Motto

Mottoni mun on ollut lukioajoista alkaen: "mikään ei ole niin inspiroivaa kuin viime hetken paniikki". Se on harvinaisen totta se. Minä en kuulu niihin onnekkaisiin, jotka ajattelevat ja tekevät hommansa ennen viimeistä yötä. Nyt pitäisi tämän ihmisen sisuskaluihin saada sellainen järki, ettei opinnäytettä tehdä edellisenä yönä kun se pitäisi palauttaa. Ei sitten mitenkään!

Tänään olen istunut niin kauan tietokonetuolissani, että on phyllis levinnyt 7,5 cm eikä se ole kovin hääviä jo ennestään päärynän malliselle naiselle. Mutta olenpahan saanut vähän jotain aikaiseksikin, nimittäin tutkimussuunnitelmaani läjän eteenpäin sekä kahden tunnin tutustumisen uuden puhelimen kanssa. Harvinaisen ystävällismielinen puhelin onkin se, ei näytä kieltä eikä rumia käsimerkkejänsä, niinkuin herjasi en nyt sano merkkiä, mutta kirjoitettakoon se niin ettei sitä kukaan tunnista aikoN. Edellisessä merkissä oli ihmiselle vaarallisia juttuja, tai kunto kasvoi kun juoksin huollon ja kodon väliä. Niin siis, uusi puhelin, eri merkki. Se on ihmiselle ilo se! Menee aina aika niin, ettei edes huomaa kun koko ajan räplää uuttansa. Nyt minulla on hieno puhelin! Ei se kovin kaunis ole siis, mutta sitäkin parempi, ja se on päivänpaistetta sielulle edellisen veivattavan jälkeen. Pienenä ihmisenä (en ole enää pieni, kuvitelkaa, phyllis 7,5cm isompi kuin ennen)(kammottavaa on se!)(seisten pitää kirjoittaa jos haluaa ettei leviä)(tai jos kuntoilla myös samaan aikaan niin juosta) en edes ymmmärtänyt, mitä kaikkea voi oppia kun on aikuinen, senkin, mistä tulee viestiä kirjoittaessa välimerkki kun tulee eristä kun aikoN:ssa. Sellaisen opin!