MUTTA. Jo nyrjähti mieli, kun kuulin sanan jättiläinen! Mikä se sellainen on? Nyt on tullut esi-isälle harha ja erhe. Se on tästä päivästä lähtien jättiläs. Ei mikään naurettavan nösö jättiläinen, joka on huomattavan paljon pienempi isoveljeään jättilästä. "Nösö" on kirjoitettu yhdellä ässällä ihan sen vuoksi, että nykyään muutenkin pyritään lyhentämään sanoja. Ei sanota enää loogillinen tai peloittavaa, kuni sanoi Ansa Ikonen, vaan sanotaan looginen jne. Kylläs tiedätte (oletteko tienneet, että ice creamin suomennokseksi meinasi tulla jäädehillo? Ette tienneet! Ja deodorantin suomennokseksi ehdotettiin kiepporaikastetta. Hah. Kiepporaikastetta sitten aamuisin kainaloon vain). Turhia on sellaiset kaksoiskonsonantit, eli geminaatat! En enä kirjoita kuin yhden kirjaimen peräkäin jos selainen tilaisus tule. Ja kaiki kuitenkin ymärtä, kun tätä lukevat he. Ei kärsi! Musteta sästy tulostimesta ja raha sis myös. Siten savutetan maksimalinen tehokus. Ja lyhenteitä myös on käytetävä. Aj. kuink. palj. aik. säst. kn käyt. v. mtmn kirj.! Työaik. lyh. puol.! Te olet. en. 4h töis./pvä! Se jos mikä on nokela!

Nyt alan tekemän sämpyliä. Pian keitiöni täytä ihana leiväntuoksu ja siten nautin olostani. Laitaisin teile myös, muta ei mahdu konesen sisän. Pahoilani. Ensi kerala siten.

Ai. Sen piti vielä sanomani, että pelatkaas itsenne kanssa sellaista peliä, että keksitte toinen toistaan oudompia sanoja. Jos ei tule uni vaikka. Silloin voi! Sanokaa ääneen ne! Silloin ihmettelette takuulla, mitä kaikkea ihmisen päähän voi mahtua, ja miksei se tule pois sieltä sopimattomissa tilanteissa. Esimerkiksi minulla tulee heti mieleen: mulkosilmä, Vantaanjoki, karsinogeeni, villava, hapsupää, wursti, kuuppa, peijooni ja krähnä. Viimeisestä ei ole tietoa, mitä se edes tarkoittaa. Mutta ei olisi ystävä iloinen, jos syntymäpäivänä onnittelisi, että taas olet vanhempi vuoden, krähnä. Kuulostaa ihottumalta se. Voitte keksiä ihan uusia sanoja myös, kuten yöriö ja turspaatti. Koittakaa, kumpi teistä keksii ne hauskemmat sanat! Kirjoittakaa ylös ne ja voitte yllättää niillä kassaneidin heti huomenna. Ne on sitä ihmistyyppiä, että yllättyvät aika pienistä. Toivoo nimimerkki: Se on jämpti se-68.

Vihanneksia ja muita

Mihinkähän ryhmään raparperi kuuluu (jos ette tiedä, miltä raparperi näyttää, kas on kuva siinä)? Se on joka tapauksessa nyt hävinnyt maailmasta se laji (ei seuraava sukupolvi tule sitten lainkaan tuntemaan sitä, kun hävinnyt on se, siksi he lämmöllä muistelevat, että onneksi oli Eeva, joka laittoi blogiinsa niin tuiki tarpeellisen kuvan! Nyt voimme kasvattaa sellaisen geeniteknologialla ihmisen selkään!)(heti alkoi kaduttaa, että laitoin kuvan). Ei kaupungista ainakaan saa tuoretta, eikä maalla asuvilla ystävilläni (ainakaan niillä, joilta olen nyt kysynyt). Ei ole sitä missään, kun sitä tarvitsee! Raparperi siis kuuluu ryhmään sakset ja muut tarpeelliset, jotka hukkuvat ennen kuin niitä sitten juuri tarvitsee. Ennen vanhaan sitä raparperia oli joka paikassa, jos ei omat riittäneet, sitten sai naapurilta. Tonneittain. Ihmiset ovat ennen vanhaan niin kyllästettyjä raparpereilla, ettei sitä ole enää missään, kun se muinoin sitten hävitettiin. Löysin kyllä kauppahallista luomumyymälästä vihdoin kolme vartta, mutta arvatkaas! Olivat kuin vauvan pylly ja vatsa! Ei rapeita lain, upposi sormi. Jos pihassanne on raparpereja, varjelkaa kuin aarretta, sillä ne ovat käymässä vähiin, eivät tiedä täällä kaupungissa niistä mitään, mistä saa ja milloin tulee. Ei! Ja jää Eeva mehutta! Itse olisin uurastanut, muttei annettu!

On muuten kielon lehti ei-myrkyllinen. Tai ei ainakaan persialaiskissalle ole myrkkyä se. Tai ei ainakaan kuolettavasti. Tai sitten vaikuttaa viiveellä. Arvatkaa, kenen älykäs kissa söi morsiuskimpusta kielonlehdet samana yönä kuni emäntänsä sen häissä sinkkurivistössä nappasi. Ei syö kunnon ruokaa, syö harvinaisia herkkuja se kissa (morsiuskimppuja, ruohosipulia ja kissan herkkunappeja, jotka maistuu empiirisen kokeen tehneen ystävän mielestä keitetyltä kukkakaalilta). Nyt se muina naisina pesee naamaansa, vaikka katson sitä alta kulmien (muuten, mikä älytön sanonta on se! MILLOIN katsoo ihminen YLI kulmiensa...? On vikaa silloin ja on limpsahtanut karvat liian alas, jos yli katsoo. Sellaista en ole nähnyt)(silti kaikki mukisematta hyväksyy sanonnan "katsoa alta kulmiensa", vaikka sen antiversio on varsin väärä!). Joku lohtu on se, ettei se ainakaan voi se myrkky kissanaivoihin pahemmin vaikuttaa, tai sitä ei ainakaan tässä tapauksessa huomaa.

Miksi toiset ihmiset kirjoittavat "seitsämän"? Tunnen muutaman.
Kummasta pidätte enemmän, suolaisesta vai makeasta?
Mihin se pohjautuu, että pidämme jostain asiasta ja jostain toisesta emme?
Miten ihmeessä aivoilla voi ajatella? Miksei ajatuksia voi nähdä? Miten sähköimpulsseilla voi saada ihminen aikaan erilaisia päätelmiä? Seitsämän... Pah. Ee siihen tulee.

Seuraan kissani tilannetta täten tarkkaan. Ei hätää tähän asti. Ei ole mokoma ollut edes ripulilla. Kiitos siitä.

Huomenta

Jaaha. Aamuaurinko herätti, valo tuli ikkunasta sisään kuni varas, ei muuten olisi ollut väliä, mutta se peijooni herätti kello varttia yli neljä. Uni lähti, vaikka olisin saanut nukkua kuuteen asti. Töiden parissa menee tämäkin ihana kesä. Onneksi on vuorotyö! Tulee vapaata arkenakin ja yövuoroissa saa nukkua, vaikka vaan viisi tuntia.

Olenko pessimisti, kun nyt jo suren, että juhannus on niin pian? Ei siinä muuten mitään ihmeellistä ole, mutta valo vähenee taas. Syksy! Tuska ja ahdistus! Silti syksyllä ei tunnu siltä että harmittaisi, nyt vaan. Ennakkoon. Toisaalta ei ainakaan herää säädyttömään aikaan aamuyöstä kuni mummut ja vaarit ehkä ja postinkantaja takuulla. Ellei ole huono se ja aamu-uninen ja jos on, niin saa potkut se.

Tänään on luvattu kesää ilman puolesta kuitenkin. Minäpä lähden töihin ja laitan hameen päälle. Kiusallani!

Juhlittiin lauantaina muuten häitä. Luokkakaverini meni ja täräytti naimisiin. Tänä kesänä on vain kahdet häät, joihin minut on armollisesti kutsuttu, molemmissa joutuu töihin, kun pyydettiin laulamaan. En muista, olenko maininnut jo, että on kahdet. Luen todella harvoin blogiani, ei jää siksi jutut mieleen. Minä täällä vain naimattomana ihanaisena porskuttelen, vaikka käteeni sattui morsiuskimppu, kun sen se vaimo heitti. Hah! Mahtaa niitä toisia harmittaa!

Nyt menen. Yökkö pääsee nukkumaan kotiinsa, vaikka se hävytön on nukkunut jo! Viiteen sai, minä en! Hauskaa työpäivää kaikille teille. Tällaisina päivinä toivoisitte, että olisitte puistotoimessa töissä tai Yyterissä makaamassa lomalla. Jos ette toivo, kärsitte pahasta raittiin ilman allergiasta ja vieraantumisesta ihmisen luonnollisesta ympäristöstä ja suosittelen teille pitkää lomaa. Näyttäkää esimiehellenne tämä kirjoitus, hän vakuuttuu ja myöntää loman palkallisena. Lähtee itse myös! Menkää silti vähän kauemmas, jos se tällää samalle rannalle. Paitsi jos se on niitä mukavia.

Kuva

Tess söi elämänsä ensimmäistä kertaa kissanmakkaraa. Oli sitten näin hyvää. Niin se kissa kiittää, kun sille selkä vääränä laahaa kaupasta kaikenlaista(ihka oikeasti se kyllä piti siitä. Röhkimisestä syönnin aikana voi päätellä yhtä ja toista).

Nerokasta

Minäpä mietin eilen, mitä jos perustaisin omat kotisivut. Ajatus kesti sellaiset 30 sekuntia. Näin nimittäin, miten ne tehdään. Tai siis miten se alkaa se teko, siinä saisi koneen edessä istua näinkin älykäs ihminen kuten minä ja teistä jotkut monta tuntia, ja sittenkin lopputulos olisi sellainen, että alkuperäisestä suunnitelmasta toteutunut osuus olisi siinä 10-15% luokkaa. Tyydyn siis toistaiseksi ainakin tylsähköön blogiini, jonka linkit näkyvät nyt NELJÄ kertaa edellisen kolmen sijaan. Ei ymmärrä sitä Eeva, ei Seppo eikä nörtimmät ystäväni. Tämä on taas kuitenkin joku hallituksen salajuoni. Niitä on! Kuten esimerkiksi on se, että laitetaan kulmia sellaisiin paikkoihin, että minä kolautan niihin reiteni. Päänkin olen lyönyt viime viikolla kerran! Se kulma sijaitsi nerokkaasti ylempänä, jotten osaisi sitä varoa. Ja sitten on sellainen juoni myös, että suklaata tekee aina mieli, vaikka olen ollut nyt kaksi vuotta ja viisi kuukautta karkkilakossa. Ja yhä tekee! Näin unta taas että söin. Se on juonien kuningatar. Muita juonia on se, että kun eniten lusikoita tarvitsee, ne ovat kaikki likaisia, ja saksia ei löydy vaikka hakee ja ne olivat juuri kädessä ja allergia on kuningatarjuonta isompi vielä! Kaikki allergiat! Minulla on pähkinä- ja penisilliiniallergia, lisäksi minun elimistöni ei siedä juuri lainkaan kofeiinia, ja sekös vasta on outo vaiva! Rytmihäiriö tulee silloin.

Edellinen kappale kuulosti aika sairaalta. Juonia ja salaliittoja. Hah.

Mistä se sellainen johtuu, että tänään kun lomaltani minut soitettiin töihin, ennenkuin maanantaina varsinaisesti piti alkaa(tästä en siis vielä kysynyt, mistä se johtuu)(siitä että olen niin hyvä ja korvaamaton työntekijä)(odottakaa ja lukekaa eteenpäin, niin se teille paljastuu, mitä tässä ihmettelin), niin pyöräillessäni (no nyt se tulee!) töihin aamulla ennen matojenkaan heräämistä, huomasin omituista kutinaa jaloissa. En ole vaihtanut pesuainemerkkiä sittenkään, vaikka muistin että olen. En. Niin sitten. Yltyi se kutina kirvelyksi, kuni olisi neuloja housut täynnä, meinasin ihka hullaantua, repiä housut jalaastani ja kirmailla heinikkoon housut pään päällä liehuen. Ja karjunut olisin myös! Ja hakannut housulla heinikkoa karvaasti. Mikä lienee? Teki mieli raapia molempia reisiä edestä ja takaa ja polvia ja sääriä ja lyödä kartulla ja kynsiä. Mutten kehdannut, poljin vain kalman irvistys naamalla töihin. Kun pääsin sisään, juoksin suoraan vessaan ja raaputin jalkojani niin, ettei ole siinä vessassa nähty! Kyllä sitä sitten ihmettelin, mietin, olisiko ihon kuivuus ja vähäinen hiki sen saanut aikaan, että tulessa ovat jalat kuni makasiinit.

Lähtiessäni töistä tuuli oli taas vasta-, niinkuin se on aina. Selittäkää minulle se. AINA on vasta-! Jos polkee takaperin ei! Ellei taas käänny. Mutta. Siinä pinnistelin eteenpäin, kunnes hiipi oikeaan pakaraan sellainen pieni, aivan mannaryynin kokoinen polte. Siitä tiesin, että sama on edessä taas! Sama hullutus ja heinikossa hyppiminen! Ellen hillitse! Yltyi hetkessä molemmiksi jaloiksi, vaikka talutin välillä. Aivokapasiteetillani sitten sain aikaan seuraavanlaisen ratkaisun: jos innokkaasti hakkaan reisiäni housujeni päältä, sen tuottama kipu on mitätön, mutta auttaa tehokkaastihkosti hillittömään syyhyyn. Niin sitten pyöräilin ohi lapsia täynnä olevan stadionin, huoltoaseman, tämän kaupungin vilkkaimmin liikennöidyn tien ja poliisilaitoksen ympyrän innokkaasti reisiäni hakaten. Hah. Niin sanovat ne kaikki tulevaisuudessa, että siinä menee se nainen, joka piiskaa itse itseään polkemaan. On se varmaan laiska! Hammastahnaakin paidassa.

Muistan, että minulla muinoin on kerran ollut samanlainen vaiva. Reisien ihossa ei näy mitään sen kummempaa, kun housut ottaa pois ja juoksee puskissa. Ei siis mitään sen kummempaa. Hallituksen salajuoni taas!

Kuka teistä tulisi siivoamaan ja tiskaamaan minulle? Käsi alas nyt!

ylioppineista ja muusta

Kuinka monet ylioppilas- tai valmistumisjuhlat kävitte te siellä läpi? Tänä vuonna minä kiersin neljät ylioppineen juhlat lauantain aikana, ja söin jatkuvasti. Mitä kaikkea tämän ihmisen vatsalaukkuun mahtuu. Ette uskoisi sitä! Nyt jos tunnistatte itsestänne terveysintoilijan tahi ravintoterapeutin ominaisuuden, jättäkää tämä terveydellisistä syistä lukematta. Menee sinne nimittäin kolme (keskikokoista) palaa voileipäkakkua, kaksi piparia, kolme rieskarullaa, kolme lehtitaikina-mozzarella-tomaatti-jotain, pala kuivakakkua, kaksi (isoa) palaa juusto-mangokakkua, yksi (isompi) pala piimä-juustokakkua, litra limsaa, yksi lohitäytteinen ja yksi kermavaahto-jäätelötäytteinen tuulihattu, yksi kuivakakunpala, puolisen kiloa fetasalaattia, puolikas aurinkopatonki, pitkähkö kalkkunabratwursti ja 16 viipaletta suolakurkkua sekä kaksi lasia simaa. Oho. Ei se sen pidempi lista ollutkaan. Ha ha. Voitte rauhassa lukea, te ravintointoilijat!

Pitäkääs muuten joskus viikko ruokapäiväkirjaa. Minä en pidä. Jos kuitenkin äkillisessä mielenhäiriössäni sellaista tulisin joskus pitäneeksi, niin tilaisin 98%todennäköisyydellä seuraavalla viikolla itselleni paidan mielipukineelta. Voisin tosin tilata muutenkin. Tämä ei ole piilomainontaa.

Tänään kävin näöntarkastuksessa. Huomasin siinä istuessani tuolilla ja optikon siinä minua silmäillessä, että minullahan on ympäri ämpäri paidan rinnustani Jotain Valkoista. Hammastahnaahan se. Kiusallaan siihen kuitenkin tarttunutta se! Ei herätä luottamusta sellainen kanssaihmisissä! Eivät katso he, että onpa tunnollinen tuo, joka aamu ja ilta pesee hampaansa, ja katsohan, kuinka ne ovatkin terveet ja valkoiset ja ehjät hänen hampaansa! Vaan niin ovat nurjamielisiä ihmiset, että katsovat, mitähän sotkua tuollakin on tuossa noin, tuossa, niin vain yrittää näyttää fiksulta, mutta on lähtenyt likainen paita päällänsä ihmisten ilmoille. Onkohan sillä pesukonetta lainkaan? Ei! Se varmaan ostaa aina puhtaan paidan kirpputorilta kun edellinen on likaantunut niin käyttökelvottomaksi, niin, että se pitää leikata pois päältä! Hah! Ei tuollainen varmaan tiskaakaan, eikä käytä koskaan kynsiviilaa, niinkuin minä ja vaimo välillä. Minä tiedän tuollaisen ihmistyypin, ei se hoida maksujansa, eikä sillä ole asunnossansa matot suorassa, jos mattoja edes näkyy kaiken sen tavarapaljouden alta. Meillä kotona on sentään uudet Jyskin sohvat ja vaimo virkkasi juuri pöytäliinan olohuoneen sivupöydälle. Ja Peesfäriset puhviverhot on ja. En taida tuolle silmälaseja myydäkään! Minulla on valta päättää! Sitten se sanoo minulle, joka olen taas unohtanut, ettei joululahjaksi saamaani sähköhammasharjaa saa ottaa pois suusta, kun puhuu ystävälleen, ellei sammuta sitä ensin, että: "Meillä on nyt sellainen tilanne, ettei meillä ole näitä erikoislinssejä varastossa kuin yhdet, ja ne menivät juuri edelliselle asiakkaalle. Tulkaa takaisin ensi vuonna tähän aikaan, vaikka olemme silloin kiinni" ja minä ihmettelen ja vasta nyt kotona ymmärrän, että se johtuu siitä että minulla on lika.

Edellinen kertomus oli kuvitteellinen, eikä sillä ollut todellisuuspohjaa. Se perustui huomattavan poikkeukselliseen älykkyyteeni ihmistuntemuksen saralla, sillä minulta puuttuu vielä kyky lukea ihmisten oikeita ajatuksia. Jos jossain näette kirjekurssin Opi lukemaan ihmisten ajatuksia niin älkää menkö! Se on huijausta semmoinen. Mutta sellainen ei, eetä opi lukemaan omia ajatuksiasi. Sellaiselle menisin heti.
Missä Outi on nyt kun saisi pullaa? Oletteko tienneet, te silmälasipäiset, että jos satutte olemaan leivontaihmisiä, kannattaa varoa uunin luukusta tulevaa höyryä? Muutenkin sitä kannattaa, mutta nyt erikoisesti, kun teillä on hävyttömän kalliit kakkulat nenällänne. Minulla, kuten kerroin, on erittäin naarmuiset linssit. Kertoivat sitten minulle, hammastahnapaidalle, että linssien pinnoite ei kestä kuni seitsemisenkymmentä astetta vaurioitumatta. Taas on suurelta yleisöltä pimitetty tietoa. Tai sitten olen ollut niin tohkeissani, että saan uudet rillit, että kaikenlainen info on mennyt ohi korvien. Veikkaan jälkimmäistä.

Lohduttavaa

On se vain sellaista, että kyllä ihmisen asiat jotenkin aina lutviutuvat. Minullekin löytyi silmälasit. Tässä sitten vaan odotellaan, että mitenkäs rahapuoli hoituu. Koppasin mukaani varmaan tämän kaupungin kalleimmat kakkulat, ilman opiskelija-alennusta tosin. Onneksi tuli mukaan se, nyt ne ovat vain hiukkasen enemmän, mitä halvemmassa paikassa, jossa tulevat kehykset kaupan päälle.

Kyllä silti ihmistä rahastetaan! Silloin sen huomaa kun ei ole rahaa. Opiskelijalla harvoin on, paitsi niillä kenellä on aavistus syntymän jälkeen löydetty kultainen lusikka suusta. Onpa muuten arvoituksellista se! Kuka sen sinne on laittanut?! Kätilö-peijooni vai? Tai sitten biologian opettajalta on jäänyt kertomatta muutama olennainen seikka, miten ihmeessä voi lusikka joutua vauvan suuhun, jos se kerran syntyy jo ateriointiväline päin ikeniä. Tahi hampaita, jos se jo vauvana on hyvinvarusteltu malli. Sellainen en ollut ma. Luonnonoikku, kurja.

Niin! Monta tarvetta on ihmisellä! Ajatelkaas, mitä tekin siellä pienenä toivoitte lahjaksi(nyt voitte lukea listaani, mitä minä toivoin, kun täytin 25)(en edelleenkään ole kovin suuri)! Kaikkea krääsää. Ette sanoneet, että älkää hyvät ystävät tuoko minulle mitään, minulla on kaikkea jo, maailma hukkuu roskaan. Kyllä on maailmassa tavaraa, huonoa vielä(chindogut ovat asia erikseen, tiedän). Mutta minulla olisi muutama polttava tarve, tuiki tarpeellinen, ei ehdi odottamaan huomiseen: sohvapöytä, silmälasit, uusi kännykkä, kissanhiekkaa(tämä ei todellakaan jouda odottamaan. Tulkaa katsomaan!), verhot, maljakko(sellainen tietynlainen), multaa kukille ja kesävaatteita(mistä sekin johtuu, ettei mukamas ole mitään päällepantavaa). Sellaisia! Näin vanhana olen kuitenkin viisastunut, enkä anna kaikille mieliteoilleni valtaa. En! Ainakaan tänään. En ehdi hakemaan kun on sovittu meno. Ja noissa kaikissa on se huono puoli, että niistä peritään rahaa, jota minulla ei ole, niinkuin voi päätellä, koska olen opiskelija. Kissanhiekkaa aion ostaa. Ei tarvitse soittaa eläinsuojeluvaltuutetulle, te haahkat, jotka sitä jo mietitte! Kissani on tyytyväinen kuni lintunen taivaalla, on jopa oppinut avaamaan vaatekaapin oven, kun sitä yhdessä harjoiteltiin! Kissanpäivät ovat sillä! Paitsi eilen, kun holtiton ystäväni antoi sille Tassunappeja(se on kissan karkkia se), eikä lukenut, ettei saa antaa kuin viisi päivässä. Meni aika paljon ilmeisesti. Ja kissa meni myös. Ripulille. Hyy, miltä se haisee. Ja kun pitkäkarvainen kissa menee, on se kammottava toimituksen jälkeen takaa. Ei auttanut muu, pesulle. Olisi miettinyt silloin, kun söi, että pesulle tästä joudutaan, jos hotkin. Ei miettinyt se. Eläimiä ei tässä tapauksessa ihmisistä erota juuri mikään. Nautinto menee pesun edelle. Edellisen kerran kissaparka oli vikkelällä, kun se yön aikana oli syönyt kaikki ruohosipulit, mitkä olin ruukussa kaupasta tuonut. Aamulla ihmettelin, miksi kissan henki haisee sipulilta. Siksi.

Tuhannen raja on muuten täynnä! Minäpä keksin oivan palkinnon Outille, jonka paran linkkiä ei jostain syystä edes saa nyt näkyviin. Onnea Outille! Luulisi muuten teilläkin olevan parempaa tekemistä, kun lukea turhanpäiväisiä asioita. Aha, Seppo käskee minua olemaan hiljaa, vaikenen.

Rillipää

Viime aikoina olen kovasti ihmetellyt, miten on tämäkin maailma mennyt harmaaksi ja perin ikäväksi. Suttuista on! Vaan kas! Katsoinpa sitten silmälasieni linssejä pidemmän matkan päästä, ja heipä hei ja riemua, kun oli keskeisen näön alue naarmuilla kun joku mikä on erittäin. Ei ollut maailmassa vika, vaan harmaus oli linsseissä! Hah!

Nyt on sitten se ilo kadonnut, olen metsästänyt uusia silmälaseja ja kolunnut kaikki kaupungin liikkeet, eikä löydy ihmiselle uusia klaseja. Tässäkin kaupungissa on kuitenkin jonkin verran eri vaihtoehtoja, mistä liikkeestä valita. Tai niin sitä äkkiseltään heikkopäinen luulee! On samoja eri liikkeissä ja kamalia eikä minulle tehtyjä yhtään. Harva on sopiva, ja kun liikkeessä koittaa, ei näe kun ei ole silmälaseja päässä. Se on typerästi suunniteltu se, ihan niinkuin menisi ostamaan itselleen kenkiä, mutta jättäisi jalat kotiin! Mutta on vain siis luotettava siihen naikkoseen, joka antaa ilolla kalliita kehyksiä telineestänsä ja sanoo, että oi, kuinka tuo malli istuukin hyvin, ja jos siihen sokeasti luottaa(niinkuin on pakko, jos ei näe mitään ilman lasejaan), tulee itku kun lasit tulevat tilauksesta, valmiina täyttämään tehtävänsä tässä maailmassa. Katsotte peiliin ja ihmettelette, kukas kotka se sieltä mulkoilee. Se nainen, joka teille on valinnut oikein istuvat ja sopivat lasit, ei ole sattumoisin paikalla, kun juuri nyt iski flunssa-aalto.

Ei ole kivaa se. Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on vallan väärän mallinen pää tähän muotiin. Ne kurjat muodinluojat! Taas saavat aikaan naiselle kompleksin. Koittakaa laihtua päästänne, ei onnistu se, ellette ole ns. no en sano sitä nyt tässä. Kuitenkin nyt on siis edessä maailman luokan ongelma. Pidänkö siis vanhat harmaat linssini päässäni sinnikkäästi ja kuljen autojen alle tahi katson kuni heikko yltä tai alta linssien vai vaihdanko nyt ja häpeän, minä kotka? (Muuten maailman kamalampiin eläimiin p-eläinten lisäksi kuuluu tämä. En voi katsoa edes kuvaa tuntematta valtavaa yökötystä ja kauhua ja halua lähteä äkkiä pois koneen viereltä, koitan kopioida osoitteen katsomatta kuvaa. HYY KATSOIN VÄHÄN JA NYT PUDAUTTAA!)

Eräässä liikkeessä muuten se ulkonäköasiantuntijanaikkonen oli oikein energinen, se nimittäin tempaisi minulle laseja päähän sitä tahtia, että luulin jo että niitä on nyt takuulla kahdet päällekkäin. Niin huitoi se. Eikä antanut minun ottaa itse niitä pois, vaan otti itse niin, että korvani lupsahtelivat. Seisoin siis siinä ja vähän pelkäsin sitä tarmokkuutta ja korvieni ääntä. Tahti oli kova. En tiedä kuinka monet silmälasit tämä vanhempi naishenkilö sovitti paikoilleen, en uskaltanut liikkua, taisin pitää silmiä kiinni. Kyllä se sitten löysi hyvät, mutta hinta oli n200€ enemmän mitä muissa liikkeissä. Myyköhän Tiimari(nimeä ei ole muutettu) muitakin kun lukulaseja...?

Hei, julistan kilpailun! Kukas se on tuhannes kävijä täällä sivuilla? Se saa yllätyspalkinnon, jota emme tietenkään julkaise vielä! Tässä vaaditaan nyt rehellisyyttä ja selkärankaa. Se, joka huomaa olevansa se onnekas, joka rikkoo luvun, saa ehkä toivoa jotain. Kilpailemaan!

Laiskoja päiviä

Vapaapäivällä on hauska olla. Paitsi ei tänään ihan kokonaan ole, illalla on taas laulukeikka. Mutta melkein on kokovapaa! Mutta. Ei saa ihminen aikaiseksi mitään, ei! Miksi ei?! Ei! Ajattelee se, että tunnin päästä menen ja laitan itseni kuntoon siksi, sitten ajattelee se, että no tunti meni, mutta tunnin päästä taas! Arvatkaapa, kuinka käy Esimerkille tänäpänä? Ei saa aikaan mitään, ja kas, niin on päivä illassa ja Esimerkki katselee kello kahdeksalta, miten on pyjamahousuihin tullut päivän aikana polvipussit! Ihan kuin sukkahousuihin! Ellei olisi pakkomenoa, kuten työ tai koulu tai tärkeä tapaaminen, ei Esimerkki saa edes vaatteita päällensä tahi syötyä kun tulee tuhnattua kaikenlaista mukatärkeää mutta mikä ei näy missään. Siihen meni vapaapäivä. Ah nautintoa, sanoo Esimerkki. Ja mummot kauhistuu, mikä hulttio!

Älkää hyvät vanhemmat antako koskaan jälkipolvellenne nimeksi Esimerkkiä. Se olisi sangen vaivalloista se. Kamalat paineet kasaatte silloin niskaansa, ja koulussa kaikki ihmettelisivät ja matkisivat teidän rakasta poikaanne. Hävetkää, jos olette jo tehneet sen erheen! Maistraatissa saatte vaihdettua nimeä, jos on äitinne ja isänne olleet häijyllä päällä, kun olette te raukka syntynyt. Se ei ole mukavaa se. Omituisia nimiä on maailma täynnä. Suomikin! Jos te satutte olemaan SE ainoa Prinsessa, jolle on se nimi annettu 1980-99 lukujen aikana, haluaisin kysyä, miltä nyt tuntuu?

On se sittenkin hyvä vaan että ihmisellä on sellaisia tavaroita, jotka menevät hukkaan. Ajatelkaas, kuinka paljon tavaraa teilläkin olisi, ellette olisi hukanneet osaa niistä jonnekin. Paitsi jos menevät keskenänsä yhdessä hukkaan. Silloin päättyy tila!

naisasianaisia

Hei. Arvatkaas, olenko onnistunut nukkumaanmenoprojektissani. Tulin sitten ruokatunnilla kotiin nukkumaan, kun töissä palaverissa istuin ja haukottelin ja nuljahti silmät väärin päin melkein väsymyksestä(kokoväsymyksestä siis mutta melkein väärin päin siis). Jos muuten palaverissa väsyttää, niin tässä teille vinkki. Istukaa kädet puuskassa ja nipistelkää itseänne käsivarresta. Ei tule uni ei. Ja jos oikein kovaa nipistätte, ei tule naapurinkaan päähän kun te siinä karjutte. Auttaa.

Miksi on naisen vaivaksi laitettu kaikkea! Koittakaas miehet sitä sun tätä, mitä naisena olemiseen kuuluu! Naiset! Tästä lähin vaatikaa paljon huomiota ja ihania asioita mieheltänne, tahi jos teillä ei sellaista ole, vaatikaa lukuisilta, tuntemattomilta miehiltä! Huomiota ja kukkia ja kuningattarena oloa! Saippuakuplia ja ilmapalloja! Sellaista ei ole naisen elämä usein! Paitsi minun (sihteerin huomautus: pitää paikkansa) ja joidenkin muiden ehkä.

Pitkän elämäni aikana olen tehnyt lukuisia haastattelututkimuksia siitä, mitä miehet naisista oikein ajattelevat. Noin päälisin puolin sanoisin, että hyvää. Ei tule mies ilman meitä naisia toimeen. Tahi yksi nainen per mies riittää, siitä ovat viisaat miehet samaa mieltä. Sitten ajattelevat he, että miten voi tuhrautua niin paljon aikaa ihmeelliseen itsensä maalaamiseen ja puunaamiseen. Ja että miten voi nainen olla niin kiero ja ajatella niin kummallisesti asioista, jotka etenkin ovat yksinkertaisia ja selkeitä(Eivät ole, harhaa!). Ja sitten sellaista, että ovat naiset pehmeitä ja ihania silti. Ruben Stiller sanoi, että älkää naiset yrittäkö olla niin kiinteitä. Minä lopetin heti yrittämästä.

Ei ole minulla asiaa enää. Olen menossa nukkumaan, ensimmäistä kertaa inhimilliseen aikaan tällä viikolla.

Reipasta

Reipas on hassu sana. Ei muuten voi käyttää sitä kuni silloin kun henkilö on lapsi-ikäinen(ja itsestä voi sanoa hiljaa itselleen). Ette sano työkaveristanne, että sellainen reipas mies. Tahi nainen. Pirtsakka on tai rehti tai energinen muttei reipas koskaan tai jos kuulee se, josta sanotaan, ei ole enää yhtään teitä kohtaan. Voi sanoa vain lapsesta, sellaisesta, joka on ohjattavissa, vaikka onkin kovin reipas ja kestää kaiken sellaisen, missä muut heikommat ja tunteellisemmat lapsoset vuodattavat vedet ilmoille (kummasta päästä tahansa valintansa mukaan)(ja sen, onko saanut äidiltä trippimehua ennen Tilannetta)(jos on saanut, on suurempi todennäköisyys, ettei veden tulo uhmaa painovoimaa vaan syöksyy alhaalta vielä alemmas)(ymmärrättehän). Reipas ei koskaan. Ei sanota myös että oli reipas päivä tänään. Vaikka olisikin ollut.

Jos ihmettelette, miten kuva liittyy aiheeseen, sanoisin, että kissani on aika reipas. Se on sitä rotua, että sen pitää käydä pesulla, ettei sen turkki takkuunnu(!). Ja että muistan siis pestä sen uudelleen. Niinkuin naamasta näkyy, ei se silti tilanteesta kovin nauti. Kukapa. Koittakaas nuolla tuollainen määrä karvaa kuivaksi joka kerta kun joku pälli menee sen kastelemaan(ei minun kissani silti sano minua ääneen pälliksi. Se tietää, että se olen se sama joka sitä ruokkii)(ei ainakaan ääneensä sano)(joskus vähän irvistää).

Minulla oli tänään miten sen nyt sanoisi, ehkä reipashko päivä. Olin palaverissa aamulla. Se mies, joka on keksinyt sellaiset säännöt, ettei sovi kesken palaverin kontata ympäri pöytää tahi hypätä sille ja tanssia ripaskaa, tahi toisen puheenvuoron aikana sanoa suurella äänellä "hui hai", olisi varmaan katsonut minua paksujen orapihlaja-aitaa muistuttavien kulmakarvojensa alta. Nimittäin. Tilanne oli tämä. Olen siis valmistumassa sosionomiksi kunhan joku tekisi päättötyöni, nyt olen työharjoittelujaksolla alani virastossa. Olimme vielä vakavammassa virastossa palaveeraamassa hallinnollisista asioista ja työkäytännöistä nyt ja tulevaisuudessa. Kuuntelin sujuvasti ja reippaana aihetta, mutta kuinkas ollakaan jostain sisältä alkoi kumpuamaan vallan aurinkoinen ja vallankumoukselliselta vaikuttava nauru. Ei voinut mitään, se vain ilmestyi paikalle ja oli ja minua nauratti niin kuin silloin kun ei olisi saanut koulussa kerran. Mutta olisitte tekin nauraneet sitä koulujuttua. Teette kaikessa rauhassa jotain asioitanne, mitä nyt koulussa tehdään, ja kas, kuulette kuinka vierustoverinne kertoo tarinaa kissastaan, joka jäi kotiin kun he lähtivät matkalle. Kissaparan hiekkalaatikko sijaitsi vessassa, jonka ovi oli unohtunut kiinni. Tässä vaiheessa säälitte ehkä vähän kissaa, mutta ajattelette, että se on kuitenkin se hävytön karvakasa tehnyt asiansa kenkään tahi muuhun iljettävään paikkaan, mutta ei tämä. Kissa oli kovasti pidättänyt puudeleitaan, mutta jossain vaiheessa oli ilmeisesti paine kasvanut liian suureksi, koska luokkakaverini tullessa jälleen kotiin, he suuresti hämmästellen havaitsivat, että kissan p hmm k hmm jöötiä oli heidän katossaan.

Niin. Minua nauratti kamalasti palaverissa. Koitin kaivaa kassiani ja katsoa kännykkääni (menitte lankaan. Sosiaalialan ihmisillä ei ole varaa tuollaisiin kännyköihin) ja niistää nenää ja pyyhkiä silmiä ja kaikenlaista korviketoimintaa, mutta ilmoille pääsee aina silti sellainen tshi hi tahi umph, ja sitten alkaa enemmän. Olkaa itse harjoittelijoita ja miettikää, miltä se näyttää arvosteluissa. Vastaava kirjoittaa: "suosittelemme ensi harjoittelun tavoitteeksi vakavamman katsantokannan harjoittelua ja sisäisen hyvän olon hallittua purkamista valvottuna". Purin kieltäni ja poskiani, mutta kas, kanssaihmiset pöydän toisessa päässä näyttivät vallan mahdottoman naurattavilta! Olivat he! Hallintokunnassa sellaisia ihmisiä, joilla on sellaiset korvat! Ja nenät! Anteeksi, minun on pakko poistua hetkeksi. Onnekseni vieressäni istui nainen, joka kuiskasi minulle, että "älä hyvä ihminen ala nyt nauramaan, muuten alan minäkin". Ja se oli tosissaan iloisesti.

Minulla oli mukamas jotain asiaakin, mitä minun piti tänne kirjoittaa. Ei nyt juuri tule mieleen. Paitsi, että minulla on tavoite. Aion sinnikkäästi yrittää joka ilta mennä ajoissa nukkumaan. Ei yhdeksältä, mutta sen jälkeen. EI kello kaksi. Ettei tule palavereissa yllätyksiä. Jos on liian väsynyt, voi jotakuta alkaa vaikka naurattamaan kesken vakavien puheiden ja se jos mikä olisi noloa!

Täältä tulee muuten haaste. Laittakaa viesti, kuka haluaa sitoutua sanomaan ainakin yhdelle kanssaihmiselleen per päivä jonkun mukavan asian tästä nimenomaisesta kanssaihmisestä. Ei mitään kornia oi-kas-niin-maailma-pelastuu-ja-huomaatko-kuinka-sateenkaari-loistaa
-ja-lunnit-laulavat-ja-siirappi-virtaa mutta sellaista oikeasti mikä olisi itsestä kiva kuulla. Sellainen olisi mukava omalla kohdalla! Sitoutumiskammoiset älköön vaivautuko. Tämä voisi olla aluksi vaikka hmm viikon haaste. Kertokaahan sitten miten onnistui. Saa myös ilahduttaa jotakuta, ja laittaa vinkkejä, miten ilahdutetaan kanssamatkaajaa. Ei ole kalma se, vaan hyvä!