Totta se! Sata jorinaa on tänne tämä kirjoittanut! Kävijälaskuri puuttuu edelleen. Pitänee aloittaa alusta sen kanssa. Sääli. Hyvinkin voisi olla lähellä 4000 ihmistä käynyt, mutta ei laske tämä kakka sitä, ei! Suuttui, kun vaihdoin taustaa tämä! Buu!
Tänään ihmettelin sellaista. Että minkä lain mukaan toimii suolakurkkupurkki, mitä? Ensin on se täynnä kuin täysinäinen suolakurkkupurkki, vaikka syö, silti on! Aina vaan on täynnä kurkkua, kunnes tulee se: liemessä lilluu muutama hassu. Kantapala vielä. MITEN onnistuu huijaamaan purkki sen, että luulee syöjä olevan vielä niitä?
Miten ihmeessä minä olen niin huono kokoamaan palapelejä, mitä? Mistä minulle on yhtäkkiä nyt tullut allergiaa vasempaan taakse? Kyynärpäähän? Miksi kun tekee ruokaa niin siitä tulee toisella kerralla ei niin hyvää jos ensimmäisellä on ollut oikeinkin ja siksi tekee toisen kerran?
Arvatkaa, mitä ruokaa Hassu Jänis ehdotti sunnuntaina tehtäväksi? Viinirypälekanaa.
Mistä tietää, tuleeko itsestä pikku hiljaa jonkinlaisesti tyhmä? Kysyin eilen, mikä on säännöllisen vastakohta, en itse keksinyt. Toisaalta tämä koneen vieressä istuminen ja opinnäytteen teko saattaa vaikuttaa jollakin lailla asiaan...
Kissan silmään pitää laittaa tippa neljä kertaa päivässä. Se on tosi paljon se. Kun en ole kotona, niin se on huima määrä. Vaikka nyt olen, niin silti meinaa unohtua se sellainen peli. Varsinkin, kun kissa tykkää siitä yhtä paljon kuin minä en tykkää laittaa. Ei siis lain! Ha!
Oletteko tienneet, että ihmisen jalkaterä on yleensä saman kokoinen, kuin matka kyynärtaipeesta ranteen taittokohtaan? Jos teillä on siis 42 numeron siro jalka, niin teillä on 42 numeron pitkä kyynärvarsi. Ha! Minä näin, koititte! Ja jos ette vielä kehdanneet, koitatte kun olette kotonanne yksinänne! Ja sitä myös, ettei voi ihminen kielellään koskea oikeaan kyynärpäähänsä, omaan! Mikä se sellainen ihminen on, joka ei taivu? Kankea!
12.2.07
Kysymyksiä
Arvatkaa, kukas on tänään kysellyt paljon. Samoja kysymyksiä hmm hetkinen 7x21 on 147, sen verran olen kysynyt! Ei. Olen kysynyt 154, kun alussa kysyin, onko aikaa vastata.
Olen siis tehnyt opinnäytetyötäni. Haastattelututkimusta siis. Yhteensä minulla oli 12 nimeä ja numeroa, kahdeksan sain kiinni, yksi ei halunnut vastata. Loput neljä pitäisi kai myös tavoittaa, mutta hitti kun väsähdin tästä kaikesta kyselemisestä, että tekisi mieli olla vain iloinen noista seitsemästä ja vaieta lopuista. Vastausprosentti on sentään 58,3. Ei huima, mutta parempi mitä odotin.
Minulla ei ole mitään tietoa, olenko aikataulussa vai en. Haha.
Olen siis tehnyt opinnäytetyötäni. Haastattelututkimusta siis. Yhteensä minulla oli 12 nimeä ja numeroa, kahdeksan sain kiinni, yksi ei halunnut vastata. Loput neljä pitäisi kai myös tavoittaa, mutta hitti kun väsähdin tästä kaikesta kyselemisestä, että tekisi mieli olla vain iloinen noista seitsemästä ja vaieta lopuista. Vastausprosentti on sentään 58,3. Ei huima, mutta parempi mitä odotin.
Minulla ei ole mitään tietoa, olenko aikataulussa vai en. Haha.
11.2.07
Pikku hiljaa kai pitää tulla siihen tulokseen, että minun ei kai kannata enää mennä apteekkiin. Hämäriä asioita sattuu siellä. Nimittäin.
Hassu Jänis on niitä ihmisiä, joiden lääkekaapissa on pelkästään kuumemittari. Ei siis yhtään mitään muuta, ei särkylääkettäkään. Se mies ei tosin ole oikein koskaan kipeäkään. Minä taas olen niitä, joiden shoppailureissut ovat rajoittuneet tällä hetkellä apteekin hyllyille. Ette usko, kuinka epätoivoinen on ihminen, jonka suupieli on ollut auki muistin mukaan kuukauden päivät, kyllä söisi sellainen vaikka kuivattuja sammakoita, jos apteekissa nainen määräisi. Minulle on kertynyt hyllyyn varmuuden vuoksi b-vitamiinivoidetta, sinkkisalvaa, b-vitamiinitabletteja, ihonhoitoöljyjä, strepsilsejä, finrexiniä, panadolia, ibumaxia ja muuta tarpeellista. Muutakin on, mutten sano. Panadolin juotavan version ostin siksi, että Hassu Jänis ei ole lääkkeiden vastaisena ihmisenä koskaan opetellut nielemään tabletteja. Parka. Pureskelee jos joskus joutuu ottamaan. Ymmärrän silti hyvin. Arvatkaa, onko se kehno kuitenkaan yhtään ottanut? Ei!
Niin siis. Tarina alkaa siitä, että Hassu Jäniksellä oli viime viikolla kaksi päivää pää kipeänä. Ja katso: tapahtui ihme ja kertoi haluavansa lääkettä. Lupasin hakea apteekista, kun olin kätevästi kaupungilla. Marssin apteekkiin määrätietoisesti kipuhyllylle, ja valitsin sieltä sitten halutun version (ei ottanut katala juotavaa lääkettä. Uranaab halusi!). Käännyin katsomaan, mitäs kivaa muilta hyllyiltä löytyy (nyt kun tätä kirjoittaa, kuulostaa tämä shoppailu apteekissa aika hmm no sairaalta) ja vasemmalle sivulleni ilmestyi naisfarmaseutti, kuinkas ollakaan. Viileän asiallinen, ammattimainen ja etäinen, korkeasti koulutettu nainen. Puhdas asiakas-ammattilaissuhde siis. Satuin olemaan lasten lääkkeiden hyllyn edessä, kun tuo virkkoi, voisikohan hän auttaa. Sanoin, että minulla on oikeastaan jo kaikki, mitä tarvitsen, mutta alkoi se esittelemään niitä lasten juttuja. Kivojahan ne, aika värikkäitä (opetetaankohan lapset siinä samalla, että ota tämä, hauskaa!). Nainen kysyi, onko minulla pieniä kotona. Vastasin, ettei ole. Kiusallisin tilanne syntyi, kun nainen sanoi, ettei hänelläkään. Iällä oleva nainen siis jo, sanoin maailman typerimmän sosiaalitantan lauseen; olen onnellinen ettei minulla ole, mutta siis jos niitä olisi joskus halunnut, kuinka ikävää ettei niitä sitten ole saanut jostain syystä... Ja jotain muuta. Kuinka paljon meni mieli nurin, syntyi hiljaisuus, ja nainen sanoi apeana, että niin, sen aika on nyt ohi minun kohdallani. Auh! Minä sanoin, että niin, minulla se on vielä edessä!
Nainen mitä tasapainoisin, miten keskustelu voi lipsahtaa noin henkilökohtaisille alueille?!? Miten minä onnistuinkaan sanomaan jotain noin tyhmää? Naisen ilmeestä päätellen kaivoin ehkä vanhat haavat uudelleen auki, niin menetti nainen hyvän tuulensa ja minä olin tyhmänä ja sisäisesti hakkasi henkinen käsi henkistä otsaa. Sisäisesti niinkuin, siten näkymättömästi, ikäänkuin vertauskuvallisesti, tiedättehän. Siinä siis tuli kaivettua naisfarmaseutin kipeimmät tunnot raa'asti pöydälle kuin suolet teurastamossa. Ostin säälistä samalla öljyä, joka on kuulemma oikein hyvää iholle kun sitä laittaa suihkun jälkeen suoraan, kun iho on vielä vähän kostea.
En tiedä saatteko samaa kuvaa tilanteesta, millainen se todellisuudessa oli. Ette varmaan.
Hassu Jänis on niitä ihmisiä, joiden lääkekaapissa on pelkästään kuumemittari. Ei siis yhtään mitään muuta, ei särkylääkettäkään. Se mies ei tosin ole oikein koskaan kipeäkään. Minä taas olen niitä, joiden shoppailureissut ovat rajoittuneet tällä hetkellä apteekin hyllyille. Ette usko, kuinka epätoivoinen on ihminen, jonka suupieli on ollut auki muistin mukaan kuukauden päivät, kyllä söisi sellainen vaikka kuivattuja sammakoita, jos apteekissa nainen määräisi. Minulle on kertynyt hyllyyn varmuuden vuoksi b-vitamiinivoidetta, sinkkisalvaa, b-vitamiinitabletteja, ihonhoitoöljyjä, strepsilsejä, finrexiniä, panadolia, ibumaxia ja muuta tarpeellista. Muutakin on, mutten sano. Panadolin juotavan version ostin siksi, että Hassu Jänis ei ole lääkkeiden vastaisena ihmisenä koskaan opetellut nielemään tabletteja. Parka. Pureskelee jos joskus joutuu ottamaan. Ymmärrän silti hyvin. Arvatkaa, onko se kehno kuitenkaan yhtään ottanut? Ei!
Niin siis. Tarina alkaa siitä, että Hassu Jäniksellä oli viime viikolla kaksi päivää pää kipeänä. Ja katso: tapahtui ihme ja kertoi haluavansa lääkettä. Lupasin hakea apteekista, kun olin kätevästi kaupungilla. Marssin apteekkiin määrätietoisesti kipuhyllylle, ja valitsin sieltä sitten halutun version (ei ottanut katala juotavaa lääkettä. Uranaab halusi!). Käännyin katsomaan, mitäs kivaa muilta hyllyiltä löytyy (nyt kun tätä kirjoittaa, kuulostaa tämä shoppailu apteekissa aika hmm no sairaalta) ja vasemmalle sivulleni ilmestyi naisfarmaseutti, kuinkas ollakaan. Viileän asiallinen, ammattimainen ja etäinen, korkeasti koulutettu nainen. Puhdas asiakas-ammattilaissuhde siis. Satuin olemaan lasten lääkkeiden hyllyn edessä, kun tuo virkkoi, voisikohan hän auttaa. Sanoin, että minulla on oikeastaan jo kaikki, mitä tarvitsen, mutta alkoi se esittelemään niitä lasten juttuja. Kivojahan ne, aika värikkäitä (opetetaankohan lapset siinä samalla, että ota tämä, hauskaa!). Nainen kysyi, onko minulla pieniä kotona. Vastasin, ettei ole. Kiusallisin tilanne syntyi, kun nainen sanoi, ettei hänelläkään. Iällä oleva nainen siis jo, sanoin maailman typerimmän sosiaalitantan lauseen; olen onnellinen ettei minulla ole, mutta siis jos niitä olisi joskus halunnut, kuinka ikävää ettei niitä sitten ole saanut jostain syystä... Ja jotain muuta. Kuinka paljon meni mieli nurin, syntyi hiljaisuus, ja nainen sanoi apeana, että niin, sen aika on nyt ohi minun kohdallani. Auh! Minä sanoin, että niin, minulla se on vielä edessä!
Nainen mitä tasapainoisin, miten keskustelu voi lipsahtaa noin henkilökohtaisille alueille?!? Miten minä onnistuinkaan sanomaan jotain noin tyhmää? Naisen ilmeestä päätellen kaivoin ehkä vanhat haavat uudelleen auki, niin menetti nainen hyvän tuulensa ja minä olin tyhmänä ja sisäisesti hakkasi henkinen käsi henkistä otsaa. Sisäisesti niinkuin, siten näkymättömästi, ikäänkuin vertauskuvallisesti, tiedättehän. Siinä siis tuli kaivettua naisfarmaseutin kipeimmät tunnot raa'asti pöydälle kuin suolet teurastamossa. Ostin säälistä samalla öljyä, joka on kuulemma oikein hyvää iholle kun sitä laittaa suihkun jälkeen suoraan, kun iho on vielä vähän kostea.
En tiedä saatteko samaa kuvaa tilanteesta, millainen se todellisuudessa oli. Ette varmaan.
9.2.07
Eilen illalla kaupungilla selkäni takaa kuului eläimellistä kaakotusta. Meteli läheni minua, ja meni ohi. Lähde oli kaksi teiniä, naispuolista. Toisella oli minihame, ihan hyvä valinta 20 asteen pakkaseen. En oikein tunnistanut, mistä siinä metelissä oli kyse. Ilmeisesti lauloivat jotain. Äh! Mitä kouhotusta! Eivät tiedä he nuoret, että nykyajan ex-teinit eivät ihaile sitä käytöstä, vaikka luulevat tekevänsä vaikutuksen elämänilollaan. Minä kiellän koskaan olleeni teini. En takuulla ainakaan ole tempoillut kuni jänis trampoliinilla ja yrittänyt tehdä vaikutusta kanssaihmisiin, etenkin poikiin kikattamalla ja laulamalla hauskoja säveliä.
MIKÄ ihme näitä teinejä oikein riistää? Viimeksi kun olin tyylikkäästi ja asiallisesti shoppailemassa Mero Vodassa, eteen pölähti kolme hyvin erikoisen näköistä neitiä. Se möly! En tiedä, mistä neitien muotikin oli kopioitu, mutta teille voin salaa valottaa, miltä näyttivät he. Kuvaus alhaalta ylöspäin (minä en kuitenkaan tuijottanut. En ylhäältä alas enkä alhaalta ylös tahi vuoronperään. Minä olen sivistynyt, en mikään kaamea akka, jonka mielestä teiniys on tuomittavaa)(olen sitä mieltä, että teinit on postitettava hmm odottakaas. Tarkistan.)(Librevilleen Gaboniin): jalassa maiharit, auki. Sukat oikeassa jalassa polveen, vasemmassa rytyssä, väritys kelta-mustaraidallinen. Yhdellä lisäksi säärystimet. Alla pinkit paksut sukkahousut. Hame puuvillatrikoota, kirkkaan punainen tai vihreä. Hameita voi myös olla kaksi, jolloin toinen on erivärinen, tietenki, hei da! Paita sininen, vihreä tahi muu, ei kuitenkaan sama mitä jo on muualla päällä. Paidan päällä musta liivi. Meikkiä runsaasti, karkkiväriä tietenkin. Etenkin silmärajaukset voimakkaat ja mustalla värillä, samoin huulissa on paljon kiiltoa. Tukka on mielenkiintoisin osa kaikesta. Minulla on täällä kotona jos jonkinlaista pinnihärpäkettä, joita olen teinivuosina (siis teoriassa ollessani teini, ellen olisi siis syntynyt jo valmiiksi 20-vuotiaaksi) ties keltä saanut. Olen pyrkinyt heittämään niitä pois, sellaisia glitterisiä muovinipsuja tahi muita ei kukaan itseään kunnioittava nainen pidä. Ei ainakaan montaa kerrallaan(paitsi salaa ollessaan yksin ja siivotessaan)(kun nostaa tukan pois niin ettei karvaakaan roiku als niin, että iho tunnistaisi, niin tulee sellainen siivousinto, pirteä olo!) Niin että vaikka minulla oli niitä monta, vaikkei kerrallaan, niin sanoisin kautta kiven ja kannon, ettei minulla kuuna kullan valkeana ole niin paljon härpäkkeitä ja pinnejä koskaan ollutkaan, mitä näillä jokaisella oli päässänsä kerralla. Nämä teinit uhmasivat fysiikan lakeja. Ihan kuin kimalaisen ei pitäisi niin pienillä siivillä koskaan päästä lentämään, ei näiden teinien niskalihakset pitäisi pystyä kannattelemaan niin valtavaa painolastia. Vapise, Afrikan nainen vesileileinesi! Kaikkein omituisinta oli, että pinnit olivat laitettu tukan päälle, niillä ei siis väännetty tukkaa mihinkään asentoon, vaan hiukset olivat saparoilla ja pinnejä oli sitten siinä päällä, siellä täällä. Enimmäkseen kuitenki joka puolella. Etutukka oli niin täynnä vaaleanpunaista metalli- ja pitsivempelettä, että oikeaa tukkaa ei välistä erottanut. Ihan mukavaa käyttöä sille tukalle löytyy, sen voi nostaa jäykkänä eteenpäin, kun aurinko paistaa silmään. Muu tukka toimii kätevästi kypäränä kun tulee asteroidisade.
Mahtavatkohan polttaa teini-iän kuvat he, kun saavat lapsia? Vai ovatko ylpeitä?
Hyvä arvostella, kun on itse täydellinen. Pelottavan totta.
MIKÄ ihme näitä teinejä oikein riistää? Viimeksi kun olin tyylikkäästi ja asiallisesti shoppailemassa Mero Vodassa, eteen pölähti kolme hyvin erikoisen näköistä neitiä. Se möly! En tiedä, mistä neitien muotikin oli kopioitu, mutta teille voin salaa valottaa, miltä näyttivät he. Kuvaus alhaalta ylöspäin (minä en kuitenkaan tuijottanut. En ylhäältä alas enkä alhaalta ylös tahi vuoronperään. Minä olen sivistynyt, en mikään kaamea akka, jonka mielestä teiniys on tuomittavaa)(olen sitä mieltä, että teinit on postitettava hmm odottakaas. Tarkistan.)(Librevilleen Gaboniin): jalassa maiharit, auki. Sukat oikeassa jalassa polveen, vasemmassa rytyssä, väritys kelta-mustaraidallinen. Yhdellä lisäksi säärystimet. Alla pinkit paksut sukkahousut. Hame puuvillatrikoota, kirkkaan punainen tai vihreä. Hameita voi myös olla kaksi, jolloin toinen on erivärinen, tietenki, hei da! Paita sininen, vihreä tahi muu, ei kuitenkaan sama mitä jo on muualla päällä. Paidan päällä musta liivi. Meikkiä runsaasti, karkkiväriä tietenkin. Etenkin silmärajaukset voimakkaat ja mustalla värillä, samoin huulissa on paljon kiiltoa. Tukka on mielenkiintoisin osa kaikesta. Minulla on täällä kotona jos jonkinlaista pinnihärpäkettä, joita olen teinivuosina (siis teoriassa ollessani teini, ellen olisi siis syntynyt jo valmiiksi 20-vuotiaaksi) ties keltä saanut. Olen pyrkinyt heittämään niitä pois, sellaisia glitterisiä muovinipsuja tahi muita ei kukaan itseään kunnioittava nainen pidä. Ei ainakaan montaa kerrallaan(paitsi salaa ollessaan yksin ja siivotessaan)(kun nostaa tukan pois niin ettei karvaakaan roiku als niin, että iho tunnistaisi, niin tulee sellainen siivousinto, pirteä olo!) Niin että vaikka minulla oli niitä monta, vaikkei kerrallaan, niin sanoisin kautta kiven ja kannon, ettei minulla kuuna kullan valkeana ole niin paljon härpäkkeitä ja pinnejä koskaan ollutkaan, mitä näillä jokaisella oli päässänsä kerralla. Nämä teinit uhmasivat fysiikan lakeja. Ihan kuin kimalaisen ei pitäisi niin pienillä siivillä koskaan päästä lentämään, ei näiden teinien niskalihakset pitäisi pystyä kannattelemaan niin valtavaa painolastia. Vapise, Afrikan nainen vesileileinesi! Kaikkein omituisinta oli, että pinnit olivat laitettu tukan päälle, niillä ei siis väännetty tukkaa mihinkään asentoon, vaan hiukset olivat saparoilla ja pinnejä oli sitten siinä päällä, siellä täällä. Enimmäkseen kuitenki joka puolella. Etutukka oli niin täynnä vaaleanpunaista metalli- ja pitsivempelettä, että oikeaa tukkaa ei välistä erottanut. Ihan mukavaa käyttöä sille tukalle löytyy, sen voi nostaa jäykkänä eteenpäin, kun aurinko paistaa silmään. Muu tukka toimii kätevästi kypäränä kun tulee asteroidisade.
Mahtavatkohan polttaa teini-iän kuvat he, kun saavat lapsia? Vai ovatko ylpeitä?
Hyvä arvostella, kun on itse täydellinen. Pelottavan totta.
8.2.07
Unia ja uuvotusta
Tänään ahdistaa toden teolla tulevaisuus. Mistä tietää ihminen tehdä oikeita päätöksiä? Tämä on retorinen kysymys, kunhan puran olojani.
Varoitus, kerron uneni: Näin muuten hassua unta aamu-unessani. Olin valmistumassa koulusta, joka oli kovasti vanhan yläasteeni näköinen, ja ihmettelin siinä, että miten saan kaikki puuttuvat opintopisteet suoritettua. Iski melkein paniikki, kun ajattelin, etten ole käynyt oikeasti kaikilla kursseilla, mutta pisteet olisi saatava. Hyppelin koulun pihalla jostain syystä siten kevyesti, miten unissa yleensä hypitään. Sellaista hyppelyä, että on ilmaa paljon välissä, voi matkatakin niin eteenpäin. Pihalla oli venäläinen vanha balettitanssijanainen, ja ihmetteli hyppelyäni, että mitä tanssia tuo oikein on, kun ei näytä ollenkaan miltään lailliselta. Sanoin hänelle, että tämä on uusmodernia tanssia (jossa siis käytännössä ei ole mitään järkeä)(taidetta on se vain). Venäläinen vaikuttui ja järjestimme hänelle mahtipontisen esityksen siinä koulun pihalla (jostain ilmestyi luokkakavereitani, joilla oli sama tilanne, että opintopisteitä puuttui), se oliki mielenkiintoista se! Sen nimi oli "Yhteiskunnan epäkohtia" ja siinä röhkittiin ja kierittiin maassa, samaan aikaan muutamat muut pyörittelivät käsiään ja jalkojaan ja osa puhkoi ilmapalloja.
Venäläisnainen sanoi heti huomanneensa, että meillähän on tähän koulutus (mikä ääliö...!) ja lupasi jostain syystä antaa todistuksen meille puutuvista opintopisteistä. Teki meille oikein diplomit ja antoi puhalletusta lasista tehdyt korut kaulaan. Lupasi samalla, että meille on paikka varattuna maailman laajuisessa tanssikohferenssissa, jossa pääsemme kilpailemaan maailman kuuden parhaimman tanssiryhmän joukossa.
Hah. Kun esittelimme naiselle tanssin ilmaisukeinoja, muistan, että yhdessä tanssissa mukana oli pieni musta villakoira. Sen talutushihnaksi laitoin maalarinteippiä. Siis kerran kaulan ympäri ja sitten rulla käteen. Tanssin idea oli se, että vähitellen siihen tuli ihmisiä, jotka sanoivat "anteeksi, en mitenkään halua puuttua, mutta..." ja ne ihmiset jäivät yksitellen siihen maalarinteippiin kiinni. Arvatkaapa, mitä se kuvasti:D Nykyajan kasvatusta ja vanhempien oikeutta kasvattaa omia lapsiaan "rauhassa". Ha. Oi auta, oi auta sa suuri unitutkija.
Varoitus, kerron uneni: Näin muuten hassua unta aamu-unessani. Olin valmistumassa koulusta, joka oli kovasti vanhan yläasteeni näköinen, ja ihmettelin siinä, että miten saan kaikki puuttuvat opintopisteet suoritettua. Iski melkein paniikki, kun ajattelin, etten ole käynyt oikeasti kaikilla kursseilla, mutta pisteet olisi saatava. Hyppelin koulun pihalla jostain syystä siten kevyesti, miten unissa yleensä hypitään. Sellaista hyppelyä, että on ilmaa paljon välissä, voi matkatakin niin eteenpäin. Pihalla oli venäläinen vanha balettitanssijanainen, ja ihmetteli hyppelyäni, että mitä tanssia tuo oikein on, kun ei näytä ollenkaan miltään lailliselta. Sanoin hänelle, että tämä on uusmodernia tanssia (jossa siis käytännössä ei ole mitään järkeä)(taidetta on se vain). Venäläinen vaikuttui ja järjestimme hänelle mahtipontisen esityksen siinä koulun pihalla (jostain ilmestyi luokkakavereitani, joilla oli sama tilanne, että opintopisteitä puuttui), se oliki mielenkiintoista se! Sen nimi oli "Yhteiskunnan epäkohtia" ja siinä röhkittiin ja kierittiin maassa, samaan aikaan muutamat muut pyörittelivät käsiään ja jalkojaan ja osa puhkoi ilmapalloja.
Venäläisnainen sanoi heti huomanneensa, että meillähän on tähän koulutus (mikä ääliö...!) ja lupasi jostain syystä antaa todistuksen meille puutuvista opintopisteistä. Teki meille oikein diplomit ja antoi puhalletusta lasista tehdyt korut kaulaan. Lupasi samalla, että meille on paikka varattuna maailman laajuisessa tanssikohferenssissa, jossa pääsemme kilpailemaan maailman kuuden parhaimman tanssiryhmän joukossa.
Hah. Kun esittelimme naiselle tanssin ilmaisukeinoja, muistan, että yhdessä tanssissa mukana oli pieni musta villakoira. Sen talutushihnaksi laitoin maalarinteippiä. Siis kerran kaulan ympäri ja sitten rulla käteen. Tanssin idea oli se, että vähitellen siihen tuli ihmisiä, jotka sanoivat "anteeksi, en mitenkään halua puuttua, mutta..." ja ne ihmiset jäivät yksitellen siihen maalarinteippiin kiinni. Arvatkaapa, mitä se kuvasti:D Nykyajan kasvatusta ja vanhempien oikeutta kasvattaa omia lapsiaan "rauhassa". Ha. Oi auta, oi auta sa suuri unitutkija.
Terveisiä yötyöstä. Nukuin harvinaisen pitkään päivällä, yleensä vetelen hirsiä yövuoron jälkeen yhteentoista asti. Minulle tarjottiin työtä neljäksi kuukaudeksi eli toukokuusta elokuuhun. Näillä näkymin valmistuisin huhtikuun loppupuolella, eli menisi mainiosti työ ja raha-asiat yksiin, sitten voisi rauhassa vääntää noita työnhakupapereita kesällä eikä valmistumishötäkässä. Mutta. Olen ollut samassa paikassa kaksi vuotta, enemmän kesäisin ja sairaslomatuuraajana muulloin. Rehellisesti sanottuna toivepaikkani olisi jossain täysin muualla. Ei paikassa vikaa ole, mutta työnkuvan haluaisin olevan erilainen. Tämä päätös kuuluu sarjaan "vaikeat" ja "ennalta-aavistamattomat".
Muikku kekkuli jätti kotinsa siis, kunnei voi hamsterikaan ottaa mitään mukaansa kun täältä lähtee. Nyt minulla on 100l terraario tyhjän panttina. Joku sen minulta saisi ostaa, suhteellisen halvalla vielä. Ellei ole tarvetta lemmikille, voi sinne laittaa kaikenlaista tarpeetonta, minä voin mielelläni keksiä lisää käyttöideoita ilmaiseksi!
Maksaisin heti 2€ jos saisin kurkata tulevaisuuteen, mitä ihmettä kannattaa tehdä. Minun olisi päätettävä pian, että saavat toisen ihmisen tilalleni sinne kesäksi, jos en halua paikkaa. Mol.fi:n sivuilla on todella vähän paikkoja sosionomeille, mukava huomata tässä vaiheessa koulutusta sekin asia. Mihin ihmeeseen ovat työllistyneet edelliset valmistuneet...? Sosionomeja on kuitenkin aika vähän työttömänä, koulussa tehtiin tutkimus, että kuinka paljon valmistuneita on töissä, muistaakseni keskivertoluokan, eli 30, valmistuneista 29.
Muikku kekkuli jätti kotinsa siis, kunnei voi hamsterikaan ottaa mitään mukaansa kun täältä lähtee. Nyt minulla on 100l terraario tyhjän panttina. Joku sen minulta saisi ostaa, suhteellisen halvalla vielä. Ellei ole tarvetta lemmikille, voi sinne laittaa kaikenlaista tarpeetonta, minä voin mielelläni keksiä lisää käyttöideoita ilmaiseksi!
Maksaisin heti 2€ jos saisin kurkata tulevaisuuteen, mitä ihmettä kannattaa tehdä. Minun olisi päätettävä pian, että saavat toisen ihmisen tilalleni sinne kesäksi, jos en halua paikkaa. Mol.fi:n sivuilla on todella vähän paikkoja sosionomeille, mukava huomata tässä vaiheessa koulutusta sekin asia. Mihin ihmeeseen ovat työllistyneet edelliset valmistuneet...? Sosionomeja on kuitenkin aika vähän työttömänä, koulussa tehtiin tutkimus, että kuinka paljon valmistuneita on töissä, muistaakseni keskivertoluokan, eli 30, valmistuneista 29.
5.2.07
Apteekkihuijausta
Terveisiä Kaarinasta. Hassu Jänis pelasi lauantaina laskelmieni mukaan ainakin kahdeksan tuntia Johanneksen kanssa zombi(e)peliä, jossa saa tappaa sellaisia eläviä kuolleita millä vain, mikä nyt hyvältä tuntuu ja ostoskeskuksesta löytyy. Ne olivat siellä ostoskeskuksessa ne zombit. Mm. Nalle Puhin päällä voi niitä käsitellä, iskemällä sellaisen pään kulloisenkin zombin päähän. Tai ei se siitä kuole, mutteivät silloin näe tulla syömään sitä pelaajaa, siis itseä, kun on Nalle Puhin pää tiellä. Kyllä on rikas mielikuvitus x-boxin pelien kehittäjillä! Sain katsella zombien veren roiskumista ja sen loiskumista laatteelle kolmen viimeisen tunnin aikana (24-03), kun odotin Hassua ja Hassun kyytiä Johannekselta takaisin anoppilaan. Ensi lauantaina meinaavat ottaa uusiksi, eivät sitä kahdeksassa tunnissa ehtineet pelata loppuun, siinä on oikein juonikin! Mitä kaikkea ne vielä keksii?! Ei ole ihan joka tytön peli se.
Tänään apteekissa ollessani naisfarmaseutti (oletteko nähneet usein muuten miehiä siinä ammatissa...? Minä en rehellisesti sanoen muista yhtään miesfarmaseuttia) oli innoissaan kuin kani ja esitteli minulle uutta ihoöljyä. Suihkautti sitä se minun käteeni ja katsoi minuun silmät kiiluen ja sanoi: "No?". Vannoi minulle hetimiten, että ihanalta greipiltä tuoksuu se, ja haistin epämääräisesti kättä käskystä. Ei minusta kyllä. Ei takuulla tuoksunut. Mutta sano siinä sitten, että no ei miltään haise. Korkeintaan joltain hivenen kemialliselta, muuten on hajuton tämä, sehän on avoin kritiikki että "Nainen, tuotteenne on kelvoton minun nenääni". Sanoin haistettuani että joo, yllättyneesti ja kohteliaasti.
Esitteli se kekkuli ihanaista tuotettaan lisää, haistelin muutaman kerran vaivihkaa kättäni ja pyörittelin silmiäni ihanasta greipintuoksusta, jota siis ei ollut, jos joku hidas lukija ei sitä vieläkään perille saanut. Kunnes huomasi se nainen, että "hetkinen, eikös tässä olekaan sitä tuoksua... Ei, tähän ei ole laitettu, se on sellainen erillinen pussi, jonka saa laittaa tähän muuten hajuttomaan öljyyn, jos haluaa." Jaaha. Kuvitelkaas tilanne, että te olette kohteliaisuuttanne ihastelleet jotain, mitä ei olekaan. Ajattelin laukaisevani jännitteen kun sanoin, että "kuinka huolestuttavaa se on, että haistaa jotain, mitä ei olekaan, hehe", mutta vale oli se. Mitä valetta koko käynti!
Sellaisia olemme me. Ei sano ihminen, kun sen kanssa- kysyy, että näytänkö lihavalta tässä, niin siihen ei siis tokaise, että armottoman. Tai jos joku uudella tukalla tulee ja on kaamea se, niin ei sano normaali, hyväkäytöksinen että haha mikä kodinonni kasvaa sinulla tuolla päälaella, et kai maksanut siitä? Jos sanoo niin yksin on sanoja ikänsä. Tai sitten siitä tehdään joku korkea-arvoinen arvioija tai idols-tuomari.
Mistä sitten tietää, että toinen on oikeasti tosissansa kehuessaan? Ei mistään. Eikä näitä asioita sovi miettiäkään kanssakäymisessä, muuten on kohonnut riski, että nuppi räjähtää mäjelle. Silloin ovat tosissaan kaikki, kun teitä tulevat katsomaan ja sanovat "Hyi, yököttävää!".
Tänään apteekissa ollessani naisfarmaseutti (oletteko nähneet usein muuten miehiä siinä ammatissa...? Minä en rehellisesti sanoen muista yhtään miesfarmaseuttia) oli innoissaan kuin kani ja esitteli minulle uutta ihoöljyä. Suihkautti sitä se minun käteeni ja katsoi minuun silmät kiiluen ja sanoi: "No?". Vannoi minulle hetimiten, että ihanalta greipiltä tuoksuu se, ja haistin epämääräisesti kättä käskystä. Ei minusta kyllä. Ei takuulla tuoksunut. Mutta sano siinä sitten, että no ei miltään haise. Korkeintaan joltain hivenen kemialliselta, muuten on hajuton tämä, sehän on avoin kritiikki että "Nainen, tuotteenne on kelvoton minun nenääni". Sanoin haistettuani että joo, yllättyneesti ja kohteliaasti.
Esitteli se kekkuli ihanaista tuotettaan lisää, haistelin muutaman kerran vaivihkaa kättäni ja pyörittelin silmiäni ihanasta greipintuoksusta, jota siis ei ollut, jos joku hidas lukija ei sitä vieläkään perille saanut. Kunnes huomasi se nainen, että "hetkinen, eikös tässä olekaan sitä tuoksua... Ei, tähän ei ole laitettu, se on sellainen erillinen pussi, jonka saa laittaa tähän muuten hajuttomaan öljyyn, jos haluaa." Jaaha. Kuvitelkaas tilanne, että te olette kohteliaisuuttanne ihastelleet jotain, mitä ei olekaan. Ajattelin laukaisevani jännitteen kun sanoin, että "kuinka huolestuttavaa se on, että haistaa jotain, mitä ei olekaan, hehe", mutta vale oli se. Mitä valetta koko käynti!
Sellaisia olemme me. Ei sano ihminen, kun sen kanssa- kysyy, että näytänkö lihavalta tässä, niin siihen ei siis tokaise, että armottoman. Tai jos joku uudella tukalla tulee ja on kaamea se, niin ei sano normaali, hyväkäytöksinen että haha mikä kodinonni kasvaa sinulla tuolla päälaella, et kai maksanut siitä? Jos sanoo niin yksin on sanoja ikänsä. Tai sitten siitä tehdään joku korkea-arvoinen arvioija tai idols-tuomari.
Mistä sitten tietää, että toinen on oikeasti tosissansa kehuessaan? Ei mistään. Eikä näitä asioita sovi miettiäkään kanssakäymisessä, muuten on kohonnut riski, että nuppi räjähtää mäjelle. Silloin ovat tosissaan kaikki, kun teitä tulevat katsomaan ja sanovat "Hyi, yököttävää!".
2.2.07
Jepulis, niin kävi 2!
Saattohoidossa ollut hamsterini on siirtynyt manan majoille. Tai siis paremmille pähkinämaille. Miten vain. Eräs vieraani halusi kurkata koppiin, ja ihmetteli kovin, miksi lemmikkiparka on kovin kankea. Tragikoomista. Se on kuollut, ehkä siksi.
Muistokirjoitusta ei ole odotettavissa. Mietin sen ajan sitten, miten toimitan Muikun hmm pois. Miksi ei ole mitään ohjeistusta sille, miten toimitaan talvella, kun halutaan eroon kuolleen lemmikin ruumiista?
Muistokirjoitusta ei ole odotettavissa. Mietin sen ajan sitten, miten toimitan Muikun hmm pois. Miksi ei ole mitään ohjeistusta sille, miten toimitaan talvella, kun halutaan eroon kuolleen lemmikin ruumiista?
Musikaalista perjantaita
Arvatkaa mitä tein klo 02.00 viime yönä? Menin vihdoin nukkumaan, tai siis oli tarkoitus mennä. Kissa peijooni tuli tapansa mukaan mahan päälle makoilemaan ja vaatimaan jonkinlaista kupsutusta, niin SILLOIN, silloin se sattui! Käänsi se keeku peräpäänsä minun silmiäni kohden, ja heti ne tarkkana huomasivat, että keekun perässä karvoihin takertuneena seuraa uskomaton määrä kivettynyttä ripulikakkaa! Armias!
Vastaus edellisen kappaleen kuva-arvoitukseen ilman kuvaa on, että klo 02.00 pesin lavuaarissa kissan takapuolta kivikakasta. Kissa huusi ja minä myös ehkä.
Minulla on maailman tylsintä musiikkia. Ei kestä ihminen sitä. En jaksa kuunnella oikeastaan mitään niistä (mainittakoon muuten, että viime syksynä lauloin itsekin levylle, joka soi yllätyksekseni eräänä perjantai- tai lauantai-iltana radio Deissä. Ha. 15 minuuttia julkisuudessa, laulu kesti vähemmän, joten oli pakko hetken hehkuttaa tässä (säälittävää)) (eiköhän se ollut siinä), kaikki on tylsiä vain! Yleensä jos olen kotona, en kuuntele mitään. Olen sellainen ihminen, jonka kotona on kuolemanhiljaista. Pienestä asti olen sellainen ollut. Tai siis minä en itse siis ole hiljaa kuolemanhiljaisessa kodissani, paitsi yksin ollessani olen tietenkin, paitsi pienenä en ja sisko nauroi kun minua jännitti olla yksin ja lauloin ja sisko oli kuunnellut oven takana ja sitä nauroi sitten se. Ja siis siksi en ole hiljaa, kun samainen sisko-kekkuli sanoi minulle, että olen ainoa hänen tuntemansa henkilö, joka on lujaa ollessaan hiljaa. Mutta siis. Se minusta, kodista piti. Ja siitä kuolemanhiljaisuudesta. Ei siinä ihminen keskity mihinkään muuhun paitsi musiikkiin, jos on äänessä sellainen, musiikkia pitää kuunnella niin, että kuuluu kaikki. Keskittyä oikein. Sanoihin ja siihen, minkälainen rytmi on ja bassokuviot ja jos sellaista ei ole niin muuten vaan sitten taustoihin ja. Ei voi kuunnella siis ylimalkaan (ha, ylimalka) paitsi sitten kun osaa edestakas sen musiikin ja sitten laulaa mukana. Jos sisko ei siis ole oven takana ja tulee siihen sitten ilkkumaan naamallansa.
Kuka ihme lukee tenttiin vaikka tai tekee hommia musiikin kanssa? Maalata voi, muttei lukea Suomen sosiaalipolitiikan perusteita jos soi taustalla groove. Hassu Jänis tekee niin. Ei siis luje sosiaalipolitiikkaa, mutta hommiaan tekee ja musiikki soi. Eikä mikään kevyt hissimusiikki (joka on muuten myös hienoa, vaikkakin aliarvostettua. Ihmeellinen vaikutus sillä, tulee metsäolo tai lapsuus- tai turvaisa) (ei käy kimppuun se musiikki) vaan raskas. Jotain kieroa on niissä ihmisissä, jotka eivät musiikkiin keskity! Erilaisia (jos vertaa vaikka esim. minuun) ovat he, muukalaisia!
Kissa on epämusikaalinen otus, ainakin peittää korvansa kun minä harjoittelen palleaharjoituksia ja putkimaista äänenmuodostusta täällä ja ylä-äänien oikeaa avautumista. Ei arvosta sitä se, menee ihan kuralle. Mieluiten myös siirtyy pois läheltä, makaa sitten korvallansa kun menee katsomaan ja sanomaan, että loppui jo.
Hitti! Tulin juuri kiinalaisesta. Syömästä siis. Nyt tekee mieli niin maan perusteellisesti jotain makeaa syötävää. Ostin Hassu Jänikselle Ahaa-patukoita. Arvatkaa kaivertaako ne nyt tuolla kaapissa mieltä. Kaivertavat! Mutta en syö.
Vastaus edellisen kappaleen kuva-arvoitukseen ilman kuvaa on, että klo 02.00 pesin lavuaarissa kissan takapuolta kivikakasta. Kissa huusi ja minä myös ehkä.
Minulla on maailman tylsintä musiikkia. Ei kestä ihminen sitä. En jaksa kuunnella oikeastaan mitään niistä (mainittakoon muuten, että viime syksynä lauloin itsekin levylle, joka soi yllätyksekseni eräänä perjantai- tai lauantai-iltana radio Deissä. Ha. 15 minuuttia julkisuudessa, laulu kesti vähemmän, joten oli pakko hetken hehkuttaa tässä (säälittävää)) (eiköhän se ollut siinä), kaikki on tylsiä vain! Yleensä jos olen kotona, en kuuntele mitään. Olen sellainen ihminen, jonka kotona on kuolemanhiljaista. Pienestä asti olen sellainen ollut. Tai siis minä en itse siis ole hiljaa kuolemanhiljaisessa kodissani, paitsi yksin ollessani olen tietenkin, paitsi pienenä en ja sisko nauroi kun minua jännitti olla yksin ja lauloin ja sisko oli kuunnellut oven takana ja sitä nauroi sitten se. Ja siis siksi en ole hiljaa, kun samainen sisko-kekkuli sanoi minulle, että olen ainoa hänen tuntemansa henkilö, joka on lujaa ollessaan hiljaa. Mutta siis. Se minusta, kodista piti. Ja siitä kuolemanhiljaisuudesta. Ei siinä ihminen keskity mihinkään muuhun paitsi musiikkiin, jos on äänessä sellainen, musiikkia pitää kuunnella niin, että kuuluu kaikki. Keskittyä oikein. Sanoihin ja siihen, minkälainen rytmi on ja bassokuviot ja jos sellaista ei ole niin muuten vaan sitten taustoihin ja. Ei voi kuunnella siis ylimalkaan (ha, ylimalka) paitsi sitten kun osaa edestakas sen musiikin ja sitten laulaa mukana. Jos sisko ei siis ole oven takana ja tulee siihen sitten ilkkumaan naamallansa.
Kuka ihme lukee tenttiin vaikka tai tekee hommia musiikin kanssa? Maalata voi, muttei lukea Suomen sosiaalipolitiikan perusteita jos soi taustalla groove. Hassu Jänis tekee niin. Ei siis luje sosiaalipolitiikkaa, mutta hommiaan tekee ja musiikki soi. Eikä mikään kevyt hissimusiikki (joka on muuten myös hienoa, vaikkakin aliarvostettua. Ihmeellinen vaikutus sillä, tulee metsäolo tai lapsuus- tai turvaisa) (ei käy kimppuun se musiikki) vaan raskas. Jotain kieroa on niissä ihmisissä, jotka eivät musiikkiin keskity! Erilaisia (jos vertaa vaikka esim. minuun) ovat he, muukalaisia!
Kissa on epämusikaalinen otus, ainakin peittää korvansa kun minä harjoittelen palleaharjoituksia ja putkimaista äänenmuodostusta täällä ja ylä-äänien oikeaa avautumista. Ei arvosta sitä se, menee ihan kuralle. Mieluiten myös siirtyy pois läheltä, makaa sitten korvallansa kun menee katsomaan ja sanomaan, että loppui jo.
Hitti! Tulin juuri kiinalaisesta. Syömästä siis. Nyt tekee mieli niin maan perusteellisesti jotain makeaa syötävää. Ostin Hassu Jänikselle Ahaa-patukoita. Arvatkaa kaivertaako ne nyt tuolla kaapissa mieltä. Kaivertavat! Mutta en syö.
...
Tänään tulin kotiin iltavuorosta vain huomatakseni, että kissa on tuhertanut ripulit lattialle koppinsa eteen. Jee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
