Unettaa

Siitä on sitten niin pitkä aika, kun viimeksi olen tänne kirjoittanut, että melkein jo hävettää. Olen ollut töissä ja sitä ennen juhannuksen vietossa. Ehkä se tästä taas innostuu. Tällä välin ei ole tapahtunut mitään sellaista, mitä tänne voisin kirjoittaa.

Mitähän unet kertovat ihmisestä? En usko siihen, että jokin asia auttamattomasti tarkoittaisi jotain livenä(harmaa hevonen rahaa, harmaa, jossa on pilkkuja rakkautta, harmaa, jolla on valkoinen harja onnettomuutta jne), mutta siihen uskon, että kyllä vain sitä teistäkin siellä kotikatsomossa jokainen menneitä tapahtumia ja omituisia juttuja kertaa yöllisissä seikkailuissaan. Se, että joku väittää, ettei nää unia, on huima vale, ja sitä kalautettakoon otsalohkoon rangaistukseksi harhaanjohtamisesta. Paitsi jos se on vakaassa uskossa, näytettäköön sille tämä kirjoitus. Nimittäin, jokainen näkee unta, sanoo viisaat henkilöt, jotka ovat tutkineet asiaa. Toiset ihmiset eivät vain näe niin, että muistaisivat niistä mitään myöhemmin. Otsalohkoon kalauttaminen tekee hyvää. Otsalohkon takana sijaitsee ihmisen muisti, niinkuin valistuneemmat tietävät jo. Minä olen sen sanonut.

Minä se vain näen omituisia unia. Olen ollut kaksi kertaa kehitysvammainen, ensimmäisellä kerralla minulla oli siksi supervoimat. Kaikki ei pidä sitä minään, mutta pystyin juoksemaan seitsemän kertaa muita nopeammin! Nyt olen nähnyt erittäin väkivaltaisia unia, ja sekös mietityttää. Aamulla herään, ja kas, on peljästys, kun taas tappoi jonkun Eeva! Sitten olen nähnyt, että tapasin vanhan kissani, joka on ollut manan majoilla jo kolme vuotta. Sepä oli harmaantunut ja kuihtunut, pieneksi oli mennyt kuni rusina! Ennen sen karva oli mustavalkoinen, nyt ei. Mistä se minun päähäni pälkähti yhtäkkiä? Kuka sen päätti, että jahas, nyt näytetään Eevan unessa tämä pätkä, missä manan majoilta tulee kissa harmaana. Laitetaan vielä samaan aikaan sellainen pätkä, jossa se manakissa on sen nykyisen kanssa yhtäaikaa yhtä harmaana! Siitäkös menee se sekaisin! Ja laitetaan se odottamaan sen vanhalle kotiovelle, jonka takana asuivat oikeassa elämässä sen vanhemmat ennen, mutta nyt olisi talo remontoitu niin sokkeloiseksi, että menisi hermo oikeata ovea etsiessä! Se on hyvä pätkä, se katsotaan! Jaska, tuo popcornia!

Ei muuten ole hassua lentounetkaan! Pitkään näin sellaisia putkeen. Se oli omituista se, että minulla oli aina keltaiset kumisaappaat jalassa. Sitten koitin yhtenä yönä lentää lisää, muttei se onnistunut, mutta punaiset kumisaappaat jalassa ei onnistunut pyrähdys! Miten te liitelette? Minä pompin korkealle, ja sitten ottaa mahasta kun tulen alas. Tai sitten pitkiä loikkia.

Pitäisi varmaan kirjoittaa ylös heti herättyään, mitä ihmettä on tullut nähtyä. Se olisi mukavaa lukea sitten joskus.

Hömppää

Ensiksi haluan toivottaa hyvää ja onnellista joulunalusaikaa, siihen ei ole enää kauaa! Nyt jos koskaan on paras aika hankkia joululahjat ystäville, tuttaville ja kylänmiehille, sekä miettiä kavala kosto vihamiehille! Ha haa! Siitä saavat he.

Sitten. Minä olen muuttumassa pelottavan paljon hömpämpään suuntaan. Hah. Ei ole mukavaa se. Etsin viime maanantaina kovasti yleisövessua, ja kun sitten sellaisen löysin, kas, niin vain siinä ovessa renkkui pieni poika. Musta naamastansa kuni musta. Hetken ajattelin, että no sanonpa poijaalle jotain sanoakseni, että taidat olla väärällä puolella, mutten sitten viitsinyt, jos vaikka onneton on äitinsä kanssa, ja tulee tantta sisältä ja näyttää happamalta minulle. Ei meinannut poika päästää minua sisälle millään. Oli oven raossa ja tukkeena. Sanoin sitten, että päästäisikö hän ystävällisesti minut ohitsensa, ja niin vain katsoi poika hämmentyneenä, mutta päästi. "Olipas huonosti kasvatettu poikalapsi", mietti Eeva. Vessassa sisällä huomasin, että hyy, haisee täällä kalmaakin pahempi, superkalma! Nenässä karvat paloivat salamana! Siinä samalla hiipi epäilys, että olenkin miesten vessassa, ja joku onneton vanhempi poika siinä suorittaa vedenpoistoa silmieni edessä. Siinä olin kuni ylin valvoja ikään. Hah! Poistuessani tyynesti ja karismaattiseen tapaani kasvojani menettämättä, se portinvartijapoika, se pieni ja huonosti kasvatettu, virnisti minulle, kun katsoin uudelleen, missä hitissä on naisten vessan kyltti. Ei ollut edes seuraava ovi! Olin ihka varmasti katsonut, että menen sellaisesta ovesta sisään, jossa sellainen musta nainen on siinä päällä hameinensa, mutta joku oli vaihtanut sille ääntä nopeammin housut. Se pieni poika varmaan.

Minulla on aika turvallista ja nolotonta varmaan vanhempana. Jos elän sinne asti.

Kukkeliskuu teille siellä monitorin äärellä!

Halloota halloo! Täällä minä!

Linkkiasia korjaantui, kiitos Vividin vinkin. Se on jo valmis nörtti se, ei ihme, että se tietää kaikenlaista. Mutta. Seuraavaan ongelmaan: minulla on ihmiskunnan vitsaus numero 208, nimittäin messenger. Se toimii moitteettomasti, paitsi silloin, kun en vastaa ihan heti keskustelukumppanilleni. Kolme minuuttia on se raja. Ei mene enää viestini perillensä hänelle, minulle tulee toki silti hänen viestinsä. Hah. Ja silloin sattuu se ihme, että kas, taasen voin laittaa hänelle asiaa, kun hän on ensin jälleen "avannut linjat". Olen hämilläni tämän asian edessä. Häm häm.

Ihme on tapahtunut. Löysin siis raparpereja torilta! Kullan arvoisia olivat ne, mutta mehusta tuli hyvää. Ja piirakasta. Sopii tulla maistamaan, jos sitä on enää huomenna jäljellä. Kesäkeitto meni kaikki tänään, vaikka tein ison satsin. Kirsikat ovat myös finito, vaikka ostin niitä kaksi litraa. Kannat ovat roskiksessa solmussa.

Ei minulla muuta asiaa sitten ollutkaan. Paitsi että naapuri kuivasi mustia lakanoitaan tänään minun vaaleiden pyykkieni vieressä. Minua alkoi jännittää sisällä kun katselin sitä touhua keittiön ikkunasta kuni kyylä ikään. Menin heti hakemaan omat pyykkini pois, etteivät saa hurjia vaikutteita minun vihreä pöytäliinani, valkoiset lakanani ja ruskeat kaitaliinani. Olivat silti valmiita ne jo tulemaan kotiin. Ja hyvältä tuoksuivat he.

Mitäs jos repäisisi ja tekisi jotain ihan päätöntä? Jos keksin sellaista, minkä vielä kehtaan toteuttaa, kerron sen heti teille, rakkaat ja uskolliset Sepponi lukijat!

Kirsikkakivaata

Hah. Kaikkea sitä ihminen osaa tietämättään! Ostin torilta kirsikoita, ja kas! Kun on pitkä se kanta siinä, niin sen voi suussansa vääntää solmuun kielellä ja hampailla. Nyt olen syönyt kaksi litraa kirsikoita ja vääntänyt kantoja solmuun. Hah! Mikä onnistumisen tunne! Isä tapansa mukaan ei pitänyt taitoani oikein minään, kysyi vaan, että "Jaaha... Osaaks sä niistää nenäs ylähuulellas?" En osaa. Ei silti harmita. Tarina ei kerro, osaako isä. Jos joku tietää, älköön hän mitä kohteliaimmin kertoko sitä minulle.

Pyykki kuivuu salamannopeasti ulkona tällaisina päivinä! Siitä olen iloinen! Pienestä on ihminen joskus: viimeksi kaupassa käytyäni tuli riemastus, ne kassatädit olivat vaihtaneet uuden, hienon sinisen alustan allekirjoitusta varten! Vanha oli kamala, vihreä ja rutussa keskeltä. Oikein uudenkarhean olivat! Mutta sitä en sano ääneen, että siitä tulin iloiseksi, muuten leimaisivat nurjat ihmiset minut typeräksi ja hankkisivat he lähetteen lääkärille. Sellaisia ovat jotkut, eivät nauti pienistä asioista. Suuria kuni jättiläät ei tule vaan heille niin usein! Joutuvat isoista iloitsemaan, siksi ovat happamia kuni joku hapan muu kuin sitruuna, se on jo niin kulunut ilmaisu.

Ai juu

Nyt on iskenyt puheripuli sormiin. Katsokaa tarkkaan, ettei jää mitään olennaista lukematta, kun erheessä katsotte, että kas, tuossapa on uusin juttu, sen luen, ja alla olisi ollut myös lukematon! Minun juttuni ovat niin tärkeitä, ettei niitä sovi ohittaa, minä olen sentään saanut Liisa Hyssälältä sähköpostia(se on peruspalvelumonsteri se, jos joku teistä ei seuraa kuin omaan napaan kertyvän nöftävaraston karttumista ja Seppoa)! Oolen.

Niin siis. Asiaan. Kiitos peukaloista huhtikuussa. Selitän. Pääsin niiden avulla hyväksytysti musiikkiopiston pääsykokeista läpi. Hain klassisen laulun oppilaaksi(ei, en ole heittänyt kolmea AMK-vuotta yli laidan. Tämä on bonus!). Meitä oli yhteensä kolme hyväksyttyä. Kokeen hyväksyminen ei tosin vielä automaattisesti takaa oppilaspaikkaa(...), koska aloituspaikkojen määrä ei ole vakio. Mutta en voi siihen enää vaikuttaa mitenkään, oman osuuteni olen tehnyt ja siinä avusti peukaloiden meri!

Tänään on joko kamalaa tai aivan hirveää. Nimittäin. Lupasin eräälle lapselle meneväni maauimalaan kanssansa. Ja ulkona näyttää siltä että. En tiedä, miltä siellä näyttää. En ole katsonut. Katson. Hetki.

Näyttää siis pilviseltä ja kylmältä. Ja eräät hullut menisivät ulos uimaan. Tänään on siis mahdollisimman sopiva päivä vilustuttaa itsensä ja kuolla altaaseen hypotermian takia. Eikö niillä ole siellä mitään vastuuta pienestä ihmisestä? Auki pitävät, vaikka kuolevat asiakkaat!

Tsädääm!

Ei raparperia vieläkään. Mutta arvatkaa mitä. Ostin tänään aitoja pumpafrönejä! Luomuja oikein! Saksassa niitä laitetaan sämpylien joukkoon ja päälle ja niin teen ma myös. Pumpafrön on siis kurpitsansiemen, jollei joku katala sitä tiedä.

Kyllä minä vaan olen aika vekkuli! Sanokaas se itsellenne, jo tulee hyvä mieli! Kirjoittakaa sellainen itseksenne jääkaapin oveen ja kas, siinä se seisoo ja tuo teille endorfiinilatauksen. Paitsi että kun se on siinä ovessa, niin ette katsokaan sitä, kun mielessänne on vain, että äkkiä äkkiä äkkiä mainostauko äkkiä mitä kuka on syönyt kaiken meetfursdin ja knakitkin on joku. Ja sitten ärhentelette ja unohdatte, ettei niin tee aito vekkuli kuunaan! Paras olisi varmaan naulata se lankkuun se lappu ja laittaa se lankku katosta roikkumaan punaisella tahi kultaisella lahjapakettinauhalla. Eteiseen, ulko-oven jälkeen heti. Sitten tulette pimeässä kotiinne rymyten tahi hiljaa, niin heti muistatte, että minä olen vekkuli, minä! Se iskostui juuri otsalohkooni, apuna lankku. Ja yöstä kuuluu kalmanhuuto, ja herätätte naapurit ja niin muistavat hekin, että naapurissa asuu sentään aito. Muistakaa lyödä pitkät naulat, jotka tulevat kumminkin siitä lankustä läpi, niin sinne lankkua vasten littanaksi. Muuten saatte sen otsaanne ja käy vääryys. Sitten tulee syyte minulle, että oli niksisi huono! Siihen sanon ma, että internet on täynnä kaikkea omituista tai vielä omituisempaa, ei kaikkea saa uskoa mitä sanotaan. Täten en ota vastuuta vinkeistä enkä nikseistä.

Se on hassua se, että kun Suomessa sanotaan että joku loppuu -nen, niin se on silloin pienempi kuin se alkuperäinen. Vaikka nyt että tyttö- tyttönen tai muuta. Ei silti ole yleinen se sanonta. Tähän ei päde vaikka koivu- koivuinen, se on taas muuta jo. MUTTA. Jo nyrjähti mieli, kun kuulin sanan jättiläinen! Mikä se sellainen on? Nyt on tullut esi-isälle harha ja erhe. Se on tästä päivästä lähtien jättiläs. Ei mikään naurettavan nösö jättiläinen, joka on huomattavan paljon pienempi isoveljeään jättilästä. "Nösö" on kirjoitettu yhdellä ässällä ihan sen vuoksi, että nykyään muutenkin pyritään lyhentämään sanoja. Ei sanota enää loogillinen tai peloittavaa, kuni sanoi Ansa Ikonen, vaan sanotaan looginen jne. Kylläs tiedätte (oletteko tienneet, että ice creamin suomennokseksi meinasi tulla jäädehillo? Ette tienneet! Ja deodorantin suomennokseksi ehdotettiin kiepporaikastetta. Hah. Kiepporaikastetta sitten aamuisin kainaloon vain). Turhia on sellaiset kaksoiskonsonantit, eli geminaatat! En enä kirjoita kuin yhden kirjaimen peräkäin jos selainen tilaisus tule. Ja kaiki kuitenkin ymärtä, kun tätä lukevat he. Ei kärsi! Musteta sästy tulostimesta ja raha sis myös. Siten savutetan maksimalinen tehokus. Ja lyhenteitä myös on käytetävä. Aj. kuink. palj. aik. säst. kn käyt. v. mtmn kirj.! Työaik. lyh. puol.! Te olet. en. 4h töis./pvä! Se jos mikä on nokela!

Nyt alan tekemän sämpyliä. Pian keitiöni täytä ihana leiväntuoksu ja siten nautin olostani. Laitaisin teile myös, muta ei mahdu konesen sisän. Pahoilani. Ensi kerala siten.

Ai. Sen piti vielä sanomani, että pelatkaas itsenne kanssa sellaista peliä, että keksitte toinen toistaan oudompia sanoja. Jos ei tule uni vaikka. Silloin voi! Sanokaa ääneen ne! Silloin ihmettelette takuulla, mitä kaikkea ihmisen päähän voi mahtua, ja miksei se tule pois sieltä sopimattomissa tilanteissa. Esimerkiksi minulla tulee heti mieleen: mulkosilmä, Vantaanjoki, karsinogeeni, villava, hapsupää, wursti, kuuppa, peijooni ja krähnä. Viimeisestä ei ole tietoa, mitä se edes tarkoittaa. Mutta ei olisi ystävä iloinen, jos syntymäpäivänä onnittelisi, että taas olet vanhempi vuoden, krähnä. Kuulostaa ihottumalta se. Voitte keksiä ihan uusia sanoja myös, kuten yöriö ja turspaatti. Koittakaa, kumpi teistä keksii ne hauskemmat sanat! Kirjoittakaa ylös ne ja voitte yllättää niillä kassaneidin heti huomenna. Ne on sitä ihmistyyppiä, että yllättyvät aika pienistä. Toivoo nimimerkki: Se on jämpti se-68.

Vihanneksia ja muita

Mihinkähän ryhmään raparperi kuuluu (jos ette tiedä, miltä raparperi näyttää, kas on kuva siinä)? Se on joka tapauksessa nyt hävinnyt maailmasta se laji (ei seuraava sukupolvi tule sitten lainkaan tuntemaan sitä, kun hävinnyt on se, siksi he lämmöllä muistelevat, että onneksi oli Eeva, joka laittoi blogiinsa niin tuiki tarpeellisen kuvan! Nyt voimme kasvattaa sellaisen geeniteknologialla ihmisen selkään!)(heti alkoi kaduttaa, että laitoin kuvan). Ei kaupungista ainakaan saa tuoretta, eikä maalla asuvilla ystävilläni (ainakaan niillä, joilta olen nyt kysynyt). Ei ole sitä missään, kun sitä tarvitsee! Raparperi siis kuuluu ryhmään sakset ja muut tarpeelliset, jotka hukkuvat ennen kuin niitä sitten juuri tarvitsee. Ennen vanhaan sitä raparperia oli joka paikassa, jos ei omat riittäneet, sitten sai naapurilta. Tonneittain. Ihmiset ovat ennen vanhaan niin kyllästettyjä raparpereilla, ettei sitä ole enää missään, kun se muinoin sitten hävitettiin. Löysin kyllä kauppahallista luomumyymälästä vihdoin kolme vartta, mutta arvatkaas! Olivat kuin vauvan pylly ja vatsa! Ei rapeita lain, upposi sormi. Jos pihassanne on raparpereja, varjelkaa kuin aarretta, sillä ne ovat käymässä vähiin, eivät tiedä täällä kaupungissa niistä mitään, mistä saa ja milloin tulee. Ei! Ja jää Eeva mehutta! Itse olisin uurastanut, muttei annettu!

On muuten kielon lehti ei-myrkyllinen. Tai ei ainakaan persialaiskissalle ole myrkkyä se. Tai ei ainakaan kuolettavasti. Tai sitten vaikuttaa viiveellä. Arvatkaa, kenen älykäs kissa söi morsiuskimpusta kielonlehdet samana yönä kuni emäntänsä sen häissä sinkkurivistössä nappasi. Ei syö kunnon ruokaa, syö harvinaisia herkkuja se kissa (morsiuskimppuja, ruohosipulia ja kissan herkkunappeja, jotka maistuu empiirisen kokeen tehneen ystävän mielestä keitetyltä kukkakaalilta). Nyt se muina naisina pesee naamaansa, vaikka katson sitä alta kulmien (muuten, mikä älytön sanonta on se! MILLOIN katsoo ihminen YLI kulmiensa...? On vikaa silloin ja on limpsahtanut karvat liian alas, jos yli katsoo. Sellaista en ole nähnyt)(silti kaikki mukisematta hyväksyy sanonnan "katsoa alta kulmiensa", vaikka sen antiversio on varsin väärä!). Joku lohtu on se, ettei se ainakaan voi se myrkky kissanaivoihin pahemmin vaikuttaa, tai sitä ei ainakaan tässä tapauksessa huomaa.

Miksi toiset ihmiset kirjoittavat "seitsämän"? Tunnen muutaman.
Kummasta pidätte enemmän, suolaisesta vai makeasta?
Mihin se pohjautuu, että pidämme jostain asiasta ja jostain toisesta emme?
Miten ihmeessä aivoilla voi ajatella? Miksei ajatuksia voi nähdä? Miten sähköimpulsseilla voi saada ihminen aikaan erilaisia päätelmiä? Seitsämän... Pah. Ee siihen tulee.

Seuraan kissani tilannetta täten tarkkaan. Ei hätää tähän asti. Ei ole mokoma ollut edes ripulilla. Kiitos siitä.

Huomenta

Jaaha. Aamuaurinko herätti, valo tuli ikkunasta sisään kuni varas, ei muuten olisi ollut väliä, mutta se peijooni herätti kello varttia yli neljä. Uni lähti, vaikka olisin saanut nukkua kuuteen asti. Töiden parissa menee tämäkin ihana kesä. Onneksi on vuorotyö! Tulee vapaata arkenakin ja yövuoroissa saa nukkua, vaikka vaan viisi tuntia.

Olenko pessimisti, kun nyt jo suren, että juhannus on niin pian? Ei siinä muuten mitään ihmeellistä ole, mutta valo vähenee taas. Syksy! Tuska ja ahdistus! Silti syksyllä ei tunnu siltä että harmittaisi, nyt vaan. Ennakkoon. Toisaalta ei ainakaan herää säädyttömään aikaan aamuyöstä kuni mummut ja vaarit ehkä ja postinkantaja takuulla. Ellei ole huono se ja aamu-uninen ja jos on, niin saa potkut se.

Tänään on luvattu kesää ilman puolesta kuitenkin. Minäpä lähden töihin ja laitan hameen päälle. Kiusallani!

Juhlittiin lauantaina muuten häitä. Luokkakaverini meni ja täräytti naimisiin. Tänä kesänä on vain kahdet häät, joihin minut on armollisesti kutsuttu, molemmissa joutuu töihin, kun pyydettiin laulamaan. En muista, olenko maininnut jo, että on kahdet. Luen todella harvoin blogiani, ei jää siksi jutut mieleen. Minä täällä vain naimattomana ihanaisena porskuttelen, vaikka käteeni sattui morsiuskimppu, kun sen se vaimo heitti. Hah! Mahtaa niitä toisia harmittaa!

Nyt menen. Yökkö pääsee nukkumaan kotiinsa, vaikka se hävytön on nukkunut jo! Viiteen sai, minä en! Hauskaa työpäivää kaikille teille. Tällaisina päivinä toivoisitte, että olisitte puistotoimessa töissä tai Yyterissä makaamassa lomalla. Jos ette toivo, kärsitte pahasta raittiin ilman allergiasta ja vieraantumisesta ihmisen luonnollisesta ympäristöstä ja suosittelen teille pitkää lomaa. Näyttäkää esimiehellenne tämä kirjoitus, hän vakuuttuu ja myöntää loman palkallisena. Lähtee itse myös! Menkää silti vähän kauemmas, jos se tällää samalle rannalle. Paitsi jos se on niitä mukavia.

Kuva

Tess söi elämänsä ensimmäistä kertaa kissanmakkaraa. Oli sitten näin hyvää. Niin se kissa kiittää, kun sille selkä vääränä laahaa kaupasta kaikenlaista(ihka oikeasti se kyllä piti siitä. Röhkimisestä syönnin aikana voi päätellä yhtä ja toista).

Nerokasta

Minäpä mietin eilen, mitä jos perustaisin omat kotisivut. Ajatus kesti sellaiset 30 sekuntia. Näin nimittäin, miten ne tehdään. Tai siis miten se alkaa se teko, siinä saisi koneen edessä istua näinkin älykäs ihminen kuten minä ja teistä jotkut monta tuntia, ja sittenkin lopputulos olisi sellainen, että alkuperäisestä suunnitelmasta toteutunut osuus olisi siinä 10-15% luokkaa. Tyydyn siis toistaiseksi ainakin tylsähköön blogiini, jonka linkit näkyvät nyt NELJÄ kertaa edellisen kolmen sijaan. Ei ymmärrä sitä Eeva, ei Seppo eikä nörtimmät ystäväni. Tämä on taas kuitenkin joku hallituksen salajuoni. Niitä on! Kuten esimerkiksi on se, että laitetaan kulmia sellaisiin paikkoihin, että minä kolautan niihin reiteni. Päänkin olen lyönyt viime viikolla kerran! Se kulma sijaitsi nerokkaasti ylempänä, jotten osaisi sitä varoa. Ja sitten on sellainen juoni myös, että suklaata tekee aina mieli, vaikka olen ollut nyt kaksi vuotta ja viisi kuukautta karkkilakossa. Ja yhä tekee! Näin unta taas että söin. Se on juonien kuningatar. Muita juonia on se, että kun eniten lusikoita tarvitsee, ne ovat kaikki likaisia, ja saksia ei löydy vaikka hakee ja ne olivat juuri kädessä ja allergia on kuningatarjuonta isompi vielä! Kaikki allergiat! Minulla on pähkinä- ja penisilliiniallergia, lisäksi minun elimistöni ei siedä juuri lainkaan kofeiinia, ja sekös vasta on outo vaiva! Rytmihäiriö tulee silloin.

Edellinen kappale kuulosti aika sairaalta. Juonia ja salaliittoja. Hah.

Mistä se sellainen johtuu, että tänään kun lomaltani minut soitettiin töihin, ennenkuin maanantaina varsinaisesti piti alkaa(tästä en siis vielä kysynyt, mistä se johtuu)(siitä että olen niin hyvä ja korvaamaton työntekijä)(odottakaa ja lukekaa eteenpäin, niin se teille paljastuu, mitä tässä ihmettelin), niin pyöräillessäni (no nyt se tulee!) töihin aamulla ennen matojenkaan heräämistä, huomasin omituista kutinaa jaloissa. En ole vaihtanut pesuainemerkkiä sittenkään, vaikka muistin että olen. En. Niin sitten. Yltyi se kutina kirvelyksi, kuni olisi neuloja housut täynnä, meinasin ihka hullaantua, repiä housut jalaastani ja kirmailla heinikkoon housut pään päällä liehuen. Ja karjunut olisin myös! Ja hakannut housulla heinikkoa karvaasti. Mikä lienee? Teki mieli raapia molempia reisiä edestä ja takaa ja polvia ja sääriä ja lyödä kartulla ja kynsiä. Mutten kehdannut, poljin vain kalman irvistys naamalla töihin. Kun pääsin sisään, juoksin suoraan vessaan ja raaputin jalkojani niin, ettei ole siinä vessassa nähty! Kyllä sitä sitten ihmettelin, mietin, olisiko ihon kuivuus ja vähäinen hiki sen saanut aikaan, että tulessa ovat jalat kuni makasiinit.

Lähtiessäni töistä tuuli oli taas vasta-, niinkuin se on aina. Selittäkää minulle se. AINA on vasta-! Jos polkee takaperin ei! Ellei taas käänny. Mutta. Siinä pinnistelin eteenpäin, kunnes hiipi oikeaan pakaraan sellainen pieni, aivan mannaryynin kokoinen polte. Siitä tiesin, että sama on edessä taas! Sama hullutus ja heinikossa hyppiminen! Ellen hillitse! Yltyi hetkessä molemmiksi jaloiksi, vaikka talutin välillä. Aivokapasiteetillani sitten sain aikaan seuraavanlaisen ratkaisun: jos innokkaasti hakkaan reisiäni housujeni päältä, sen tuottama kipu on mitätön, mutta auttaa tehokkaastihkosti hillittömään syyhyyn. Niin sitten pyöräilin ohi lapsia täynnä olevan stadionin, huoltoaseman, tämän kaupungin vilkkaimmin liikennöidyn tien ja poliisilaitoksen ympyrän innokkaasti reisiäni hakaten. Hah. Niin sanovat ne kaikki tulevaisuudessa, että siinä menee se nainen, joka piiskaa itse itseään polkemaan. On se varmaan laiska! Hammastahnaakin paidassa.

Muistan, että minulla muinoin on kerran ollut samanlainen vaiva. Reisien ihossa ei näy mitään sen kummempaa, kun housut ottaa pois ja juoksee puskissa. Ei siis mitään sen kummempaa. Hallituksen salajuoni taas!

Kuka teistä tulisi siivoamaan ja tiskaamaan minulle? Käsi alas nyt!