Tukkataikaa

Kirjoitin tämän eilen, mutta Sepolla oli vapaapäivä. Ei toiminut siis. Tässä tulee kuitenkin tämä tarina uudella yrityksellä.

Tänäpänä onkin ollut sitten kaikenlaista pientä. Färjäsin tukkani tässä päivänä muutamana (tarkoittaakohan "muutamana", että joku asia tapahtui useamman kuin yhden päivän aikana vaikka sitä kuitenkin käytetään samoin joskus kuin eräänä päivänä?) (on, kyllä se on väärin sanottu, jos sanoo eräänä tilalla muutamana.) Korjaan. Färjäsin tukkani tässä päivänä muuantena. Ostin oikein parturiliikkeestä sen färin, että tulee hyvä. Tuli! Oikein ihana suklaanruskea. Näin opiskelupäivien viime hetkinä ajattelin säästää kuluissa, en mennyt parturiin, vaikka ehkä se yleensä kannattaa. Färistä tuli hyvä, mutta jotain eloisuutta kaipasi tukkani mun. Ostin paketin raitafäriä myös ja iskin sen päähäni tänään aamulla, heti kun pääsin yövuorosta kotiin (tarkkasilmäisimmät lukijat huomaavat tässä piilevän vaaramomentin!). Siinä oli oikein varoitustekstit, että älä ihminen pidä tätä erittäin hoitavaa ja hellävaraista moskaa päässäsi yhtään kauempaa kuin korkeintaan 45 minuuttia, muuten sinut vie mörökölli, tai tukkasi ainakin. Kuulemma kun sitä töhnää laittaa, niin aluksi saattaa näyttää punaiselta tai keltaiselta se ihmisen tukka siinä alla. Mutta että se on luonnollista ja kuuluu asiaan ja haihtuu siitä sitten se ja vaalenee.

Uhmasin. Pidin yli tunnin. Ei tullut tukasta purkkaa, mutta kelta-oranssi tuli. Mihin katosi minun suklaanruskeani, mitä? Meni taivaan tuuliin, se kehno raitafäri sen söi, eikä vaalentunut! Minun rakas tukkani, mennyttä! Tavattuani itseni peilistä pidin pienen hiljaisen hetken suklaan muistoksi, ennen puhelinluettelon ja parturiliikkeiden etsimistä. Sain ajan tänään päivällä, hassua, tästä ihan läheltä vielä. Nainen sanoi puhelimessa, että nyt olisi hyvä väli, mutta et taida ehtiä tähän viidessä minuutissa. Hah! Kuvitelkaa itsenne tilanteessa, että katsotte peiliin ja odotatte eloisaa uutta lookia ja häikäisevää naiskauneutta. Vaan! On koko pää täynnä marmorikuvioituja raitoja ja kaiken lisäksi kiehtovissa neonväreissä. Etenkin pääliosa tukasta on kuin siinä olisi Tiimarista ostettu lasten muovikypärä. Tukan alaosa näytti häpeävän yläosaa ja oli harvinaisen flatku. Jos joku ei tiedä, mikä on flatku, kuvitelkoon itsensä tukkana, jota hävettää omistajan tyhmyys ja yrityksen täydellinen pieleenmeno. Häkeltyy siinä karskeinkin ihminen. Ensimmäistä kertaa menin parturiin juosten ja pipo päässä. Jonotinkin hetken ilman takkia, mutta muodikkaasti lakissa. Parturisnainen oli poliittisesti korrekti, ei sanonut mitään, ei luonut edes moittivaa katsetta. Olin tosin hyvin nöyrä ja myönsin tappioni heti.

Tukasta tuli tumma. Liian. Suklaa on muisto vain. Mutta eiköhän se tästä hälvene. Pinkkiäkin on vähäsen. Muuten leikkaus on hyvä, oikein tyttömäinen mutta samalla rock. Hip hei. Kaikkea sitä voikin yhdistää.

Opinnäyte on voimakkain kirosana, mitä tiedän. Siksi sitä on käytettävä varoen, ettei vain loukkaa ketään. Tästä lähin se voidaan kirjoittaa myös "#¤%", ettei herkimmät lukijat koe traumaattisia lukuelämyksiä.

Pölinää

Hei kaikille.

Kiitos rohkaisusta sinä tuntematon. Mukavaa on silloin, kun saa kehun! Sellainen lämmittää mieltä moneen otteeseen, aina kun sen muistaa.

Lupasin siskolle, etten koskaan mene kilpailemaan Idolsiin. Varsinaista syytä en tiedä, miksi sisko ei minua sinne halua. Mutta lupasin kuitenkin. Tänä vuonna oikein kysyttiin mukaan. Ei tuotantotiimi, ystävä vain. Muistin lupaukseni, sisko kulta. Ehkä lupaan olla menemättä mukaan poliittisiinkin kiemuroihin, ainakin tällä erää. Sitä kuitenkin ihmettelen, että mitä tulee siitä, jos "jotkut" ajaisivat alas veroja ja sitä kautta hyvinvointipalveluja. Joku fiksu sanoi tänään lehdessä, että Jee, nyt poistuu verot ja saa sitten ihminen itse päättää, mitä tekee niillä säästyneillä rahoilla. Hmm. Minun on nyt todettava, etten purnaa yhtään verojenmaksusta, kun tietää, mihin ne periaatteessa menevät. Turhaankin kyllä, mutta miten maksetaan sitten vaikka opintotuki tai asumis-, jos ei veroista?

Minä en muuten oikeasti ole mitenkään poliittinen fanaatikko. Äänestämässä käyn, en muuta.


Jätin torstaina opinnäytteen. Opettaja lähetti perjantaina muutaman korjausehdotuksen, pitäisi laittaa se vielä kerran korjattu versio takaisin. Lisäksi sain tänään opponentin, ihan uppo-outo. Jos teilaa se nainen minun työni, niin saa tuta! Opettelen kierrepotkun! Jos sattumalta nyt sille naiselle tapahtuu jotain, niin tällä uhkauksella ei ole täten mitään tekemistä sen kanssa.

Yötyöhön tuli kutsu. Ei tänä. Huomenna. Sinne sitten.

Opinnäytetyöstä

Nyt se on jätetty viimeisen kerran opettajalle. Hirvittää, pelottaa, kauhistuttaa, jännittää, muttei yhtään ole helpottunut olo.

Näin viime yönä sellaista unta, että minulle soitettiin ja kerrottiin, ettei sitä työtä oltu hyväksytty. Minulla oli kuukausi aikaa tehdä uusi tutkimus. Keksin hätäpäissäni, että teen nyt sitten vaikka lasten hammashuollosta tutkimuksen. Tässä vaiheessa muistutan, että olen kuitenkin sosiaalialan opiskelija. Lasten hammashuolto on merkillinen juttu. Sillä sanottiin minulle, etten saa tehdä siitä tutkimusta, nimittäin aihe on salainen. Erittäin salainen.

Ihana kevätpäivä ja olo on kauhistunut. Työ on huono. Ihan varmasti kuitenkin on. Tunnen sen luissani. "Hyy", sanovat ne. Radius ja tibialis ja jopa patella hytisee! Patella saisi olla paikallaan, sellainen tunne on ikävä kun lumpio mokoma heiluu. Kalman kalpeina odottavat kaik luut tässä kropassa, mitä tuleman pitää. Tässä istun enkä muuta voi. Quod scripsi, scripsi (Quidquid latine dictum sit, altum viditur.)

Aamuherätyksiä

On niitä mukaviakin. Tänään ei. Heräsin puoli kahdeksan aikaan siihen, että yölamppu seinältä tuli alas ja osui minua otsaan. Kovaa. Hain villasukan unispäiteni ja painoin sillä sitä kohtaa mihin osui se kurja. Kuhmu tuli silti.

Tänään harjoittelin laulutuntia varten läksykappaletta. Tuli ääni kipeäksi. Ei saisi. Väärästä paikasta tai siis tavalla tulee ääni silloin ilmoille tai sitten oli liian korkea kappale minulle tai vaikka molemmat. Kuka sitä tietää. Kysyn kun menen.

Tietääkö kukaan svengaavaa rakkauslaulua, jonka voisi laulaa häissä? Minun pitäisi joku keksiä.

Vaalilupauksia

Tähän mennessä eniten iloisuutta aiheuttanut asia tässä päivässä on erään nimeltämainitsemattoman eduskuntaan pyrkivän naisen mielipide siitä, että työvoimatoimisto on lakkautettava. Toisessa kappaleessa kuitenkin hän ehdottaa, että esimerkiksi lastensuojeluun saisi lisätyövoimaa tukityöllistetyillä työvoimatoimiston kautta. Ei sinänsä, että olisin samaa mieltä, hilpeys johtunee muista syistä...

Varovasti liikenteessä, hoi äänestäjät! :D

Samalla ihmettelen hiljaa, mistä tulee julkisten palveluiden rahoitus, jos sama edustaja esittää verojen alennusta ja samalla julkisten peruspalveluiden tason nostoa...? Totuus on kuitenkin ilmeisesti se, että vaikka Suomessa talouskasvua tapahtuisikin, suuri osa tuloista (jolla rahoitetaan näitä julkisia, jokaiselle tarkoitettuja hyvinvointiyhteiskunnan palveluita) tulee ihmisiltä, jotka maksavat verot palkastaan. Helppo luvata, vaikea toteuttaa. Voi edustajaksi pyrkivät. Ottakaa selvää asioista, jookos. Minä en pyri, kun en ole perillä, mutta lukekaa edes, miten tämän hyvinvointiyhteiskunnan rippeet toimivat.

Ratkaisevia asioita

Tänään niitä sattuu, ratkaisevia. Haen sen peevelin opinnäytetyön opettajan lokerosta klo 15. Edellinen tuli niin monella huomautuksella takaisin, että itsetunto laski alle absoluuttisen nollapisteen. Hyytävää oli siellä, sen voin sanoa!

Miten voikin ihminen olla sellainen, että tekee niin kuin ei ole hyväksi havainnut, pelkkää laiskuuttaan (muistakaa tämä lause, tämä on tämän kappaleen pääasia, seuraavaksi tulee pitkä alustus aiheeseen, että tekin siellä kotikatsomoissa virittäytyisitte samaan tunnelmaan, missä on kirjoittaja)! Hassu Jänis on sellainen, joka siivoaa ja tiskaa ja ennen sitä esipesee astiat kuni hullu (se on niitä ihmisiä, joka laittaa tavarat paikalleen hetimiten kun niitä on käyttänyt tarpeeksensa)(kyllä te sellaisen ihmistyypin tiedätte. Saatatte itsekin olla sellainen, jos oikein omituisesti on sattunut). Minä olen mitä vähimmässä määrin sellainen intoilija. Joulun aikaan esimerkiksi on maailman kamalinta tehdä joulupaketteja kun tulee inspiraatio ja sitten joutua siivoamaan tavarat pois kun tietää, että huomenna tai viimeistään yli- jatkan tasan tästä mihin tänään jäin. Mutta. Asiaan. Nyt tulee se asia siitä lauseesta, joka teidän tuli muistaa. Niin että on ihminen laiska. Jouduin tänään taas maksamaan kovan hinnan esipesemättömistä astioista ja siitä, etten ole todellakaan laittanut tavaroita paikalleen, kun olen niitä käyttänyt. Enemmän tahi mitättömän vähän. Pakko kuurata ja liottaa kaikkea ihmeellistä, mitä lautasiin on takertunut! Samalla tosin voi kerrata, mitä kaikkea on tullut syötyä männäviikolla. Ehkei se olekaan aina silti vika. Joskus voi sellaista tehdä. Mutta kova homma siinä on, että liottaa ja tiskaa. Kun. Jos olisin heti viruttanut, niin ei olsi niin hommaa. Tai laittanut paperit paikalleen, kun olen niistä katsonut silmilläni jotain opinnäytteeseen ja vaatteet vienyt pyykkiin, niin ei olisi tätä häslinkiä nyt.

Mutta on.

Arvatkaa mitä. Sain sakon pysäköintikiekon käyttämättä jättämisestä. Pahinta on se, että sain sen toiseen kertaan neljän kuukauden sisällä. Juu. Kaikkea sitä sattuu tyhmälle. Syy oli täysin tässä päässä. On siinä silti muuten ammatti niillä sakottajilla. Toisen virheestä itse saavat leipänsä päälle voita. Ja voin alle leipää, miten vain. Toisen virheestä! Miten nukkuvat yönsä he? Hyvin! Luulevat, että ovat alati oikeuden työssä, mutta ovatko? Ihan kuin olisin tahallani jättänyt käyttämättä kiekkoa, protestiksi! "Uskonnollisesta vakaumuksestani johtuen en saa käyttää kiekkoa edes niillä alueilla, joissa sen käyttö on vaadittu." Menisiköhän valitus läpi...? Uskonnon varjolla on toisia käytetty hyväksi, huijattu ja tehty paljon pahaa. Sanoo edelleen harras kristitty. Mahtaisiko se säästää minulta parkkisakkorahat? Kaikkea olen tehnyt (vrt. porkkanoiden istuttaminen erääseen julkiseen puistoon), mutta ehkä röyhkeys tai pokka ei kestä soittaa pirkolle parkkiin ja kysyä.

Pitänee nyt kuitenkin sanoa, että työnsä se on heilläkin. Ehkä sakottavat joskus sitten myös niitä, jotka ilman inva-kylttiä kyseiselle paikalle parkkeeraavat. Haistakoon homeen ne! Pirkkoa silloin arvostan!

Lisäys. Lukekaas Katin naistenpäivä-kirjoitus, jos minun maiset pikkuiset marinani ärsyttää.

No nyt se vasta myrkyn lykkäs!

Tiivistelmän teko tähän viheliäiseen työhön oli vaikeata kuni heinänluominen. Mutta nyt se vasta minulle selvisi, että pikkujuttu oli se sellainen, verrattuna tähän nykyiseen ongelmaan. Nimittäin. Pitäisi tuottaa se peevelin teksti nyt englannin kielellä uudelleen! Kuka vihoviimeinen sen on keksinyt, mitä? Ei ole ihminen ollut se!

Nyt heti kommenttia kehään siltä, joka taitaa englannin kielen jalon taidon! Kyllä minulta se onnistuu, puhuminen siis, mutta tällaista kapulakieltä on mitä kammottavinta kirjoittaa. Keinotekoista on se, että pitää ihmisen vääntää vieraaksi maaksi esimerkiksi käsite "kuntouttava työtoiminta". Mikä se on se, häh? Ei tietoa, se on viattoman kiusaamista, että tällainen pitää!

Niele kalkki, sa kurja ja sadistinen ihminen, joka olet tällaisen tehtävän laittanut paroille.
Olet varmaan miettinyt sitä vessussa istuessasi tahi kun ei ole tullut yöllä unta, että miten saisi oikein kiemurtelemaan sellaiset ammattikorkeakoulussa opiskelevat! Niin on miettinyt, kun kanssasisarus on ensin keksinyt opinnäytetyön yleensä. Senkin katalat käärmekset! Sellaisia kuni te, ei olisi uskonut! Mitä teidänkin äitinne teistä on mieltä, kun niin viattomia kiusaatte, mitä? Varmaan menee lauantaisin saunaan rauhassa hän, äitee, ja istuu lavolla ja heittää löylyä ja pesee harmaan tukkansa ja tullessaan puhtaana mäelle sieltä niin istuu pukuhuoneen jakkaralle, juo keltaista jaffaa ja huokaisee. Tuollaiset synnytin, ma kurja. Voikohan antaa tämän maan opiskelijat minulle anteeksi tätä. Kuunaan en olisi virhelmöinyt, jos olisin tämän tiennyt! Annan äitee, sinulle anteeksi, mutta sitä harkitsen, että mitä tehdään noille mureenoille!

On tehty ihmisen valmistuminen hankalaksi! Hitti!

Voi millaista aikaa!

Tällaista aikaa en ole eläissäni elänyt. Kammottavaa kura-aikaa, opinnäytetyö pitää palauttaa viikon kuluttua opettajalle. Vielä viikko sitten se oli hattarata se työ, nyt siinä on edes vähän tolkkua. Mitään kunnollista en eilen syönyt, paitsi kaksi banaania. En saanut unta, tekemättömät työt painoivat mieltä vielä yhden aikaan yöllä. Näin unta, että olin tietokonepelissä tai jossain televisiosarjassa, jossa mutamonsterit ja kuusitoistametriset metalliset avaruusoliot huvittivat katsojia muissa maailmoissa hyökkäämällä tänne meidän kotoplaneetallemme ja liiskaamalla ihmisiä eri paikoissa sinisten tankkijalkojensa alle. Paitsi niillä mutamonstereilla ei ollut sinisiä jalkoja, punahehkusilmät olivat. Pelottavaa. Uimahalliinkin astuivat ne. Ja elokuvateatteriin.

Kummallista. Aivan valtava prässi on tämä tällainen, mihin ihminen joutuu kun on ollut aiemmin laiska. Eli minä olen. Numibialaista olisi tarvittu, vaikka vaapuin mielipiteen molemmin puolin. Kirjoittamisen blokki lähtee ihan pienistä oivalluksista, useinmiten jonkun toisen sanomasta. Minulla ainakin.

Nyt käsi ylös kaikki, jotka ovat samaa mieltä itseni kanssa, että sairastun kun tämä viikko on ohi? Ja sieltä nousee käsiä! Olette kaikki voittaneet matkan selvännäkijäkursseille Pohjois-Afrikkaan. Minä en maksa matkoja silti.

Ei oikeastaan ole edes nälkä. Mihin sitä ihminen paniikissa ruokaa tarvitsee? Ei mihinkään. Tulee uudelleen nähtäväksi äkkiä jos sen menee nauttimaan. Tai huono olo ainakin.

Tässä vaiheessa lopetan. Pakko jatkaa kirjoittamista. Kammottavaa sekin, kun lisää ja veulaa ja vääntää ja muuttaa rakennetta, niin ei tiedä, onko joku kekkulin asia jossain kahteen kertaan. Sellainen on maailman ovelinta se, tekstit piiloutuvat! Ne kurjat! Haistakoot homeen.

Ensi juhannuksena jos en ole valmistunut, poltan kokossa kaikki opinnäytetyön raakaversiot ja ohjaavan opettajan kuvan. Ensin siihen on heitetty tikkaa. Paras tapa torjua epäonnistumisen tunne on siirtää syy itsestä muualle. Ha.

Hääeilinen

Sellaisissa oltiin kuni häät. En tuntenut morsmaikkua, sulhasen olen nähnyt eilisen mukaan laskien ohimennen neljä kertaa. Hassu Jänis se minut mukaansa otti, hänen tuttunsa oli se sulho. Kaikella kunnioituksella ja hatunnostolla sanon, että olivat hauskat häät ne. Jopa hääohjelmat olivat. Osa oli tuttuja, mutta kas, sopivasti muokattuja, että tuli niistä kuni uusia ikään. Joka häistä tuttu juttu, tuttu juttu, oli jätetty armollisesti pois, tosin tuolileikki oli. Mutta hauska oli se myös; ennen kuin sai istua ihminen ja jättää jonkun toisen kanssakisailijansa ilman tuolia tylysti kuin kärmes, niin piti kuunnella ohje, mitä pitää tehdä ennen istumista. Eräs käsky oli hakea kenkä juhlayleisöstä, toisessa oli, että kolikko. Tai sitten piti kätellä miestä tai koskettaa seinää. Niissä häissä ei kasvanut parta odotuksesta!

Häät maksavat aika paljon, ilmeisesti. Mietin siinä ahtaessani vatsaani kaiken maailman kasvisgratiineita ja lihakastiketta (hyvää oli. Vatsa oli killillään), että ohhoh, niin vain sitä tässä syödään ihan vieraiden ihmisten laskuun. Mitenhän omat häät joskus järjestyy, kukas ne maksaa, mitä? Jos nyt jo lottoaisi, niin ehkä sitten tärppää. Yksi vaihtoehto on, että menee salaa itseltäänkin naimisiin. Sellainen olisi hauskaa. Ehkä kuitenkin salaa palaa hinku päästä olemaan päivä oikein kauniissa (ja voi-hitti-mitä-minä-tästä-maksoin-) puvussa ja tukkalaitteessa ja tällingissä.

Kävin hierojalla perjantaina. Siinä on ihminen aika avuton, kun makaa rötköttää toisen pöydällä siinä ja sitten tulee kovasorminen amatsoni ja hakkaa lihaksia. Minusta tuntui samalta, kuin joku olisi ajellut pitkän selkälihakseni päältä kyntöauralla. Eikä ole kovin lohduttavaa, että hieroja sanoo "no kylläpäs onkin jumissa". Se on muuten hassua, että se on ikäänkuin ylpeilyn aihe ihmisellä se semmoinen. "Minulla on lihakset jumissa..." "Minullapa on enemmän vielä, ihan sattuu oikein" "Minulla on eniten, hierojakin sanoi, minulla on usein pää kipeä kun niin kiristää". Sitten mennään kotiin ja ollaan tyytyväisiä että minullapa on tämän korttelin kirein niska kun oikein päässä asti tuntuu.

Se muuten se naikkonen hieroi purulihakseni myös. Hauskaa. Ihmeellisiä lihaksia on ihmisellä näköjään. Ja tuntojaan.

Minun piti tehdä opinnäytettä, mutta taidan mennä lenkille. Se tekee takuulla hyvää tälle pienelle raukalle, jonka aivot ovat pölyttyneet liiallisesta sisällä istumisesta. Katille kiitos muuten vanhasta neuvosta palata alkuun lopussa. Se on hyvä neuvo se. Minullekin on se joskus sanottu, mutta sen olen autuaasti unohtanut. Muillekin kiitos kannustuksesta. Ehkä elämä voittaa.

Voi kura!

Minun pitäisi saada opinnäytehommat kuosiin kahdessa viikossa. Eikä työ ole siinä mallilla, että se olisi vielä hyvä. Minulla paralla on vielä ilmeisesti koko koulun kinkkisin opettaja ohjaamassa, se kinkki on sellainen asia, että on oltava just jämptilleen miljoonaan kertaan pyöritetty asiat että niistä saa sellaiset, mitkä sitä miestä miellyttää. Kammottavaa ja pelottavaa. Mielestäni olen suht laajasti selittänyt eri käsitteitä, mutta tänään mies suvaitsi soittaa ja kertoa, että kas, mielellänsä nyt luettuani tämän version, hän kovasti haluaisi nähdä kasvokkain, jotta voisimme käydä tekstiä sivu sivulta läpi (sitä on 55 sivua nyt. Ei mikään pikku tehtävä se sivu sivulta. Onneksi ei ole gradu), kun kuulemma osa käsitteistä on vielä vähän ilmassa. Kas. Miten hitossa määrittelet syrjäytymisen, kun mitä enemmän aiheesta luet, sitä epäselvemmäksi se käy...!

Sellainen on aika kurja olo, minkälainen on nyt itsellä. En saa järkevää jäsennystä tai päätöstä työn loppuun, alkuun olen tyytyväinen. En jaksaisi kahlata yhtään teoriakirjaa lävitse ja miettiä käsitteiden tarkennuksia, varsinkin, kun kaikki, jotka ovat pumaskan lukeneet, eivät ole huomauttaneet samasta asiasta. Minulla on sellainen velmu olo. En nimittäin näe tekstissä virheitä, enkä parannusehdotuksia. En missään nimessä pidä sitä täydellisenä, mutta suhde kurjaan on kummallinen. Ikäänkuin se olisi syntynyt itsekseen ja tässä katselisin vierestä, että kas, tuollaisen synnytin. Vaikka joku sanoisi, että hei, sillä ei ole kuin kahdeksan varvasta, vastaisin varmaan, että no, sellainen se on, näytänlö minä siltä, että teen varpaita työkseni? En tiedä yhtään, ymmärtääkö tätä kukaan, mutta sellainen olo on. Toivoisin oikein kovasti, että joku minua jossain ymmärtäisi.

Tuntuu hassulta edes katsoa työtä. En osaa korjata siitä mitään. Etenkin loppu on hajanainen, mutta se vain on. Aikaa ei ole siihen, että työstä voisi ottaa etäisyyttä. Ääh.

Tänään menen hierojalle. Oikea puoli niskasta vihloo (!) välillä ja on jumissa. Toivottavasti se naikkonen saa sen kuntoon. Jos edes hierojan pöydällä osaisi sitten olla stressaamatta tätä työtä. Pitäkää peukkuja.

Ai hitti kun on pyllystä tämä vielä. Jos olisi eri opettaja, niin ei olisi käsiteongelmaa. Tämä analysoi kastemadon rakenteen, ennenkuin laittaa sen koukkuun. Eikö parasta olisi keskittyä kalastamiseen?