Kissasta

Tess on todella kipeä. Jännittää, toipuuko ja selviääkö se tänään tehdystä silmäleikkauksestaan. Nyt 9h nukutuksen jälkeen ei kovin vahvalta näytä. Itkettää vähän. Lääkärissä tuli kunnolla itku.

Parka, parempi, parin

Voi äiteen omaa kullanmurua. Siis minä olen se äitee vaikken ole, enkä ainakaan noin karvaisen eläimen. Emäntä olen siis. Ja ruokkija ja pyllynpesijä kun tulee äklöttävää vihreää ripulia ja kynsienleikkaaja ja harjaaja ja takkujenrepijä ja pesijä. Ja nyt taksikuski. Kuskasin tänään kissani lääkäriin, eläimille sopivaan. Sellainen vaiva oli sillä, että piti toista silmää kiinni kuin merirosvo ja kun sinne silmään katsoi, oli sen pinta harmaata hmm tahmaa täynnä. Parka. Hurjalta näytti, kun katsoi yhdellä silmällä se. Koittakaa itse. Tyhmä ilme naamalle vain ja toinen silmä kiinni.

Lääkärissä kissa oli kuin ihmisen mieli. Ihan rauhassa makasi pöydällä(makaako ihmisen mieli pöydällä?)(ja vaikkei kotona se kissa pöydällä saakaan maata. Sen se tietää, siksi varmaan makasikin rauhassa, niin se tekee täälläkin, vaikkei saa. Viereen joutuu menemään ja joskus takapuolesta tuuppaamaan ja sanomaan "Ärh" kovalla äänellä ja sitten vasta tajuaa se liero missä taas makaa. Sitten lähtee arvokkaasti pois minun aamiaiseni päältä ja sitten ihmetellään joko söin kaiken, mutta kissalla onkin jälkiuunileipä kyljessään. Voipuoli päin karvoja. Ei sitä sitten enää syö kukaan), odotti vain, että saa naikkonen hommansa tehtyä, pääsee siitä sitten taas kotiinsa makaamaan lavuaariin tai muuanne.

Onneksi ei kissa puhu ihmistä. Olisi saanut tietää se, että on sarveiskalvovaurio sillä. Kuulemma tulee persialaisille joskus ihan itsestään. Ja kymmenen päivän päästä on tarkistuskäynti, sitten tiedetään, leikataanko silmästä repaleinen epiteelikerros pois vai paraniko silmä tipoilla. Huu raukka parka. Silmäleikkaus on aika iso juttu. Ja minun kukkaroni meni heti hukkaan, se pelkää Mattia! Kyllä saisi kissa mennä töihin, että minulla olisi varaa kustantaa sen kaiken maailman leikkaukset! Ottaisiko joku tämän töihin? 8h/päivä, tuntipalkka siinä kymmenen euron luokkaa, kissa osaa hmm ei se oikeastaan osaa. Hetki, mietin. Se osaa röhkiä ja maata. Erittäin hyvin maata. Kaikkialla. Ja juoksee se myös, toisinaan. Ainakin jos on jonkinlainen älytön viuhka tai sellainen, mielellään höyhenistä tehty sen edessä, sen perässä se juoksee kuin hullu. Ja taskulampun valon perässä myös. Sen huomattuani epäilin kissani älynlahjoja entistä kiivaammin. Epäilen! On jättänyt elämä tämän yksilön väliin kun on älyä punnittu. Mutta paras vatsanahka on tällä maailmassa ja ihanimmat tassut! Ja pehmein turkki (jota se aktiivisesti levittää ympäriinsä, mm. sohvalle jne.) ja lämmin tunne tulee kun sitä ajattelee. Minun oma hömppäni on! Ottakaa se teille vaikka tiskaamaan, pienestä hinnasta.

Opinnäytetyöhikeä on taas vuodatettu. Kyselylomake on raakaversiona valmis. Pitäisi sopia jonkun kanssa että lukee sen ja huomaa puutteet ja parannusehdotukset. Ketä teistä on sellaisessa hyvä? Edelleen etsin ihmistä, joka tekisi koko typerän opinnäytetyön puolestani korvausta vastaan. Ja kissalle työpaikka siis. Huomaako joku muukin kuin minä tässä yhdistelmässä erään kieroutuneen ajatuksen...?

Hyssykät!

Minun vatsani on repsahtanut ja reisistä on tullut kumparelaskun unelmareitit! Miten olen päässyt repsahtamaan näin? Olen ollut karkkilakossa yli 2,5 vuotta, mutta olen korvannut ne makeanhimoissani kekseillä, pullilla ja nyt jäätelöllä kesän kunniaksi. Minusta on siis tulossa pikku hiljaa ylipainoinen- nyt on aika ottaa itseänsä niskasta kiinni ja tehdä asian hyväksi jotain. Mutta. Minulla on ongelma. Makeat voin vielä jättää pois, mutta mitä teen liikunnan kanssa? En löydä mitään lajia, minkä parissa viihtyisin pidempään. Jos hommassa on liikunnan ja treenaamisen maku, varsinkin aikaa vastaan, minulta menee hermo ennen kuin tulee hiki. Jos voisikin sellaisen lajin keksiä, mitä voisi harjoittaa ilman, että huomaakaan harrastavansa liikuntaa! Vaikkapa paini! Se olisi hauskaa se, mutta minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä opinnäytetyötä tai sitten ottaa lisäharrastus vaikkapa painista. Ha. Ei onnistu se. Netistä katselin, että on olemassa sellaisia päivittäin vaihtuvia ruokalistoja, mutta tuntuu vaikealta noudattaa niitä. Ääh. Kaikkea sitä ne keksivät. Miksei ihminen voi pysyä samana vuodesta toiseen? Miksi ei?

Terveiset Kaarinasta! Olin lomalla siellä torstaista tiistaihin. Nyt tänään onkin sitten Valtava Ahdistus opinnäytteestä, sen pitäisi olla jo valmis, enkä ole edes kunnolla päässyt vauhtiin! Tuntuu, että puuttuu tutkimusongelma kokonaan! Se on paha se! Aihe on, mutta riittääkö se ja miten pitkälle ja mitä kaikkea siitä voi kysyä jne. ÄÄÄÄÄÄ olen ensimmäinen ihminen Suomessa, jolta yhtäkkiä vaan lähtee pää irti ajattelusta ja ahdistuksesta. Takuulla lähtee.

Puhelin on Samsung SGH-Z540, ja hyvä onkin. Mainio kerrassansa. Viikon kokeilun jälkeen en vaihtaisi pois. Kaunis se ei ole, mutta sen voi antaa anteeksi sille, ei se sen vika ole. Joku kehveli on sen sellaiseksi puristanut paineen alla, joten älkäämme hiiskuko siitä sille sanallakaan, että kauniimpia on, muuten loukkaantuu se ja tulee identiteettikriisi sille ja sitten muuttuu hui olkoon aikoNiksi!

Ahdistaa niin paljon tuo opinnäyte, että pakko palata kirjan pariin tästä. Jos joku teistä olisi valmis tarjoamaan auttavan kätensä, niin ilmoittakoon siitä minulle kiitos. Jos kättä liikenee sen verran, että on valmis tekemään koko työn minun puolestani, laita tilinumerosi uuteen hienoon kännykkääni, niin sovitaan asiasta. ÄH!

Motto

Mottoni mun on ollut lukioajoista alkaen: "mikään ei ole niin inspiroivaa kuin viime hetken paniikki". Se on harvinaisen totta se. Minä en kuulu niihin onnekkaisiin, jotka ajattelevat ja tekevät hommansa ennen viimeistä yötä. Nyt pitäisi tämän ihmisen sisuskaluihin saada sellainen järki, ettei opinnäytettä tehdä edellisenä yönä kun se pitäisi palauttaa. Ei sitten mitenkään!

Tänään olen istunut niin kauan tietokonetuolissani, että on phyllis levinnyt 7,5 cm eikä se ole kovin hääviä jo ennestään päärynän malliselle naiselle. Mutta olenpahan saanut vähän jotain aikaiseksikin, nimittäin tutkimussuunnitelmaani läjän eteenpäin sekä kahden tunnin tutustumisen uuden puhelimen kanssa. Harvinaisen ystävällismielinen puhelin onkin se, ei näytä kieltä eikä rumia käsimerkkejänsä, niinkuin herjasi en nyt sano merkkiä, mutta kirjoitettakoon se niin ettei sitä kukaan tunnista aikoN. Edellisessä merkissä oli ihmiselle vaarallisia juttuja, tai kunto kasvoi kun juoksin huollon ja kodon väliä. Niin siis, uusi puhelin, eri merkki. Se on ihmiselle ilo se! Menee aina aika niin, ettei edes huomaa kun koko ajan räplää uuttansa. Nyt minulla on hieno puhelin! Ei se kovin kaunis ole siis, mutta sitäkin parempi, ja se on päivänpaistetta sielulle edellisen veivattavan jälkeen. Pienenä ihmisenä (en ole enää pieni, kuvitelkaa, phyllis 7,5cm isompi kuin ennen)(kammottavaa on se!)(seisten pitää kirjoittaa jos haluaa ettei leviä)(tai jos kuntoilla myös samaan aikaan niin juosta) en edes ymmmärtänyt, mitä kaikkea voi oppia kun on aikuinen, senkin, mistä tulee viestiä kirjoittaessa välimerkki kun tulee eristä kun aikoN:ssa. Sellaisen opin!

Järjenköyhyys

Miten on ihminen niin tyhmä, ettei ymmärrä erinäisiä asioita. Niinkuin minä en nyt oikein tajua, miten tässä on käynyt ja miksi. Etenkään miksi. Jos olisin rikoskomissaari tai Agatha Christie tahi joku sen sellainen niin kas heti rekonstruoisin rikoksen, lavastaisin uudelleen. Mutten ole. Hypoteeseja tapahtumien kulusta saa laittaa kommenttisivuille. Tämä tarina on tosi, eikä sitä suositella heikkohermoisille:

Minä pahaa aavistamaton tyttö vein pyykkini ulos kuivumaan. Ripustin ne helmasta puisilla laadukkailla pyykkipojillani, joihin minulla on kiintymyssuhde. Ne ovat oikein kauniita, vaaleasta puusta tehtyjä kunnon hyvän perheen pyykkipoikia. Niin siis ripustin helmasta, paitsi housut, jotka lahkeista -"-. Minulla on tässä kehittynyt sellainen tuntuma, että tiedän, miten haluan pyykkini narulle. Sinne jätin ne pahaa aavistamatta pyöreään pyykkitelineeseen, kunnes niitä hakiessani havaitsin jotain epäilyttävää. Joku oli lisännyt sinne muovisia pyykkipojahkoja. Eivät ansainneet ne kunnon titteliä, niin rumia olivat ne, vanhoja erivärisiä ja likaisia kamalia pojahkoja olivat, ei kunnon kuin minun puiseni. Lisäksi huomasin, että nyt on jotain hämärää muutenkin ollut tekeillä- joku on nähnyt sen vaivan, että on ottanut kaiken pyykkini pois narulta(tilaa oli yllin kyllin ympärillä), ja ripustanut uusiksi eri järjestykseen ja keskeltä, kun minä laitan helmasta. Mutta! Voi parahdus! Ei oltukaan lisätty pyykkipojahkoja, ei ollut puisiani missään! Se joku oli vaihtanut ne kirotut muovisensa minun kunnollisiini!

Narahti minulla päässä, enkä tajua vieläkään, mikä järki on tässä! Miten joku näkee sellaisen vaivan että ottaa pois toisen pyykin, ripustaa uudelleen, ja varraastaa toisen kunnolliset ja esimerkilliset sivistyneet pyykkipojat, joihin omistaja on kiintynyt? On mennyt maailma sekaisin, kaikki otetaan, mikä irti lähtee! Suomalaiselle kelpaa vaikka peräruiske, jos saa ilmaiseksi. Mutta että varraastaa!

Jätin muuten ne kamalat kirjavat sinne narulle. Eivät ole minun, en niitä ota. Siellä ovat.

Sunnuntaiyön turinoita

Terve. Ja -iset sirkuksesta. Siellä oli kuin lapsena ikään! Hattaran söin ja istuin aitiossa ja päivittelin että edessä voi silti istua joku! Istui. Lapsi onneksi, mutta se pahainen katseli minua tai äitiparan sille ostamaa sirkusvalolelua eikä esitystä. Ei kiinnostanut sitä tippaakaan se. Minua kyllä. Merileijonia oli muuten heillä siellä ja mieli nyrjähti kun sellaisen läheltä livenä näki ihminen! Lihaksikkaat on sellaisella evät, pystyy yhdellä evällä sellainen seisomaan tangolla, kun sen viiksekäs mies on sille opettanut. Tai ei kai sen niin väliä, voi se viiksekäs nainenkin olla. Siellä ei ollut yhtään. Mutta eläimiä oli ja väliajalla sanottiin, että kas, täällä saatte kuvauttaa itsenne merileijonan kanssa maksusta, tulkaa nyt heti ja sitten saatte illan lopuksi itsellenne kuvan käteen. Arvatkaapa millainen hullu päähänpisto minulle tuli. Juu. Siellä seisoin jonossa viidenkymmenen muun 5-vuotiaan kanssa. Hassu Jänis(tästä eteenpäin HJ tuttavien kesken) oli myös mukanani häpeämässä, mutta parempi hävetä kerran kuin katua aina, ja kas, siinä seisoimme sitten ja merileijona hamusi silakkaa vasemmalla takana. Tai minusta katsottuna oikealla. Kuvaa käsitellään vielä, mutta eiköhän se ilmesty tännekin, kunhan sen vaan saa kuntoon. Nimittäin. Yksi asia, mitä sirkuslainen ei osaa on valokuvaus. Tuhru oli ja punainen ja huono ilme myös, ei minulla tosin(se on maailmanluokan ihme se) mutta leijonalla oli ja sillä kaverilla siinä kynkässä. Pullapojalta näytti se, ja siltä että on iso maha sillä, vaikka ei todellisuudessa ole kun melkein kuopalla on. Navan kohdalta onkin. Toisilla on sellainen hassu pullottava napa. Ihan kuin kätilö olisi kiireessä napannut napanuoran pois niin että tappi on ulkona sisän sijaan. Siitä on täytynyt kuulua sellainen plop kun on napa antanut periksi. Se sellainen on varmaan sitä kätilöä huvittanut, ja tahallansa kaikilta lapsilta on napanuoran vetänyt vaikka ei sitä oikeasti saisi. Sairas sellainen kätilö, halvat on huvit! Huono palkka kai. Merileijonan hmm evä tai muu sellainen joka on käden kohdalla mutta ei käsi koski minua siinä poistuessani. Jäi mutainen jälki siihen ja nauratti se. HJ kysyi, aionko pestä sitä kättä enää. En aikonut, mutta tuli vahingossa vähän kuitenkin kasteltua, kun en muistanut, että siihen koski se elukka. Piti muuten ääntä se. Leijonalta kuulosti se viiksiniekka(eläin. Ei se kouluttaja). Ja ulkonevat silmät oli sillä ja karmea silakan haju siinä ympärillä. Ellette pidä silakoista, olkaa onnellisia että ihmisiä olette ettekä merileijonia. Siitäkin saatte olla iloisia, ette arvaakaan mistä muusta! Miettikää!

Sellaisen nolon asian myös huomasin, että kas, minähän taputan. Ihan vahingossa. Siis käsillä on autonomia(sisäinen itsehallinto), taputtavat he, enkä huomaa. Siellä HJ nauroi, että mitäs mahdat taas taputtaa, kukaan muu ei, mutta minä! Rytmiä hakkasin kun orkesteri soitti ja ilolla hakkasinkin! Vaan eivät muut aina. Käytännössä varmasti kahden ja puolen tunnin esityksestä puolitoista tuntia taputin, lopuksi en kun yritin kontrolloida. Mikä hitti menee ihmiseen, että kun innostuu se, niin taputtaa? Sisko nauraa siellä, se on aina ihmetellyt tätä taipumustani. Oli joku sitten jännää, niin taputtaa Eeva. Oli hauskaa, tekee saman. Jos itkettää, silloin ei taputa, sisko taputtaa, ettei taputa Eeva. Tyhmää on se äänikin, mitä kuuluu kun hakkaa oikea ja vasen kämmen toisiinsa. Tästä lähin voisin opetella heiluttamaan käsiä sijaan, niinkuin tekevät kuurot toiset niistä siis. Tai karjaisen kuin apina aina kun oikein olisi taputtaa. Pakkohan tästä on päästä!

Apinan elkeet saattaisivat toimia myös tilanteessa, kun meinaa tulla kuhmu tahi kalma. Minä pyöräilen, ja jos joku teistä pyöräilee myös kaupungissa, niin tiedätte te, että sangen on jännittävää kadun kulmassa, tuleeko sieltä vanha setä tai teini lujaa niin että meinaa riistää teiltä hengen kokonansa kun yhtä aikaa sattuu ja sitten sattuu. Patentointia vaille valmis keksintöni on seuraava. Sellaiset 5 m ennen risteystä karjaisee ihminen ilmoille huudon, tietää silloin lähestyvä toinen, että haa, varon! Jos tarpeeksi hurja on, niin lähtee silloin kokonaan toiseen suuntaan se ajaja, ja yhteentörmäyksen riski pienenee jälleen! Jos ette halua karjaista, tai teille on suotu maailman kolmanneksi epäkäytännöllisimmät äänihuulet, joilla ei huudella, tai jos sen on kieltänyt teiltä a)lääkäri b)ystävänne c) te itse e)ystävänne j)teidän joku tuttunne u)poliisi, niin sellaiselle kurjalle on varattu seuraava selviytymiskeino: Ohjaustankoon kiinnitetään puoliksi sahattu lipputanko pulteilla kiinni. Jollei ole pultteja, hakekaa. Tai sitten nippusiteillä saa. Ken saa. Joku McGyver sen(ei sitten ole mitään tietoa, miten sen herran nimi kirjoitetaan)(älköön kukaan tosifani minulle suuttuko)osaisi. Mutta. Siihen siis puoliksi sahattu lipputanko(jos nyt olette jo halkaisseet tankonne, ostakaa uusi. Se katkaistaan, ei halkaista), ja sinne toiseen päähän, kauas teistä, pieni punainen viiri. Jollei sellainen näy ja ilmoita, että täältä tulette, väistäkää te teininappulat, niin se on sitten jo sen oma vika ken siihen osuu. Lisäksi voitte lopettaa kokonansa ulkona käymisen, ja tilata joka päivä pizzan kotiinne paikallisesta paikasta. Se jos mikä ei ole elämää. Kaksi päivää on hauskaa, mutta sitten ei naurata enää.

Jaksoitko lukea tähän asti? Hah.

Leipää ja sirkushuveja

Hyvää huomenta Suomen kansa! Tänään on maailman ihanin päivä! Johtunee siitä, että minulla on vapaata neljä päivää ennen koulun alkua. Työt loppuivat eilen siis ja varsin mielenkiintoinen päivä oli se. Omaa varomattomuutta oli se, että taas napsahti otsaan isku. Omaa syytä täysin, mitäs menin uhkarohkeasti liian liki. Olen extremeduudsoni työpaikalla.

Aamupalalle pitäisi ihmisen tästä. Tiedättekö sen tunteen, että nälkä on kova, mutta ei ole kaapissa mitään sellaista kunnollista jota tekisi mieli? Sitten on mentävä jokaisen äidin kullan joko kauppaan tai itseensä ja täytettävä kupunsa jollakin, mitä ei tee mieli. Nälän poistaminen jollain äklöttävällä on kerrassaan minusta nälän tuhlausta. Sanoo hedonisti. Leipää siis, ehkä lämmitettynä uunissa ja juustoa ja tonnikalaa jne. Se on aamun menu täällä minulla.

Olen tänään menossa Hassu Jäniksen kanssa sirkukseen. En esiintymään, te kanaljat(Hassu Jänis on ihminen, mutta se on sellainen salanimi vaan, ettäs ette ala kaikenlaista typerää keksimään, kuten oven taakse tulemista, jäljittämistä tai fanipostin lähettämistä kasapäin. Minulle siis. Ei Hassu Jänikselle. Se olisi nolo paikka, se on jo tarpeeksi itsetietoinen Jänis, kaikessa mielestään muka hyvä!)(On se muutamassa asiassa myös minun mielestäni. Piirtämisessä vaikka on mutta ei soita balalaikkaa eikä osaa koskea kielellä silmäänsä. Vasenta.)(Eikä muuten ole hyvä tuntemaan naisten aivoituksia etukäteen, ei osaa lukea ajatuksia, eikä tiedä mikä on säätila ensi viikon tiistaina, eikä sitä, missä asuu eduskunnan puhemies ja mikä olisi ollut hänen toinen nimensä, jos isosetä olisi saanut päättää. Vai saiko peräti? Sen tietää vain isosetä ja puhemiehen äitee.)! Ilo rinnassa olen, sillä en ole ikinä saanut ketään ystävääni kanssani haistelemaan sahanpuruja ja jännittämään, mitä ne saksalaiset seuraavaksi keksivät. Aion syödä hattaraa tänään vaikka karkkilakossa olen ollut nyt yli kaksi ja puoli vuotta. Sen teen, vaikka se olisi pois joltain lapselta! Siinä itkee sitten ja minä syön AITIOSSA (hahaa oma äiti ei koskaan maksanut minulle lippuja aitioon kun olin pieni)(nyt voin kun olen aitiolippuni itse tienannut ottamalla vastaan iskuja)(ei se työ aina sellaista ole)(enkä ole äitille katkera) hattaraa suu tahmeana ja kädet ja popcornia ja sitten sanon Hassu Jänikselle että tuo minulle juotavaa, minun on jano ja sitten menee Hassulta sivu suun se, mitä teki hevonen ja mies katossa sillä aikaa kun minä käyttäydyn kuin pahainen hemmoteltu lapsi. Aitiopaikat ja kaikkea...

Eipäs sittenkään ehkä. Se kehveli voi vielä perua jos tämän lukee ennen iltaa. Täten lupaan (pienellä präntillä: ehkä, aivoitusteni mukaan) käyttäytyä mallikkaasti niin, ettei minua tarvitse hävetä, enkä juoksuta ketään enkä varasta hattaraa lapselta, vaikka ne olisivat kaikki lopussa kojusta, jossa istuu nainen, joka kysyy mitä saisi olla vaikka ei myy kuin hattaraa. Olen kiltisti ma.

Eeva

hassutuksia

Kaikkea ne keksii, harhauduin teinijuttuihin! Mitä tapahtui, en tiedä, mutta käy kirjoittamassa ystäväkirjaani, että tiedän teitä olevan!

Sairaalloista terroria: marinaa ja valitusta ilmassa

Olen töissä kehitysvammaisten kanssa, ei sitä aina tiedä mitä kenenkin päähän pälkähtää, saattaa joskus saada iskun, jollei ole varovainen! Huomenna on muuten viimeinen päivä siellä hetkeen. Tosin sanoi esimies, että soittelee minulle hetimiten kun tulee tilanne.

Mistä muuten johtuu, että sosiaalialan työpaikoissa on usein niin suolesta työilmapiiri? Muualla silti on ilmeisesti samaa ilmassa. Ihan hullua on silti se! Miten järkevät ja yleensä myös korkeasti koulutetut ihmiset voivat käyttäytyä niin, että kanssaihmisille tulee pelottavan kova tarve kuristaa se pahalainen tai paistaa nuotiolla ja syöttää karhuille? Ei tietoa ole siitä. Reflektiota, rakkaat käärmeet, reflektiota! Te pahanpuhujat, selkäänpuukottajat, työpaikalta varastelijat, itseenne rakastuneet, vastuuttomat pyllyaivot menkää kotiinne siitä!

Nyt tästä sai käsityksen, että minua on kohdeltu väärin työpaikassani. Ei ole. Tai siis mitenkään erityisen. Joka paikassa kai joku sellainen on, jonka kanssa ei työstä nauti niin kuin jonkun toisen kanssa. Yhden kerran minun kohdalleni on sattunut esimies, jonka päähän oli aivojen tilalle vaihdettu litra keltaista nestettä. Se oli varmasti samaa mieltä minusta se. Mutta oli väärässä se, omaan päähän oli vaihtunut! Turha silti koittaa sanoa, ei sellainen mitään ymmärrä. Ei kulje ajatus siinä.

Tässä välissä kävin syömässä ulkona ja ihmeteltiin siinä Johanna-ystäväni kanssa maailman menoa. Olkaa naiset onnellisia, ettette asu Kongossa tai ole syntynyt löytökoiraksi. Se olisi kohtaloista kovin. Hakekaa tietoa Kongon naisista, jos kanttinne kestää, jollei, jättäkää asia kovempihermoisille. Joskus vai kiukuttaa tämä maailma, miten on epäoikeudenmukaista meno. Minäkin täällä rutkutan kaikenlaista, samaan aikaan naisille ja lapsille tehdään kauheuksia muualla. Kongon entinen vallankahvan pitelijä Mobutu Sese Seko muuten nimesi itsensä vaatimattomasti uudelleen Mobutu Sese Seko Nkuku Wa Za Bangaksi ("Kaikkivoipa voitontahtoinen taistelija joka kulkee valloituksesta toiseen tulta kylväen"). Huh.

Loppukevennys pitänee olla, ettei mene yöunet minulta ja teiltä ehkä ja tulette myös joskus uudelleen tänne ja joskus täyttyy 3000 kävijän raja. Jaa, etten ole sitten sitä runoa kirjoittanut? Näin siis joskus unta, että olin runoilija. Unessani keksin tällaisen runon, se jäi minulle elävästi mieleen:

Olen kuni taivaan lintunen
joka päänsä löi taivon kantehen.
Se nousi ensin siivilleen
mut tuli alas pyrstölleen.
Nyt taitaa sillä pähkylä
olla vähän kipeä.

Vapise maa. Uusi Nyt-En-Keksi-Kuka-Olisi-Tarpeeksi-Kuuluisa-Runoilija-Tähän-Hätään Mutta-Joku-Kuuluisa-Nyt on syntynyt!