Terve! Kaupassa luumuja ostaessa tulee usein ostettua muuta myös. Se on rasittavaa kukkarolle ja oikealle kauppakassikädelle. Ei ole yhtään rasittavaa se Suomen taloudelle ja rahavirroille ja niille kaikille asioille, mistä minä en tiedä mitään mutta viisaat ja tyhmemmät ekonomit ne tietää. Niiden pitää kun ne saavat siitä hävyttömän paljon palkkaa. Se on häpeällistä se! Tai ei jos on ekonomi itse. Silloin puolustaa sitä että tilille rapsahtaa kilo rahaa kerran tahi kaksi kuukaudessa, riippuen siitä onko hyvä vai paha ekonomi. Näin minulle on kerrottu, ja se on silloin taasen tosi jos se kerran nyt oikein netissä lukee.
Oletteko koskaan miettinyt että te olette te itse. Oikein perin pohjin miettinyt siis? Jos ette, olette sangen viisaita, siinä nyrjähtää mieli kun ei ihminen kaikkea sentään tajua. Ei sitäkään miten voi pelätä perhosia kuollakseen niinkuin eräs tuntemani henkilö kun ihmis on suuri ja perhos pieni. Mutta ällöttävästi läpsyttää sen perhossiivet niin että uni kaikkoaa ja kutiaa kroppa ja tässä nyt ei pysty ajattelemaan yhtään sellaisia p-eläimiä, muuten ei tule kirjoittamisesta mitään. Ja jos täistä puhutaan niin pää alkaa syyhyämään ja punkeista menee vilu pitkin selkärankaa. Ja madoista jos puhutaan niin sanoo ihmiset hyi paitsi eriskummalliset ja erismaalaiset jotka niitä pistelevät poskeensa kun ei ole pirkan hunajamarinoitua broileria siellä eikä pakastepizzaa. Ne sanovat ei niin hyi kun lausutaan sana mato.
Niin. Muuten minulle kuuluu hyvää. Kevättä rinnassa jne. Nyt sanon kun ei tule muuten sanottua, että minulle saa pitää huomenna peukalot pystyssä klo 15.30 eteenpäin, syystä jota en nyt tässä mainitse. Hehe. Olen kuullut, että naisen pitää olla aina vähän salaperäinen, se on mukamas silloin jotenkin kiinnostavampi! Hah! Minä olen kiinnostava muutenkin! Mikä täällä haisee? Kovin on tuttu haju... Omakehu eau de toilette, 500ml.
Arvaan että te siellä olette ennakkoluuloisia. Olette te, myöntäkää vain! Minäkin olen. En saisi. Minua koulutetaan olemaan olematta. Mutta jos tulee ihmis eteenne, joka on pukeutunut neonpunaiseen toppahaalariin ja nokian kumisaappaisiin, ette ajattele, että kas, onpa siinä rikas ja kadehdittava elämä tuolla naisella! Sanon vaan, että ajattelette, että tuolla naisella on varmaan aika vähän rahaa ja se on raukka parka. Jos ette ajattele, olette jaloja ja ansaitsisitte palkinnon(muut palkinnot ovat loppu, jäljellä on pinkkejä toppahaalareita). Minä ajattelen että mielenterveys voi olla heikko. Niin se menee. Ei pääse ihminen siitä mihinkään, että ensivaikutelma on se pysyvin. Ei auta, jos sama nainen tälläytyy ja tulee teidän televisioonne 6.12. klo mitä lie kättelemään rouva tasavallan presidenttiä, ajattelette että siinä se on se sama köyhä nainen, jolla on kotiasuna 26v vanha pinkki toppahaalari. Miettikää tätä kun ensi kerralla viette roskiksen, jos kohtaatte ensi kertaa jonkun uuden ihmisen, ei kannatakaan ihan heti laittaa niitä teidän arkipöksyjänne, minä tiedän että teillä on sellaiset kaapissa. Niissä on reikiä ja ne ovat kauhistuksena lapsillenne ja puolisollenne. Minulla on myös ollut sellaiset, mutta niistä ei puhuta. Ihmiskunnan vitsaukset ovat ne. Niinkuin on salihousut ja tennissukat ja poolosolmio on myös. Ja kaikenlainen krääsä. Mitä on miettinyt ihminen, joka on vaikka suunnitellut puhallettavan ihmisenkokoisen vasaran?! Tai teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat? Tai ne naisten kukikkaat, rikki menevät ja hiostavat keinokuitukalsarit? Eikö ole pelottavaa, että sellaiset saavat liikkua vapaana. Minäkin saan. Siksi en ole laittanut kuvaa, ettette keksi pelätä. En minä ole väkivaltainen. Paitsi ärsytettynä ehkä vähän.
Puolustuksekseni sanoisin, että olen nukkunut erittäin vähän viime yönä. Oma vika.
20.4.06
Nomen est omen (se on latinahkoa)
Tänään hämmästyin yhtä juttua. Tulin kotiin ja ovessani oli muu nimi. En oikein tiedä, kuinka kauan se oli siinä jököttänyt, olen ollut taas kipeä. Jotkut ajattelisivat tässä kohdin, että oi, se on ollut kipeä se Eeva, toivotanpa hänelle paranemisen! Jos tunnistit itsesi tässä kohdin, olet testin mukaan huomaavainen ja avulias, ihana ja kerrassaan rakastettava ihminen. Jos taas huomasit ajattelevasi, että oi, taasko se on kipeä, juurihan se oli, tulos sinulle on huomaavainen, uskollinen blogin lukija, ja oikeassa elämässä uutta ihmettelevä ja luotettava ystävä. Jos taas ajattelit, että oi, julma kohtalo, miks', oi miks', han yhä elää saa, olet kamala ihminen enkä enää puhu sinulle mitään. Nolla pistettä sinulle, raakkuja! Voit ystävällisesti lukea silti lisää, kostan sinulle olemalla elävä.
Niin paitsi että olen muu kipeä. En siis sama kuin blogin alussa kipeä. Maha nousi kapinaan jotain karvaista kahdeksansilmäistä virusta vastaan ja päätti tuupata appeet takaisin sinne mistä ne tulivat. Siinä se kauniisti sanottuna. Mahatauti on kamala vaiva, ainakin kun se minulla kesti huimat kolme päivää.
Siksi siis en ole laittanut nokkaani ulos ovesta pidempään aikaan kuin teistä osa osaa edes aavistaa. Voi olla että jollekin teistä ajantaju on heikko. Ne eivät osaa aavistaa. Tänään menin kuitenkin kouluun ja kas, tullessani takaisin oli omassa ovessani outo nimi. Ihan outo(Tähän asti jo pääsimme). Sitä paitsi ei sellainen, johon olisin vaihtanut mielelläni oman sukunimeni. On minullakin sellainen. Eivät olleet vanhempani niin köyhiä, vaikka te nollan pisteen raakkujat niin luulitte! Siitäs saitte! En luullut mitään niin tyhmää, että olen mennyt naimisiin salaa itseltäni tahi että minut on kylmästi yhden päivän aikana heitetty ulos omasta kodostani, jossa niin viihdyn ja jossa on hyvä sairastaa. Ja johon ystävät osaavat(Ei ne sitä paitsi olisi kaikkea voineet heittää pihalle kodostani. Kissa olisi jäänyt sisään jos ovi olisi ollut raollaan. Sen verran fiksu se, niinkuin uskolliset tietää). Ei!
Mihinkäs minä jäin. Ai niin se nimi. Kyllä muuten sitä mietin että ei ole minun ulko-oveni tuo. Ei tuntunut tutulta sen muoto! Avain kyllä sopi lukkoon, mutta vähän jännitti, haiseeko tuollaisen nimen takana omalta kodolta enää. Tarina ei kerro tämän enempää. No kertoo se, muuten teiltä menee yöunet. Haisi ihan huuhteluaineelta (ja vähän kissan kakkalta, ollakseni rehellinen)(mutta se ei ole minun vikani)(kissa peijooni menee aina välillä asioilleen)(toisaalta suurempi poru siitä syntyy jos se ei mene). Muttei yhtään haissut siltä nimeltä joka ovessa oli! Ei tämä mitenkään hassua olisi, kai kenelle tahansa sattuu kaikenlaista, mutta ette arvaa, kuinka mones nimi alaoven summerissa tämä uusi, mahdollisesti oudonhajuinen nimi oli? Siis kolmen kuukauden sisällä? MINUN nimeni kohdalla, jossa pitäisi lukea MINUN arvokas ja kunnioitusta herättävä sukunimeni! Kolmas. Edellisiin nimenmuutoksiin on silti syynä vallan (hmm mikä adjektiivi sopisi tähän sanoisin että) ketterät ystäväni, jotka päättivät muuttaa minut syntyperältäni toisen rotuiseksi sukunimen muutoksella kuin miksi olen ma syntynyt. Hah ne kurjat pilailijat. Kaksi kertaa pilailleet. Arvatkaa siis oliko tunne outo kun mietin, miten ne ketterät ovat saaneet käsiinsä alaoven avaimen ja uudet muoviset kirjaimet, jotka laitetaan oveen että televisiolupatarkastaja tietää, minkä oven takana te piileksitte.
Syy ei ollut ketterien poikien. Kas taloyhtiö on ennenkin sotkenut minut toiseen. Huomenna tulevat selvittämään sotkujansa. Hävetkää te nimien sotkijat. Mitä äitinne sanoisi jos saisi tietää!
Tulipa pitkä juttu taas. Asia ei edes loppunut vielä! Säästän ensi kertaan. Kommenttisivuille saa kaikki laittaa sanan "kurttupaistikas" jos on jaksanut lukea tänne asti. Jos ei kukaan laita niin alan kirjottaa lyhyempiä juttuja. Siis yhtä kirjainta ja niin edelleen. Jaksaa sitten nekin lukea, joita ei opettaja jaksanut ekalla opettaa.
Niin paitsi että olen muu kipeä. En siis sama kuin blogin alussa kipeä. Maha nousi kapinaan jotain karvaista kahdeksansilmäistä virusta vastaan ja päätti tuupata appeet takaisin sinne mistä ne tulivat. Siinä se kauniisti sanottuna. Mahatauti on kamala vaiva, ainakin kun se minulla kesti huimat kolme päivää.
Siksi siis en ole laittanut nokkaani ulos ovesta pidempään aikaan kuin teistä osa osaa edes aavistaa. Voi olla että jollekin teistä ajantaju on heikko. Ne eivät osaa aavistaa. Tänään menin kuitenkin kouluun ja kas, tullessani takaisin oli omassa ovessani outo nimi. Ihan outo(Tähän asti jo pääsimme). Sitä paitsi ei sellainen, johon olisin vaihtanut mielelläni oman sukunimeni. On minullakin sellainen. Eivät olleet vanhempani niin köyhiä, vaikka te nollan pisteen raakkujat niin luulitte! Siitäs saitte! En luullut mitään niin tyhmää, että olen mennyt naimisiin salaa itseltäni tahi että minut on kylmästi yhden päivän aikana heitetty ulos omasta kodostani, jossa niin viihdyn ja jossa on hyvä sairastaa. Ja johon ystävät osaavat(Ei ne sitä paitsi olisi kaikkea voineet heittää pihalle kodostani. Kissa olisi jäänyt sisään jos ovi olisi ollut raollaan. Sen verran fiksu se, niinkuin uskolliset tietää). Ei!
Mihinkäs minä jäin. Ai niin se nimi. Kyllä muuten sitä mietin että ei ole minun ulko-oveni tuo. Ei tuntunut tutulta sen muoto! Avain kyllä sopi lukkoon, mutta vähän jännitti, haiseeko tuollaisen nimen takana omalta kodolta enää. Tarina ei kerro tämän enempää. No kertoo se, muuten teiltä menee yöunet. Haisi ihan huuhteluaineelta (ja vähän kissan kakkalta, ollakseni rehellinen)(mutta se ei ole minun vikani)(kissa peijooni menee aina välillä asioilleen)(toisaalta suurempi poru siitä syntyy jos se ei mene). Muttei yhtään haissut siltä nimeltä joka ovessa oli! Ei tämä mitenkään hassua olisi, kai kenelle tahansa sattuu kaikenlaista, mutta ette arvaa, kuinka mones nimi alaoven summerissa tämä uusi, mahdollisesti oudonhajuinen nimi oli? Siis kolmen kuukauden sisällä? MINUN nimeni kohdalla, jossa pitäisi lukea MINUN arvokas ja kunnioitusta herättävä sukunimeni! Kolmas. Edellisiin nimenmuutoksiin on silti syynä vallan (hmm mikä adjektiivi sopisi tähän sanoisin että) ketterät ystäväni, jotka päättivät muuttaa minut syntyperältäni toisen rotuiseksi sukunimen muutoksella kuin miksi olen ma syntynyt. Hah ne kurjat pilailijat. Kaksi kertaa pilailleet. Arvatkaa siis oliko tunne outo kun mietin, miten ne ketterät ovat saaneet käsiinsä alaoven avaimen ja uudet muoviset kirjaimet, jotka laitetaan oveen että televisiolupatarkastaja tietää, minkä oven takana te piileksitte.
Syy ei ollut ketterien poikien. Kas taloyhtiö on ennenkin sotkenut minut toiseen. Huomenna tulevat selvittämään sotkujansa. Hävetkää te nimien sotkijat. Mitä äitinne sanoisi jos saisi tietää!
Tulipa pitkä juttu taas. Asia ei edes loppunut vielä! Säästän ensi kertaan. Kommenttisivuille saa kaikki laittaa sanan "kurttupaistikas" jos on jaksanut lukea tänne asti. Jos ei kukaan laita niin alan kirjottaa lyhyempiä juttuja. Siis yhtä kirjainta ja niin edelleen. Jaksaa sitten nekin lukea, joita ei opettaja jaksanut ekalla opettaa.
17.4.06
onnea minulle
Hyvää syntymäpäivää minä! Blogi taitaa muutenkin olla niin narsistisuuden ilmentymä, että minulla on kai oikeus ilmaista onnittelut itselleni, maailman ihanimmalle ja samalla kaikkein kamalimmalle naiselle. Se jos mikä on fakta ja uskallan kirjoittaa näin, sillä tiedän, etten suutu, tunnen itseni sen verran hyvin. Muut älkää koittako rajojanne, ette ole elänyt itseni kanssa niin kauan kuin minä(tai säästäkää kokeilut joksikin muuksi päiväksi kuin tänään)(tämä päivä on minun)(vaikka siitä tulisikin tylsä).
Mutta missä on hurraava kansanjoukko? Samassa paikassa kuin teidän syntymäpäivänänne, veikkaan ma. Se on sääli se. Eikös vain, että sisimmässä piilee pieni haave, jos sittenkin joku olisi muistanut minua ja nähnyt vaivaa minun takiani? Eikä sitten ole kuitenkaan. Paitsi jos elää parisuhteessa ja se toinen siinä vierellä on sellainen kelvollinen yksilö eikä sellainen, jolle saa mököttää kolme viikkoa kun se epäkelpo meni ja unohti nähdä vaivaa. Sellaisia ne ovat ne epäkelvot. Sinkkunakaan ei ole hääviä. On itse kirjoitettava omalle blogilleen että onnea. Vaikka blogin nimi olisi kuinka Seppo.
Mutta. Näin vanha saa itse nähdä vaivaa. Ei ole kovin aikuista toivoa yllätysjuhlia, salaisuuksia, ilmapalloja, pomppulinnaa, autorataa, kermavaahtoa(poistan äskeisen omalta listaltani. Teidän listallanne se saa olla minun puolestani), mansikoita, ystäviä, lahjoja, naurua, pellejä, aurinkoa, prinsessahameita, kruunua, sankarina olemista, ihailua, halauksia, kukkia, hattaraa, popcornia, pitkiä juhlia, pelejä, lahjoja, pomppulinnaa, lahjoja, karkkia(tämän myös poistan listaltani, karkkilakkoni takia)(olenko ihan hölmö)(kuka hullu olisi karkkilakossa... Minä olen!)(viisaat eivät ole), lahjoja, pomppulinnaa, poniajelua, kuumailmapalloreissua, sateenkaariliukumäkeä, pilvissä hyppimistä, superpalloja, kiiltäviä tarroja ja paljon huomiota ja lisää halauksia. Ja lahjoja ja pomppulinnaa vielä. Etenkin pomppulinnaa.
Ei ole helppoa olla vanha ja tunnistaa sisäisen lapsen ääni. Siellä se istuu suuri lasten lelukuvasto kädessään ja sanoo joka sivulla että tuon haluan ja vanhemmille tulee harmaita hiuksia kun ne miettivät, miten opettaa lapselleen, että ahneus ei ole hyväksi. Ei varmaan niin, mutta kun maailma on niin täynnä ihania asioita! Voi kun joskus saisi oman pomppulinnan! Kuka tulisi minun syntymäpäivilleni, jos kutsussa olisi "naamiaisasu"? Voi kun olisi ihanaa nähdä omassa pomppulinnassani kissoja ja koiria hyppimässä kieli ulkona ja sitten syömään kakkua ja sitten taas pomppimaan ja sitten ihmetellään, miksi mahassa tuntuu hassulta. Mutta ei. Harmaata on. Eikä pomppulinnaa. Aikuiset sanovat, että mihin sinä sen pomppulinnasi laittaisit, Eeva parka?
Sellaisia ne ovat ne aikuiset. Aika niuhoja jos minulta kysytään. Itse on juhlittava pilli suussa. Ja kissa ihmettelee ja menee lopulta sängyn alle piiloon. Sitten huomaa, että roskis on vietävä, se täällä haisee. Omana juhlapäivänään roskakuskiksi. Mihin tämä maailma oikein on menossa.
Mutta missä on hurraava kansanjoukko? Samassa paikassa kuin teidän syntymäpäivänänne, veikkaan ma. Se on sääli se. Eikös vain, että sisimmässä piilee pieni haave, jos sittenkin joku olisi muistanut minua ja nähnyt vaivaa minun takiani? Eikä sitten ole kuitenkaan. Paitsi jos elää parisuhteessa ja se toinen siinä vierellä on sellainen kelvollinen yksilö eikä sellainen, jolle saa mököttää kolme viikkoa kun se epäkelpo meni ja unohti nähdä vaivaa. Sellaisia ne ovat ne epäkelvot. Sinkkunakaan ei ole hääviä. On itse kirjoitettava omalle blogilleen että onnea. Vaikka blogin nimi olisi kuinka Seppo.
Mutta. Näin vanha saa itse nähdä vaivaa. Ei ole kovin aikuista toivoa yllätysjuhlia, salaisuuksia, ilmapalloja, pomppulinnaa, autorataa, kermavaahtoa(poistan äskeisen omalta listaltani. Teidän listallanne se saa olla minun puolestani), mansikoita, ystäviä, lahjoja, naurua, pellejä, aurinkoa, prinsessahameita, kruunua, sankarina olemista, ihailua, halauksia, kukkia, hattaraa, popcornia, pitkiä juhlia, pelejä, lahjoja, pomppulinnaa, lahjoja, karkkia(tämän myös poistan listaltani, karkkilakkoni takia)(olenko ihan hölmö)(kuka hullu olisi karkkilakossa... Minä olen!)(viisaat eivät ole), lahjoja, pomppulinnaa, poniajelua, kuumailmapalloreissua, sateenkaariliukumäkeä, pilvissä hyppimistä, superpalloja, kiiltäviä tarroja ja paljon huomiota ja lisää halauksia. Ja lahjoja ja pomppulinnaa vielä. Etenkin pomppulinnaa.
Ei ole helppoa olla vanha ja tunnistaa sisäisen lapsen ääni. Siellä se istuu suuri lasten lelukuvasto kädessään ja sanoo joka sivulla että tuon haluan ja vanhemmille tulee harmaita hiuksia kun ne miettivät, miten opettaa lapselleen, että ahneus ei ole hyväksi. Ei varmaan niin, mutta kun maailma on niin täynnä ihania asioita! Voi kun joskus saisi oman pomppulinnan! Kuka tulisi minun syntymäpäivilleni, jos kutsussa olisi "naamiaisasu"? Voi kun olisi ihanaa nähdä omassa pomppulinnassani kissoja ja koiria hyppimässä kieli ulkona ja sitten syömään kakkua ja sitten taas pomppimaan ja sitten ihmetellään, miksi mahassa tuntuu hassulta. Mutta ei. Harmaata on. Eikä pomppulinnaa. Aikuiset sanovat, että mihin sinä sen pomppulinnasi laittaisit, Eeva parka?
Sellaisia ne ovat ne aikuiset. Aika niuhoja jos minulta kysytään. Itse on juhlittava pilli suussa. Ja kissa ihmettelee ja menee lopulta sängyn alle piiloon. Sitten huomaa, että roskis on vietävä, se täällä haisee. Omana juhlapäivänään roskakuskiksi. Mihin tämä maailma oikein on menossa.
13.4.06
Taas juolahti mieleen!
Että pitäisikö tänne lisätä kuva. Omani. Ehkei. Jos te olette kuvitelleet minut jo, te saatatte lopettaa käymisen, kun en olekaan niin omalaatuisen näköinen, minkä kuvan mielikuvituksenne on heittänyt silmienne eteen. Omat tutut ystäväni tuntevat minut ulkonäöltä jo kaukaa. Se on mukavaa se, paitsi silloin, jos on jollekin velkaa. Mutta heille ei tule pettymys, jos vaikka laittaisinkin kuvan tänne. Niin se menee, ystävät ovat uskollisimpia. Pidätän silti oikeuden olla laittamatta (jos se ei osaa, sanoisi joku). Osaisi se! Ei vaan viitsi se. Ehkä.
Terveisiä minulta
Hei. Miten teillä rakkaat lukijani menee? Minä ottaisin mielelläni nyt kaiken sen vuosien varrella säästämäni ajan käyttöön (Lue kirjoitus Eevan uudesta maailmanjärjestyksestä). Kiirettä siis pitää. Jaa että miten sitten istun tässä ja kirjoitan Sepolleni kuulumisiani? Ette näe, mutta kerron, miten se käy. Minä nimittäin en oikeasti ole tässä. Siksi ette näe. Olen pesemässä pyykkiä, juoksemassa kymmenen kilometrin lenkkiä, olen soittamassa ystäville ja kiillottamassa vessan hanaa (Mikäli ette tiedä, te untuvikkolukijani, olen kirjoittanut muistaakseni edelliseen tai sitä edelliseen viestiin kiillottavani vessan hanaa aina kun minulla olisi koulun kanssa hommia.)(Nyt varmaan tyhmempikin teistä jo tajusi, että kannattaa lukea edelliset viestit. Tämä on nimittäin huiman jännittävä jatkokertomus!)(Ei tiedä, saako sankari lopulta kuitenkaan naisensa.)(Tämä ei ole niitä ennalta-arvattavia tarinoita). Ja kaiken tämän teen yhtäaikaa itseni kanssa (jaa minkä, kysytte te. No sen mikä lukee ennen sulkeita)! Oo, kohahti kansa, kuinka taitava hän onkaan!
Olen aika taitava huijaamaan itseäni. Oletteko te? (Nyt luulette, että toistan itseäni, ei, sen aika ei vielä ole tullut) Mitäs sanotte siitä, että sanon itselleni usein kun sattuu näitä kaikenlaisia kömmähdyksiä, että eihän sitä kukaan muista. HA! Se jos mikä on vale! Jos joku mainitsee minulle lukioaikaisen ranskan opettajani nimen, mieleen tulee jolkutellen, miltä hänen kaationsa näyttivät kolmisen sekuntia sen jälkeen, kun naisparka kompastui kielistudion portaisiin ja hame päätti lennähtää viehkosti korviin. Niin on varmaan sekin nainen uskotellut itselleen, ettei hänen kompurointiaan muistella. Ei niin. Saati että joku kurja saisi päähänsä vielä kirjoittaa sen internettiin, kaiken kansan luettavaksi.
Mahtaako joku muistaa sen, kun minä, tai no en kerro. Te kuvittelette sen päässänne ja nauratte minulle kadulla sen sijaan että kumartaisitte. Sain sentään linkitettyä osoitteet KAKSI kertaa! Jotkut teistä saattavat luulla, että se on virhe. Ei ole, minä vain testaan, tuoko kaksi linkkiä samaan osoitteeseen tuplamäärän kävijöitä! Outi ja Mia, vastauksia odotellaan.
Ihmiset! Miksi toisille sattuu kaikenlaista ja toisille ei? Ei, nyt tuli virhe. Kaikille sattuu aina jotain. Eli: Ihmiset! Miksi toisille sattuu aina samaa? Toisille sattuu aina tylsää elämää ja toisille, kuten Hercule Poirotille (häntä ette löydä aiemmista viesteistäni), sattuu murhia ja vallankaappauksia ja timanttiryöstöjä. Kaikkein eniten ehkä murhia. Ei lomallakaan miesparka saa rauhaa! Aina sattuu! Ja minulle sattuu noloja. Minusta pääsee kummallisia ääniä(ja jos nyt mieslukijat naureskelevat, pilaan ilonne kertomalla, että minusta pääsevät äänet tulevat yläpäästä) omituisimmissa paikoissa. Nyt ensi maanantaina minulle sattuu lisää. Mutta ei toivottavasti noloja. Minä nimittäin vanhenen. Nyt täytän uhkaukseni ja olen sitten se 25-v mitä olen uhannut melkein kuukauden etukäteen profiilissani. Kirjoitan tänne täten, että te ette löysin rantein löisi oikealla kämmenellänne otsaanne, jonka takana sijaitsee aivojen otsalohko ja siellä siis muisti, niin että se on oikeastaan perusteltua lyödä otsaanne, olen nähnyt että televisiotakin lyödään jos sillä on huono päivä eikä se toimi. Tai sitten siinä on vika. Niin. Niin että muistaisitte siis sankoin joukoin onnitella ja olisitte innokkaina jonottamassa, että koska minä saan kunnian kirjoittaa onnittelukommenttini tuon ihmeellisen naisen blogiin, joka myös Seppona laajalti tunnetaan!(Ei se nainen. Blogi. Suomen kielessä jos olisin tarkoittanut naista, olisin kirjoittanut sanan "mikä") Kas siitä olisin iloinen!
Kuka maailmassa on keksinyt mattopuut?!? Se on ollut aika veijari se.
Olen aika taitava huijaamaan itseäni. Oletteko te? (Nyt luulette, että toistan itseäni, ei, sen aika ei vielä ole tullut) Mitäs sanotte siitä, että sanon itselleni usein kun sattuu näitä kaikenlaisia kömmähdyksiä, että eihän sitä kukaan muista. HA! Se jos mikä on vale! Jos joku mainitsee minulle lukioaikaisen ranskan opettajani nimen, mieleen tulee jolkutellen, miltä hänen kaationsa näyttivät kolmisen sekuntia sen jälkeen, kun naisparka kompastui kielistudion portaisiin ja hame päätti lennähtää viehkosti korviin. Niin on varmaan sekin nainen uskotellut itselleen, ettei hänen kompurointiaan muistella. Ei niin. Saati että joku kurja saisi päähänsä vielä kirjoittaa sen internettiin, kaiken kansan luettavaksi.
Mahtaako joku muistaa sen, kun minä, tai no en kerro. Te kuvittelette sen päässänne ja nauratte minulle kadulla sen sijaan että kumartaisitte. Sain sentään linkitettyä osoitteet KAKSI kertaa! Jotkut teistä saattavat luulla, että se on virhe. Ei ole, minä vain testaan, tuoko kaksi linkkiä samaan osoitteeseen tuplamäärän kävijöitä! Outi ja Mia, vastauksia odotellaan.
Ihmiset! Miksi toisille sattuu kaikenlaista ja toisille ei? Ei, nyt tuli virhe. Kaikille sattuu aina jotain. Eli: Ihmiset! Miksi toisille sattuu aina samaa? Toisille sattuu aina tylsää elämää ja toisille, kuten Hercule Poirotille (häntä ette löydä aiemmista viesteistäni), sattuu murhia ja vallankaappauksia ja timanttiryöstöjä. Kaikkein eniten ehkä murhia. Ei lomallakaan miesparka saa rauhaa! Aina sattuu! Ja minulle sattuu noloja. Minusta pääsee kummallisia ääniä(ja jos nyt mieslukijat naureskelevat, pilaan ilonne kertomalla, että minusta pääsevät äänet tulevat yläpäästä) omituisimmissa paikoissa. Nyt ensi maanantaina minulle sattuu lisää. Mutta ei toivottavasti noloja. Minä nimittäin vanhenen. Nyt täytän uhkaukseni ja olen sitten se 25-v mitä olen uhannut melkein kuukauden etukäteen profiilissani. Kirjoitan tänne täten, että te ette löysin rantein löisi oikealla kämmenellänne otsaanne, jonka takana sijaitsee aivojen otsalohko ja siellä siis muisti, niin että se on oikeastaan perusteltua lyödä otsaanne, olen nähnyt että televisiotakin lyödään jos sillä on huono päivä eikä se toimi. Tai sitten siinä on vika. Niin. Niin että muistaisitte siis sankoin joukoin onnitella ja olisitte innokkaina jonottamassa, että koska minä saan kunnian kirjoittaa onnittelukommenttini tuon ihmeellisen naisen blogiin, joka myös Seppona laajalti tunnetaan!(Ei se nainen. Blogi. Suomen kielessä jos olisin tarkoittanut naista, olisin kirjoittanut sanan "mikä") Kas siitä olisin iloinen!
Kuka maailmassa on keksinyt mattopuut?!? Se on ollut aika veijari se.
10.4.06
Kyllä on taas ihmisiä johdettu harhaan sen vaan sanon
Arvatkaa mitä. Ette takuulla arvaa. No ei, väärin.
Vaan. Kylläpä ottaa päähän länsimainen hapatus. Nimittäin sivistyssanat. Kyllä on ihminen mennyt taas liian pitkälle järjestäessään sellaisen kirouksen. Koulussa opetetaan kausaliteeteista korrespondenssiin ja mitä tapahtuu? Eeva-polon tajuntaan(lukion päättymisestä on kuusi vuotta) iskeytyy yhtäkkiä sen kiillottaessa vessan hanaa(kiillotan aina vessan hanaa, kun tehtäväänä olisi jotain muuta. Kuten kirjottaa raportti kouluun. Sen pitäisi olla valmis huomenna. Ei ole. Vessan hana on aika kiiltävä.) että sentrifugi. Mikä? Ei sitten mitään tietoa.
Toissapäivänä samassa huoneessa tuli muuten päähäni sana sirkonfleksi. Kirjotanpa sen näin suomalaisella tyylillä, ettette hämäänny ja mene sekaisin heti alussa. Mietin sitä sitten sen päivän, mikä Luojan luoma on se pahuksen sirkonfleksi. Ei tullut mieleen kun vasta eilen tuli että ei se ole ollenkaan. Luojan luoma siis. Ihmisen! Ha!
Kirottua! Yhtäkkiä tulee viekas sentrifugi sirkonfleksi-sisarensa kanssa nurkan takaa toisen viattomaan päähän! Mitäs siihen sanotte?
Voihan korporaatio, frekvenssi, reflektio, affektiivisuus, illuminaatio, koplaus ja kaiken huipuksi kasvatustietoisuus!
Toinen asia mikä hämmästyttää, on se, että KUKA peijooni on sen keksinyt että hymy pelastaa päivän? Nyt ilmoittaudu sinä kurja heti minulle, niin keskustellaan asiasta! Ei vieraan hymy ainakaan! Kävin kaupassa(kyllä, minäkin käyn kaupassa. Teen muitakin luonnollisia asioita, joita en nyt erittele tässä)(pettyneille todettakoon, että olen minä silti se sama supersankari, välillä vaan tekee mieli kuivattuja luumuja)(kaupan täti ojentaa ne minulle, se tietää kuka olen) joskus sitten. Takana seisoi tyttöis-ihminen ja hymyili minulle. Ensimmäisenä ajattelin normaalina suomalaisena ihmisenä, että hävytön nainen, siinä se ilkkuu ja riekkuu kun toisella on jotain naamassa, ketsuppia ehkä, niinkuin minulla oli kun olin pieni ja menin kylään. Oli aika paljon. Salavaivihkaa pyyhkäisin ja koitin oliko. Ei. Ihmettelin koko matkan, mitä minulle virnusi tuo outo nainen jne. Ei ole arvoitus vielä ratkennut, tämä on varmaan sellainen ratkaisematon, johon toiset ottelut päättyy. Jos teillä on ehdotuksia, mille nainen nauroi, niin se on teidän onnenne.
Minä menen nyt tai siis en mene mihinkään teidän onneksenne, mutta teksti päättyy tähän. Älkää lukeko tämän pidemmälle tätä tekstiä, ellette ole jostain syystä jättäneet aiempia syvällisiä pohdintoja lukematta. Nyt loppui!
Vaan. Kylläpä ottaa päähän länsimainen hapatus. Nimittäin sivistyssanat. Kyllä on ihminen mennyt taas liian pitkälle järjestäessään sellaisen kirouksen. Koulussa opetetaan kausaliteeteista korrespondenssiin ja mitä tapahtuu? Eeva-polon tajuntaan(lukion päättymisestä on kuusi vuotta) iskeytyy yhtäkkiä sen kiillottaessa vessan hanaa(kiillotan aina vessan hanaa, kun tehtäväänä olisi jotain muuta. Kuten kirjottaa raportti kouluun. Sen pitäisi olla valmis huomenna. Ei ole. Vessan hana on aika kiiltävä.) että sentrifugi. Mikä? Ei sitten mitään tietoa.
Toissapäivänä samassa huoneessa tuli muuten päähäni sana sirkonfleksi. Kirjotanpa sen näin suomalaisella tyylillä, ettette hämäänny ja mene sekaisin heti alussa. Mietin sitä sitten sen päivän, mikä Luojan luoma on se pahuksen sirkonfleksi. Ei tullut mieleen kun vasta eilen tuli että ei se ole ollenkaan. Luojan luoma siis. Ihmisen! Ha!
Kirottua! Yhtäkkiä tulee viekas sentrifugi sirkonfleksi-sisarensa kanssa nurkan takaa toisen viattomaan päähän! Mitäs siihen sanotte?
Voihan korporaatio, frekvenssi, reflektio, affektiivisuus, illuminaatio, koplaus ja kaiken huipuksi kasvatustietoisuus!
Toinen asia mikä hämmästyttää, on se, että KUKA peijooni on sen keksinyt että hymy pelastaa päivän? Nyt ilmoittaudu sinä kurja heti minulle, niin keskustellaan asiasta! Ei vieraan hymy ainakaan! Kävin kaupassa(kyllä, minäkin käyn kaupassa. Teen muitakin luonnollisia asioita, joita en nyt erittele tässä)(pettyneille todettakoon, että olen minä silti se sama supersankari, välillä vaan tekee mieli kuivattuja luumuja)(kaupan täti ojentaa ne minulle, se tietää kuka olen) joskus sitten. Takana seisoi tyttöis-ihminen ja hymyili minulle. Ensimmäisenä ajattelin normaalina suomalaisena ihmisenä, että hävytön nainen, siinä se ilkkuu ja riekkuu kun toisella on jotain naamassa, ketsuppia ehkä, niinkuin minulla oli kun olin pieni ja menin kylään. Oli aika paljon. Salavaivihkaa pyyhkäisin ja koitin oliko. Ei. Ihmettelin koko matkan, mitä minulle virnusi tuo outo nainen jne. Ei ole arvoitus vielä ratkennut, tämä on varmaan sellainen ratkaisematon, johon toiset ottelut päättyy. Jos teillä on ehdotuksia, mille nainen nauroi, niin se on teidän onnenne.
Minä menen nyt tai siis en mene mihinkään teidän onneksenne, mutta teksti päättyy tähän. Älkää lukeko tämän pidemmälle tätä tekstiä, ellette ole jostain syystä jättäneet aiempia syvällisiä pohdintoja lukematta. Nyt loppui!
7.4.06
Kävipä mielessä
Mahtaako jokainen maailman ihminen olla jonkun mielestä kaunis? Minä olen ainakin nähnyt muutaman ruman ihmisen. Olette tekin. Nähneet siis.
Mitä kaikkea sitä voikaan ihmisen päähän juolahtaa. Kyllä voi niin kaikkea, ettei sitä ihmistä pidettäisi ihan viisaana jos se kaiken päästäisi ulos suustansa. Kun olin vielä pienempi vertikaalisesti mitä nyt, ajatellessani kummallisia asioita, pelästyin, että entä jos ihmisellä näkyisi ajatuskupla. Sellainen on minulla juolahtanut mieleen.
Ja sellainenkin kerran, mutta tästä ei tulevaisuudessa puhuta, että harmittaisiko sisäelintä, vaikka maksaa, jos se osaisi harmistua, että se on joutunut juuri alkoholisti-ihmisen maksaksi. Jos se ajattelee, että peijooni, nyt kyllä tuli tehtyä huono valinta, ensi yönä lähden livohkaan.
Sitten se juolahti, että miten ihmeessä minulla voi olla niin tyhmä kissa, ettei se ymmärrä, miten tullaan pois vaatehuoneesta, vaikka ovi on raollaan. Miten voi lähteä siitä elukasta niin omituisia ääniä, kun se ihmettelee. Ei melkein voi. Jos olisitte vaatehuoneessa ja olisitte kissa ja ovi olisi auki, tulisitte varmasti pois sieltä ruoka-aikaan, ette antaisi oven häiritä kulkuanne, etenkään kun se ilmiselvästi olisi auki. Ette jäisi. Kaikki eivät olekaan yhtä nokkelia kuin te.
-
Kävin kiinalaisessa ravintolassa keskiviikkona. Kyllä voi ihmisen eteen tulla kiusallinen tilanne. Nimittäin minulla tuli. Koska nyt luette tätä eteenpäin, olette ilmeisesti kiinnostuneita, mitä jännittävää minulle taas tapahtui. Ellei joku sitten osoita teitä aseella ja pakota lukemaan teitä Seppoani ääneen (jos olet uusi asiakas, etkä tiedä, mikä on Seppo, niin lue edelliset viestit) (ei ihmis- Seppo) jostain kumman syystä. Osoittakaa takaisin ja kysykää onko se itse lukenut.
Minulle kävi niin, että varsin pian selvisi, ettei tarjoilija osaa suomea. Englannin kielellä asiat tulivat paremmin ymmärretyiksi. Mutta. Maksuvaiheessa mies alkoi kysymään englanniksi asioita, joista en ymmärtänyt mitään. En siis hiukkaakaan. Pardon on kohteliasta sanoa kaksi kertaa, mutta jos tilanteen päästää luiskahtamaan kiusallisen hiljaisuuden asteelle, niin sitä on vaikea korjata kysymällä kolmannen kerran pardon. Toinen vielä iloisesti tillittää ja odottaa vastausta, kun on juuri hävytön mennyt kysymään "I are äs sgur klee blim blim oo jees jees veri indiid?". Ei saanut siitä ihminen selvää, ei. Mieleen hiipi ajatus, että se kysyi varmaan "eikö teitä okseta, kun söitte juuri kokonaiset kissan aivot?" Vastaa siinä sitten että he he, jees jees.
Se ei ole erikoista, että ihminen ei ymmärrä toista. SE on, että ymmärtää! Että on säännöt, että tämä tarkoittaa tuota, muista sinäkin se nyt Kepa, ettei taas tarvitse äidin nolostua kylässä. Nytkin te siellä luette ja ymmärrätte mitä minä tässä pöräytän koneelle. Tai sitten ette. Veikkaampa ettette aina. Mutta sanat on ainakin teille tuttuja. Te muistatte ne jostain kaukaisuudesta ja mieleenne tulvii lämpimiä muistoja. Niin se on ihmeellistä, että voi Kepa sanoa äidille kylässä kahvipöydässä, että "nyt alko justiinsa oksettamaan, äitee", ja samassa äiteelle tulee kiirus ja etenkin sille kenellä ollaan kylässä. Jos ei ihminen ymmärtäisi yhdessä sovittua koodia, menisi taas siinä tädin pöytäliina ja muuta mitä nyt sattuu tädillä olemaan kun Kepan elimistö on saanut tarpeekseen. Ties vaikka pöydän alla olisi kissa, joka ei osaa tulla pois sieltä, kun on niin pitkä pöytäliina. Olen kuullut, että niin tyhmiä kissoja on jossain. En ottaisi sellaista vaivoikseni. Aina pitää jännittää, muistiko se hengittää. Joskus joku on kuollut, kun ei ole hengittänyt. On on. Näillä sivuilla lukee se ja sen on silloin pakko olla totta.
Onkohan kaikki ihmiset aina jonkun mielestä viisaita? Minä olen ainakin tavannut sellaisia, jotka on. Harvassa ne.
Mitä kaikkea sitä voikaan ihmisen päähän juolahtaa. Kyllä voi niin kaikkea, ettei sitä ihmistä pidettäisi ihan viisaana jos se kaiken päästäisi ulos suustansa. Kun olin vielä pienempi vertikaalisesti mitä nyt, ajatellessani kummallisia asioita, pelästyin, että entä jos ihmisellä näkyisi ajatuskupla. Sellainen on minulla juolahtanut mieleen.
Ja sellainenkin kerran, mutta tästä ei tulevaisuudessa puhuta, että harmittaisiko sisäelintä, vaikka maksaa, jos se osaisi harmistua, että se on joutunut juuri alkoholisti-ihmisen maksaksi. Jos se ajattelee, että peijooni, nyt kyllä tuli tehtyä huono valinta, ensi yönä lähden livohkaan.
Sitten se juolahti, että miten ihmeessä minulla voi olla niin tyhmä kissa, ettei se ymmärrä, miten tullaan pois vaatehuoneesta, vaikka ovi on raollaan. Miten voi lähteä siitä elukasta niin omituisia ääniä, kun se ihmettelee. Ei melkein voi. Jos olisitte vaatehuoneessa ja olisitte kissa ja ovi olisi auki, tulisitte varmasti pois sieltä ruoka-aikaan, ette antaisi oven häiritä kulkuanne, etenkään kun se ilmiselvästi olisi auki. Ette jäisi. Kaikki eivät olekaan yhtä nokkelia kuin te.
-
Kävin kiinalaisessa ravintolassa keskiviikkona. Kyllä voi ihmisen eteen tulla kiusallinen tilanne. Nimittäin minulla tuli. Koska nyt luette tätä eteenpäin, olette ilmeisesti kiinnostuneita, mitä jännittävää minulle taas tapahtui. Ellei joku sitten osoita teitä aseella ja pakota lukemaan teitä Seppoani ääneen (jos olet uusi asiakas, etkä tiedä, mikä on Seppo, niin lue edelliset viestit) (ei ihmis- Seppo) jostain kumman syystä. Osoittakaa takaisin ja kysykää onko se itse lukenut.
Minulle kävi niin, että varsin pian selvisi, ettei tarjoilija osaa suomea. Englannin kielellä asiat tulivat paremmin ymmärretyiksi. Mutta. Maksuvaiheessa mies alkoi kysymään englanniksi asioita, joista en ymmärtänyt mitään. En siis hiukkaakaan. Pardon on kohteliasta sanoa kaksi kertaa, mutta jos tilanteen päästää luiskahtamaan kiusallisen hiljaisuuden asteelle, niin sitä on vaikea korjata kysymällä kolmannen kerran pardon. Toinen vielä iloisesti tillittää ja odottaa vastausta, kun on juuri hävytön mennyt kysymään "I are äs sgur klee blim blim oo jees jees veri indiid?". Ei saanut siitä ihminen selvää, ei. Mieleen hiipi ajatus, että se kysyi varmaan "eikö teitä okseta, kun söitte juuri kokonaiset kissan aivot?" Vastaa siinä sitten että he he, jees jees.
Se ei ole erikoista, että ihminen ei ymmärrä toista. SE on, että ymmärtää! Että on säännöt, että tämä tarkoittaa tuota, muista sinäkin se nyt Kepa, ettei taas tarvitse äidin nolostua kylässä. Nytkin te siellä luette ja ymmärrätte mitä minä tässä pöräytän koneelle. Tai sitten ette. Veikkaampa ettette aina. Mutta sanat on ainakin teille tuttuja. Te muistatte ne jostain kaukaisuudesta ja mieleenne tulvii lämpimiä muistoja. Niin se on ihmeellistä, että voi Kepa sanoa äidille kylässä kahvipöydässä, että "nyt alko justiinsa oksettamaan, äitee", ja samassa äiteelle tulee kiirus ja etenkin sille kenellä ollaan kylässä. Jos ei ihminen ymmärtäisi yhdessä sovittua koodia, menisi taas siinä tädin pöytäliina ja muuta mitä nyt sattuu tädillä olemaan kun Kepan elimistö on saanut tarpeekseen. Ties vaikka pöydän alla olisi kissa, joka ei osaa tulla pois sieltä, kun on niin pitkä pöytäliina. Olen kuullut, että niin tyhmiä kissoja on jossain. En ottaisi sellaista vaivoikseni. Aina pitää jännittää, muistiko se hengittää. Joskus joku on kuollut, kun ei ole hengittänyt. On on. Näillä sivuilla lukee se ja sen on silloin pakko olla totta.
Onkohan kaikki ihmiset aina jonkun mielestä viisaita? Minä olen ainakin tavannut sellaisia, jotka on. Harvassa ne.
5.4.06
Kyllä on epäreilua tämä elämä. Jos minä saisin suunnitella maailman nyt uusiksi, niin olisitte tekin siellä paljon onnellisempia. Ette luota suunnittelukykyyni, mutta minäpä kerron, miten tätä maailmaa parantaisin.
Eevan uusi maailmanjärjestys:
1. Aikaa voi säästää.
Tiedättehän ne päivät, kun tuntuu, ettei maailmassa ole ketään muuta kun te ja teidän oma kurja seuranne. Silloin voisi mennä nukkumaan, ja kas, päivä seuraava taas valon toisi. Mutta katsahdettuanne kelloon, huomaatte, että olette herännyt vasta 2,5h sitten, eikä uni tule silmään, kun kroppa on kumminkin valmiina uusiin seikkailuihin. Ei se ymmärrä sitä, miksi pitäisi nukkua (te nukutte sen suositellun 8h yössä) 32h yhtäjaksoisesti. Menee sekaisin koko kroppaparka. Niin silloin! Olisi hyvä, jos aikaa saisi varastoon. Teille kertyisi kortille niitä kuin ylityötunteja. Siellä lukisi että te itse ja +3,5h, ja niin voisitte lisätä sen normaalisti johonkin tavalliseen vuorokauteen. Ihmisellä on joku kumma sellainen, että sillä on aluksi niin tylsää ja tekemätöntä ja sitten yhtäkkiä menee päiviä tai enemmän jos se on hulluna työhön niin, ettei se muista se ihminen edes hengittää kun on niin kiire. Ties vaikka joku olisi joskus kuollutkin, kun on unohtanut hengittää. Takuulla on.
Se sitten on teidän murheenne, miten ihmiset elävät kaikki samassa rytmissä kun toisilla kuitenkin sattuisi olemaan 18h vuorokaudessa ja toisilla 28h. Tämä uusi Eevan maailmanjärjestys(r) perustuu sykliseen eikä kronologiseen aikakäsitykseen.
2. Ihmisellä on kaksi varakättä.
Ihmisellä pitäisi olla kaksi sisäänkelattavaa varakättä.
Siinä se! Olisitte tekin paljon tyytyväisempiä, jos minä saisin suunnitella maailman! Mitäs äänestitte väärin.
Eevan uusi maailmanjärjestys:
1. Aikaa voi säästää.
Tiedättehän ne päivät, kun tuntuu, ettei maailmassa ole ketään muuta kun te ja teidän oma kurja seuranne. Silloin voisi mennä nukkumaan, ja kas, päivä seuraava taas valon toisi. Mutta katsahdettuanne kelloon, huomaatte, että olette herännyt vasta 2,5h sitten, eikä uni tule silmään, kun kroppa on kumminkin valmiina uusiin seikkailuihin. Ei se ymmärrä sitä, miksi pitäisi nukkua (te nukutte sen suositellun 8h yössä) 32h yhtäjaksoisesti. Menee sekaisin koko kroppaparka. Niin silloin! Olisi hyvä, jos aikaa saisi varastoon. Teille kertyisi kortille niitä kuin ylityötunteja. Siellä lukisi että te itse ja +3,5h, ja niin voisitte lisätä sen normaalisti johonkin tavalliseen vuorokauteen. Ihmisellä on joku kumma sellainen, että sillä on aluksi niin tylsää ja tekemätöntä ja sitten yhtäkkiä menee päiviä tai enemmän jos se on hulluna työhön niin, ettei se muista se ihminen edes hengittää kun on niin kiire. Ties vaikka joku olisi joskus kuollutkin, kun on unohtanut hengittää. Takuulla on.
Se sitten on teidän murheenne, miten ihmiset elävät kaikki samassa rytmissä kun toisilla kuitenkin sattuisi olemaan 18h vuorokaudessa ja toisilla 28h. Tämä uusi Eevan maailmanjärjestys(r) perustuu sykliseen eikä kronologiseen aikakäsitykseen.
2. Ihmisellä on kaksi varakättä.
Ihmisellä pitäisi olla kaksi sisäänkelattavaa varakättä.
Siinä se! Olisitte tekin paljon tyytyväisempiä, jos minä saisin suunnitella maailman! Mitäs äänestitte väärin.
3.4.06
Kommentteja kaivataan
Sepponi esittelee ylpeänä uuden puolen itsestään, nimittäin Interaktiivisepon! Tuotemerkillä on patentti vetämässä. Interaktiivisepon ensimmäinen palsta on nimeltään Mokat, perusmuoto moka, Siis rakkaat lukijani, kirjoittakaa minulle, oletteko tylsiä rivikansalaisia, vai sattuuko teille mitään hassuja asioita (tähän lasketaan mukaan myös ne jutut, jotka sattuessaan eivät olleet niin hassuja). Kirjoittakaahan kommenttisivuille, tai suoraan sähköpostiini, etten tunne olevani ainoa tässä maailmassa, jolla ei ole käytöksen kultainen kirja päässä isona liitetiedostona.
Myöhemmin, jos kansa sitä vaatii, voisin harkita perustavani InteraktiiviSeppoon myös Sepon auttava käsi- nimisen osion, jossa te voitte kääntyä turvallisin mielin Sepon kuuntelevan korvan puoleen. Ehkä. Älkää kuitenkaan vielä mitään huolianne laittako, on minulla omiakin. Lisäksi en vastaa, jos huoliinne ei ole vastattu riittävällä vakavuudella, täten sanon sen tässä, jos unohdan sen myöhemmin. Kiitos!
Myöhemmin, jos kansa sitä vaatii, voisin harkita perustavani InteraktiiviSeppoon myös Sepon auttava käsi- nimisen osion, jossa te voitte kääntyä turvallisin mielin Sepon kuuntelevan korvan puoleen. Ehkä. Älkää kuitenkaan vielä mitään huolianne laittako, on minulla omiakin. Lisäksi en vastaa, jos huoliinne ei ole vastattu riittävällä vakavuudella, täten sanon sen tässä, jos unohdan sen myöhemmin. Kiitos!
Nimiasiaa
Terve. Näyttää siltä, että jokaisella suomalaisella on ainakin yksi tuttu nimeltä Seppo. Väestörekisterikeskuksen mukaan Seppoja on Suomessa 47568 kpl eli 0,0091 Seppoa per nenä. Ajatelkaas siitä kuinka paljon ystäviä ja tuttuja teillä siellä oikein on, kun tunnette Sepon, vaikka niitä on noin vähäinen määrä Suomelle suotu! Tuttuihinne mahtuu mukaan niitä, jotka tulee vastaan kaupungilla, muttei vielä kotonakaan keksi, ketä itselle sanoi niin tuttavallisesti päivää. Ties vaikka siinä joukossa olisi muutama Seppokin! Mitäs silloin ajattelisitte?!
Miten ihmeessä sitä ei Suomessa ole sellaista kulttuuria, kuin vaikka Englannissa. Siellä sanotaan kerran esittäydyttäessä oma nimi, ja se toinen, rouva tahi herra sanoo omansa kohteliaasti myös. Niin. Sitten kun keskustellaan sen kanssa niinkuin on tapana, niin on todella loukkaavaa, ellei keskustellessa mainitse sen toisen ihmisen, rouvan tahi herran, nimeä. Jos joku ei pysynyt mukana, niin annan esimerin pientä nimellistä korvausta vastaan. Mutta. En ymmärrä miten jonkun muisti riittää tuottamaan sen sattumalta yhtäkkiä esitellyn ihmisen, rouvan tahi jne, nimen myöhemmin siihen keskusteluun. Minulla on vaikeuksia, vaikka omassa kotomaassamme usein ei käytetä kuin etunimiä. Siitä kerrasta pitäisi sitten muistaa. Jos ette tunnista tätä tilannetta, jossa olen ollut monta kertaa, ette ole kiinnittäneet asiaan vain huomiota. Kiinnittäkää ensi kerralla niin tiedätte, mistä puhutaan.
Jos nyt jaan teille nolon kokemukseni, toivon, ettei sitä käytetä minua vastaan. Minulle sattui lauantaina nimittäin vastaavanlainen tilanne. Tosin muistin nimen, mutten kasvoja. Epäilen tätä kirjoittaessani vakavasti jutun aitoutta, mutta koska se sattui minulle itselleni, on se pakko uskoa. Kuka sitä nyt itselleen valehtelisi, paitsi vaa'alla ja joskus kun oikein tekee mieli uutta vaatetta. Siis että sitä juuri nyt tarvitsee. Mutta juoruja harvoin itselle kerrotaan, jos huomaa kertovansa itselle juoruja, pitää äkkiä sanoa ääneen: "ei tarvitse, minä tiedän tämän jo."
Niin siis, mitä minulle sitten sattui. Ystäväni Mattias esitteli minulle ystävänsä, jonka nimi ei ollut Seppo teidän kaikkien harmiksi. Ystävän nimi oli Jouni. Vaihdoin muutaman sanan hänen kanssaan, ja siltä varalta, että hän joskus lukee täältä itsestään, voin sanoa, että vaikutti sellaiselta mukavalta Jounilta. Niitäkin on. Muutaman tunnin kuluttua, kun nuortenilta oli ohitse, lähdimme syömään paikalliseen hmm etniseen ravintolaan. Saavuin paikalle myöhemmin kuin muut, ja ihmettelin sangen uutta ihmistä tutussa ystäväpiirissäni. Menin keskustelemaan ja valtaamaan oman paikkani pöydässä, ja samalla kysyin tuolta oudolta ihmiseltä ystävällisesti, olemmeko tavanneet ennen, ojensin käteni ja sanoin nimekseni Eeva(huomatkaa kuinka totta taas puhuin) (ihan luonnostaan). Hän hymyili vähän epäröiden, mutta esitteli itsensä Jouniksi.
Tiedättekö niitä hetkiä, jolloin aika tuntuu pysähtyvän? Tai sitä tunnetta, että naama (tapakasvattaja sanoo että naisella on kasvot ja miehellä naama) tahi kasvot venahtaa? Tai oletteko toivoneet joskus, että saisitte jostain sellaisen nappulan, jolla voisi peruuttaa juuri äsken tapahtuneen asian. Jollain julkkiksilla on sellainen. Kyllä te tiedätte kenellä ei ole. Matti Nykäsellä ei, eikä Michael Jacksonilla(jätän tähän tyhjää tilaa, voitte itse keksiä lisää sellaisia julkkiksia, kenelle soisitte sellaisen nappulan) ( ). Mutta niillä on joiden maine on tahraton. Minulle kävi niin, että tunsin, kuinka aivoissa sen ison hammasrattaan hampaat eivät osuneet kohdalleen, vaan päässä kirskahti hassusti. Siinä hetkessä kun tajusin, että siinähän on elävänä se sama Jouni, jolle minut esiteltiin maksimissaan kolmisen tuntia sitten ja jonka kanssa vielä puhuin(raskauttava asianhaara), ajattelin, mahtaisiko auttaa, jos nyt äkkiä vain juoksisi pois paikalta. Ensivaikutelma on tärkein, sanotaan, eikä minusta ole kovinkaan mukavaa se, että minusta saa vähän sellaisen, no, vajaan kuvan. Mitä ajattelisitte ihmisestä, jolle esittäytyisitte kuusi kertaa, ja joka aina ystävällisesti sanoisi, että: "aa, voi kuinka mukava tutustua!" Pitäisitte kyllä vähän vajaana yksilönä, myöntäkää pois.
Selvisin tilanteesta tietenkin loistavalla charmillani ja nolostumatta, niinkuin yleensä kaikenlaisista asioista, joita minulle sattuu. Nykyään muuten harvemmin. Tai sitten olen alkanut tulla seniiliksi, enkä huomaa jos teen jotain noloa. Pelottava ajatus.
Joka sanoo, ettei tilanne olisi ollut nolo, on väärässä.
Miten ihmeessä sitä ei Suomessa ole sellaista kulttuuria, kuin vaikka Englannissa. Siellä sanotaan kerran esittäydyttäessä oma nimi, ja se toinen, rouva tahi herra sanoo omansa kohteliaasti myös. Niin. Sitten kun keskustellaan sen kanssa niinkuin on tapana, niin on todella loukkaavaa, ellei keskustellessa mainitse sen toisen ihmisen, rouvan tahi herran, nimeä. Jos joku ei pysynyt mukana, niin annan esimerin pientä nimellistä korvausta vastaan. Mutta. En ymmärrä miten jonkun muisti riittää tuottamaan sen sattumalta yhtäkkiä esitellyn ihmisen, rouvan tahi jne, nimen myöhemmin siihen keskusteluun. Minulla on vaikeuksia, vaikka omassa kotomaassamme usein ei käytetä kuin etunimiä. Siitä kerrasta pitäisi sitten muistaa. Jos ette tunnista tätä tilannetta, jossa olen ollut monta kertaa, ette ole kiinnittäneet asiaan vain huomiota. Kiinnittäkää ensi kerralla niin tiedätte, mistä puhutaan.
Jos nyt jaan teille nolon kokemukseni, toivon, ettei sitä käytetä minua vastaan. Minulle sattui lauantaina nimittäin vastaavanlainen tilanne. Tosin muistin nimen, mutten kasvoja. Epäilen tätä kirjoittaessani vakavasti jutun aitoutta, mutta koska se sattui minulle itselleni, on se pakko uskoa. Kuka sitä nyt itselleen valehtelisi, paitsi vaa'alla ja joskus kun oikein tekee mieli uutta vaatetta. Siis että sitä juuri nyt tarvitsee. Mutta juoruja harvoin itselle kerrotaan, jos huomaa kertovansa itselle juoruja, pitää äkkiä sanoa ääneen: "ei tarvitse, minä tiedän tämän jo."
Niin siis, mitä minulle sitten sattui. Ystäväni Mattias esitteli minulle ystävänsä, jonka nimi ei ollut Seppo teidän kaikkien harmiksi. Ystävän nimi oli Jouni. Vaihdoin muutaman sanan hänen kanssaan, ja siltä varalta, että hän joskus lukee täältä itsestään, voin sanoa, että vaikutti sellaiselta mukavalta Jounilta. Niitäkin on. Muutaman tunnin kuluttua, kun nuortenilta oli ohitse, lähdimme syömään paikalliseen hmm etniseen ravintolaan. Saavuin paikalle myöhemmin kuin muut, ja ihmettelin sangen uutta ihmistä tutussa ystäväpiirissäni. Menin keskustelemaan ja valtaamaan oman paikkani pöydässä, ja samalla kysyin tuolta oudolta ihmiseltä ystävällisesti, olemmeko tavanneet ennen, ojensin käteni ja sanoin nimekseni Eeva(huomatkaa kuinka totta taas puhuin) (ihan luonnostaan). Hän hymyili vähän epäröiden, mutta esitteli itsensä Jouniksi.
Tiedättekö niitä hetkiä, jolloin aika tuntuu pysähtyvän? Tai sitä tunnetta, että naama (tapakasvattaja sanoo että naisella on kasvot ja miehellä naama) tahi kasvot venahtaa? Tai oletteko toivoneet joskus, että saisitte jostain sellaisen nappulan, jolla voisi peruuttaa juuri äsken tapahtuneen asian. Jollain julkkiksilla on sellainen. Kyllä te tiedätte kenellä ei ole. Matti Nykäsellä ei, eikä Michael Jacksonilla(jätän tähän tyhjää tilaa, voitte itse keksiä lisää sellaisia julkkiksia, kenelle soisitte sellaisen nappulan) ( ). Mutta niillä on joiden maine on tahraton. Minulle kävi niin, että tunsin, kuinka aivoissa sen ison hammasrattaan hampaat eivät osuneet kohdalleen, vaan päässä kirskahti hassusti. Siinä hetkessä kun tajusin, että siinähän on elävänä se sama Jouni, jolle minut esiteltiin maksimissaan kolmisen tuntia sitten ja jonka kanssa vielä puhuin(raskauttava asianhaara), ajattelin, mahtaisiko auttaa, jos nyt äkkiä vain juoksisi pois paikalta. Ensivaikutelma on tärkein, sanotaan, eikä minusta ole kovinkaan mukavaa se, että minusta saa vähän sellaisen, no, vajaan kuvan. Mitä ajattelisitte ihmisestä, jolle esittäytyisitte kuusi kertaa, ja joka aina ystävällisesti sanoisi, että: "aa, voi kuinka mukava tutustua!" Pitäisitte kyllä vähän vajaana yksilönä, myöntäkää pois.
Selvisin tilanteesta tietenkin loistavalla charmillani ja nolostumatta, niinkuin yleensä kaikenlaisista asioista, joita minulle sattuu. Nykyään muuten harvemmin. Tai sitten olen alkanut tulla seniiliksi, enkä huomaa jos teen jotain noloa. Pelottava ajatus.
Joka sanoo, ettei tilanne olisi ollut nolo, on väärässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
