Aine neljänneltä luokalta

Pakko jakaa kanssanne niistä laatikoista ja muovipusseista löytyneestä neljännen luokan ainevihossa ollut kirjoitus:

Poika ja taikahuilu

Oli aamu. Kun äiti tuli herättämään pikku Seppoa, hän huomasi Sepon pöydällä olevan pienen huilun. Se oli hauskan kirjava, ja äiti päätti kokeilla sitä. Kun äiti puhalsi pilliin, niin siitä kuului korvia särkevä vihlaus. Siinä samassa ilmestyi ikkunasta lohikäärme, joka syöksi tulta äidin takapuoleen. Äiti parkaisi, mutta varoi visusti herättämästä Seppoa. Sitten kun äiti oli jo laittanut aamiaisen, tuli Seppokin syömään. Yhtäkkiä Sepon silmiin pisti eräs asia, joka pisti hänet kysymään: "äiti, miksi seisot syödessäsi?" Äiti yritti peitellä kovin seisomistaan, sillä eihän äiti voinut sanoa että lohikäärme oli liekittänyt häntä ahteriin. Eihän kukaan sitä uskoisi. Seppo oli löytänyt taikahuilun samoillessaan metsässä. Eräänä päivänä äiti sanoi: Seppo, et saa paljon synymäpäivälahjoja, koska meillä ei ole paljon rahaa. Seppo säikähti. Hänhän oli toivonut vain lehtiä, sukat, autoja, rahaa, pelejä, tietokoneen, nintendon, uuden nallen nuhraantuneen tilalle yms. Seppo sai idean: "Haa! Hän voi soittaa taikahuilulla rahaa. Seppo otti huilun käteensä ja soitti. Siitä kuului pitkä, kimakka ja vähän putkuttava ääni. Siinä samassa oli hänen vieressään kumman näköinen härveli. Oli tuuliviirit sun muut potkurit, ja vähän kaikkea.
-No, ei siitä tainnut oikein rahaa tulla, päätteli Seppo. Nyt siitä kuului lyhyt, möreä ääni, mutta ei siitä kään rahaa tullut. Sitten hän keksi: Mutta minähän voin myydä kaikki kamani, niin silloin saan rahaa! Pian Seposta tuli hyvin, hyvin kuuluisa, koska Seppo kertoi huilun salaisuuden. Mutta Sepon äiti vannoi olla koskematta huiluihin, ei tiedä vaikka joutuisi vielä toistenkin seisoa ruokapöydässä.

Muistan hyvin, että minusta olisi ollut mukavaa kirjoittaa pitkiä tarinoita, mutta väsyin kesken kaiken siihen kirjoittamiseen, minä parka. Miksei silloin ollut sadutusta ihmisille vielä? Nyt on ja lapset onnellisia! Minulla on muuten ollut maailman huonoin käsiala. Kiittäkää siitä, että saitte lukea tämän tästä, eikä ainevihostani!

Virheet ovat muuten autenttisia, neljäsluokkalaisen tekemiä kirjoitusvirheitä. En siis ole oppinut mitään vuosien saatossa. Ha.

Erhe

Olen tehnyt Erheen. Pienenä olen, mutta ei se poista sitä tosiseikkaa että selvä Erhe se on. Näin tuli todistettua todeksi se sanonta, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää.

Pienenä tyttönä olen jossain vastuuttomassa elämänvaiheessani saanut nerokkaan idean siivota oma huone laittamalla kaikenlaiset rojut muovipusseihin, ja työntämällä ne sekalaiset sitten häkkivarastoon tai vaatehuoneeseen. Se on katalaa! Kostautuu yli 15v myöhemmin se. Vanhempani ovat muuttamassa lapsuudenkodistani pois, ja sisko-kultani kutsui minut hakemaan tavaraani sieltä pois eilen. Minun omaisuuttani oli siellä kuulemma paljon vielä jäljellä. Olohuoneessa oli kaikki saksantavarani iloisesti pahvilaatikoissansa vielä(ne oli ne peijoonit, jotka lähetin sieltä tänne postin laatikoissa, kun muutto muuten olisi tullut finnairin kautta sen hintaiseksi, että sillä olisi palkattu yksi uusi lentäjä sinne vuodeksi), vaikka salaa ne sinne jätin, koska minulla ei ollut tilaa niin turhille tavaroille, joilla oli kuitenkin muistoarvoa. Jouduin ottamaan ne silti! Sisko pakotti! Mutta. Häkkivarasto oli siivoamatta vielä. Se on se paikka, mikä on muistoissani kaikkien katastrofikaappien äiti. Sen ovi oli mutkalla aina, äkkiä piti heittää sisään ne muovipussit, ettei kaikki tulleet päälle. Muuta sellainen varasto uuteen paikkaan sitten, ei onnistu hermostumatta. En tajua, miten paljon voi ihmisellä olla tavaraa. Sitä on tonneittain. Olen yrittänyt olla keräämättä tänne omaan asuntooni mitään turhaa rojua, pehmoleluja ja pölynkerääjiä katselen karsaasti. Nyt niitä tuli. Olivat nurkan takaa vaanimassa he. Salaa sieltä katselivat minua muovisilmillänsä nallet ja muut sellaiset asiat, joita en voi heittää pois, mutta joita ilman olen tullut toimeen mainiosti.

Se Erhe. Arvatkaapa miltä tuntuu löytää muovipusseja toisensa perään, jos niissä on papereita, rihkamaa, muistoarvojuttuja ja karkkipapereita samassa sotkussa? Piinaa on sellaisen selvittäminen! Ei kiinnosta tietää yhtään mitä karkkeja olen syönyt samaan aikaan kun olen piirtänyt ilmaisjakelulehteen päätoimittajalle viikset. Sellaisia dokumentteja löytyi!

Tiedättekös missä on tällä hetkellä kaksi isoa jätesäkkiä asioita x, kaksi pienempää ja yksi iso pahvilaatikko? Se on minun eteiseni se. Ja arvatkaapa mihin aion ne viedä? Minulla on yläkerrassa häkkivarasto. Se on isompi kuin kotonakotona oli. Ja nyt asun yksin! Ha ha ha! Siitäs saa ne kurjat vaanijat!

Ehkä huomenna

Nyt olisi sellainen hetki, että ostaisin sellaisen numibialaisen maaorjan, josta oli puhetta Väinämöisen yhteydessä. Sellaisen siis, jonka saisi taputtamalla paikalle. Arvatkaa mitä sillä tekisin. Ostaisin sen seisomaan tuossa tietokonetuolin takana, vahtimassa että minä teen opinnäytetyötäni. Sitten taistelulajitausta sillä pitäisi olla, että potkaisisi se minua aina, jos yritän laistaa tehtävästä tai eksyn blogin kirjoittelun puolelle tahi muuta tärkeämpää. Sellainen raaka potku, kuuluu vaan naps kun osuu se reiden ulkosyrjälle. Ja parahdus kuuluu myös. Jos olisi korkeasti koulutettu se, niin voisi tehdä tosin sen opinnäytteen minun puolestani! Mutta ei kai se olisi, kun Numibiassa ei ole yliopistoja. Herneitä söisi sellainen maaorja, mutta ei minun tuoreitani, vaan pakasteherneitä. Antaisin sille rahan ja se juoksisi kauppaan innolla hakemaan pussillisen. Sillä aikaa minä livahtaisin blogin puolelle tai ulos! Ha ha ha haa! Mutta löytäisi se minut ennen pitkää, ja taas tulisi potku ja parahdus. Siitä oppisin minä, ettei kannata pelata numibialaisen kanssa, jos mielii valmistua ikänäkään ammattiinsa ihminen.

Suosituin päivä aloittaa laihdutuskuuri on huomenna.

Nyt rehellisesti ihmiset siellä, olenko ainoa, jota laiskottaa ja jonka asiat jäävät välillä hunningolle? Sellainen paikka saisi olla kesälomalaisille, jossa ei tarvitsisi ajatella mitään, ja sillä aikaa kun itse pelaa lautapeliä tai käy shoppailemassa, niin henkilökunta hoitaa juoksevat asiat, laskut ja opinnäytetyömateriaalihankinnat, tapaamiset jne. Ehkä myöhemmin myös menevät minun puolestani töihin, jos haluan jäädä pidemmäksi aikaa. Miksei ole sellaista keksitty, mitä?

Kaksi tuntia olen tänäänkin vain istunut ja ihmetellyt, yöpuvussa olen edelleen, vaikka kello on jo yli puolen päivän. Nyt menen ruiskuun ja sinne kirjastoon, hop hop sanoisi maaorja. Aika on rahaa ja pussillinen pakasteherneitä!

Jaaha

Oli se näköjään sekava päivä se eilinen. Eilisessä kirjoituksessa on Virhe tahi Ponteva Ajatuskatkos: "En ole varma, mutta luulen, että" loppuu viimeinen lause ensimmäisestä kappaleesta. Jaa mistä en ole varma? Mitä luulen? Ei sitten pienintäkään tietoa siitä! Karmaisevan lopun sai tuo lause, kuolleena syntynyt oli se!

Miten voi ihminen muistaa kaikkia asioita? Ei voi. Vapaapäivänäänkin on vain hoidettava vaikka ei muista. Sitten muistaa tyhmiä asioita se sama, vaikka että Tampereen kesäteatterin kuusi lammasta ovat nimeltään: Silkki, Sähly, Soolo, Vamppi, Pasha ja Pumpuli. Tarkistakaa vaikka! Googlesta luulisi löytyvän sen. Olen lukenut sen joskus kesän alusta Satakunnan Kansasta. Vieläkin muistan. Ja sen, mitä kirjoitti Pöllö Nalle Puhin korttiin Nasulle, kun ei osannut kirjoittaa itse se. Nimittäin kirjoitti P tämän: Hyvy hävy synsynymätöpävän symäpävää.

On se onni että on ihmisellä oma koti! Saatte olla rauhassa siellä ja nähdä unia ja olla hiljaa ja liikkua niissä asusteissa, jotka saisivat naapurinne sairaalaan(jos teillä kuitenkin on sellaiset tekokuituiset kukkakuvioiset tahi geometrisia väkkyröitä täynnä olevat pitkikset tahi salihousut, anteeksi kirosana, kehotan teitä kuitenkin luopumaan niistä, te ette sitä tiedä ehkä, mutta ne ovat ihmiskunnan kirous. Leikatkaa kappaleiksi sellaiset, kumihanskat kädessä, ja polttakaa ne, kun teillä vielä on aikaa! Ei kumihanskoja, ne kiroukset!). Minä taas näin unta, ja se vasta oli uni se! Kas näin se alkaa: (jos teillä on vaikeuksia keskittyä ihmisten uniin, kun he sitä kertovat, ei se ole ollenkaan epänormaalia, se kuuluu siihen ikään vain, mitä te juuri käytte lävitse ja kehityksenne etenee samassa suhteessa keskivertoihmisen käyrän kanssa. Niin se uni siis. Tästä on aikaa jo muutama yö, mutta ei sen väliä. Merkitsen uniosion tähdellä (*), niin ettei teidän, jotka olette tämän uneni jo kuulleet, tarvitse lukea sitä uudelleen, eikä teidän, jotka inhoatte muiden unien kuuntelemista, tarvitse lukea sitä ensimmäistäkään kertaa.

* Olin Turun kaupungissa kylässä Väinämöisen luona. Tämä kuuluisa mies näytti niin paljon Tauno Palolta, että tulin aamulla siihen tulokseen, että Tauno-vainaalla oli salattu henkilöllisyys, Väiski ja Tane olivat siis sama henkilö. Siellä siis unessani kyläilin. Huomasinpa siinä pallilla istuessani, jossain Väinämöisen pimeässä tuvan nurkassa, että kas, kun paukutan käsiäni kaksi kertaa yhteen, aivan kuin kutsuessani numibialaista maaorjaa, käsiini lennähtää tavaroita kuni kädessäni olisi magneetti. Paukutin käsiäni, kas näin: "klap klap", ja jo lensi kirves käteeni. Teräosa vain. Mutta tuli pyörien se, ja sitä säikähdin, että nyt on taatusti minulla käsi poikki ranteesta jos noin kovaa kerran tulee se ja lipsahtaa. Kyllä se vähän osui oikean etusormen ensimmäiseen niveleen, mutta vähän se pisti vain. Kysyin Väinämöis-Taunolta, miten tavarat otetaan oikein kiinni, ja hän ystävällisesti neuvoi. Siinä joristessamme muistin yhtäkkiä, että minun pitäisi kiiruhtaa Turun keskiaikaisille Rock-festivaaleille sinne keskustaan, ja Väinämöinen lupasi minut sinne heittää. Taputti myös hän käsiään "klap klap" ja tuli siihen Väiskin hevonen, erikoinen kun mikä. Kuono oli kuin koiran tai metsäkauriin, ja pienehkö oli se myös. Ei turpaa siis. Väinämöinen sanoi, että hänen pitää muutenkin mennä keskustaan markkinoille, kun hevosestaan oli irronnut jalka (siis ylimääräinen, neljä sillä oli edelleen), ja se piti myydä. Kyllä epäili vähän V, mahtaako sitä kukaan ostaa, mutta aina kannatti kokeilla. Hevosen taakse ilmestyi reki, ja sillä sitten ajeltiin. Keskiaikaisessa linnassa soitti Juice Leskinen. Odotin paikalle Hassu Jänistä(kts. jänistarina), joka oli siinä unessa putkimies ammatiltaan, kunnes äkkiä konsertti sai yllättävän käänteen, Juice alkoi pitää wanhan ajan herätyskokousta! Ihmiset jonottivat pitkänä soirona, että Juice rukoilisi heidän puolestaan. Paikalle ilmestyi myös kaivattu putkimies, joka myös sangen ihmetteli, mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Heräsin kun puhelin soi.

*

Kaikkea sitä. Ja sitten sanotaan, että unet heijastavat päivän tapahtumia. Voitte kuvitella kai sitten, millaisia minun päiväni ovat. Syön muuten kesäisin litroittain herneitä. Ja mansikoita. Ovat hinnoissaan ne! Paitsi tänään, n. tunti sitten ostin kolme litraa herneitä, maksoin kolme euroa niistä. En nyt sanoisi, että kaikki on jo syöty, mutta osingonjaolle on turha koittaa, jos nyt kotoanne lähdette, niin myöhässä tulette minun hernepussilleni, te verokarhun poikaset!

Ärs

Minä se täällä luultavasti olen, juuri kotiutunut 53h työrupeaman jälkeen. Olo on epätodellinen ja väsynyt kovin. Ehkä se olen minä, peilistä en ainakaan itseäni tunnistanut, minä olen kauniimpi ja ihanan valloittava. En ole varma, mutta luulen, että

Tyyni siskoni toi itsensä takaisin Tanskan maalta viikon loman jälkeen. Toi minulle haisevaa juustoa ja kofeiinitonta teetä. Molempia maistoin ja hyväksi havaitsin- siskoa en maistanut, se on takuulla yhtä pahan makuinen kuin pienenä. Kitkerä ja kuiva, nahistunut maku on se! Älkää ihmiset meidän Annea syökö, ei ole hyvää.

Ajattelin suunnata kaupungille ja ulkoilmatapahtumaan. Mutta auttamattomasti väsyttää, en taida sittenkään mennä muualle paitsi untenmaille.

Oivoi

Mitä te teette silloin kun on maailman tylsin päivä? Olin tänään töissä, mutta päästyäni sieltä olenkin sitten kasvatellut partaa ja katsellut pyykin kuivumista. Huomenna olisi taas työpäivä, iltavuoro vielä, ei tarvitsisi tänään mennä ajoissa edes nukkumaan, muttei ole mitään ihmeempää tekemistä, mikä minua pidättelisi. Huoh. Kaiken huipuksi menen maanantaina kahdeksaksi töihin ja tulen pois keskiviikkona, olen siis kolme päivää putkeen töissä, nyt pitäisi viettää laatuaikaa ja nauttia omasta ajasta, kun vielä voi. Mutta kaikista maailman päivistä juuri tänään on se, jolloin kaikki ystäväni ovat poissa maisemista! HA! Tämä valitusvirsi lauletaan millä tahansa nuotilla, minkä satutte keksimään.

Äh. Taidan tästä mennä siivoamaan aikani kuluksi. Kyllä. Niin tylsäksi on päässyt lauantai-ilta täällä minulla.

Jänistää

Aina Ihana Jänis heräsi aamulla poikkeuksellisen varhain. Se oli aamu-unisista jäniksistä kaikkein aamu-unisin. Ainan herätti kuuma ja valoisa kesäaurinko, joka paistoi ikkunasta sisään niin, että unesta tuli mahdotonta. Aina istuutui aamupalapöytään ja alkoi lukea päivän lehteä.

Hassu Ihme Jänis oli ollut työssään jo muutaman tunnin. Sitä ei aurinko kiusannut, ikkunoissa oli patentoidut jätesäkkipimennysverhot, jotka oli naamioitu tavallisten verhojen taakse. Ne kun veti ikkunan eteen, omasta kotikolosta tuli pimeä luola, ja illalla, kun verhot oli jo vedetty ikkunoiden eteen, saattoi erehtyä vuodenajasta. Sisällä oli niin pimeää, että heikko saattoi sairastua kaamosmasennukseen keskellä ihaninta kesää. Kelmeä sähkövalo ei auttanut asiaa.

Ainalla oli sisko, Tyyne Jatkuvasti. Tyyne oli yhtä cityjänis kuin Ainakin, mutta se asui aivan eri kaupungissa. Tyyne oli nimensä mukaan paljon tasapainoisempi kuin Aina, mutta oli Aina nähnyt välillä ei-niin-seesteisiäkin hetkiä siskonsa elämäntiellä. Tyyne suhtautui Ainaan isosiskon huolehtivaisuudella. Aina oli nähnyt parhaaksi jo kauan sitten olla kertomatta Tyynelle juuri mitään asioistaan. Tai puhuivat he paljonkin, mutta Aina valikoi kaikista asioista ne puolet, jotka se jakoi Tyynen kanssa. Siskonsuojeluvaistoa se oli, ei pahantahtoisuutta!

Aina luki lehteä. Se oli saanut tilattua päivittäisen informaatiopaketin uskomattoman halpaan opiskelijahintaan. Aina oli myynyt televisionsa äidilleen, kun oli lähtenyt katselemaan maailmaa ulkomaille. TV oli jäänyt sille tielleen, ja vaikka joskus teki mieli ostaa oma televisio, Aina oli sitä mieltä, että lupamaksu oli liian kallis. Eikä sitä voinut jättää maksamatta, omatunto ei olisi antanut periksi. Näin Aina selitti itselleen, ja huokaisi tyytyväisenä itseensä. Todellisuudessa Tyyne oli sanonut, ettei Aina saa ostaa TV:tä itselleen, maksamatta lupaa, mutta Aina oli ohittanut kommentin tiedostamatta sitä jonkun toisen ajatukseksi. Jääkaapissa ei ollut mitään erikoista syötävää. Aina oli maailman omituisimman mallinen jänis, vatsaan ei kertynyt rasvaa juuri lainkaan, mutta reidet ja lantio olivat ongelmakohtia (teini-iässä vatsan alue oli pieni, nyt sen ajan ohittaneena Aina oli kauhukseen huomannut, että sittenkin myös keskivartaloon oli alkanut kertyä rasvaa. Mitähän muut jänikset siitä sanoisivat...? Hassu ei silti ollut moksiskaan). Mieluiten Ainalle maistuivat makeat ruoat, kuten pullat ja keksit, karamelleja Aina ei ollut syötyt kahteen ja puoleen vuoteen. Paitsi unissaan usein.

Hassu Jänis mietti työpöytänsä ääressä, miten hioa uusinta taistelutaktiikkaansa. Muut jänikset olivat uhkaavasti lähestyneet unessa sen omaa porkkanapeltoa ja Hassun mukaan Ainaa myös, vaikka Aina ei ollut huomannut mitään. Hassu teki muutaman mielikuvaharjoituksen ja päätti käyttää taukonsa imuttaakseen netistä uusimman UCC:n, Ultimate Carrotfighting Championshipin, jos sieltä saisi vinkkejä tuholaisten karkoittamiseen?!

Syötyään Aina istui tietokoneensa ääreen ja kirjoitti blogiinsa. Tähän pisteeseen sitä sitten oltiin tultu. Iltapäivä menisi töissä joko nopeasti tai sitten aika matelisi. Sitä ei tiennyt koskaan etukäteen, se riippui täysin työkaverista, jos se oli täysi idiootti, aika tuntui jopa menevän ihan kiusallaan taaksepäin. Mieluiten Aina oli töissä yksin. Tai ei kokonaan yksin, Ainan vastuulla oli kymmenkunta muuta jänistä, jotka eivät kyenneet huolehtimaan yksin itsestään. Työssä ei ollut vikaa, Aina piti jokaisesta niistä kymmenestä, mutta välillä ajatukset harhailivat siinä, mitähän kivaa ilta toisi tullessaan. Hassu Jänis oli iskeytynyt kuvioihin yllättäen, eikä Ainalla ollut oikeastaan mitään sitä vastaan.

Sillä välin Hassu oli iskenyt kanveesiin neljä työkaveriaan. Harjoituksiin ei tänään tarvinnut siis mennä, hän oli kyllin hyvä jo valmiiksi. Mielessä olleet pelot porkkanamaan tuhoajista hälvenivät.

Jatkuu joskus. Ehkä.

Muihin asioihin:

Kissa huutaa edelleen. Mutta. Nyt olen huomannut maailman omituisimman asian. MITEN se maukuu, on eri asia, huvikseen huutaa se! Aukaisee suunsa kurja, sitten näyttää siltä hetken, kauankin, että miksi hitissä minun suuni on auki, sitten päättää, että no päästänpä äänen, ettei kukaan luule, että suuni on auki vahingossa. Ääni muistuttaa kaiken lisäksi sellaista, kun teillä siellä on varmasti myös ollut joskus tuubillinen rasvaa lopussa, niin sellaista kun sitten kun sitä viimeistä rasvaa yrittää saada sieltä ulos, niin se ilma, mikä on sen rasvakökön takana, tulee sieltä ulos ja sitten turahtaa se, kuin lopussa olisi ja oikeassa on. Trrhäh, sanoo se. Ja sanoo niin myös persialaiseni. Ja yöllä sanoo ja huviksensa. Ja minä heitän sitä salaa ajatuksissani kengällä. Mutta en oikeasti tietenkään ehkä.

Nais

Hassua maanantaipäivää teille, rakkaat lukijani. Kirjoitustahtini on hidastunut, mutta se on toivottavasti niinkuin vuoristoradan vaunut, ne ottavat vauhtia hitaasti ylämäessä, ja sitten taas valahtavat alas kuni vuoristoradan vaunu. Hurjaa vauhtia! Minä olen luonteeltani sellainen myös. Äkki-innostus valtaa mielen, sitten melkein sammuu, tulee pakko siitä etenemisestä ja raskasta on ja sitten huu kun on siellä mäen päällä niin yhtäkkiä alkaa huvittamaankin se touhu peijooni ja sitten taas mennään!

Olen kuullut, että se saattaa olla myös naiseudesta kiinni se. Hormoneista tai jostain. Raskasta on! Ei minulle, toiselle! Siellä takaosassa vaunua istuville. Minä näen mihin mennään, muut eivät! Tulee yllätyksenä se heille. Ja kauhu valtaa mielen, jos on sellainen heikkokorva että tasapainoelimet on usein saikulla tai pekkaspäivillä. Sääliksi käyvät he. Niin ajattelevat, että mihin sitä ollaan taas pää laitettu, eikö tuo tuosta voisi vähän rauhoittua, tuo. Joskus silti mennään possujunassa myös. Ja villeissä kahvikupeissa. Kaikkialla valittavat menoa kuitenkin nurisijat. Ei ole elämä helppoa sittenkään minulle, kun on oma huvipuisto ja pakko ajaa.

Minulla on arvoitus. Kissa-kehveli se pitää ääntä! Koko ajan, yöllä ja päivällä, kun tulen kotiin. Onpa se herättänyt minut myös kerran tai kaksi, ja minä olen tunnettu siitä, että saa Helsingin kaupunginorkesteri soittaa repertuaarinsa minun sänkyni vieressä enkä minä herää. Niin, eikö ole ihmeellistä se, että kissan ääneen herään! Seurasin sitä huvikseni tässä. Ei sillä hätää näytä olevan, se vain kävelee ja pysähtyy ja päästää äänen, sitten jatkaa taas. Aamuisin se on kamala, koko ajan ääntää ja on nenässä ja sitten hengityselimissä karvoineen, ja illalla kun tulee kotiinsa ihminen, silloin taas alkaa möykkä, tai oikeastaan jo ennen sitä, parvekkeen ovi on minulla usein auki, se siellä ranskalaisella parvella istuu katsellen rautojen välistä, ja kun se näkee minut se huutaa. Kovaa. Ei pienellä viehkolla kissan äänellä vaan siten, kuten mankelin välistä puristuksista huutaisi se. Ja käytävässä jo kuulee, että se on siirtynyt oven taakse aarialleen. Ei se ennen ole! Nyt! Korostan vielä, ettei sillä sen kummempaa hätää näytä olevan, ettei teidän taas tarvitse soittaa eläinsuojeluvaltuutetulle, en ole edes koittanut, kuuluuko siitä sama ääni parvekkeelta kuin mankelista. Ei ole mankelia minulla. Alakerrassa on silti.

Kissanystävät, vetoan teihin! Kertokaa mitä tarkoittaa alituinen huuto? Sellainen ystävällismielinen. Joskus vastaan, ellei ole kuulemassa ystävät tai vihamiehet. Ja siten molempien huudellessa saattaa mennä pidempikin aika. Tess yleensä kyllästyy ennen. Ei ole niin sinnikäs se, kuin emäntänsä maukumaan!

Päivystystä

Muutamat asiat eivät tässä maailmassa koskaan toteudu:

Vakuutus korvaa vahingon, kissa oksentaa hiekkalaatikkoonsa, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto, hyvissä ruoissa ei ole kaloreita juuri lainkaan, Aira Samulin näyttää hyvältä ja terveyskeskuksen päivystyksessä pääsee lääkärin vastaanotolle alle puolessa tunnissa siitä, kun on ilmoittautunut.

Miten VOI kestää 3h kolmen asiakkaan hoito?!? Ei voi, mutta kesti! Tai oikeastaan kesti niin, että ensimmäisen puolen tunnin aikana hoidettiin kaksi, sitten yli kahden seuraavan tunnin aikana ei ketään. Ei kautta leukapartani ei(vaikka minulla ei ole leukapartaa, ei takuulla hoidettu ketään). Mikä se siellä oikein maksaa, kun käytävältä ei oteta ihmisiä sisään? Kahvittelevat ne kelvottomat kuitenkin ja makaavat paareilla ja kipsaavat toistensa jalkoja he! Ja piikittävät toisiansa ja ottavat kilpailun, kenen jalka puutuu ensin tai muuttuu siniseksi. Kyllä me tiedämme, mitä kulissien takana tapahtuu! Olisin mennyt omalääkärilleni, mutta kas, hän oli päivystysvastuussa. Pitääkö maksaa terveyskeskusmaksu, jos lähtee pois vain jonotettuaan? Jos ei kohtaa lääkäriä kuin haaveessa? Mitä? Saako palkkaa sairasloma-ajalta, jos on kk-palkka? Mitä?

Nämä ja monet asiat askarruttavat minua kovin.

Tarja Halosen siivouspulmat

On se vaan tekopyhää ihmiseltä siivota kun tulee joku kylään. Tai sitten se on kohteliasta. En tiedä vielä, en ole päättänyt sitä. Vanhat vieraanne saavat kuitenkin nähdä sotkunne, ei se teitä samoin enää haittaa, kuin että jos tulisi joku korkea-arvoinen tai perin uusi. Mutta ei ole aitoa se, että siivotaan silmänlumeeksi, ei! En silti millään muotoa sitä paheksu, olen mielelläni epäaito tässä asiassa, kuin että minut leimattaisiin vieraan päässä sikalan suurimmaksi emakoksi.

Onkohan tasavallan presidentillä joskus sekaista myös? Jättääkö hän myös banaanin kuoria olohuoneen sohvalle tai alushousujaan sängyn viereen, vai laskostaako siististi? Ei tule hätä kun tulee vierailulle toisen maan presidentti tai kuningas. Tai no ei kai ne sinne sen kotiinkotiin mene. Siinä olisikin hyvä vaihtoehto, edestusasunto! Kotonansa saisi sitten vaan olla ja elää niinkuin pellossa!

Aika rientää ja housut kuluu. Minun pitäisi siivota, kun illalla töistä tullessani minulle tulee vieraita. Tekopyhää!