Uutta asiaa.

Hei.

En käsitä sitä oikein, miten tässä pääsee käymään näin! Aina venyy kirjoitus!

Edellisviikolla keskellä viikkoa sattui ja tapahtui. Aamulla ostin auton, päivällä vietiin kissa uuteen kotiin ja illalla soitettiin toisiin töihin. Tämän viikon keskiviikkona, eli ylihuomenna sitten sattuu taas. Alkaa se uusi työ. Jännittää aika tavalla, mutta niin kai se kuuluu. Samalla tässä on ihan oman alan työpaikkoja haettu, että saa pitää peukkuja siellä jokainen, jolla on toisia ihmisiä kohtaan hyvä tahto!

Voiko uudessa työpaikassa (kolme vuoroa taas, hitto) sanoa, ettei halua tehdä jouluna töitä?

Hassu Jänis ja Eeva olivat muuten Kaarinassa viime viikonloppuna. Auto testattiin ja ensilumi myös!

Auttaako paranemisen alkuun, jos myöntää riippuvuutensa, mitä? Minä olen koukussa bb-foorumiin. Jos ette tiedä, mikä se on, en aio sitä tässä selittää. Haluan varjella kanssaihmisiä samalta kohtalolta, mikä on minun tuhokseni koitunut. Aamusta iltaan ja illasta aamuun ja aamusta iltaan jne minä istun koneella, kämppä on sekaisin ja ihmissuhteet hoitamatta, paitsi ne virtuaaliset!

Aaaargh! Pitäkää peukkuja sen joulun kanssa.

Alkaa otsikot loppua.

Kaikkea on kokeiltu liki, kun otsikot alkavat toistaa itseänsä. Olen jopa jonkin tekstin aloittanut sanoilla Humppa hei. Kaikkea sitä ihmisen päässä liikkuu, muun muassa kaasua, joka sieltä sitten sihisee ulos, jos teidän omanne tai läheisenne kallo avataan. Sellaista voidaan onnettomissa tapauksissa tehdä, mutta hyvin ihminen ilmankin sitä kaasua siellä pystyy ajattelemaan, ei hätää teillä eikä läheisellänne!

Hassu Jänis lähti katsomaan vanhempiaan muille maille kuni tämä kaupunki. Siellä on sitkeästi ja pysyy. Kunnes tulee takaisin, tietenkin.

Nyt on sellainen kausi sitten minulla, että kovasti koko ajan tekee mieli syödä kaikkea. Etenkin jotain ihan tyhjänpäiväistä ja lihottavaa ja ihan kakkaa. Mistähän se johtuu?

Humppa hei

Terve. Otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoitin iloksenne. Kuulemma teitä on, jotka työnantajan tietämättä siellä näitä luette. Ha. Etenkin kuulemma työkkärissä. Teiden, jos keiden, pitäisi näyttää esimerkkiä, mutta kas, siellä olette ja teette muuta kuni teille osoitettua työtä! Sellaisia olette te. Nyt tässä vaiheessa en kerro, kirjoitanko tätä työpaikalla vaiko enkö. Kirjoittaminen on silti eri kuni luku. En tiedä miten, mutta on silti.

Tänäpänä ei ole sattunut erikoisia. Paitsi kun tulin kotiin (vaihdettuani M&Hlta ostamani paidan, kun käytin sitä kerran ja kas, meni nyppyiseksi edestä)(johtuu kuulemma viskoosista)(ettäs vastaisuuden varalta tiedän, kun ostan, ettei tarvitse sitten palauttaa)(sanoi kassaneiti), niin jo oli kissa-ketale mennyt ja pudottanut hyllyltä alas taulun ja perintönä saadun kynttilätelineen! Kappaleiksi meni! Ja se oli sentään jonkinlaista metallia- hienokin kuni mikä. Suusta pääsi "saakeli", enkä silittänyt sitä rikkojaa!

Äh. Vieläkin harmittaa. Oikein todella. Tekisi mieleni heittää kissa jonnekin. Annetaan kissa, hyväkäytöksinen ja -luonteinen hyvään kotiin (tai no, voin tinkiä sen pelkkään kotiin, eipä ole niin nuukaa). Olethan silittämisintoinen, sillä tuo kekkuli vaatii huomiota sikamoisen paljon. Se vanha karvakasa. Sitten ilmoitus lehteen ja kauppa käy!

Niin helppoa se on. Nyt ostamaan joka sorkka.

Hyvää perjantaita!

Hei kaikille. Muistattekos, että olen kirjoitellut Seppoon rakkaan kissani oksentelusta? No nyt se on vähentynyt. Kasvit näyttävät terveemmiltä ja ei-niin-pureskelluilta, se on se syy. Viimeisin yökkäys meinasi tosin koitua sen kissan viimeiseksi. Nimittäin. Onnekseni kuulin olohuoneessa ollessani sellaista hälyttävää pulputusta, joka enteilee niitä ruskeita laikkuja (useimmiten matolla, se kurja)(olen pessyt nyt alakerran pesuhuoneessa mattoni, saas nähdä onko ensi vuonnakaan vielä kuiva), juoksin eteiseen ja kissahan se siellä körmyllänsä oli, kieli ulkona! Kaappasin sitä kyljistä, ja heitin sen suoraan vessaan ja sain täysosuman karvakorvalla hiekkalaatikkoon. Kissa ja emäntä kiittää, että vessan ovi oli auki ja kissa erityiskiittää, että emännän tähtäys oli kunnossa. Ehdin paikalle muutaman sekunnin liian myöhään (toisaalta myös sopivasti ajoissa)(selitän sen tässä tämän jälkeen, kunhan maltat mielesi), nimittäin kissan vatsasta lähti heiton aikana kaari, joka loiskahti eteisestä hiekkalaatikon suulle asti.

TOISAALTA olin ajoissa (nyt tulee sen selitys, mitä te hätähousuisimmat olette odottaneet viime kappaleesta), tiedättekö missä se kissa oli körmyllään? Minä en täten kuunaan lakkaa päivittelemästä sitä, miten niinkin ihmiselämää ymmärtämätön elukka kuin kissa tietää, missä on puhdas matto kissan oksentaa, tahi muuten mahdollisimman epäsopiva paikka laskea maahan vatsansa sisältö. Sen körmyllään olevan tuomiopäivän kissan pää oli nimittäin minun avonaisen käsilaukkuni päällä. Hihna sai toimenpiteistä huolimatta osuman.

Asia kaksi. Minulla on hammas kipeä. Viimeksi viime viikolla olin tarkistuttamassa samaisen hampaan, kun se vaivasi kuni ärsyttävä. Ehjä hammas, lausui lääkäri, epäili varmasti, että narskutan öisin ja puren hammasta stressin takia. Ei minulla stressiä ole, kaksi viikkoa vain näin painajaisia ja kaksi kertaa heräsin siihen, että huusin ääneen. Helppo oli siis uskoa lääkäriä. Kotiuduin helpottuneena. Tänä aamuna heräsin siihen, että se sama poskihammas on kipeä kun nielen (tiedän, tiedän). Ei meinannut lääkärikään uskoa. Tässä voin paljastaa, että ei ole kauhean lohduttavaa sellainen, että hädässänne soitatte lääkärille, valitatte, että kipeä on kovin, aina kun nielen niin hammasta särkee. Sitten myötätuntoa halutessanne vaikenette ja olette näin siirtäneet ongelmanne luottavaisesti toisen ihmisen hoidettavaksi, mutta toisessa päässä tulee vain hiljaista, ja sitten varovasti kysytään sieltä että: "mitä?". Voikin olla ihminen sitten yksin hammaskipunsa kanssa! Syökääs muuten banaania kun on nielemisvaikeuksia. Ha. Saa lajitoverinne siitä huvia.

Nyt kipu on siirtynyt taaemmas. Se ei siis ole se ehjä hammas, mitä lääkäri tutki viime viikolla. Minä pahoin pelkään, että kipu johtuu eräästä hampaasta, jonka nimeä en tässä sano nyt ääneen: viisaudenhammas vihoittelee! Jos ne sen näkevät tänään, kun sain päivystysajan, niin ne voivat sen poistattaa! Auh!

Ohhoh kun taas on aikaa kulunut

Nimittäin siitä kun olen viimeksi kirjoittanut. Se on kurjaa, kun ei ehdi. Opiskeluaikana tuli istuttut tässä koneen vieressä useammin, samoin tuli mesetettyä ja tehtyä kaikenlaista muutakin teiniä, nyt ei enää. Mahtaakohan kukaan edes lukea enää armasta Seppoani?

Olen EDELLEEN töissä samassa paikassa. Nähtävästi olen siellä ainiaan. Sosionomeja ei haeta lehti-ilmoituksella, että no nyt olisi sinulle paikka, sinä pätevä sosionomi. Ei sellaisia ole. Hiiteen kaikki lupaukset koulussa, että kaikki viedään käsistä, kun valmistuvat. Ihmiset siis. En ole silti ollut työtön, että tavallaan pitää paikkansa.

Nyt nukuttaa niin maan perusteellisesti. Voi joskus ihmistä. Etenkin kun kello on nyt justiinsa 0:00 niin silloin voi hyvällä syyllä sanoa olevansa väsynyt. Muutenkin on ollut liikkeellä hassua väsymystä, sellaista, ettei oikein virkisty, vaikka nukkuisi kuinka. Että voitte siellä töissäkin sanoa, että se on semne virus vaan, jos makaatte pöydällänne jalat päin seinää. Mikäli olette töissä jossain, missä on pöytä. Jos olette töissä valssaamossa tahi muussa paikassa, missä käsittelette kuumaa kuparia jotta siitä tulisi huomattavasti litteämpää ja kätevämpää tavallisen tallaajan käyttää (niin, jokainen meistä tarvitsee litteää kuparia)(mitä ihmettä minä oikein tässä horisen)(en oikein itsekään nyt ole päässyt perille, että mitä) niin älkää menkö sille pötköllenne. Olen joskus nähnyt sellaisen koneen käytössä, se vasta on h:inkone se, edestakas menee sellainen monen tonnin kupariharkko hihnalla, aina päistä kone pitää vähän kiinni, että se kuuma kupari venyy ja siitä tulee sitä litteää lopulta, mitä meidän kaikkien on helpompi käyttää (no nyt se alkoi taas se jorina) (se on loppu nyt!).

Tein tänään friikkitestin. Yksi kysymys oli, olenko unispäiten keksinyt omia satuolentoja. Olen! Jos se on friikkiyden merkki, niin jee! Toinen kysymys oli, että vaadinko ihmisiä kutsumaan minua lempinimelläni, ja onko se eläinaiheinen. Hauskaa on se, että Eevasta ei oikein kukaan ole keksinyt inhimillistä lempinimeä. Hassu Jänis kutsuu minua Elluksi. Ja Ellusta tulee Ellun kana. Sinänsä kana lempinimenä on samaa kastia kuin a) lehmä, b) ämmä, c) @¤# jne, mutta jostain syystä se välillä sieltä suusta pääsee, tosin ilman a:n, b:n ja c:n arvolatauksia.

Nyt nukkumaan siitä, senkin taukki, sanon ma. Eli itselleni.

Voiko toista haukkua sanomalla, että senkin nisäkäs! Tottahan se kuitenkin on?

Jo on aikoihin eletty

Hei. Mikähän siinä on, että minun tavarani kelpaavat tämän talon pitkäkyntisille?

Tesu on ollut vatsavaivainen. Pitäisi antaa mokomalle matokuuri, vaikkakaan en tiedä, mistä se kurja olisi matoja suoleensa saanut. Ensiavuksi kuitenkin. Muutaman kerran se on oksentanut ruokansa yllätys yllätys matolle. Siinäkin on joku juttu takana, että oksentavat kissat matolle, eivät hiekkalaatikkoonsa (Tesu tosin yritti, onnistuikin kerran, joten poikkeus vahvistaa säännön) tahi muuanne.

Eräänä päivänä tulin kotiin ja huomasin keittiön matolla epämääräisen kasan. Kas, heti salamannopeilla aivoillani laskin kasan painon, tilavuuden, laskeutumiskulman ja tiheyden ja havaitsin sen olevan peräisin kissan vatsasta. Matto oli sellainen pesua kestämätön bambumatto. Se mattoparka oli ollut keittiössäni jonkin aikaa jo, se oli saanut tuta kaiken maailman ruoanlaittovimmoista, kun sitä ei kerran voinut oikein pestä. Nyt kuitenkin se oli tullut tiensä päähän, kun kerran Tesu oli katsonut sen olevan arvollinen ottamaan vastaan hänen tuotoksensa. Kötti oli kuivunut jo, ja kaikki neste oli imeytynyt bambujen väleihin. Heitin maton ulkoroskikseen oksennuksineen, rasvatahroineen ja lukuisine muine läntteineen.

SITTEN! Sitten seuraavana päivänä menin ulos. Tämä ei vielä ole se jännittävä kohta. Vaan nyt se tulee! Sitten: alakerran parvekkeella oli minun, MINUN, mattoni, pestynä (vaikkakaan sitä ei saanut pestä, sanoi ohje) ja roskakorista otettuna! Millainen ihminen ottaa maton pussista roskalaatikosta, huomaa sen olevan täynnä imeytynyttä oksennusta ja likaa ja sitten ajattelee: "kas, sievä matto. Kunhan pesen tuon tuosta pois, saan tästä itselleni oivan maton jalkojeni astella?"

Se oli minun mattoni. Vaikka heitin sen pois, se oli silti minun. Minä kampanjoin sitä vastaan kovasti, että löytäjä saa pitää. En minä ollut sitä hukannut, tiesin koko ajan, missä se oli! #¤%! Ensin pyykkipojat ja sitten tämä! Hulluutta.

Roina-ahdistus

Laittoipa Hassu Jänis tänäpänä minulle linkin jonkun ihmisen blogiin. Se oli lopen kyllästynyt roinaan ympärillänsä se pitäjä. Ei silti ollut maailmanparantaja se, enkä minäkään ala tässä.

Kyllä sitä roinaa on. Mahtaisikohan uskaltaa heittää pois kaikki kakka mitä esimerkiksi katastrofikaapista löytyy? Olettekos ihmiset siellä tehneet koskaan seikkailuretkiä vaatekomeroillenne tahi häkkivarastolle tahi autotalleihinne tahi kellareihinne tahi vinneillenne tahi missä nyt roinaanne säilytättekin? Teiltä löytyy sellaista, mitä ette muistaneet omistaneennekaan!

Minulla on joku käsittämätön kieroutuma kerätä palkkarahoillani itselleni erilaisia kankaita. Suurin osa niistä on valmiita vaatteita, mutta osa odottaa vaatehuoneessa uusia muotoja raakaversiossaan. HA! Sinne on laitettu odottamaan, että keksin jotain, mutta tosiasiassa siellä ovat ja ne löydetään joskus sitten kun olen tämän maailman ompelut ommellut. Kivettyneenä (minä en siis kivety. Enkä ompele kivettyneenä ma. Lue uudelleen jos näit sisäisin mielikuvitussilminesi maallisen majani sellaisena).

Kerään kenkiä myös. Mikä hulluus! Kenkien lisäksi aina otan niille laatikot myös, on jotenkin hienompaa se. Oikeasti kengät lojuvat ihan samoin ympäri ämpäri tai kenkähyllyssä, oli niillä laatikot tai ei. Laatikot ovat katastrofikaapissa päällekkäin viemässä tilaa. Niihin voi pakata kätevästi joululahjat, kaikkihan tietävät, millaista on paketoida pyöreätä roinaa. Joulun tullen en muista, että minullahan on tätä krääsää varten kenkälaatikoita! Siellä ovat ensi kesään asti ne. Ja sitten täytän ne kankailla.

Lisäksi minulla (en muista olenko valittanut tätä aiemmin, ehkä) on keittiön kaapissa ylähyllyllä paketteja ostetuista astioista. Ne ovat ikään kuin käteviä, jos sattuu muuttamaan. Onhan se kätevää pakata Iittalan aino-lasit samoin kuin ne minulle tulivat. Nyt arvokas ylähyllyni on ollut pyhitettynä pahvipakkauksille (se on täynnä se hylly) neljä ja puoli vuotta. Ihan hyvä saavutus. Tosin sinne olisi hukkunut muuten jotain yhtä arvokasta, jolle ei arkipäivinä ole mitään käyttöä.

MISTÄ minulle on tullut lasinen joulupukkikulho? Kuka peijooni sen on tuonut? Tai kipsinen tassuaan nuoleva kissa? Sillä vitsauksella on vielä jostain tekokuidusta tehty punainen rusetti kaulassaan. AARGH! Kuka näitä hel-kutinkoneita valmistaa ihmisten koteja täyttämään? Nyt hämärästi muistan, että minähän olen kuin olenkin todella valittanut asiasta ennen. Asiat ovat täysin samalla tolalla mitä ennenkin. Paitsi: tänään Hassu Jänis lupasi seurakseni tulla siivoamaan häkkivaraston. Nyt etukäteen jo sanon, että tänään illalla viimeistään klo 21 olen naurun kohteena. Yhtäkkiä päähäni välähti, että siellä on pahvilaatikollinen vanhoja lehtiä. Siis neljä vuotta vanhoja. Mikähän minua riisti silloin, kun olen nekin säilyttänyt? Joku peeveli.

Jos menisi myymään ne kakat kirpputorille ja laittaisi vahingon kiertämään:) Tervetuloa penkomaan.

Jalkavaivoja

Minulla on jalka kipeä. Hassua. Voiko sellainen vaiva tulla jos kävelee liikaa?

Minun ei olisi tarvinnut nukkua kuukautta. On se hyvä, etten meinannut.

Juttu ei ihan tänään vielä jatku

Joskus on sellainen päivä, että haluaisi mennä peiton alle ihan hiljaa ja nukkua neljä viikkoa. Sitten kun herää, niin joku armas on tuonut viereen mukillisen kaakaota tahi jotain hassua mistä on uneksinut, ja kaikki on sinä uniaikana kääntynyt hyväksi!






(Käytännössä tämä kaikki tarkottaisi kai sitä, että joku toinen on hoitanut kaikki minun ongelmani! Tämä ei ole merkki luonteeni laiskuudesta [kyllä minä laiskakin olen], vaan yllättävästä tilanteesta joutua myöntämään, etten osaakaan ratkaista kaikkia-omiakaan- ongelmiani.)

Hei pitkästä aikaa

Kone kikkura otti ja hajosi. Hassu Jänis korjasi sen, mutten viitsi tässä nyt kertoa, miten siinä kävi.

Kirjoitan lainakoneella. Ei oiken suju vieläkään, kun on tottunut omaan näppäimistöön sormet. Hassua.

Kaksi kesäkuulumista. Ei. Ei kuulumista, kommellusta. Ensimmäinen menee näin: Olin ystäväni kanssa kaupassa, paikallisessa vaateliikkeessä. Hän kokeili innoissaan takkia peilin edessä, jonka eteen oli nokkelasti sijoitettu hylly niin, että jos halusi katsoa itseänsä, niinkuin hän, niin oli sujautettava itsensä pienestä raosta pieneen väliin. Aikansa se kekkuli siinä itseänsä ihaili, sanoin ystävälleni, että mennääs tästä nyt mäelle, mieluiten sovittamaan muita vaatteita oikein kunnon sovituskoppiin. Lupasi tulla ihan kohta. Muttei tullut se. Kiersin siinä aikani ja katselin kaikenlaisia hassuja asioita, mitä ihminen voi päällensä laittaa, jos ei ole ihan terve. Sellainen on muoti. Kas, ei tullut ystäväni, edelleen siellä raossa keikisteli! Vaaleat hiukset heilui, niin kovasti ihasteli! Menin sanomaan ystävällisesti, että tules nyt sieltä, senkin kupparin Ulla. Nainen kääntyi, mutta oliko se sama minun tuttuni, ei! Ihan eri, vanhempi! Sanoi vain, etten taida olla ihan se, jota haet. Heh. Sanoin, että kaikella kunnioituksella, ei ollut mitään henkilökohtaista kutsussani, eihän hän edes näytä kupparin Ullalta. Ystään pää vilahti muualta. Menin luoksensa ja kerroin, mitä taas tuli tehtyä. Se kysyi, että miten sellaista voi kenellekään sanoa, että Kupparulla. Ties mitä nainen kuuli, se eri.

Jatkuu huomenna. Hah. Sen toisen jutun voi lukea täältä ikäänkuin jatkokertomuksena.