Juupeli

Ovat sitten menneet tämänkin vaihtamaan. Siis tämän. En tiedä tiedättekö minkä tai näkyykös se blogissa. Tämä paikka ainakin, missä kirjoitetaan näitä typeriä juttuja, niin se on muuttunut. Teksti on sen kokoista, että näkyy vaikka seisoisi 16 mailin päässä ja siristäisi silmiään se lukija. Melkein tulee kirjain kerrallaan näytölle. Isoa on kaikki Ameriikassa.

Mitä teen nyt. Nimittäin minulla on oikein oikein kipeä halkeama suupielessä. Olen rasvannut sitä rasvaisella rasvalla, jossa on b-vitamiinia ja sen pitäisi auttaa kaikenlaisiin vaivoihin. Voi hitti että häiritsee näin iso fontti. Niin ei silti auta se rasva. On vain siinä haava ja möllöttää ja taitaa olla tulehtunut myös vähän. Ai.

Minua on alkanut stressata työ tulevaisuudessa. Mitä jos saan jonkun hikisen paikan työssä, josta en sitten tippaakaan piittaa. Hah. Nautin nimittäin jollain sairaalla tavalla tästä, että saan olla kotona tekemässä omaan tahtiini opinnäytettä. Vaikka joutuisin heräämään aikaisin, niin eipä tarvitse lähteä ulos, voi hakea kaakaota tähän koneen vierelle tai olla hakematta, mutta saa sen itse päättää milloin mitäkin tekee. Se on nautinto, eikä harmita tippaakaan se, että opinnot on suoritettu, mutta päättötyö roikkuu. Ei. Se on kivaa!

Eilen tempaisin ja ostin ruokailuryhmän. Siis pöydän ja neljä tuolia, jos se jollekin oli epäselvää. Maksaisin helposti vitosen, jos joku olisi nähnyt sen vaivan, että olisi koonnut tuolit etukäteen. On ihmiselle vitsaus se! Jos on kaikki tallessa osista mitä pitää, niin on vain niistä joku malesialainen tai ukko Guatemalasta tehnyt vinoja! Tai sitten minä yksinkertaisesti kokoan ne osat jotenkin väärin yhteen. Nyt seisoo tönöttää kuitenkin keittiössä uudet mööbelit. Arvatkaa mikä on hienointa. Se, ettei tarvitse enää käyttää pöytäliinaa kun pöytä on hieno! Ellen sitten satu jollain esineellä, esimerkiksi haarukalla tahi saksilla tahi muulla terävällä jutulla mitä ihmisellä voi kotonaan olla, onnekkaasti tökkäämään pöydän pintaa mäelle. Voi kähnä että osaa olla isoa tämä teksti.

Kuunaan en enää tuon kissan siirryttyä paremmille metsästysmaille hanki tai säälistä ota pitkäkarvaista elukkaa. En saanut eilen Prismasta teippiharjaa. Se on kuolemaksi! Joululiina on muuttunut punaisesta valkoiseksi kun tuo röhnä on sen päällä salaa öisin maannut! Karvaa on kaikki paikat täynnä, eikä teippiharjaa Prismassa! Mitä peliä se semmoinen on? Huonoa!

Pyykinpesuhuolia

Voi ihminen!

Että osaa olla tämän elämä välillä sellaista, että ei oikein tiedä mitä sanoisi. Näin äkkiseltään luulisi, että on sitä maailmassa hankalampiakin asioita kun pesukoneen käyttö. On muuten siinä arvaaja melkein oikeassa. Ostokin on aika vaikeaa. Ja rahoitus! Nimittäin. Minä viimeisenä neljänä opiskelukuukautena jouduin ottamaan opintolainan saadakseni pesukoneen. Hah. Kuinka tyhmältä tuntui se! Naapuri muuttaa pois. Olen ollut naapurin pesuajan armoilla neljä vuotta. Toisaalta ei harmita oma kone.

Koneen valinta on aika vaikeaa. Koittakaas sulloa 45-numeroinen jalka 32-numeron kenkään. Koittakaas sulloa pesukone minun vessaani. Ei ole lasten nähtävää se. Mittailin eilen mikä ihme sen nimi nyt on, mittaajalla, hmm. Mittaaja ei ole sen oikea nimi. Vaan mitta pelkästänsä! Metrimitta. Niin siis. Että metrimitalla mittasin, miten ihmeessä se kone sinne mahtuu. Kyllähän se sinne juuri meni teoriassa, mutta minun olisi laihduttava toistakymmentä kiloa että mahtuisin sen jälkeen itse suihkuun. Keittiöön ei voi laittaa enää mitään konetta, sillä remontti on jo tehty muuttaessani, pitäisi repiä yksi kaappi pois ja asentaa uusi hana. Vuokraisäntä olisi iloinen kuin peipponen. Päätinpä eilen sitten kuitenkin ehkä laihduttaa ja ostaa sellaisen päältä täytettävän pienen koneen. On se kuitenkin kamalaa käsin vaatteitansa pestä. Tai keittää. Tuli vaan olohuoneeseen laminaatille ja huis, pata päälle. Siellä keittyy! Ei se kone silti pieni ollut, mihin päädyin. 6kg vaatetta, tahi mitä tahtookin ihminen pestä, menee sen sisälle jos laittaa. Se vaiva on nähtävä, että laittaa. Menin ja ostin sen eilen saman tien. Olin kyllä oikeaoppisesti vertaillut eri konemalleja. Tämä, annetaan sen nimeksi vaikka Vappu, oli vertailuissa ihan hyvä. Sai kolme aata! A pesutulos, A energiankulutus, A kuivaustulos.

Vappu tuotiin tänä aamuna kärryillä. Siinä se makasi arvokkaan näköisenä. Oli se kyllä oikeasti sitä myös. Tietääköhän se, että sen ansiosta minun ansioistani menee osa valtiolle tulevaisuudessa? Eikä mikään pieni osa! Tai jos menee pieni niin menee kauan. Voi Vappua! Asennusmiehet asensivat sen paikoillensa. Istuin täällä koneellani tekemässä silmänlumeeksi opinnäytetyötäni, siltä varalta, että jompi kumpi miehistä on lukenut blogiani ja tietää, että minun sitä pitäisi nyt juuri parhaillansakin tehdä. Ei, sen sijaan kirjoitan heidän työstään ja siitä, kuinkas hiljaisia miehiä he ovatkaan ja kuinka väärään kohtaan he sitten Vapun istuttivat! Ihan meni väärin! Täysin! Eri päinkin! Pienellä präntillä voin kuitenkin kirjoittaa, että paremmin päin se nyt meni kuin miten minä sen päässäni keksin. Nyt ei tarvitse laihduttaa kuin kymmenisen kiloa.

Vappu pääsi heti hommiin. Latasin Vapun pötsin täyteen. Tein kaiken ihan ohjeiden mukaisesti, väänsin nappuloita, ja kas: mitään ei tapahtunut. Vappu on hiljaista sorttia. Ei puhunut eikä pukahtanut. Sammutin neidin ja koitin uudelleen. Nichts. Lähdin hakemaan ohjekirjaa ja syventyessäni siihen, kuulin ajan kuluttua naksahduksen Vapun päästä. Se oli miettinyt vain aikansa! Jo läksi!

Yhdeltätoista Vappu päätti harkinnan jälkeen toimia. Kellon ollessa 13.20, Vappu oli edelleen työn touhussa. Saman koneellisen kanssa. Voi ihminen, miten voikaan olla noin hidas kone! Jo linkosi, poisti veden. Mutta otti uudet (*)! Ajattelin, että olenpa tehnyt jonkin virheen. Minun syytäni, ei Vapun. Väänsin ohjelman mäelle, ja laitoin vaatteet linkoukseen. Ei hitto. Miten voi yksi linkous vaatia puolen tunnin kääntelyn (sen lisäksi, että se oli pessyt jo tähän mennessä kaksi ja puoli tuntia)? Löysin vihdoin, ei siis ohjekirjasta, ohjeelliset ajat, kuinka kauan menee yhden koneellisen pesuun. Arvatkaa siis. 40 astetta, tavallinen kirjopyykki.

195 minuuttia.

* se, että Vappu keksi ottaa uudet vedet, johtuu siitä, että joku insinööri on sen keksinyt, että kun se viisi kertaa huuhtelee, niin jopa poistuu kaikki haitalliset pesuainejäämät vaattehista. Sen lisäksi, että viisi kertaa huuhtelee Vappu, niin kääntää linkousta varten vaatteet tasaisesti ennen. Valitettavasti yhden koneellisen pesuun kuluu ihmisikä. Ei ajatellut se insinööri kaikkea!

Ai niin. Löysin pikaohjelman, johon kuluu 32 minuuttia. Tosin koneeseen ei saa sillon laittaa kuin kaksi kiloa pyykkiä, eikä se linkoa niin kuivaksi kuin muuten. Laitoin pikaohjelmalla pestyt nihkeät housut uuniin. Tarvitsen ne tänään urheilusuorituksessa. JOS ne kuivuu siksi. Ellei ne kuivu, laitan lämpöä lisää ja syön ne illalliseksi.

Voihan Vappua. Hämäläinen.

tuulista on

Eilen meinasi lähteä tukka päästä. On sekin kun aina pitää tuulla. Ja sataa. Eilen laulutunnilla opettaja sanoi, että saisi lumi olla nyt sitten kokonaan pois tältä talvelta, ettei käy niin että talvi alkaa maaliskuussa ja kestää kesään. Arvatkaa miten käy. Juhannusta juhlitaan hanskat kädessä lumiukkoja tehden.

Vakiolukijoille terveinen! Niitä ovat etenkin Jenni, Anne ja äitee, sukulais-Johannasta en tiedä, kun ei ole ainakaan kommentoinut hetkiin. Lisäksi ystäväkirjani näyttää niin tyhjältä, että.

Jostain hiipi uni silmään. Pitäisiköhän antaa periksi?

Tammikuuta

Terve. On se kummaa miten voi olla näin ikävä lunta.

Numibialaista kotiorjaa ei tarvita. Ha! Selkävoitto opinnäytteestä tullee yksin tekemällä.

Mikään ei ole niin tylsää kuin kuunnella toisten juttuja, jotka alkavat "arvaa mitä unta näin viime yönä...?" mutta minäpä kerron taas. Olin sellainen kuiva lyhyt pullukka noita, jolla oli sellainen pikkuruinen, valoisa mökki. Rakoilevat lautalattiat ja kaikki. Yhtenä aamuna oven takana vain oli tyttö, joka tuli kuin omaan kotiinsa ja alkoi lakaisemaan luudalla lattiaa. Tulkitsin tytön olevan kai jonkinlainen piiankorvike. Minulta oli jäänyt perunamuusia päivällisestä ja kysyin tytöltä (joka oli korkeintaan 6-vuotias), osaako tämä tehdä sämpylöitä ylijääneestä muusista. Tyttö sanoi, ettei osaa, eikä pehmeitä sämpylöitä kannata, eikä edes saa syödä, koska maailma on niin kova. Jos tehdään niin niitä pitää sitten syödä haarukalla. Eikä sitten saa laittaa villasukkia jalkaan.

Ihan mukava olisi tietää, kukas hitto noita rationaalisia unia minun päähäni oikein laittaa. Minun alitajuntani ei ainakaan tunnusta keksineensä mitään niin älytöntä, jota katselen joka yö seikkailuissani.

Unista

Hah. Kyllä näen sitten mielenkiintoisia unia. Minulla oli viime yönä jokin ihosairaus, josta ei kyllä päällepäin huomannut mitään. Olin käynyt siitä kuitenkin lääkärissä, mutta sittemmin unohtanut koko asian, kunnes sain puhelun keskussairaalasta. Minut oli valittu uuteen parannusmuotokokeiluun, muurahaisryhmään.

Juoksin keskussairaalaan ja minut istutettiin lähinnä hammaslääkärin tuolia muistuttavaan tuoliin. Siinä sitten istuin jännittyneenä, mitä tuleman pitää, ja kas, päähäni kaadettiin muutama litra argentiinalaisia muurahaisia. Korvien kohdalla kuului ikävä klopse kun muurahaisten jalat osuivat toisiinsa. Mutta kun ne ehtivät iholle joka paikkaan, niin tunne oli erittäin rentouttava ja miellyttävä. Sellainen turvallinen ja lämmin. Vähän muurahaisten jalat pistelivät, mutta se meni nopeasti ohi. Muurahaisten funktio oli ilmeisesti syödä kuollut ja sairas iho pois. Yksi hoitokerta kesti vartin verran, lopulta minun rintaani levitettiin jotain ruskeaa ainetta, johon muurahaiset kokoontuivat ja ne kaavittiin kylläisinä astiaan. Hoidon aikana lääkäri antoi haastattelua toimittajalle, ja muistan lääkärin sanoneen, että tämä on niin rentouttavaa, että potilaan leposyke laskee yleensä sinne 15 hujakoille, toisten jopa kymmeneen asti. Minulla oli 15, ja olo oli autuas. Lääkäri informoi minua, että olin saanut kolmen vuoden muurahaisterapiaputken, ensimmäisenä vuonna hoitokerta oli kerran päivässä, toisena kerran viikossa ja kolmantena kerran kuussa. Muistan jännittäneeni, että kai minulla on tosiaan vielä hoitokertoja kolmeksi vuodeksi, että saan kokea tuon auvoisan tunteen uudelleen. Hoitokertojen suuri määrä ei haitannut minua tippaakaan. Mutta. Mitä se tarkoittaa, että hoitopöydälle oli jäänyt yksi muurahainen, joka katsoi minua ja hymyili- ja kun katsoin uudelleen, ei se ollut suinkaan muurahainen, vaan kenguru! Tosin se hymyily myös. Uni jatkui mutten ehdi kirjoittamaan enempää.

Täältä tähän :D

Hyvää tätä vuotta

Jok'ikiselle lukijalle siis onnellista tätä vuotta. Se on nyt virallisesti alkanut ja niin myös minun opinnäytteeni mankelointi. Minä siis menen mankelin läpi puristaessani yhden opinnäytetyön valmiiksi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Ellei näin käy, enpä muuten edes suostu ajattelemaan, ettei niin kävisi.

Jouluna annoin itselleni luvan syödä suklaata. Kolme vuotta karkitta olleena ajattelin, ettei maistu miltään se. Väärässä olin. Ensin meni puolikas After Eight, sitten jo kokonainen ja kas, pian oli joka paikassa Fazerin sinisiä karkkipapereita. Juu. Joulusta uuden vuoden aattoon siis sain syödä karkkia, lähinnä suklaata, kunnes taas koittaisi karu arki. Eli tänäpänä.

Kaiken sen suunnattoman suklaantuhoamisen keskellä tai lähinnä lopussa huomasin, että minähän saatan olla vähän allerginen suklaalle. Mikä takaisku! Nenä vuosi ja aivastutti kun olin syönyt. Ha! Ei ole kroppa mitään kertonut näinä fazerittomina kolmena vuotena, että aikoo kurja kääntyä minua vastaan ja alkaa hylkiä ennen niin tärkeää osaa elämästäni. Sen silti taisi tehdä. Lisäksi olin ensimmäisen kerran elämässäni sokerihumalassa. Karkitta ei oikein tule sokeria muutenkaan syötyä ja silloin kun vielä söin, olin niin turtunut, ettei kroppa reagoinut karkkiin lain. Lisäksi huomasin, että tuleepa älyttömän huono olo ihmiselle, kun syö noin epäterveellisesti. Se oli silti kiva huomata, ilmeisesti se tarkoittaa sitä, etten kuitenkaan syö niin kovin epäterveellistä arkena.

Tästä lähtien elän kurissa ja nuhteessa. Vatsa kiittää. Ja lantio myös. Sille on kertynyt joulun aikaan ja oikeastaan jo ennen sitä, ylimääräistä vararavintoa. Hyy.

Huh heijaa.

Hyvää joulua edeltävää viikkoa! Eilen iski hämmästys ihmiseen kuni salma, kun sen yhtäkkiä huomasin, että joulu tulla lompsottaa kuni varas, sikäli mikäli varas lompsottaa. Kaardemummassa ei lopsottanut, hiipivät ne.

Kauppaan pitäisi ihmisen suoriutua. Piakkoin vielä. Kaupan tädit muuten hermostuvat ja kysyvät kuka tänne enää änkeää kun kello on jo hetken ali yhdeksän. Ei se sellainen passaa ja sitten tulee vartija ja heittää minut pihalle itkemään kun leipää piti saada eikä sitten saanutkaan tämä. Juu. Turha herkkäsydämisten sääliä on tuntea, oma syy olisi se!

Banaaneja. Ja leipää. Ja sitten ehkä jotain huomista syötävää. Ei muuta, helppo ostos oli minulla!

Voi ainaista rahan menoa silti! Ei riitä raha mihinkään, vaikka venyttäisi penniä tai senttiä haha. Olen niin venyttänyt, että minun senttini on muiden metri! Nyt pääsi vale. En ole venyttänyt yhtikäs vaan tuhlaaja olen. En turhaan tilpehööriin tuhlaa, mutta en syö nuudeleita ja hernekeittoa vaikka pitäisi jossain vaiheessa kuuta kun kuitenkin loppuu rahat. Kunnon ruokaa ostan silti.

Arvatkaa, mitä olen tehnyt? Jo seitsemän (7) sivua! KYLLÄ! Opinnäytetyö lähenee loppuansa! Enää lukematon määrä lisää. Mutta tämä kaikki on suoritettu ilman numibialaista maaorjaa, joka kurja lähti kotiinsa. Toivo voittaa epätoivon, alku on aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo ja joka toiselle kuoppaa kaivaa on itse.

Joku luulee että olen syönyt sieniä. En ole.

Aika rientää ja housut kuluu

Sen tietää nyt tämä ihminen myös. Harjoittelu loppui ja koulu alkoi ja on oikeastaan pian ohi kokonaan. Se #*@ opinnäytetyö on ainoa, mikä minut pitää kiinni siinä laitoksessa. Ei auta, tehtävä on. Se hiukan haittaa, kun erityishuoltopiiri soittelee kotiin ja pyytää töihin. Siis ei se minua haittaa, mutta opinnäytettä kyllä. Nyt olen ollut 1,5 vkoa täysin uudessa paikassa ja viihtynyt hyvin. Liiankin. Ei tekisi mieli yhtään tehdä mitään kirjallista tehtävää. Numibialainen kotiorjakin on matkustanut muualle liian sateen ja pimeyden takia.

Miksi IHMEESSÄ pitää sataa koko ajan ja olla pimeää ja ankeaa? Jokainen, joka siellä saastuttaa ilmaa niin, että kasvihuoneilmiö jatkaa etenemistään, tällä määräyksellä lopettaa heti. Jollei jouluna ole lunta, tulen ovenne taakse aattoiltana ja varastan kaikki lahjanne ja syötän ne susille. Sinne menevät vihreät kuulat ja villasukkanne ja mitä tahansa krääsää sitten aiotte läheisillenne ostaa.

Joulu peijooni tuo mukanaan muuten älyttömästi tavaraa, mitä ei todellakaan tarvitse. Viime jouluna kuitenkin sain niin hienon lahjan, että muistelen lämmöllä. Helena-tätini osti lahjaksi minulta eritrealaiselle tytölle koulupuvun, sain siitä ilmoituksen postikorttina. Jos ostaisin samaisesta paikasta isälle vuohen tänä jouluna. Tai siis ei se isälle menisi, vaan jollekin talonpojalle, joka olisi sitä vailla. Jos isälle ostaisin, se menisi ja pistäisi sen vuohiparan päiviltä, vaikea kuvitella, että menisi ja lypsäisi sitä joka aamu. Vuohi kuulemma lypsää maitoa suhteessa kulutukseensa ja kokoonsa aika paljon. On kuulemma edullisempi kuin lehmä, sanoi työkaverini, jonka oma vuohi armollisesti lahjoittaa 1,5 litraa maitoa heidän iloksensa joka päivä.

Parisuhde muuten on kummallinen asia. Miten voi kaksi erilaista ihmistä sovittaa elämänsä yhteen? Missä asioissa voi joustaa ja missä ei? Ristiriitatilanteissa on kamalaa, tai oikeastaan sen jälkeen, kun huomaan ainakin omalta kohdaltani oman joustamattomuuteni. Se toinen, miesrukka joutuu antamaan omasta kannastaan valitettavan usein periksi minun jääräpäisyyteni takia. Miten sitä muistaisi siinä tilanteessa kun on höyrypäänä, että se toinen on tullut vastaan jo monta metriä, kun minä vasta jökötän paikallani kädet puuskassa ja silmät kiinni? Ja muutenkin muuten sitten toisissa asioissa joustaa, jos on pienestä asti pitänyt itsestään selvänä tiettyjä asioita, että minun mieheni on sellainen ja sellainen, siis perustavaa laatua olevia seikkoja, ja mies onkin sitten erilainen, niin onko vaihdettava mielipidettä vai miestä? Häh? Jälkimmäinen tuottaa aika paljon tuskaa kahdelle, ensimmäinen vain yhdelle. Jos Hassu Jänis muuten lukee tätä, ei tähän kannata kirjaimellisesti takertua, kunhan mietin asioita.

Tein eilen 12 hernepussia töissä kehitysvammaisten kanssa. Meinasi revetä käsistä homma, kun oli niin hauskaa. Koittakaas saada kiinni kuivia herneitä vahatulta lattialta. Sen jälkeen kun kaikki ovat sopivan väsyneitä nauramisesta, niin vetäkääs tuolijumppaa. Voin kertoa ettei tule mitään. Erikoinen työpaikka, kun menee ylitöiksi helposti, ei vaan malta lähteä töistä aiemmin... Huh! Ihan mukava vahvistus silti tähän koulun loppuun, että ei ammatinvalinta ihan metsään mennyt, tälläkin alalla voin kokea työn iloa. Vähän jännitin, kun muutama harjoittelu meni niin, että laskin tunteja, koska ne päästää tämän plikan pois.

Hohhoi. Kaipa tästä pitää jatkaa hommia. Ei minulle palkkaa siitä makseta, että täällä omia juttujani kirjoittelen!

Harsopää-haisuli

Seppo nukkuu. Ei ole ollut aikaa kirjoittaa tänne lain. Huono on se. Arvatkaa mitä. Kissalta on taas leikattu silmä. Tuossa se jälleen makaa reporankana ja taas jännitetään, miten se mahtaa selvitä nukutuksesta. Suorastaan löysä on se. Harjasin sen paran takut kaikki kun sille tulee niitä paljon nykyään. Omituista. Maksa- ja munuaisarvot ovat kunnossa, mutta silmä ei. Se oli totta puhuen todella hurjan näköinen. Harmaa kalvo paheni ja pinnalle tuli verisuonia. Yh.

Työharjoittelu jatkuu. ÄÄÄ! En silti uskonut, että selviän edes neljää viikkoa, ja se on nyt takana! Puolitoista vielä edessä. En tiedä vieläkään, mistä saa ostettua motivaatiota ja älykkyyttä. Ette takuulla tiedä tekään, muuten olisitte supermotivoitunut kaikkeen muuhun paitsi turhaan bloginlukemiseen!

Ensimmäinen päivä, kun saan olla vain. Tai ilta siis. Se on mukavata. Minä voisin virkata nyt. Tein itselleni jo Novitan Huopanen-langasta huivin, hieno tuli ja jännittävä. En virkkaakaan. Tulee vieras. Minun sosiaalinen elämäni kuivui kokoon Hassu Jäniksen myötä. Ei siis että se Hassun vika olisi, pois se! Mutta aikaansa tahtoo ihminen kulunsa kanssa viettää. Johanna tulee siis. Ja toiselle Johannalle, sille suku-: Laita ihmeessä nyt siis blogisi osoite tänne myös niin lisään sen linkkeihin!

Juupelis. Millaista olisi viettää häät Turun linnassa?

Kissasta taasen. Ehkä muusta myös.

Hei. Mahtaako täällä olla enää lukijoita jäljellä. En ole kirjoittanut niin pitkään aikaan, että olen tällä välillä täyttänyt kaksi kertaa vuosia, lakannut kynteni kerran, meikannut monesti, istunut n 3,25h vessassa jne. Ei sitä ihminen hoksaa sellaista aina, että aika kuluu.

Kissa selvisi nukutuksesta. Silmä oli villin näköinen, kun se kerran oli ommeltu umpeen paranemisen nopeuttamisesksi, vilkkuluomi näkyi ja sinne piti tiputtaa tippoja kilo. Eilen se avattiin se silmä taasen jotta näkisi se, mutta huomasin tänäpänä, että on taas kissalla silmä kiinni samoin kuin ennen leikkausta piti se sitä kun oli kipeä. Nyt siis on taas. Ei ole lupaavaa se- päivän jaksoi hyvin se kissa. Lääkäri (eläin-) epäili, että voisi olla munuaisissa vikaa, kun kerran sellainen sama vaiva on nyt molemmissa silmissä(!). Totta puhuen minua jännittää paljon, mitä hittiä kissan kanssa teen. Toivottavasti sille ei käy kalpaten. Siis että se joutuu tiensä päähän mokomien silmävaivojen takia. Huoh.

Muuten olen työharjoittelussa. Ei motivaatiota siihen. Ei tippaakaan. Ihan väärään aikaan on viimeinen harjoittelu, kokonaan saisi olla lomaa, että ehtisi ihminen ja kunnollinen kansalainen minä tekemään opinnäytetyötänsä. Sillä toisella suuntautumisvaihtoehdolla on sellainen tilanne, että on lomaa. HA! Niillä on koulu jo ohitse kun on yksi harjoittelu vähemmän niillä kuin meillä! Se on väärin se! Ehtii valmistumaan ne jo jouluksi. Minä en. Olen siirtänyt tähän mennessä valmistumispäivää kolme kuukautta eteenpäin. Voi olla että menee vielä siitä pidemmälle myös. Nyt tuli kolmesataa harmaata hiusta lisää justiinsa.

Miksi ihmeessä ystäväkirjaani ei kirjoita kukaan? Tuulella ei ole ystävää. Eikä Eevalla. Säälistä voisitte. Ajatelkaa minua parkaa, kissa kipeänä ja valmistuminen myöhässä! Voih voih!