Huh heijaa.

Hyvää joulua edeltävää viikkoa! Eilen iski hämmästys ihmiseen kuni salma, kun sen yhtäkkiä huomasin, että joulu tulla lompsottaa kuni varas, sikäli mikäli varas lompsottaa. Kaardemummassa ei lopsottanut, hiipivät ne.

Kauppaan pitäisi ihmisen suoriutua. Piakkoin vielä. Kaupan tädit muuten hermostuvat ja kysyvät kuka tänne enää änkeää kun kello on jo hetken ali yhdeksän. Ei se sellainen passaa ja sitten tulee vartija ja heittää minut pihalle itkemään kun leipää piti saada eikä sitten saanutkaan tämä. Juu. Turha herkkäsydämisten sääliä on tuntea, oma syy olisi se!

Banaaneja. Ja leipää. Ja sitten ehkä jotain huomista syötävää. Ei muuta, helppo ostos oli minulla!

Voi ainaista rahan menoa silti! Ei riitä raha mihinkään, vaikka venyttäisi penniä tai senttiä haha. Olen niin venyttänyt, että minun senttini on muiden metri! Nyt pääsi vale. En ole venyttänyt yhtikäs vaan tuhlaaja olen. En turhaan tilpehööriin tuhlaa, mutta en syö nuudeleita ja hernekeittoa vaikka pitäisi jossain vaiheessa kuuta kun kuitenkin loppuu rahat. Kunnon ruokaa ostan silti.

Arvatkaa, mitä olen tehnyt? Jo seitsemän (7) sivua! KYLLÄ! Opinnäytetyö lähenee loppuansa! Enää lukematon määrä lisää. Mutta tämä kaikki on suoritettu ilman numibialaista maaorjaa, joka kurja lähti kotiinsa. Toivo voittaa epätoivon, alku on aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo ja joka toiselle kuoppaa kaivaa on itse.

Joku luulee että olen syönyt sieniä. En ole.

Aika rientää ja housut kuluu

Sen tietää nyt tämä ihminen myös. Harjoittelu loppui ja koulu alkoi ja on oikeastaan pian ohi kokonaan. Se #*@ opinnäytetyö on ainoa, mikä minut pitää kiinni siinä laitoksessa. Ei auta, tehtävä on. Se hiukan haittaa, kun erityishuoltopiiri soittelee kotiin ja pyytää töihin. Siis ei se minua haittaa, mutta opinnäytettä kyllä. Nyt olen ollut 1,5 vkoa täysin uudessa paikassa ja viihtynyt hyvin. Liiankin. Ei tekisi mieli yhtään tehdä mitään kirjallista tehtävää. Numibialainen kotiorjakin on matkustanut muualle liian sateen ja pimeyden takia.

Miksi IHMEESSÄ pitää sataa koko ajan ja olla pimeää ja ankeaa? Jokainen, joka siellä saastuttaa ilmaa niin, että kasvihuoneilmiö jatkaa etenemistään, tällä määräyksellä lopettaa heti. Jollei jouluna ole lunta, tulen ovenne taakse aattoiltana ja varastan kaikki lahjanne ja syötän ne susille. Sinne menevät vihreät kuulat ja villasukkanne ja mitä tahansa krääsää sitten aiotte läheisillenne ostaa.

Joulu peijooni tuo mukanaan muuten älyttömästi tavaraa, mitä ei todellakaan tarvitse. Viime jouluna kuitenkin sain niin hienon lahjan, että muistelen lämmöllä. Helena-tätini osti lahjaksi minulta eritrealaiselle tytölle koulupuvun, sain siitä ilmoituksen postikorttina. Jos ostaisin samaisesta paikasta isälle vuohen tänä jouluna. Tai siis ei se isälle menisi, vaan jollekin talonpojalle, joka olisi sitä vailla. Jos isälle ostaisin, se menisi ja pistäisi sen vuohiparan päiviltä, vaikea kuvitella, että menisi ja lypsäisi sitä joka aamu. Vuohi kuulemma lypsää maitoa suhteessa kulutukseensa ja kokoonsa aika paljon. On kuulemma edullisempi kuin lehmä, sanoi työkaverini, jonka oma vuohi armollisesti lahjoittaa 1,5 litraa maitoa heidän iloksensa joka päivä.

Parisuhde muuten on kummallinen asia. Miten voi kaksi erilaista ihmistä sovittaa elämänsä yhteen? Missä asioissa voi joustaa ja missä ei? Ristiriitatilanteissa on kamalaa, tai oikeastaan sen jälkeen, kun huomaan ainakin omalta kohdaltani oman joustamattomuuteni. Se toinen, miesrukka joutuu antamaan omasta kannastaan valitettavan usein periksi minun jääräpäisyyteni takia. Miten sitä muistaisi siinä tilanteessa kun on höyrypäänä, että se toinen on tullut vastaan jo monta metriä, kun minä vasta jökötän paikallani kädet puuskassa ja silmät kiinni? Ja muutenkin muuten sitten toisissa asioissa joustaa, jos on pienestä asti pitänyt itsestään selvänä tiettyjä asioita, että minun mieheni on sellainen ja sellainen, siis perustavaa laatua olevia seikkoja, ja mies onkin sitten erilainen, niin onko vaihdettava mielipidettä vai miestä? Häh? Jälkimmäinen tuottaa aika paljon tuskaa kahdelle, ensimmäinen vain yhdelle. Jos Hassu Jänis muuten lukee tätä, ei tähän kannata kirjaimellisesti takertua, kunhan mietin asioita.

Tein eilen 12 hernepussia töissä kehitysvammaisten kanssa. Meinasi revetä käsistä homma, kun oli niin hauskaa. Koittakaas saada kiinni kuivia herneitä vahatulta lattialta. Sen jälkeen kun kaikki ovat sopivan väsyneitä nauramisesta, niin vetäkääs tuolijumppaa. Voin kertoa ettei tule mitään. Erikoinen työpaikka, kun menee ylitöiksi helposti, ei vaan malta lähteä töistä aiemmin... Huh! Ihan mukava vahvistus silti tähän koulun loppuun, että ei ammatinvalinta ihan metsään mennyt, tälläkin alalla voin kokea työn iloa. Vähän jännitin, kun muutama harjoittelu meni niin, että laskin tunteja, koska ne päästää tämän plikan pois.

Hohhoi. Kaipa tästä pitää jatkaa hommia. Ei minulle palkkaa siitä makseta, että täällä omia juttujani kirjoittelen!

Harsopää-haisuli

Seppo nukkuu. Ei ole ollut aikaa kirjoittaa tänne lain. Huono on se. Arvatkaa mitä. Kissalta on taas leikattu silmä. Tuossa se jälleen makaa reporankana ja taas jännitetään, miten se mahtaa selvitä nukutuksesta. Suorastaan löysä on se. Harjasin sen paran takut kaikki kun sille tulee niitä paljon nykyään. Omituista. Maksa- ja munuaisarvot ovat kunnossa, mutta silmä ei. Se oli totta puhuen todella hurjan näköinen. Harmaa kalvo paheni ja pinnalle tuli verisuonia. Yh.

Työharjoittelu jatkuu. ÄÄÄ! En silti uskonut, että selviän edes neljää viikkoa, ja se on nyt takana! Puolitoista vielä edessä. En tiedä vieläkään, mistä saa ostettua motivaatiota ja älykkyyttä. Ette takuulla tiedä tekään, muuten olisitte supermotivoitunut kaikkeen muuhun paitsi turhaan bloginlukemiseen!

Ensimmäinen päivä, kun saan olla vain. Tai ilta siis. Se on mukavata. Minä voisin virkata nyt. Tein itselleni jo Novitan Huopanen-langasta huivin, hieno tuli ja jännittävä. En virkkaakaan. Tulee vieras. Minun sosiaalinen elämäni kuivui kokoon Hassu Jäniksen myötä. Ei siis että se Hassun vika olisi, pois se! Mutta aikaansa tahtoo ihminen kulunsa kanssa viettää. Johanna tulee siis. Ja toiselle Johannalle, sille suku-: Laita ihmeessä nyt siis blogisi osoite tänne myös niin lisään sen linkkeihin!

Juupelis. Millaista olisi viettää häät Turun linnassa?

Kissasta taasen. Ehkä muusta myös.

Hei. Mahtaako täällä olla enää lukijoita jäljellä. En ole kirjoittanut niin pitkään aikaan, että olen tällä välillä täyttänyt kaksi kertaa vuosia, lakannut kynteni kerran, meikannut monesti, istunut n 3,25h vessassa jne. Ei sitä ihminen hoksaa sellaista aina, että aika kuluu.

Kissa selvisi nukutuksesta. Silmä oli villin näköinen, kun se kerran oli ommeltu umpeen paranemisen nopeuttamisesksi, vilkkuluomi näkyi ja sinne piti tiputtaa tippoja kilo. Eilen se avattiin se silmä taasen jotta näkisi se, mutta huomasin tänäpänä, että on taas kissalla silmä kiinni samoin kuin ennen leikkausta piti se sitä kun oli kipeä. Nyt siis on taas. Ei ole lupaavaa se- päivän jaksoi hyvin se kissa. Lääkäri (eläin-) epäili, että voisi olla munuaisissa vikaa, kun kerran sellainen sama vaiva on nyt molemmissa silmissä(!). Totta puhuen minua jännittää paljon, mitä hittiä kissan kanssa teen. Toivottavasti sille ei käy kalpaten. Siis että se joutuu tiensä päähän mokomien silmävaivojen takia. Huoh.

Muuten olen työharjoittelussa. Ei motivaatiota siihen. Ei tippaakaan. Ihan väärään aikaan on viimeinen harjoittelu, kokonaan saisi olla lomaa, että ehtisi ihminen ja kunnollinen kansalainen minä tekemään opinnäytetyötänsä. Sillä toisella suuntautumisvaihtoehdolla on sellainen tilanne, että on lomaa. HA! Niillä on koulu jo ohitse kun on yksi harjoittelu vähemmän niillä kuin meillä! Se on väärin se! Ehtii valmistumaan ne jo jouluksi. Minä en. Olen siirtänyt tähän mennessä valmistumispäivää kolme kuukautta eteenpäin. Voi olla että menee vielä siitä pidemmälle myös. Nyt tuli kolmesataa harmaata hiusta lisää justiinsa.

Miksi ihmeessä ystäväkirjaani ei kirjoita kukaan? Tuulella ei ole ystävää. Eikä Eevalla. Säälistä voisitte. Ajatelkaa minua parkaa, kissa kipeänä ja valmistuminen myöhässä! Voih voih!

Kissasta

Tess on todella kipeä. Jännittää, toipuuko ja selviääkö se tänään tehdystä silmäleikkauksestaan. Nyt 9h nukutuksen jälkeen ei kovin vahvalta näytä. Itkettää vähän. Lääkärissä tuli kunnolla itku.

Parka, parempi, parin

Voi äiteen omaa kullanmurua. Siis minä olen se äitee vaikken ole, enkä ainakaan noin karvaisen eläimen. Emäntä olen siis. Ja ruokkija ja pyllynpesijä kun tulee äklöttävää vihreää ripulia ja kynsienleikkaaja ja harjaaja ja takkujenrepijä ja pesijä. Ja nyt taksikuski. Kuskasin tänään kissani lääkäriin, eläimille sopivaan. Sellainen vaiva oli sillä, että piti toista silmää kiinni kuin merirosvo ja kun sinne silmään katsoi, oli sen pinta harmaata hmm tahmaa täynnä. Parka. Hurjalta näytti, kun katsoi yhdellä silmällä se. Koittakaa itse. Tyhmä ilme naamalle vain ja toinen silmä kiinni.

Lääkärissä kissa oli kuin ihmisen mieli. Ihan rauhassa makasi pöydällä(makaako ihmisen mieli pöydällä?)(ja vaikkei kotona se kissa pöydällä saakaan maata. Sen se tietää, siksi varmaan makasikin rauhassa, niin se tekee täälläkin, vaikkei saa. Viereen joutuu menemään ja joskus takapuolesta tuuppaamaan ja sanomaan "Ärh" kovalla äänellä ja sitten vasta tajuaa se liero missä taas makaa. Sitten lähtee arvokkaasti pois minun aamiaiseni päältä ja sitten ihmetellään joko söin kaiken, mutta kissalla onkin jälkiuunileipä kyljessään. Voipuoli päin karvoja. Ei sitä sitten enää syö kukaan), odotti vain, että saa naikkonen hommansa tehtyä, pääsee siitä sitten taas kotiinsa makaamaan lavuaariin tai muuanne.

Onneksi ei kissa puhu ihmistä. Olisi saanut tietää se, että on sarveiskalvovaurio sillä. Kuulemma tulee persialaisille joskus ihan itsestään. Ja kymmenen päivän päästä on tarkistuskäynti, sitten tiedetään, leikataanko silmästä repaleinen epiteelikerros pois vai paraniko silmä tipoilla. Huu raukka parka. Silmäleikkaus on aika iso juttu. Ja minun kukkaroni meni heti hukkaan, se pelkää Mattia! Kyllä saisi kissa mennä töihin, että minulla olisi varaa kustantaa sen kaiken maailman leikkaukset! Ottaisiko joku tämän töihin? 8h/päivä, tuntipalkka siinä kymmenen euron luokkaa, kissa osaa hmm ei se oikeastaan osaa. Hetki, mietin. Se osaa röhkiä ja maata. Erittäin hyvin maata. Kaikkialla. Ja juoksee se myös, toisinaan. Ainakin jos on jonkinlainen älytön viuhka tai sellainen, mielellään höyhenistä tehty sen edessä, sen perässä se juoksee kuin hullu. Ja taskulampun valon perässä myös. Sen huomattuani epäilin kissani älynlahjoja entistä kiivaammin. Epäilen! On jättänyt elämä tämän yksilön väliin kun on älyä punnittu. Mutta paras vatsanahka on tällä maailmassa ja ihanimmat tassut! Ja pehmein turkki (jota se aktiivisesti levittää ympäriinsä, mm. sohvalle jne.) ja lämmin tunne tulee kun sitä ajattelee. Minun oma hömppäni on! Ottakaa se teille vaikka tiskaamaan, pienestä hinnasta.

Opinnäytetyöhikeä on taas vuodatettu. Kyselylomake on raakaversiona valmis. Pitäisi sopia jonkun kanssa että lukee sen ja huomaa puutteet ja parannusehdotukset. Ketä teistä on sellaisessa hyvä? Edelleen etsin ihmistä, joka tekisi koko typerän opinnäytetyön puolestani korvausta vastaan. Ja kissalle työpaikka siis. Huomaako joku muukin kuin minä tässä yhdistelmässä erään kieroutuneen ajatuksen...?

Hyssykät!

Minun vatsani on repsahtanut ja reisistä on tullut kumparelaskun unelmareitit! Miten olen päässyt repsahtamaan näin? Olen ollut karkkilakossa yli 2,5 vuotta, mutta olen korvannut ne makeanhimoissani kekseillä, pullilla ja nyt jäätelöllä kesän kunniaksi. Minusta on siis tulossa pikku hiljaa ylipainoinen- nyt on aika ottaa itseänsä niskasta kiinni ja tehdä asian hyväksi jotain. Mutta. Minulla on ongelma. Makeat voin vielä jättää pois, mutta mitä teen liikunnan kanssa? En löydä mitään lajia, minkä parissa viihtyisin pidempään. Jos hommassa on liikunnan ja treenaamisen maku, varsinkin aikaa vastaan, minulta menee hermo ennen kuin tulee hiki. Jos voisikin sellaisen lajin keksiä, mitä voisi harjoittaa ilman, että huomaakaan harrastavansa liikuntaa! Vaikkapa paini! Se olisi hauskaa se, mutta minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä opinnäytetyötä tai sitten ottaa lisäharrastus vaikkapa painista. Ha. Ei onnistu se. Netistä katselin, että on olemassa sellaisia päivittäin vaihtuvia ruokalistoja, mutta tuntuu vaikealta noudattaa niitä. Ääh. Kaikkea sitä ne keksivät. Miksei ihminen voi pysyä samana vuodesta toiseen? Miksi ei?

Terveiset Kaarinasta! Olin lomalla siellä torstaista tiistaihin. Nyt tänään onkin sitten Valtava Ahdistus opinnäytteestä, sen pitäisi olla jo valmis, enkä ole edes kunnolla päässyt vauhtiin! Tuntuu, että puuttuu tutkimusongelma kokonaan! Se on paha se! Aihe on, mutta riittääkö se ja miten pitkälle ja mitä kaikkea siitä voi kysyä jne. ÄÄÄÄÄÄ olen ensimmäinen ihminen Suomessa, jolta yhtäkkiä vaan lähtee pää irti ajattelusta ja ahdistuksesta. Takuulla lähtee.

Puhelin on Samsung SGH-Z540, ja hyvä onkin. Mainio kerrassansa. Viikon kokeilun jälkeen en vaihtaisi pois. Kaunis se ei ole, mutta sen voi antaa anteeksi sille, ei se sen vika ole. Joku kehveli on sen sellaiseksi puristanut paineen alla, joten älkäämme hiiskuko siitä sille sanallakaan, että kauniimpia on, muuten loukkaantuu se ja tulee identiteettikriisi sille ja sitten muuttuu hui olkoon aikoNiksi!

Ahdistaa niin paljon tuo opinnäyte, että pakko palata kirjan pariin tästä. Jos joku teistä olisi valmis tarjoamaan auttavan kätensä, niin ilmoittakoon siitä minulle kiitos. Jos kättä liikenee sen verran, että on valmis tekemään koko työn minun puolestani, laita tilinumerosi uuteen hienoon kännykkääni, niin sovitaan asiasta. ÄH!

Motto

Mottoni mun on ollut lukioajoista alkaen: "mikään ei ole niin inspiroivaa kuin viime hetken paniikki". Se on harvinaisen totta se. Minä en kuulu niihin onnekkaisiin, jotka ajattelevat ja tekevät hommansa ennen viimeistä yötä. Nyt pitäisi tämän ihmisen sisuskaluihin saada sellainen järki, ettei opinnäytettä tehdä edellisenä yönä kun se pitäisi palauttaa. Ei sitten mitenkään!

Tänään olen istunut niin kauan tietokonetuolissani, että on phyllis levinnyt 7,5 cm eikä se ole kovin hääviä jo ennestään päärynän malliselle naiselle. Mutta olenpahan saanut vähän jotain aikaiseksikin, nimittäin tutkimussuunnitelmaani läjän eteenpäin sekä kahden tunnin tutustumisen uuden puhelimen kanssa. Harvinaisen ystävällismielinen puhelin onkin se, ei näytä kieltä eikä rumia käsimerkkejänsä, niinkuin herjasi en nyt sano merkkiä, mutta kirjoitettakoon se niin ettei sitä kukaan tunnista aikoN. Edellisessä merkissä oli ihmiselle vaarallisia juttuja, tai kunto kasvoi kun juoksin huollon ja kodon väliä. Niin siis, uusi puhelin, eri merkki. Se on ihmiselle ilo se! Menee aina aika niin, ettei edes huomaa kun koko ajan räplää uuttansa. Nyt minulla on hieno puhelin! Ei se kovin kaunis ole siis, mutta sitäkin parempi, ja se on päivänpaistetta sielulle edellisen veivattavan jälkeen. Pienenä ihmisenä (en ole enää pieni, kuvitelkaa, phyllis 7,5cm isompi kuin ennen)(kammottavaa on se!)(seisten pitää kirjoittaa jos haluaa ettei leviä)(tai jos kuntoilla myös samaan aikaan niin juosta) en edes ymmmärtänyt, mitä kaikkea voi oppia kun on aikuinen, senkin, mistä tulee viestiä kirjoittaessa välimerkki kun tulee eristä kun aikoN:ssa. Sellaisen opin!

Järjenköyhyys

Miten on ihminen niin tyhmä, ettei ymmärrä erinäisiä asioita. Niinkuin minä en nyt oikein tajua, miten tässä on käynyt ja miksi. Etenkään miksi. Jos olisin rikoskomissaari tai Agatha Christie tahi joku sen sellainen niin kas heti rekonstruoisin rikoksen, lavastaisin uudelleen. Mutten ole. Hypoteeseja tapahtumien kulusta saa laittaa kommenttisivuille. Tämä tarina on tosi, eikä sitä suositella heikkohermoisille:

Minä pahaa aavistamaton tyttö vein pyykkini ulos kuivumaan. Ripustin ne helmasta puisilla laadukkailla pyykkipojillani, joihin minulla on kiintymyssuhde. Ne ovat oikein kauniita, vaaleasta puusta tehtyjä kunnon hyvän perheen pyykkipoikia. Niin siis ripustin helmasta, paitsi housut, jotka lahkeista -"-. Minulla on tässä kehittynyt sellainen tuntuma, että tiedän, miten haluan pyykkini narulle. Sinne jätin ne pahaa aavistamatta pyöreään pyykkitelineeseen, kunnes niitä hakiessani havaitsin jotain epäilyttävää. Joku oli lisännyt sinne muovisia pyykkipojahkoja. Eivät ansainneet ne kunnon titteliä, niin rumia olivat ne, vanhoja erivärisiä ja likaisia kamalia pojahkoja olivat, ei kunnon kuin minun puiseni. Lisäksi huomasin, että nyt on jotain hämärää muutenkin ollut tekeillä- joku on nähnyt sen vaivan, että on ottanut kaiken pyykkini pois narulta(tilaa oli yllin kyllin ympärillä), ja ripustanut uusiksi eri järjestykseen ja keskeltä, kun minä laitan helmasta. Mutta! Voi parahdus! Ei oltukaan lisätty pyykkipojahkoja, ei ollut puisiani missään! Se joku oli vaihtanut ne kirotut muovisensa minun kunnollisiini!

Narahti minulla päässä, enkä tajua vieläkään, mikä järki on tässä! Miten joku näkee sellaisen vaivan että ottaa pois toisen pyykin, ripustaa uudelleen, ja varraastaa toisen kunnolliset ja esimerkilliset sivistyneet pyykkipojat, joihin omistaja on kiintynyt? On mennyt maailma sekaisin, kaikki otetaan, mikä irti lähtee! Suomalaiselle kelpaa vaikka peräruiske, jos saa ilmaiseksi. Mutta että varraastaa!

Jätin muuten ne kamalat kirjavat sinne narulle. Eivät ole minun, en niitä ota. Siellä ovat.