Musikaalista perjantaita

Arvatkaa mitä tein klo 02.00 viime yönä? Menin vihdoin nukkumaan, tai siis oli tarkoitus mennä. Kissa peijooni tuli tapansa mukaan mahan päälle makoilemaan ja vaatimaan jonkinlaista kupsutusta, niin SILLOIN, silloin se sattui! Käänsi se keeku peräpäänsä minun silmiäni kohden, ja heti ne tarkkana huomasivat, että keekun perässä karvoihin takertuneena seuraa uskomaton määrä kivettynyttä ripulikakkaa! Armias!

Vastaus edellisen kappaleen kuva-arvoitukseen ilman kuvaa on, että klo 02.00 pesin lavuaarissa kissan takapuolta kivikakasta. Kissa huusi ja minä myös ehkä.

Minulla on maailman tylsintä musiikkia. Ei kestä ihminen sitä. En jaksa kuunnella oikeastaan mitään niistä (mainittakoon muuten, että viime syksynä lauloin itsekin levylle, joka soi yllätyksekseni eräänä perjantai- tai lauantai-iltana radio Deissä. Ha. 15 minuuttia julkisuudessa, laulu kesti vähemmän, joten oli pakko hetken hehkuttaa tässä (säälittävää)) (eiköhän se ollut siinä), kaikki on tylsiä vain! Yleensä jos olen kotona, en kuuntele mitään. Olen sellainen ihminen, jonka kotona on kuolemanhiljaista. Pienestä asti olen sellainen ollut. Tai siis minä en itse siis ole hiljaa kuolemanhiljaisessa kodissani, paitsi yksin ollessani olen tietenkin, paitsi pienenä en ja sisko nauroi kun minua jännitti olla yksin ja lauloin ja sisko oli kuunnellut oven takana ja sitä nauroi sitten se. Ja siis siksi en ole hiljaa, kun samainen sisko-kekkuli sanoi minulle, että olen ainoa hänen tuntemansa henkilö, joka on lujaa ollessaan hiljaa. Mutta siis. Se minusta, kodista piti. Ja siitä kuolemanhiljaisuudesta. Ei siinä ihminen keskity mihinkään muuhun paitsi musiikkiin, jos on äänessä sellainen, musiikkia pitää kuunnella niin, että kuuluu kaikki. Keskittyä oikein. Sanoihin ja siihen, minkälainen rytmi on ja bassokuviot ja jos sellaista ei ole niin muuten vaan sitten taustoihin ja. Ei voi kuunnella siis ylimalkaan (ha, ylimalka) paitsi sitten kun osaa edestakas sen musiikin ja sitten laulaa mukana. Jos sisko ei siis ole oven takana ja tulee siihen sitten ilkkumaan naamallansa.

Kuka ihme lukee tenttiin vaikka tai tekee hommia musiikin kanssa? Maalata voi, muttei lukea Suomen sosiaalipolitiikan perusteita jos soi taustalla groove. Hassu Jänis tekee niin. Ei siis luje sosiaalipolitiikkaa, mutta hommiaan tekee ja musiikki soi. Eikä mikään kevyt hissimusiikki (joka on muuten myös hienoa, vaikkakin aliarvostettua. Ihmeellinen vaikutus sillä, tulee metsäolo tai lapsuus- tai turvaisa) (ei käy kimppuun se musiikki) vaan raskas. Jotain kieroa on niissä ihmisissä, jotka eivät musiikkiin keskity! Erilaisia (jos vertaa vaikka esim. minuun) ovat he, muukalaisia!

Kissa on epämusikaalinen otus, ainakin peittää korvansa kun minä harjoittelen palleaharjoituksia ja putkimaista äänenmuodostusta täällä ja ylä-äänien oikeaa avautumista. Ei arvosta sitä se, menee ihan kuralle. Mieluiten myös siirtyy pois läheltä, makaa sitten korvallansa kun menee katsomaan ja sanomaan, että loppui jo.

Hitti! Tulin juuri kiinalaisesta. Syömästä siis. Nyt tekee mieli niin maan perusteellisesti jotain makeaa syötävää. Ostin Hassu Jänikselle Ahaa-patukoita. Arvatkaa kaivertaako ne nyt tuolla kaapissa mieltä. Kaivertavat! Mutta en syö.