Terveisiä minulta

Hei. Miten teillä rakkaat lukijani menee? Minä ottaisin mielelläni nyt kaiken sen vuosien varrella säästämäni ajan käyttöön (Lue kirjoitus Eevan uudesta maailmanjärjestyksestä). Kiirettä siis pitää. Jaa että miten sitten istun tässä ja kirjoitan Sepolleni kuulumisiani? Ette näe, mutta kerron, miten se käy. Minä nimittäin en oikeasti ole tässä. Siksi ette näe. Olen pesemässä pyykkiä, juoksemassa kymmenen kilometrin lenkkiä, olen soittamassa ystäville ja kiillottamassa vessan hanaa (Mikäli ette tiedä, te untuvikkolukijani, olen kirjoittanut muistaakseni edelliseen tai sitä edelliseen viestiin kiillottavani vessan hanaa aina kun minulla olisi koulun kanssa hommia.)(Nyt varmaan tyhmempikin teistä jo tajusi, että kannattaa lukea edelliset viestit. Tämä on nimittäin huiman jännittävä jatkokertomus!)(Ei tiedä, saako sankari lopulta kuitenkaan naisensa.)(Tämä ei ole niitä ennalta-arvattavia tarinoita). Ja kaiken tämän teen yhtäaikaa itseni kanssa (jaa minkä, kysytte te. No sen mikä lukee ennen sulkeita)! Oo, kohahti kansa, kuinka taitava hän onkaan!

Olen aika taitava huijaamaan itseäni. Oletteko te? (Nyt luulette, että toistan itseäni, ei, sen aika ei vielä ole tullut) Mitäs sanotte siitä, että sanon itselleni usein kun sattuu näitä kaikenlaisia kömmähdyksiä, että eihän sitä kukaan muista. HA! Se jos mikä on vale! Jos joku mainitsee minulle lukioaikaisen ranskan opettajani nimen, mieleen tulee jolkutellen, miltä hänen kaationsa näyttivät kolmisen sekuntia sen jälkeen, kun naisparka kompastui kielistudion portaisiin ja hame päätti lennähtää viehkosti korviin. Niin on varmaan sekin nainen uskotellut itselleen, ettei hänen kompurointiaan muistella. Ei niin. Saati että joku kurja saisi päähänsä vielä kirjoittaa sen internettiin, kaiken kansan luettavaksi.

Mahtaako joku muistaa sen, kun minä, tai no en kerro. Te kuvittelette sen päässänne ja nauratte minulle kadulla sen sijaan että kumartaisitte. Sain sentään linkitettyä osoitteet KAKSI kertaa! Jotkut teistä saattavat luulla, että se on virhe. Ei ole, minä vain testaan, tuoko kaksi linkkiä samaan osoitteeseen tuplamäärän kävijöitä! Outi ja Mia, vastauksia odotellaan.

Ihmiset! Miksi toisille sattuu kaikenlaista ja toisille ei? Ei, nyt tuli virhe. Kaikille sattuu aina jotain. Eli: Ihmiset! Miksi toisille sattuu aina samaa? Toisille sattuu aina tylsää elämää ja toisille, kuten Hercule Poirotille (häntä ette löydä aiemmista viesteistäni), sattuu murhia ja vallankaappauksia ja timanttiryöstöjä. Kaikkein eniten ehkä murhia. Ei lomallakaan miesparka saa rauhaa! Aina sattuu! Ja minulle sattuu noloja. Minusta pääsee kummallisia ääniä(ja jos nyt mieslukijat naureskelevat, pilaan ilonne kertomalla, että minusta pääsevät äänet tulevat yläpäästä) omituisimmissa paikoissa. Nyt ensi maanantaina minulle sattuu lisää. Mutta ei toivottavasti noloja. Minä nimittäin vanhenen. Nyt täytän uhkaukseni ja olen sitten se 25-v mitä olen uhannut melkein kuukauden etukäteen profiilissani. Kirjoitan tänne täten, että te ette löysin rantein löisi oikealla kämmenellänne otsaanne, jonka takana sijaitsee aivojen otsalohko ja siellä siis muisti, niin että se on oikeastaan perusteltua lyödä otsaanne, olen nähnyt että televisiotakin lyödään jos sillä on huono päivä eikä se toimi. Tai sitten siinä on vika. Niin. Niin että muistaisitte siis sankoin joukoin onnitella ja olisitte innokkaina jonottamassa, että koska minä saan kunnian kirjoittaa onnittelukommenttini tuon ihmeellisen naisen blogiin, joka myös Seppona laajalti tunnetaan!(Ei se nainen. Blogi. Suomen kielessä jos olisin tarkoittanut naista, olisin kirjoittanut sanan "mikä") Kas siitä olisin iloinen!

Kuka maailmassa on keksinyt mattopuut?!? Se on ollut aika veijari se.