Ohhoh kun taas on aikaa kulunut

Nimittäin siitä kun olen viimeksi kirjoittanut. Se on kurjaa, kun ei ehdi. Opiskeluaikana tuli istuttut tässä koneen vieressä useammin, samoin tuli mesetettyä ja tehtyä kaikenlaista muutakin teiniä, nyt ei enää. Mahtaakohan kukaan edes lukea enää armasta Seppoani?

Olen EDELLEEN töissä samassa paikassa. Nähtävästi olen siellä ainiaan. Sosionomeja ei haeta lehti-ilmoituksella, että no nyt olisi sinulle paikka, sinä pätevä sosionomi. Ei sellaisia ole. Hiiteen kaikki lupaukset koulussa, että kaikki viedään käsistä, kun valmistuvat. Ihmiset siis. En ole silti ollut työtön, että tavallaan pitää paikkansa.

Nyt nukuttaa niin maan perusteellisesti. Voi joskus ihmistä. Etenkin kun kello on nyt justiinsa 0:00 niin silloin voi hyvällä syyllä sanoa olevansa väsynyt. Muutenkin on ollut liikkeellä hassua väsymystä, sellaista, ettei oikein virkisty, vaikka nukkuisi kuinka. Että voitte siellä töissäkin sanoa, että se on semne virus vaan, jos makaatte pöydällänne jalat päin seinää. Mikäli olette töissä jossain, missä on pöytä. Jos olette töissä valssaamossa tahi muussa paikassa, missä käsittelette kuumaa kuparia jotta siitä tulisi huomattavasti litteämpää ja kätevämpää tavallisen tallaajan käyttää (niin, jokainen meistä tarvitsee litteää kuparia)(mitä ihmettä minä oikein tässä horisen)(en oikein itsekään nyt ole päässyt perille, että mitä) niin älkää menkö sille pötköllenne. Olen joskus nähnyt sellaisen koneen käytössä, se vasta on h:inkone se, edestakas menee sellainen monen tonnin kupariharkko hihnalla, aina päistä kone pitää vähän kiinni, että se kuuma kupari venyy ja siitä tulee sitä litteää lopulta, mitä meidän kaikkien on helpompi käyttää (no nyt se alkoi taas se jorina) (se on loppu nyt!).

Tein tänään friikkitestin. Yksi kysymys oli, olenko unispäiten keksinyt omia satuolentoja. Olen! Jos se on friikkiyden merkki, niin jee! Toinen kysymys oli, että vaadinko ihmisiä kutsumaan minua lempinimelläni, ja onko se eläinaiheinen. Hauskaa on se, että Eevasta ei oikein kukaan ole keksinyt inhimillistä lempinimeä. Hassu Jänis kutsuu minua Elluksi. Ja Ellusta tulee Ellun kana. Sinänsä kana lempinimenä on samaa kastia kuin a) lehmä, b) ämmä, c) @¤# jne, mutta jostain syystä se välillä sieltä suusta pääsee, tosin ilman a:n, b:n ja c:n arvolatauksia.

Nyt nukkumaan siitä, senkin taukki, sanon ma. Eli itselleni.

Voiko toista haukkua sanomalla, että senkin nisäkäs! Tottahan se kuitenkin on?

Jo on aikoihin eletty

Hei. Mikähän siinä on, että minun tavarani kelpaavat tämän talon pitkäkyntisille?

Tesu on ollut vatsavaivainen. Pitäisi antaa mokomalle matokuuri, vaikkakaan en tiedä, mistä se kurja olisi matoja suoleensa saanut. Ensiavuksi kuitenkin. Muutaman kerran se on oksentanut ruokansa yllätys yllätys matolle. Siinäkin on joku juttu takana, että oksentavat kissat matolle, eivät hiekkalaatikkoonsa (Tesu tosin yritti, onnistuikin kerran, joten poikkeus vahvistaa säännön) tahi muuanne.

Eräänä päivänä tulin kotiin ja huomasin keittiön matolla epämääräisen kasan. Kas, heti salamannopeilla aivoillani laskin kasan painon, tilavuuden, laskeutumiskulman ja tiheyden ja havaitsin sen olevan peräisin kissan vatsasta. Matto oli sellainen pesua kestämätön bambumatto. Se mattoparka oli ollut keittiössäni jonkin aikaa jo, se oli saanut tuta kaiken maailman ruoanlaittovimmoista, kun sitä ei kerran voinut oikein pestä. Nyt kuitenkin se oli tullut tiensä päähän, kun kerran Tesu oli katsonut sen olevan arvollinen ottamaan vastaan hänen tuotoksensa. Kötti oli kuivunut jo, ja kaikki neste oli imeytynyt bambujen väleihin. Heitin maton ulkoroskikseen oksennuksineen, rasvatahroineen ja lukuisine muine läntteineen.

SITTEN! Sitten seuraavana päivänä menin ulos. Tämä ei vielä ole se jännittävä kohta. Vaan nyt se tulee! Sitten: alakerran parvekkeella oli minun, MINUN, mattoni, pestynä (vaikkakaan sitä ei saanut pestä, sanoi ohje) ja roskakorista otettuna! Millainen ihminen ottaa maton pussista roskalaatikosta, huomaa sen olevan täynnä imeytynyttä oksennusta ja likaa ja sitten ajattelee: "kas, sievä matto. Kunhan pesen tuon tuosta pois, saan tästä itselleni oivan maton jalkojeni astella?"

Se oli minun mattoni. Vaikka heitin sen pois, se oli silti minun. Minä kampanjoin sitä vastaan kovasti, että löytäjä saa pitää. En minä ollut sitä hukannut, tiesin koko ajan, missä se oli! #¤%! Ensin pyykkipojat ja sitten tämä! Hulluutta.